keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Kyllä kansa tietää: Minusta tulee miljonääri

Syyskuun aikana tein kyselyn, jossa kysyin lukijoilta, uskovatko he, että minusta tulee miljonääri. Äänestysaika on nyt päättynyt ja on aika tarkastella tuloksia. Äänestäneitä oli 59 ja heistä 35 (59 %) uskoi, että minusta tulee miljonääri. Tulos on hieman "parempi" kuin optimistisin ennusteeni. Ajattelin, että enin, mitä voin odottaa olisi lievä enemmistö (50-55 %) kyllä-ääniä. Pessimistisimmilläni ajattelin, että saisin vain muutaman kyllä-äänen.

Odotuksiani "parempi" menestys johtunee siitä, että tämänkaltaisia blogeja todennäköisesti lukevat isolta osin ihmiset, joilla on samansuuntaisia haaveita ja suunnitelmia. Näin he ovat keskimääräistä taipuvaisempia uskomaan suurten unelmien toteutumiseen.

Laitoin sanan "parempi" lainausmerkkeihin, koska eihän kyselyn tuloksella sinänsä ole merkitystä. Kuten tuolla aikaisemman kirjoitukseni kommenteissani kerroin, kyselyn tarkoituksena oli lähinnä luoda vertailukohta tuleville äänestyksille. Toivon pystyväni ajan kuluessa vakuuttamaan osan niistä lukijoista, jotka nyt vastasivat "Ei".

Yksi mielestäni mielenkiintoinen yksityiskohta äänestyksessä oli se, että osa tuntui olettavan miljonääriksi tulon olevan tavoitteenani. Näinhän ei kuitenkaan ole, enkä mielestäni ole muuta väittänytkään (en tosin muista kaikkia kirjoituksiani). En ole sanonut tavoittelevani miljonääriksi, vaan ainoastaan että uskon miljonääriksi tulon olevan väistämätön seuraus luonteestani ja kiinnostuksen kohteistani. Tavoitteenani on ainoastaan taloudellinen riippumattomuus ja kaikki sen jälkeen on vain plussaa. Voi toki olla, että ajan myötä tavoitteeni muuttuvat ja tulen oikeasti haluamaan miljonääriksi. Voi myös olla, että inflaatio tekee sen, että eläkeiässäni 40 vuoden kuluttua miljoona ei ole enää laisinkaan riittävä summa rahaa stressittömään elämään.

No joka tapauksessa kansa on nyt puhunut ja minusta tulee miljonääri!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti