Peritty raha on epäoikeudenmukaista

Kävin Twitterissä hieman keskustelua perintöverotuksesta, mutta hyvin nopeasti tuskastuin Twitterin merkkirajoitukseen, joka esti täsmällisesti kuvaamasta näkemyksiäni ja perusteluitani, joten päädyin kirjoittamaan tämän kirjoituksen:

Perintövero on usein ollut asia, jonka kanssa en ole paljoa saanut ymmärrystä näkemyksilleni. Useimpia ihmisiä tuntuu joko houkuttavan liikaa ajatus ilmaisesta rahasta tai sitten he kokevat haluavansa auttaa lapsiaan antamalla heille kerryttämänsä rahan perintönä, jotta näillä olisi hieman parempi elämä.

Itse puolestani en koe, että ihmisellä olisi mitenkään erityistä oikeutta tai todellista tarvetta saada vanhempiensa rahoja itselleen, enkä myöskään koe, että vanhempien pitäisi saadaa antaa rahansa verotta lapsilleen. Mielestäni siis perintövero saisi hyvinkin olla suhteellisen korkeakin. Tosin käytännöllisyys pakottaa minut myöntämään, että perintövero voi kannattaa pitää alhaalla, etteivät varakkaat ihmiset karkaa maasta perintöveroa karkuun.

Mielestäni verotuksen pitäisi olla sellaista, että enemmän tekevät saavat enemmän ja vähemmän tekevät saavat vähemmän. Perintö ei mitenkään ole seurausta omasta tekemisestä, vaan ison tai pienen perinnön voi saada yhtä hyvin ahkera kuin laiskakin. Perintö siis vääristää oikeudenmukaista tulonjakoa.

En siis pidä tuloeroja ongelmana, kunhan ne ovat seurausta omasta tekemisestä. Tutkimuksethan osoittavat suurten tuloerojen aiheuttavan yhteiskunnallisia ongelmia. Toisaalta liian pienetkin tuloerot ovat ongelmallisia, joten olisi pyrittävä löytämään tuloerojen taso, jossa yhteiskunta toimii, mutta varallisuus ei jakaudu liian epätasaisesti. Niin kauan kuin kukin vastaa omista tuloistaan, eivät tuloerot oikein ehdi kasvamaan kohtuuttoman suuriksi. Mutta kun yhtälöön lisätään peritty raha, niin tilanne onkin ihan toinen. Useiden sukupolvien aikana kertynyt peritty raha voi taata valtavat tulot jopa ihmiselle, joka ei ole tehnyt päivääkään töitä tulojensa eteen. Se on helppo nähdä epäoikeudenmukaisena, ja koettu epäoikeudenmukaisuus helposti aiheuttaa paineita yhteiskunnallisten ryhmien välille.

Tehdään vaikka kuvitteellinen laskelma tulevasta sukupuustani: Lapseni saavat minulta muutaman miljoonan omaisuuden, koska olen tyyppinä sellainen, että rahaa väistämättä kertyy. Opetan lapseni samanlaisiksi, joten he jättävät omille lapsilleen kymmenien miljoonien omaisuuden (korkoa korolle vuosikymmenten ajan). Tässä vaiheessa lapsenlapseni ovat kolmannen sukupolven miljonääreinä tottuneet helppoon elämään eivätkä ole tottuneet tekemään mitään elintasonsa eteen. "Laiskuudestaan" huolimatta lapsenlapseni voivat kuluttaa vuosittain useita satoja tuhansia ja silti he kuolevat rikkaampana kuin mitä saivat perintönä. Jos "laiska" sukupolvi tulee vasta myöhemmin, voi sukupuulleni hyvin nopeasti kertyä satojen miljoonien tai jopa miljardien omaisuus, ja sellainen omaisuus on vaikea tuhota ihan pelkällä laiskuudella ja tuhlailevalla luonteella.

Näin siis sukupolvien aikana voi kertyä kriittinen massa varallisuutta, joka vain jatkaa kasvamistaan, kunhan kulutusta ei vie liian pitkälle tai varallisuutta tuhota hölmöillä sijoituksilla (hajautuksen puutteella). Se on epäoikeudenmukaista ja muutenkin ei-toivottavaa. En haluaisi lapsenlapsistani loiseläimiä, jotka osaavat elää vain muiden tekemällä rahalla ilman omaa panosta. Lapsille pitäisi antaa lahjaksi lähinnä rahankäyttötaitoja, ei niinkään rahaa.

En toistaalta tarkoita, ettei lapsille saisi antaa kohtuullisia rahalahjoja tai apua elämisen menoihin, taikka että noita pitäisi verottaa rankasti. Nämä verotusjärjestelmämmekin mahdollistaa kohtuullisella verorasitteella tai jopa verotta, ja näin saa puolestani olla jatkossakin. Se, mikä minua huolettaa, on lumipallomaisesti kasvavien omaisuusmassojen siirto. Jos kaikki voivat kerryttää varallisuutta vain oman elinikänsä ajan (eivätkä sukupolvien yli), on varallisuuden kertyminen rajoitetumpaa ja oikeudenmukaisempaa, koska raha kertyy paljon todennäköisemmin tekijöille.

Itse en halua antaa enkä saada tuollaista saajalle ansiotonta varallisuutta. Minä en ole millään tavalla kasvattanut vanhempieni varallisuutta - olen vain kuluttanut sitä. Samalla tavalla kuvitteelliset lapseni eivät millään tavalla ole pelkällä oikeaan perheeseen syntymisellä ansainneet rahojani. Heillä on oikeus ansaita omat rahansa ja minun velvollisuuteni on antaa heille oikeat työkalut tuon oikeuden toteuttamiseen. Odotus isosta perinnöstä toimii vastoin tuota velvollisuuttani.

Olen myös sitä mieltä, että ihmisen pitäisi saada pitää mahdollisimman iso osa niistä rahoista, jotka hän on oikeasti työllään ansainnut. Näin ollen verotuksen painopistettä olisi hyvä siirtää työn verotuksesta perinnön verotukseen. Olen valmis merkittäviin kiristyksiin maksamissani perintöveroissa, jos sitä vastaan saisin tuloveroastettani alas edes hieman. Ikävä kyllä jälleen on todettava, että todellinen maailma ei ole näin mustavalkoinen, joten en välttämättä eduskunnassakaan äänestäisi perintöverotuksen merkittävien kiristysten puolesta. Vaikka kiristys olisi oikeudenmukaisempi vaihtoehto toteuttaa verotusta, sillä saattaa olla niin haitallisia muita vaikutuksia, että muutosta ei kannata tehdä.


PS. Tämän kaiken ilmaisu Twitterin 160 merkillä olisi ollut hieman haastavaa. Ja tässäkin oli pakko jättää muutamia sivupolkuja käsittelemättä. Keskustelu varmasti jatkuu kommenttiosiossa.