perjantai 2. tammikuuta 2015

Joulukuun ja koko vuoden 2014 kulut

Joulukuun kulujen oli tarkoitus pysyä alle tuhannessa eurossa, mutta mopo karkasi täysin käsistä ja lopputuloksena oli 1266 euron kulut. Merkittävimmät ylitykseen vaikuttaneet ostokset olivat puku 239 € (ostin alennuksesta ja käytin samalla aikoja sitten saamani lahjakortin) ja joululahjat (n. 300 €). En normaalisti käyttäisi lahjoihin lähellekään noin paljoa, mutta tänä vuonna sattui olemaan erinäisiä seikkoja, joiden johdosta päätin panostaa vähän enemmän tällä kertaa. Ensi vuonna aion palata ruotuun ja lahjabudjetti saa pysyä huomattavasti pienempänä.

Kalliin (mielestäni) puvun ostamista saattaa joku myös ihmetellä. En nyt välttämättä tarvisi pukua työssäni, vaan voisin ihan yhtä hyvin käyttää esimerkiksi farkkuja ja jotain siistiä paitaa (business casual). Olen kuitenkin sitä mieltä, että minun täytyy pukeutua paitsi työtehtäväni mukaisesti, myös sen mukaisesti, mihin tehtäviin tähtään. Puku tuo myös tiettyä uskottavuutta, mikä paikkaa suhteellisen nuorta ikääni ja vähäistä työkokemustani. Kyse on siis mielestäni investoinnista, joka on "pakko" tehdä urani takia. Onneksi noita ei kuitenkaan tarvitse liian usein ostaa.

Yllä mainittujen menojen lisäksi ravintolaan ja elokuvateattereihin tuli käytettyä yhteensä n. 100 € liikaa normaalikulutukseeni verrattuna. Ravintolaruokailun osaltahan säästämisvaraa olisi enemmänkin, mutta kuten olen aikaisemminkin maininnut, niin niin kauan kuin olen töissä, sallin itselleni laiskottelun ruoanlaiton suhteen ja ostan mieluummin jonkun muun tekemää ruokaa.

Harmittavin asia joulukuun kulujen suuruudessa on se, että ne veivät koko vuoden kuluni yli 12 000 euron rajan eli keskimääräinen kulutukseni on yli tavoittelemani 1000 euroa kuukaudessa. Olin jotenkin liian luottavainen, että kuluni pysyvät alle 12 000:ssa, joten en edes havainnut edessä olevaa tavoitetason ylitystä ennen kuin oli liian myöhäistä. Olin jo niin varma onnistumisestani, että annoin itselleni liikaa löysää.

Loppujen lopuksi vuoden 2014 kuluni olivat yhteensä 12 092 euroa eli 1007,70 euroa. Eihän tuo ylitys hirveän paha ole, joten en siitä liikaa stressaa. Harmittaa se silti vähän, että hyvin vähällä vaivalla olisin pysynyt tavoittelemallani kulutustasolla. No ensi vuonna uusi yritys.

Kuukausittaisten kulujeni keskimääräiset tasot vuoden 2014 ajalta näkee alla olevasta taulukosta. Siinä ovat vertailun vuoksi myös kuluni sen mukaan, miltä ne näyttivät tammi-kesäkuun ja tammi-syyskuun aikana.
 
 
2014 Q4
Q3
Q2
Ruoka ja marketit
434
432
447
Asuminen
190
207
206
Kulkeminen
65
72
70
Sähkö, vesi, netti, puhelin
69
69
76
Vaatteet
47
36
38
Viihde
20
18
19
Vuosittaiset
100
103
50
Satunnaiset
83
93
90
 
1008
1030
996
Q3:n asumiskulut näyttivät isommalta kuin ne oikeasti olivat vuositasolla, koska maksamme vaimoni kanssa vastikkeen vuorokuukausina ja tuohon kvartaaliin sattui mahtumaan kaksi minun vuoroani. Oikeasti siis asumiseen käyttämät kuluni olivat jo tuolloin laskussa. Suurin syy laskuun oli asunnon remonttilainan poismaksu keväällä.

Kulkemiseen menevä raha sattui lopulta pienentymään, koska vaimoni tankkasi vuoden loppupuolella pari kertaa enemmän kuin tavallisesti. Tuossa kulussa ei siis varsinaisesti ole mitään merkittävää muutosta. Menoveden hinnan lasku toki vaikuttaa myös jonkin verran, mutta ei noin paljon kuin taulukon muutos näyttää.

Sähköön menevä raha tulee todennäköisesti nousemaan jatkossa, koska tekemäni hyvä sopimus alkaa päättyä. Sähkön hinta on toki ollut syksyllä laskussa, mutta en todennäköisesti tule saamaan yhtä hyvää sopimusta kuin mikä minulla oli tähän asti.

Vaatteisiin menevän rahan nousu johtuu luonnollisesti ostamastani puvusta. Pitäisi varmasti vähän muitakin vaatteita ostaa, mutta eipä sitä ihan hirveästi tule käytettyä muuta kuin työpukua ja oleskeluvaatteita kotona.

Vuosittaiset ja satunnaiset kulut laskivat hieman 183 euroon, mutta enköhän tuosta saa ensivuonna jonkin verran pois, kun vähennän joululahjoihin kuluvaa rahamäärää "normaalille" tasolle.

Alla on vielä asian visualisoimiseksi perinteinen piirakkakaavio. Pakko se on myöntää - ruokaan menee valtava osuus kulutuksestani.



1 kommentti:

  1. Hyvä veto tuo puvunosto, kyllä se puku miehen tekee. Myös joululahjoihin panostaminen on mielestäni "pakko" ainakin jos haluaa pitää tyttöystävän tyytyväisenä =D

    VastaaPoista