perjantai 10. kesäkuuta 2016

Kuluraportti toukokuu 2016

Toukokuu oli rahankäytön osalta vähän cheat month. Kuun aikana oli isoja kulueriä ja tiesin, etten sen (ja maksuun tulevan opintolainan lyhennyksen) takia saa kesäkuussa muutenkaan paljoa säästöön, niin otin aika rennon suhtautumisen rahaan toukokuun aikana. Esimerkiksi ravintolaan meni 362 €, kun normaalisti menee noin 200 €. Kävimme esimerkiksi vaimoni kanssa Tampereella ravintolassa Masu, jossa syöminen maksoi minulle 60 €. Ruoka oli todella hyvää, joten ei kaduta yhtään. Ja tämä ei ollut mikään maksettu mainos, vaan ihan rehellinen arvioni vähän erilaisesta ruokailupaikasta.

Ruokakauppaan meni saman verran kuin normaalistikin eli n. 200 €. Vuosittaisia ja satunnaisia (vakuutus, jäsenmaksu, häälahja) oli n. 230 €. Lisäksi oli yksi 560 € kulu, jota en kuitenkaan erinäisistä syistä laske kuluiksi. Tuon kuvio on sen verran monimutkainen, etten jaksa alkaa sitä tässä selostamaan auki. Joka tapauksessa kuukauden rahanmenot olivat tuon summan verran suuremmat kuin olen alla virallisesti kuluiksi laskenut.

Laskelmieni mukaan toukokuussa elämiseen meni 1387 €, jonka lisäksi työn kuluja oli 511 €. Sinänsä kulut eivät siis olleet mahdottoman kovat, vaikka annoinkin selvästi itselleni luvan olla vähän löysempi lompakkoni kanssa. Kun on tottunut tiettyyn elämäntapaan, niin ei se ostamattomuus vaadi mitään ponnisteluita. Enemmänkin joutuisin keskittymään ja kuluttamaan energiaani, jos haluaisin ostaa lisää juttuja. Tuhlailu ei vaan tule luonnostaan, kun on koko aikuisikänsä elänyt toisin.




1 kommentti:

  1. Välillä on tuollaisia kuukausia joina rahaa kuluu normaalia enemmän. Kohta tulee kesä jolloin ainakin itselläni kuluu tavallista enemmän rahaa. Ei siinä mitään, kesällä on mukava käyttää rahaa kun on lomaa =)

    VastaaPoista