sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Säästöjen tilannekatsaus syyskuu 2017

Syyskuussa säästöön sain 1670 €. Yllättävänkin hyvin olosuhteet huomioiden. Toisaalta nämä parittomat kuukaudet ovat yleensä olleet minulle vahvoja (yli 2000 € säästölukemia), joten siihen verrattuna jäänti normaalista oli iso. Toinen syy yllättävän hyvälle luvulle on siinä, että syyskuussa muuttoon ja muuhun ylimääräiseen kulutetut rahat on maksettu luottokortilla, joten ne tulevat maksettavaksi vasta loka- ja marraskuussa (laskutuskausi ei ole kalenterikuukausi, joten osa syyskuun menoista laskutetaan vasta marraskuussa.)

Joka tapauksessa sain syyskuussa säästöön sen verran, että vuoden tavoitteeseen pääsemiseksi vaadittu euromäärä per kuukausi ei päässyt kasvamaan. Tavoitteeseen on matkaa enää 4914 €, mikä tarkoittaa, että loka-joulukuussa pitäisi saada säästöön 1638 € per kuukausi. Varsin mahdollinen lukema. Lokakuu tosin tulee todennäköisesti olemaan huono, mutta vastaavasti marras- ja joulukuun pitäisi paikata vajausta, jos sellaista pääsee syntymään. Tässä on kuitenkin muuton myötä syntymässä ihan hyvin säästöjä kuukausittaisiin kuluihin, ja ne rahat voin käyttää sijoituksiin.






1 kommentti: