tiistai 13. tammikuuta 2015

Vuoden 2014 tuotot

Kaipa sitä on pakko kirjoittaa 2014 tuotoistakin. Jotenkin sitä on ollut vaikea aloittaa kirjoittamaan aiheesta, joka ei ole mennyt niin hyvin kuin olisin toivonut. Olen täysin valmis myöntämään inhimillisyyteni eli sen, että tuotoista raportoinnin vähäisyys on johtunut huonosta menestyksestä. Paremmalla menestyksellä aiheesta kirjoittaminen olisi ollut mukavampaa ja sitä olisi tullut tehtyä useammin.

Vuoden 2014 kokonaistuottoni (TWR) oli -1,59 %. Tai oikeastaan tuotto on hieman yli vuoden ajalta, koska aloitin sijoittamisen hieman ennen vuoden vaihdetta. Samana aikana vertailuindeksini S&P 500 TR -indeksi tuotti +15 %. Vertailuindeksini valinta ei tosin välttämättä ole oikein tehty huomioiden salkkuni sisällön. Yhdysvaltojen osakemarkkinat ovat kuitenkin maailman kehittyneimmät ja usein sijoituskirjallisuudessa verrataan sijoitusstrategioiden menestystä verrattuna S&P 500:n kehitykseen, joten olen tuosta syystä itsekin ottanut sen vertailukohdakseni.

Huono menestys vertailuindeksiin verrattuna johtuu nähdäkseni kahdesta seikasta. Ensinnäkin olen tietoisesti välttänyt jenkkimarkkinoille sijoittamista ja vuosi sattui olemaan yllättävän hyvä Atlantin toisella puolella. Mielestäni siellä oli yliarvostusta jo vuoden alussa ja nyt tilanne on entistä pahempi. Jos olen oikeassa, niin arvostustasojen normalisoitumisen pitäisi auttaa suhteellista pärjäämistäni vertailuindeksiin verrattuna.

Toinen merkittävä syy huonolle menestykselleni on Venäjä. Minulla on pari sijoitusta, joiden kanssa olen tiedostetusti ottanut Venäjäriskiä. Lisäksi yhdellä on hieman Venäjäriskiä, mutta sen osalta arvioin, että riski ei ole niin merkittävä, että olisin sen erityisesti huomioinut. Lisäksi parilla yhtiöllä Venäjän kriisin (huom. Ukrainan kriisi on vuoden mittaa vaihtunut Venäjän kriisiksi) vaikutus on yllättänyt minut. Toki kaikki vaikuttaa kaikkeen, mutta niiden kohdalla vaikutus on ollut yllättävän kova. Kaikkien näiden yhteisvaikutus on tehnyt todella huonoa salkulleni.

Venäjäriskin toteutumisen kohdalla lohduttaudun sillä, että kyseessä on jossakin määrin ennakoimaton sattumanvarainen asia. Jos Venäjä olisi päättänyt toimia kuin 2000-luvulla elävä valtio, niin tuottojeni tilanne olisi voinut olla täysin toinen. Riskin toteutuminen ei tarkoita, että riskin ottaminen oli väärä päätös. Esimerkiksi jos lähdet ajamaan autoa ja ajat hirvikolarin, niin se ei tarkoita, että päätöksesi lähteä ajamaan oli etukäteen arvioituna yhtään huonompi kuin päivinä, jolloin et ajanut kolaria. Ihmisillä on vaan taipumusta muuttaa käsitystään riskien toteutumisen todennäköisyyksistä jälkikäteisen tiedon kautta tyyliin "Todennäköisyytesi ajaa kolari oli suurempi, koska ajoit kolarin". Voi toki olla, että arvioin riskin etukäteen väärin, mutta nykytiedon valossa en ole sitä vielä valmis myöntämään.

Positiivista vuodessa on se, että yksikään yhtiöstäni ei ole varsinaisesti pettänyt odotuksiani suorituksensa suhteen. Kurssikehitys olisi toki voinut olla parempikin, mutta tulosjulkistuksissa esitetyt luvut ovat pikemminkin vahvistaneet arvioitani kuin saaneet minut epäilemään ostopäätöksiäni. Näkisin siis huonon kurssikehityksen olevan seurausta enemmänkin yhtiön ulkopuolisista kuin itse yhtiöön liittyvistä seikoista. Tämänkin osalta on toki mahdollista, etten osaa arvioida yhtiöitä objektiivisesti, koska olen ostopäätöksellä sitoutunut näihin yhtiöihin.

Lisään nyt tähän alle vielä salkkuni tuottoa esittävän kuvaajan, mutta tarkemmat tuottoja avaavat luvut esitän "Tuotot"-välilehdellä, koska muuten tämä teksti venyy liian pitkäksi. En välttämättä saa päivitettyä välilehteä heti, mutta enköhän suhteellisen pian saa tiedot sinnekin.






3 kommenttia:

  1. Omasta mielestäni Venäjä-riski on aina ollut erittäin korkea. Esimerkiksi Baltian maat tämän ovat ymmärtäneet ja pyrkivät madaltamaan riskiä niin paljon kuin mahdollista. Esimerkiksi nyt eroamalla Venäjän sähköverkosta 2015 mennessä. Onhan näitä Venäjän mielettömyyksiä ja uhkailuja tullut nähtyä jo ennen Ukrainan kriisiäkin.

    Oli kuitenkin ymmärrettävää allokoida jokin osa sijoituksista sinne, sillä kyllähän sellaisella riskipreemiolla on kovat odotettavat tuototkin. Nyt riski sitten realisoitui. Itselläni ei Venäjälle onneksi ollut suoria sijoituksia, jossakin ETFssä taitaa kyllä hieman Venäjä-omistusta olla.

    Jenkkien näinkin kova menestys yllätti minutkin, vähän enemmän (Suhteessa global indekseihin) olin Eurooppaan painottanut sijoituksia. Näköjään se kapitalistisempi järjestelmä vaan toimii..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Venäjäriskin kanssa on se vaikeus, että sitä on niin vaikea kvantifioida. Kyse kuitenkin pienen valtaapitävän ihmisryhmän käyttäytymisestä, joka saattaa olla täysin epäjohdonmukaista tai irrationaalistakin. Riittävää määrää dataa riskin määrittämiseksi on mahdoton saada.

      "Venäjä-riski on korkea" ei siis välttämättä kerro mitään. Yhtiöillä toki voi tehdä vertailuja, että X:n Venäjä-riski on korkeampi kuin Y:n. Vastaavasti voidaan sanoa, että Venäjän poliittinen riski on suurempi kuin Viron, mutta sekään ei valtavasti auta, jos ei pystytä määrittämään, kuinka paljon. Markkinat toki määrittävät tuon riskipreemion, mutta onko olemassa joku mekanismi, joka varmistaisi, että tuo riskipreemio olisi edes lähellä oikeaa?

      Poista
    2. Helpointahan noita riskipreemioita on katsella luottoluokittajien sivuilta, uskoisin, että yksityissijoittajillekin siellä jotain informaatiota tarjolla. Pikaisella googlailulla löysin tällaisen:http://pages.stern.nyu.edu/~adamodar/New_Home_Page/datafile/ctryprem.html Muutenkin heillä hyvää dataa käytössä, joskin välillä vähän vanhahkoa.

      Paha sitä "oikeutta" on sijoittaessa tietää, yleensähän jälkikäteen sitten sen vasta näkee.. uskon muutenkin melko paljon tehokkaisiin markkinoihin (tästä syystä enimmäkseen sijoitan ETFiin), ja etenkin maiden riskipreemioiden laskemisessa uskoisin häviäväni tarkkuudessa luottoluokittajille jne. Pankeilla/rahastoyhtiöillä/hedge fundeilla sitten tietenkin on vielä sisäistä riskipreemion laskentaa; pienemmät yhtiöt usein turvautuvat paljolti erinäisiin research firmoihin ja noihin luottoluokittajiin.

      Nuo poliitikkojen lonkerot valitettavasti ylettyvät niin syvälle Venäjällä, että voi menettää helpostikin pääomansa jos sijoittaa vääriin yrityksiin (etenkin pienempiin venäläisiin/ulkomaisiin joilla erittäin suuri venäjä riski). Putinin ystäviä kuitenkin löytyy siellä monista suuryrityksistä, ja sellaisia vastaan on mahdotonta kilpailla.

      Venäjä ehkä onkin ollut lähes ainoa, missä olen pitänyt riskiä suurempana kuin markkina hinnoittelee. Tuntuu, että länsimaat näkivät (ennen kriisiä) Venäjän demokraattisena kehittyvänä valtiona, mutta lukiessa Baltian politiikkojen kirjoituksia ymmärtää, että asiat ei ihan niin hallussa siellä ole olleet.

      Poista