maanantai 4. toukokuuta 2015

Säästöjen tilannekatsaus huhtikuu 2015

Huhtikuun säästösummaksi tuli lopulta 1880 €. Summa olisi voinut olla huomattavasti isompikin, koska sain lopputilini mukana rahana pitämättömät lomapäivät. Rahat menivät kuitenkin sijoitusasunnon remonttilaskuun, joten en voinut niitä sijoittaa. Minun pitäisi saada rahoista suhteellisen iso summa vielä takaisin taloyhtiöltä, koska heidän korvattavakseen kuuluu osa remontista, mutta taloyhtiön/isännöintitoimiston viivyttelyn takia en tiedä, milloin tulen rahat näkemään ja kuinka paljon tulen saamaan.

Jos en saa rahoja (täysimääräisenä) takaisin, niin kirjaan summan sijoitukseen, koska kysehän on reaalisijoituksesta sijoitusasuntoon. Jos taas saan rahat takaisin, niin kirjaan ne aikoinaan uusiin sijoituksiin tai sitten joudun käyttämään ne elämiseen. Nyt nuo rahat ovat tosiaan eräänlaisessa välitilassa, eikä niitä näy kirjanpidossani oikein mitenkään. Jos noita rahoja ei ala kuulua, joudun tulevina kuukausina mahdollisesti raportoimaan negatiivisia säästösummia, kun joudun rahoittamaan elämiseni säästöillä.

Työrintamalla minulla on ollut yksi työhaastattelu, jonka tuloksia odottelen. Työ olisi nimikkeeltään askel parempaan suuntaan, mutta palkka pienenisi. Raha nyt ei minulle hirveästi merkitse (vaikka tällaisen blogin pitämisestä voisi toisin luulla), joten palkan suuruus ei nousisi minun osaltani esteeksi työn vastaanottamiselle. Kunhan vain työ on mielekästä, niin se riittää. Lisätulojahan voi hankkia muilla keinoin, jos lisää rahaa satun kaipaamaan.

Kuukauden lomailu on kyllä tehnyt hyvää. Kirjoja on tullut luettua ja treeniäkin on tullut tehtyä lähes täyden työviikon edestä eli n. 35 h. Jos pohjakunto olisi ollut parempi, niin olisin urheillut enemmänkin. Nyt piti aloittaa lähtötason mukaisella rasituksella ja pyrkiä siitä sitten lisäämään tunteja sitä mukaa kuin kunto antaa periksi. On se mukavaa, kun lihakset alkavat taas vähitellen näkyä. Paino on tosin treenin lisääntymisen myötä noussut hieman. En ole ihan varma, onko kyse nesteen kerääntymisestä, aidosta painonnoususta vai mistä. Mielestäni en ole syönyt niin paljoa enempää, että painon olisi pitänyt nousta, mutta vaikea sitä on tarkalleen arvioida.

Mutta takaisin säästöihin. Huhtikuun säästöjen myötä vuoden kokonaissäästöksi muodostui 7703 €. Koko projektin ajalta säästöjä on nykyisen laskentatavan mukaisesti kertynyt 29 895 €. Melkeinpä olisi pitänyt pistää tuo 105 € lisää, jotta olisin saanut tulokseksi pyöreän 30 000 €. Kyllä sitä aina sen verran olisi löytynyt sijoitettavaa.






2 kommenttia:

  1. Eikö ois järkevämpää jäädä vähän pidemmälle lomalle kun mennä heti töihin mätänee? =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No miten sen nyt ottaa. Loma kyllä kelpaa, kun en viime vuonnakaan sitä päässyt pitämään (16 kk putkeen töitä ilman lomaa). Toisaalta tyhjät pätkät näyttää rumalta CV:ssä ja mitä pidemmäksi tauko venyy, niin sitä vaikeampi on työllistyä. Lisäksi kesän aikana ei oikein töitä ole tarjolla, joten jos en saa töitä tässä toukokuun aikana, niin todennäköisesti menee tuonne syksylle ennen kuin uusia paikkoja alkaa taas löytyä. Ihan niin pitkää lomaa en kaipaisi.

      Poista