keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Mihin käytän rahani?

Puoli vuotta alkaa olla sellainen aika, että on mahdollista järkevästi katsoa kulujani ja miettiä, mihin se raha oikein menee. Lyhempänä aikana kuukausittaiset vaihtelut ovat liian suuria, eivätkä tulokset siten anna välttämättä oikeaa kuvaa rahankäytöstäni.

Alla olevassa kuviossa ovat käyttökohteittain listattuna kunkin kuluryhmän prosenttiosuudet kokonaiskuluistani. Oikeasti tarkastelen kulujani tätä tarkemmalla jaottelulla, mutta yhdistelin tätä kirjoitusta varten joitakin eriä, jotta piirakan viipaleet eivät mene liian pieniksi.


Alla ovat vielä taulukoituna keskimääräiset kuukausittaiset kuluni kuluryhmittäin (tammi-kesäkuu 2014).
 
Ruoka ja marketit 447
Asuminen 206
Kulkeminen 70
Sähkö, vesi, netti, puhelin 76
Vaatteet 38
Leffat 19
Vuosittaiset 50
Satunnaiset 90
995

Kuten kuviosta ja taulukosta näkee, ruokaan (ja muihin marketeista tehtäviin ostoksiin) menee selkeästi suurin osa kuluistani. Jos siis haluaisin vähentää kulujani, tässä olisi se kohde, josta säästöt pitäisi tehdä. Luulen, että voisin halutessani hyvinkin vähentää ainakin pari sataa euroa ruokakuluistani. Etenkin, jos esimerkiksi työttömyyden takia olisi pakko karsia kuluja, niin ruokakuluista olisi jopa helppo säästää. Nyt en töiden takia ole juurikaan jaksanut kokkailla, mikä näkyy kustannusten suuruudessa. Se vaan on niin paljon helpompaa hakea se ruoka jostain muualta kuin raataa itse hellan edessä, joten tällä hetkellä olen valmis siitä ilosta maksamaan.

Asuinkulujani katsoessa kannattaa muistaa, että en laske lainan lyhennyksiä kuluksi seurannassani (toisin kuin moni muu). Kyse on "taskusta toiseen" -erästä, joka pitää pystyä rahoittamaan, mutta joka ei ole kulu. Jos minulla olisi rahavirtojen kanssa tiukkaa, voisi olla järkevää seurata lyhennyksiä tarkemmin, mutta tällä hetkellä kassavirtani (lyhennysten jälkeen) ovat reippaasti positiiviset, joten minulla ole mitään syytä murehtia lyhennysten suuruutta tai seurata niitä tarkemmin. (Jos jotakuta asia sattuu erityisesti kiinnostamaan, niin lyhennysten lisääminen kuluihini lisäisi asuinkustannuksiani noin 200 euroa.)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti