tiistai 16. toukokuuta 2017

Fundu kokemuksia - Osa 2

Kirjoitin lokakuussa 2016 ottaneeni Fundun kokeiluun. Kokeilua on siis takana yli puoli vuotta ja on aika käydä hieman läpi kokemuksiani.

Valitettavasti Fundu ei ole vastannut odotuksiani ja toiveitani.

Suurin ongelma Fundussa on se, että liian iso osa lainojen maksueristä on pahasti myöhässä. Tällä hetkellä seitsemästä yrityksestä kolme on maksujen kanssa aikataulussa, yksi on pari viikkoa myöhässä, yhdellä on jäänyt maksamatta 1.4. ja 1.5. erääntyneet erät ja kahdella on maksamatta helmikuun viimeisenä erääntynyt erä ja kaikki myöhemmät erät. Kahdesta lainasta olen saanut rahat takaisin kokonaisuudessaan.

Osasin odottaa parin viikon tai jopa kuukauden paikkeilla olevia viivästyksiä, mutta näin pitkiä viivästyksiä en odottanut enkä aio sietää.

Maksamattomuuksista voin toki syyttää lähinnä itseäni, kun en ole tehnyt riittävää taustatyötä sijoituskohteita kartoittaessani. Ongelma taustatyön kanssa on toisaalta se, etten ole valmis käyttämään noin 60-100 € suuruisiin sijoituskohteisiin tutustumiseen hirveästi aikaa tai rahaa (esim. tilinpäätösten tilaaminen). Sijoitussummien pitäisi olla huomattavasti isompia, jotta yrityksiin tutustumisiin kannattaisi panostaa muutamaa minuuttia enemmän.

Merkittävä ongelma Fundussa on myös se, että sijoituskohteita on niin vähän. Kun rahaa tulee tilille joko aikaisempien sijoitusten lyhennysten tai pääomanlisäysten kautta, niin helposti tulee valittua joku "vähän sinne päin" sijoituskohde rahoille, kun muutakaan ei ole tarjolla. Hajautuksesta on myös turha haaveilla näillä kohdemäärillä.

Näiden asioiden johdosta olen päättänyt alkaa nostaa rahojani pois Fundusta. Aika pitkään joudun kyllä rahoja odottamaan, kun viimeiset lainanlyhennykset erääntyvät vasta loppuvuodesta 2018. Toisaalta valtaosa erääntyy aikaisemmin, joten hirveitä summia siellä ei ole jumissa. Kolmasosan sijoitetusta pääomasta sain nostettua pois jo nyt.

Lähtökohtaisesti en tee enää uusia sijoituksia saamillani lainanlyhennyksillä, mutta voi olla, että laitan pieniä summia uudelleen kiertoon, jos tarjolle tulee hyvä kohde ja summa on niin pieni, ettei minun kannata sitä erikseen alkaa nostamaan Fundusta ulos.

Mielenkiinnolla jään odottamaan minkä suuruiseksi luottotappiot Fundun kokeilusta loppujen lopuksi jäävät. Periaatteessa lainoilla pitäisi olla takaukset, mutta mikään ei ole vielä saanut minua luottamaan niiden pitävyyteen. Jos omistaja oikeasti kokisi olevansa pulassa takauksen johdosta, hän ei ehkä olisi näin herkkä jättämään lyhennyksiä maksamatta.

Tässä oli siis lyhyesti tämänhetkinen tilannenäkemykseni Fundusta. Palaan todennäköisesti jakamaan Fundu-kokemuksiani ainakin kerran vielä, kun luottotappiotilanne selkenee. Siihen asti en kyllä voi sanoa ainakaan suosittelevani Fundun palvelun käyttöä.



16 kommenttia:

  1. Ei vakuuta. Olisiko osinkotuottoa.fi jopa parempi tuotto, 8% ja vero olisi vain 7,5 pinnaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin tuo osinkotuottoa.fi menee minulla luokkaan "liian hyvää ollakseen totta". Riskit saattavat hyvinkin olla huomattavasti suuremmat kuin mitä sijoittaja sijoittaessaan ajattelee. Esim mitä tapahtuu seuraavassa kriisissä? Nuo rahat käsittääkseni sijoitetaan pikavippeihin, joten miten nämä vaikeina aikoina saavat maksettua pikavippinsä takaisin, kun he eivät siihen kunnolla pysty hyvinäkään aikoina.

      Ja kun pidän pikavippejä varsin epämoraalisena alana, niin en usko noiden osinkotuottoa.fi ja muita vastaavia pyörittävien yritysjohtajien/omistajien olevan moraalisia myöskään heidän firmoihin rahaa sijoittavia tahoja kohtaan. En voi sijoittaa, jos en luota johtoon.

      Poista
  2. Hyvin samanlaisia kokemuksia myös minulla Fundusta. Tosin viivästysten lukumäärä on jäänyt kohdallani pienemmäksi. Tappioita ei ole vielä tullut.

    Olen jättänyt pahimpiin "pommeihin" sijoittamatta, hyvin pintapuoleisella ajattelulla sekä tunteella omaan liiketoimintaosaamiseen perustuen. Olen aloittanut myös nostamaan sijoitustuottoja ulos, pääoman olen vielä laittanut kiertoon. Pankkiiria on toki mukava leikkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep tuo pankkiirin leikkiminen on ehdottomasti niitä Fundun hyviä puolia! :D

      Poista
  3. Fundu on itselleni ollut aikamoista paskaa. Idea kuulosti hyvältä, mutta ovat kyllä ryssineet toteutuksen täysin.

    Kommunikaatio sijoittajan suuntaan on totaalisen ala-arvoista, eivätkä he noudata mitän järkevää kaavaa perinnässä. Näyttävät lähinnä peesaavan mieluummin niitä persaukisia firmoja, kuin sijoittajia, jotka rahojaan lainaavat. Lojaliteetti näyttää menevän reippaasti väärinpäin.

    Itselleni on käynyt selväksi, että Fundun tarjoamalla SijoittajaResearch -luokituksella voi myös pyyhkiä persettään, eikä se kerro mitään siitä todennäköisyydestä näkeekö rahojaan takaisin vai ei.

    Kuvittelin itsekin järkeilyn pohjalta välttäneeni pahimmat pommit. Selvästi firman näennäisellä laadulla ei ole mitään väliä.

    Ainoa luotettava indikaattori Fundun lainoitusten takaisinmaksun suhteen on jaottelu siltalainat / yrityslainat.

    Siltalainoista on itselle tullut jokaisesta rahat takaisin, ja vähän korkoakin.

    Yrityslainoista AIVAN JOKAINEN on kuukausia myöhässä, ja kun Fundun selkärangattomat ovat viimein vaivautuneet, ovat sen jälkeen menneet perintään.

    En ihmettele ollenkaan miksi yrityslainat käyttäytyvät näin Fundussa, kun ei niille firmoille seuraa siitä yhtään mitään.

    Ei jatkoon todellakaan tällainen putiikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma kokemukseni on tällä hetkellä se, että yrityslainoista reilu puolet tulee ajallaan tai alle viikon myöhässä, jolloin lisäkorkoa ei vielä tule, ja 90 % lainoista maksetaan kuukauden sisällä eräpäivästä, ja sitten on se jäljelle jäävä osuus, joka jää roikkumaan yli kuukaudeksi, ja jonka osalta ei oikein tiedä, että tuleeko kaikkia rahoja koskaan takaisin vai ei. Siltalainat on yhtä lukuunottamatta maksettu takaisin, vaikkakin usein yli viikon myöhässä, eli takaisinmaksuongelma näyttää koskevan ensisijaisesti yrityslainoja.

      Luokituksissa en ole koskaan ymmärtänyt kohtia, joissa puhutaan nykyään yrittäjäkokemuksesta tai kilpailueduista. Etenkin yrittäjäkokemustiedot ovat hyödyllistä tietoa, jos niitä koskevia tietoja annetaan. Mutta tiedot eivät ole hyödyllisiä nyt esitetyssä muodossa. Jos on toistuvasti luokiteltu yrittäjillä olevan hyvät yrittäjäkokemukset, vaikka on samassa luokituksessa todettu, että henkilöllä ei ole aiempia yrityksiä, niin jossain on jotain vialla. Myös kilpailuetu-kohta on ihan käsittämätön luottoluokituksissa. Mitä kertoo esimerkiksi toteamus "Kilpailuetu, mutta markkinoilla kilpailua"? Tuonhan voisi sanoa mistä firmasta tahansa.

      Itse kaipaisin luottoluokituksista tiedot edeltäviltä vuosilta ja kuluneelta tilikaudelta seuraavista asioista:
      - liikevaihto
      - tilikauden tulos
      - oman pääoman määrä
      - nykyinen lainojen kokonaismäärä
      - takaajan tähän mennessä takaamien lainojen kokonaismäärä

      Jostain syystä kahta viimeksi mainittua tietoa ei missään ilmoiteta, vaikka luoton antajana ne olisivat erittäin oleellisia tietoja. Sen sijaan luottoluokituksessa on paljon sellaista informaatiota, jolla luoton myöntäjänä ei tee mitään.

      Poista
    2. Luokitukset ovat kyllä yksi pahimpia Fundun ongelmia. Pahin ongelmalainani on sellainen, jolla on alin korko eli pitäisi olla myös pienin riski. Jokin ei täsmää.

      Poista
  4. Oma kokemukseni on, että kannattaa pysyä kaukana kaikesta mikä liittyy sijoittaja.fi:hin. Fundu kuuluu tuohon listaan.

    VastaaPoista
  5. Oma kokemus: tutustuin luottoa hakevan yrityksen tietoihin ja mikään ei täsmännyt ja tiedoissa oli keskinäisiä ristiriitaisuuksia. Lainaa hakevan yrityksen toimiala oli eri kuin se, mihin rahaa haettiin. Yrittäjällä ei muita yrityksiä luottoluokitusanalyysin mukaan, mutta helposti netistä löytyy tietoa, että tieto ei pidä paikkaansa, vaan yrittäjällä monta yritystä ja hallituspaikka konkurssiin haetussa yrityksessä. Ei ole synti tehdä konkurssi, mutta sen pimittäminen lainaa hakiessa on vähintään ikävästi tehty. Myös lainan välittäjän pitäisi vähän tarkistella tietoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kokemuksesi jakamisesta.

      Minulle on pistänyt silmään myös sellainen, että toista tai kolmatta kertaa Fundusta lainaa hakevan yrityksen tiedoissa saattaa lukea jotain tyyliin "on hakenut aikaisemmin lainaa Fundusta ja maksanut lyhennykset ajallaan", vaikka se ei ole pitänyt paikkansa, vaan lyhennyksissä on tosiasiassa saattanut olla pahojakin viivästyksiä. Ei herätä luottamusta Fundun toimintaan.

      Poista
  6. Kauppalehden foorumilla kokemuksia Fundun toiminnasta. Nyt alkanut vaatia sijoittajilta valtakirjoja, joilla he antavat oikeutensa yritykselle myönnettyyn lainaan jollekkin kolmannelle taholle/yritykselle. Tämä yritys Feathernet kerrotaan olevan nyt perintää hoitava yritys. Feathernet on vuosia sitten perustettu pöytälaatikko-firmalta vaikuttava yritys, jonka avainhenkilöt ovat samoja kuin Fundun takana. Fundusta tulee kokoajan lisää epäselvempiä virityksiä vastaan, suosittelen itse kaikille jotka harkitsevat sijoittamista Fundun kautta, laittamaan rahansa jonnekkin muualle. Fundun oma tulos tulee lainojen välittämisestä, eli ihan sama tuliko miinusta sijoittajille. Ja kun välitetään paljon lainoja ja otetaan oma palkkio sijoittajien antamista rahoista päältä ennen yritykselle luovuttamista, ei ole mitään väliä yrityksen taloudellisella tilanteella.

    https://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=250362

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mielenkiintoista seurata tilannetta.

      Itse olen oikeastaan jo luopunut toivosta noiden kanssa. Nostan 2018 lopussa pois loput, mitä on tuolloin nostettavissa ja loput taitaa jäädä luottotappioksi. Puhutaan satasesta tai parista, niin ei ole paha tappio.

      Poista
  7. Suosittelen kiertämään tämän lafkan erittäin kaukaa. Itse tulen jäämään tappiolle.

    VastaaPoista
  8. Itse lopetin Fundun kautta sijoittamisen vuosi sitten. Tänään tuli tieto, että viimeisessäkin avoinna olleessa lainassa on velallinen asetettu konkurssiin. Lopputulemana 10% sijoituksista jäänyt lopullisesti suorittamatta ja kokonaisuus miinuksen puolella. Eniten ihmetyttää että LähiTapiola ym. riskeeraavat maineensa tämän roskan kanssa leikkiessään...

    VastaaPoista
  9. Viime viikolla tuli perinnän kautta ensimmäisen kerran muutama euro.

    VastaaPoista
  10. Jos sitä rahaa on liikaa tässä firmassa niistä varmasti pääsee eroon.

    VastaaPoista