Kirja-arvostelu: Vapauden voitto (Elina Lepomäki) + bonus-arvostelu

Jonkin aikaa sitten kirjoitin, että aion pitää politiikan erossa tästä blogista, mutta nyt heti joudun vähän poikkeamaan siitä lupauksesta. Olin nimittäin pyytänyt arvostelukappaleen Elina Lepomäen kirjasta Vapauden voitto, joten pitäähän minun nyt siitä arvostelu kirjoittaa, kun kerran olen kirjan sitä varten pyytänyt.

Sinänsä puolustuksekseni voin vielä todeta, että en etukäteen tiennyt millainen kirja tulisi olemaan. Elätin toivoa, että kirjassa olisi esimerkiksi vapaus-filosofiaa, joka minua olisi erityisesti kiinnostanut, mutta kirja onkin aika puhtaasti politiikan ja elämänkerran yhdistelmää painon ollessa vahvasti sillä politiikalla. Kirjaa voikin lähinnä suositella politiikasta kiinnostuneille. Erityisesti suosittelen kirjaa niille, jotka lähtökohtaisesti ovat eri mieltä Lepomäen politiikan kanssa. Paras tapa haastaa omaa ajatteluaan on tutustua eri mieltä olevien ajatuksiin eikä vaan toistaa samaa dogmaa, jota ”omat” toistavat. Vasemmiston olisi hyvä lukea oikeiston kirjoja ja päinvastoin. Mutta asiaan:

Kirja käy kattavasti läpi kaikki tänä päivänä puhuttavat poliittiset puheenaiheet, kuten veropolitiikan, koulutusjärjestelmän, kilpailukykysopimuksen, työehtosopimusjärjestelmän, robotiikan nousun jne. Luonnollisesti jotkut osioista olivat minulle huomattavasti mielenkiintoisempia kuin toiset, mikä vaikuttaa myös käsitykseeni kirjasta kokonaisuutena. Erityisesti ne kaikista tutuimmat osa-alueet (mm. talouteen liittyvät) eivät tuoneet minulle paljoa uutta, mutta sitten esimerkiksi koulutusjärjestelmän uudistamisajatukset olivatkin paljon mielenkiintoisempia. Lisäksi nautin siitä vilkaisusta politiikan kulisseihin, jonka kirjan alkuosa tarjosi. Ikävä kyllä tuttuja aiheita oli ehkä vähän liikaa suhteessa vähemmän tuttuihin, mikä heikensi lukukokemustani, mutta se on toki täysin riippuvainen lukijasta, eikä kirjasta.

Ennen kirjan lukemista odotin eniten siltä tarkempaa selostusta perustilistä (eräänlainen perustulomalli), koska olen varsin skeptinen kyseisen mallin toimivuudesta sen perusteella, minkä kuvan olen siitä muodostanut julkisuudessa esitettyjen tietojen perusteella. Kuva selkeytyikin jonkin verran kirjaa lukiessa, mutta skeptisyys ei kyllä sen mukana hävinnyt.

Suurimmat ongelmat perustilin kanssa ovat mielestäni ensinnäkin siinä, että sellaistenkin ihmisten, jotka eivät tukea tarvi, on nähdäkseni rationaalista nostaa tililtä maksimisumma, jotta eivät ole pelkästään rahoittajan asemassa järjestelmässä. Tällöin malli ei käytännössä eroa perustulosta ja sen ongelmista erityisesti liittyen mallin rahoitusongelmiin ja siitä seuraaviin verotuksen ja progression kiristymiseen. Tätä ongelmaa vastaan on toki kirjassa ehdotettu mekanismeja, jotka voisivat toimia nostoja hillitsevänä vaikuttimena, mutta minun on vaikea uskoa niiden menevän läpi sellaisenaan enkä välttämättä pidä niitä riittävinä, vaikka ne menisivätkin.

Aika ja tila eivät nyt anna periksi kirjoittaa syvällisempää vastinetta perustilistä, mutta ehkä myöhemmin teen tarkemman analyysin mallista. Aiheeseen olisi senkin puolesta hyvä palata, koska ehkä olen yhdellä lukemalla muodostanut vääränlaisen käsityksen ehdotetusta mallista. Kannattaa lukea kirja, jos aihe kiinnostaa.

Kokonaisuutena pidin kirjaa ihan hyvänä luettavana. Kirjoja lukiessani kaipaan eniten uusia ajatuksia ja oivalluksia, mutta niitä en ikävä kyllä kirjasta juurikaan saanut, joten siitä syystä arvosana jää osaltani tasolle ”ihan hyvä”. Ehkä jos ne pari mielestäni radikaalimpaa ehdotusta (perustili ja koulutusuudistus) olisivat olleet mielestäni parempia ehdotuksia kuin mitä ne nähdäkseni olivat, olisi se riittänyt nostamaan kirjan arvosanaa korkeammalle. Se yksi tai kaksi uutta hyvää ideaa per kirja on kuitenkin ihan riittävä tahti.

_ _ _ _ _

Kun sanoin aikaisemmin, että vasemmistolaisten tulisi lukea oikeistolaisten kirjoja ja päinvastoin, niin siitä yksi hyvä esimerkki ja vahva lukusuositus on Li Anderssonin ja Susanna Kosken kirja Punavihreä, sinivalkoinen. Kirjassa kirjoittajat käyvät kirjeenvaihtoa keskenään ja se hyvin kuvaa tahojen ajattelutapojen eroja.

Itse olen erityisen kiinnostunut argumentaatiosta ja argumentaatioteoriasta, niin siihenkin kirja on hyvää oppimateriaalia. Mielestäni Andersson sortui todella moniin argumenttivirheisiin (esim. two wrongs make a right fallacy) omissa osuuksissaan, kun taas Koski pystyi paremmin rationaaliseen keskusteluun. Ainoastaan siinä vaiheessa, kun uskonto tuli mukaan keskusteluun, niin Koski heitti rationaalisuuden romukoppaan ja lähestyi asiaa samalla ideologia edellä -tyylillä kuin Andersson lähestyi monia muita yhteiskunnallisia asioita.

Mikäli siis päädyt lukemaan kirjan, niin suosittelen olemaan tarkkana ainakin seuraavien kanssa:
”Mitä osapuoli oikeasti väittää?”
”Vastaako vastapuoli oikeasti siihen, mitä toinen väittää, vai johonkin muuhun asiaa sivuavaan asiaan?”
”Millä osapuoli on väitettään perustellut ja mihin vastapuolen vastustus perustuu?”

”Syyllistyykö toinen osapuoli perusteluissaan tai vastustuksessaan argumenttivirheisiin?”

_ _ _ _ _

Mielestäni näitä poliitikkojen kirjoja lukiessa on myös hyvä miettiä ”Millaisen ihmisen haluaisin päättävän asioistani?” Oma vastaukseni on, että sellaisen, jolla on päätöksentekoprosessi kunnossa, eli joka lähestyy asioita rationaalisesti ja johdonmukaisesti, ja joka ei liikaa tukeudu ideologiaan ja dogmaattiseen lähestystapaan asioita punnitessaan. Totuutta ei kiinnosta, mitä ideologiasi on mieltä siitä, mikä totuuden pitäisi olla. Itselläni luottamus Lepomäkeen kasvoi kirjaa lukiessani ja suosittelen lukemaan hänen kirjansa, jotta voit itse tehdä omat johtopäätöksesi.

Jos taas hypätään vielä takaisin tuohon toiseen kirjaan, niin myös Susanna Koskea koskeva arvostukseni nousi kirjan luettuani, vaikka olinkin harmissani, että uskonto pystyy tekemään niin ison loven muuten järkevään ajatusmaailmaan.

Toisaalta arvostukseni Li Anderssonia kohtaan nousi myös. Mielestäni kyseessä on todella älykäs ja usein rationaalinenkin ihminen, mutta se poikkeus, minkä Koski tekee uskonnollisten asioiden kanssa, niin Andersson tekee vasemmistolaisideologian kanssa ja se tulee hänellä vastaan todella paljon useammin kuin Koskella uskonto. ”Jos faktat ja ideologia ovat ristiriidassa, niin faktojen täytyy muuttua.”