Viha-rakkaussuhde itsekkyyteen

Katselin Youtubesta erästä keskustelua/väittelyä, jossa osallistujilta kysyttiin: Mitä vihaat?

Mietin asiaa hetken omalta osaltani. Ensimmäisenä mieleeni tuli huolimattomuus ja välinpitämättömyys, mutta noiden osalta kyse on enemmänkin siitä, että ne ärsyttävät. Viha on liian vahva sana.

Toisena mieleeni tuli itsekkyys, ja sen osalta viha tuntui osuvammalta sanalta. Vihaan itsekkäitä sosiopaatteja ja narsisteja, jotka manipuloivat muita ihmisiä oman etunsa maksmoimiseksi - usein noiden muiden kustannuksella.

Minut vähän yllätti oma vahvan negatiivinen suhtautumiseni itsekkyyteen. Pidänhän nimittäin samalla itsekkyyttä normaalina kaikkia joka päivä koskevana ja päätöksentekoa ohjaavana ajurina sekä yhteiskuntaakin eteenpäin vievänä voimana.

Ensin mainitsemani kohta näkyy siinä, että kaikki päätökset, jotka teemme, ovat pohjimmiltaan itsekkäitä. Jos meidän pitää valita A vai B, niin valinta on - ja tulee aina olemaan - se, kumpi on meille itsellemme parempi. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kyseessä olisi paha tai muille huono asia, koska hyvin usein meille paras valinta voi olla muillekin positiivinen asia.

Jos esimerkiksi istun täydessä bussissa ja paikalle saapuu vanhus, niin minulle paras vaihtoehto on antaa paikkani sille vanhukselle, eikä jäädä paikalleni istumaan. Minulle tulee paljon parempi olo siitä paikan antamisesta kuin istumapaikkani säilyttämisestä. Itsekkyys ei siis aina - tai mielestäni edes yleensä - ole sitä kylmää omaneduntavoittelua, jollaisena se usein kuvataan. Olemme nimittäin useimmat (poislukien mm. ne sosiopaatit ja narsistit) yhteisöllisiä eläimiä, jotka pystyvät maksimoimaan omaakin hyvää oloaan muiden hyvän olon kautta. Jopa niin paljon, että sen ääneen sanominen, että "epäitsekäs" teko onkin pohjimmiltaan itsekäs, aiheuttaa osassa ihmisistä vahvaa tunnepohjaista vastustusta.

Entäs sitten se yhteiskuntaa eteenpäinvievä itsekkyys?

Itsekkyys saa ihmiset pyrkimään parantamaan omaa asemaansa elämässä. Ja jos maailma on sellainen, että oman aseman maksimointi tapahtuu parhaiten tarjoamalla muille sitä, mitä he haluavat, niin maailma paranee, eikö vaan? Jos haluat miljonääriksi ja keksit tuotteen, jonka miljoonat ihmiset haluavat ja josta he ovat myös valmiita maksamaan, niin tielläsi miljonääriksi tulet myös parantamaan näiden miljoonien ihmisten elämiä tarjoamalla heille jotain, jota ilman he muuten jäisivät. Jos taas maailma ei ole tällainen, vaan sellainen, jossa lähinnä keskusviraston byrokraatit päättävät "miten kakku jaetaan", niin silloin itsekkyyttä toteutetaan luomalla suhteita noihin byrokraatteihin. Tämä tapa ei kuitenkaan tuo kenellekään muulle mitään hyvää. Tällöin kaikki edut, jotka yksi saa, ovat joltain muulta pois. Sen takia on mielestäni tärkeää pitää huolta, ettemme päädy asumaan tuollaisessa maailmassa, vaan enemmänkin ensin kuvatun kaltaisessa.

Tässä ensin kuvatussa maailmassa itsekkyys saa myös ihmiset tekemään enemmän töitä. Ja kun töitä tehdään enemmän, niin se paljon puhuttu "kakku" kasvaa ja siitä jää enemmän jaettavaa (asiat pitää tuottaa ennen kuin ne voidaan jakaa) myös niille, jotka eivät syystä tai toisesta sen kasvattamiseen osallistu. Kun ihminen voi vaikuttaa omaan tulotasoonsa, hänellä on motivaattori tehdä enemmän töitä tulotasonsa eteen. Jos taas tulotaso on vakioitu (eli ei ole tuloeroja), niin itsekäs ihminen (joita me kaikki olemme) maksimoi etuaan tekemällä mahdollisimman vähän töitä. Tällöin kaikkien tuotteiden ja palveluiden tuotanto väistämättä sakkaa ja seurauksena on kurjuus. Tällaisessa maailmassa itsekkyys ei ole hyvä asia, mutta itsekkyyttä ei kiinnosta millaisessa maailmassa me asumme. Se on olemassa ja läsnä aina ja kaikkialla. Siksi on tärkeää omilla valinnoillamme luoda sellainen maailma, jossa itsekkyys toimii meidän hyväksi, eikä meitä vastaan.

Itsekkyys saa myös ihmiset hakemaan merkityksellisyyttä elämälleen. Ihmiset haluavat olla tärkeitä muille ihmisille. Sen voi joku nähdä egon paisuttamisena, mutta erityisesti tämä merkityksellisyyden hakeminen saa ihmiset tekemään vaikutuksiltaan jopa valtavia positiivisia asioita toistensa hyväksi. Se ei ole itsekkyyden puute, joka saa ihmisen vaarantamaan oman elämänsä muiden pelastamiseksi, vaan itsekkyys - halu olla tärkeä ja arvostettu. Se ei ole itsekkyyden puute, joka saa ihmisen pyrkimään parantamaan maailmaa esimerkiksi politiikan kautta, vaan itsekkyys - halu pystyä ajattelemaan, että: "Minä tein tästä maailmasta paremman paikan".

Alkaa varmasti olemaan kaikille aika selvä, miksi minulla on niin ristiriitainen viha-rakkaussuhde itsekkyyteen. On haastavaa nähdä se samanaikaisesti asiana, jota vihaan, sekä asiana, joka tekee niin paljon hyvää. Asiaa ehkä auttaisi, jos meillä olisi eri sanat positiiviselle ja negatiiviselle (muiden kustannuksella tapahtuvalle) itsekkyydelle. Meillä on kyllä sanoja liialliselle omaneduntavoittelulle, kuten itsekkyys ja ahneus, mutta meiltä puuttuu sanat sille ilmiön positiiviselle ulottuvuudelle.

Kuten Gordon Gekko sanoo elokuvassa Wall Street: "Greed, for lack of a better word, is good". Meillä ei tosiaan ole olemassa parempaa sanaa kuvaamaan asian hyvää puolta.

2017 säästöistä katosi tonni

Verottaja toimitti viime viikolla vuoden 2017 verotuspäätöksen. Mätkyjähän sieltä sitten tuli reilun tonnin verran.

Tapanani on ollut aina jälkikäteen korjata kunkin verovuoden säästölukemia saamieni palautusten tai mätkyjen määrällä. Tämähän johtuu siitä, että palautukset ovat säästöä, joka minulta on jäänyt huomaamatta ja kirjaamatta. Mätkyt puolestaan ovat lainarahaa, jota olen virheellisesti aikaisemmin kirjannut säästöksi.

Niinpä tälläkin kertaa poistan vuoden 2017 säästömääristä tuon mätkyjen määrän 1056 €, jolloin uudeksi säästöluvuksi viime vuodelle tulee 21 297 €. Kun tuota uutta summaa vertaa vuoden 2016 säästösummaan 20 611 €, niin vähän harmittaa, etten todellisuudessa juurikaan saanut nostettua säästösummaa edellisvuodesta.

Vähän pelkään, että tänäkin vuonna käy samalla tavalla. Verokorttini on todennäköisesti laskettu niin, että mukana on iso määrä vähennyksiä, joita minulla ei vuonna 2018 olekaan, joten joutunen taas maksamaan isot mätkyt vuoden päästä. Ehkä siis tulen perusteettomasti riemuitsemaan hyvistä säästösummista tänä vuonna, vain pettyäkseni taas ensi vuonna.

Mutta eipä sillä oikeasti mitään väliä ole. Verot on joka tapauksessa pakko maksaa ja minun kannattaa tänä vuonna sijoittaa niin paljon kuin vain pystyn. Hyvällä tuurillahan nuo sijoitusten tuotot kattavat osan niistä mätkyistä, jotka joudun sitten aikanaan maksamaan.

Säästöjen tilannekatsaus elokuu 2018

Elokuussa säästöön sain 1595 €. Vaikka summa on toiseksi pienin säästösumma tänä vuonna (helmikuussa oli 1547 €), niin olen summaan ihan tyytyväinen, koska elokuussa maksoin heinäkuun ulkomaanreissun kustannukset maksamalla heinäkuun luottokorttilaskun.

Tällä hetkellä olen aika tarkkaan vuoden tavoitetahdissa säästöjen kanssa. Säästöön olen saanut 16 830 € tavoitetahdin vaatiessa 16 667 €. Ihan hyvältä siis vaikuttaa tavoitteen saavuttamisen kannalta. Etenkin, kun syyskuu vaikuttaa säästöjen kannalta hyvältä kuukaudelta.