lauantai 2. heinäkuuta 2016

Säästöjen tilannekatsaus kesäkuu 2016

Kesäkuussa säästöön jäi 700 €. Oli jo etukäteen odotettavissa, että kesäkuu tulee olemaan huono, koska sen aikana jouduin muun muassa maksamaan ison määrän auton kuluja. Sinänsä olen herännyt siihen, että minun kohdalla surkeanakin kuukautena säästöön jää 700 €, mikä on useimmille todella kova luku. Ilman näitä isoja satunnaisia tai vuosittaisia ylimääräisiä kuluja, minun olisi hyvin vaikea tuhlata niin paljoa, että saisin säästömääräni alle tuhanteen euroon. "Normaali" taso säästöille on tällä hetkellä noin 1500 €/kk.

Kesäkuun aikana säästöt menivät käytännössä lainojen lyhennyksiin. Itse asiassa jouduin maksamaan lainoja lainalla, koska minulla erääntyi puolivuosittain maksettava opintolainan lyhennys, johon tuo mainitsemani 700 € ei mitenkään riittänyt muiden lainojen lyhennysten jälkeen. Kävin toki myös osakkeilla hieman kauppaa, mutta niitä en tosiaan laske säästöihin ennen kuin maksan pois sen velan, jolla ne on ostettu.

Sijoitussalkussani on lainaa noin 20 % sijoitusteni arvosta, ja olen yrittänyt maksaa sitä pois, koska haluaisin parantaa mahdollisuuksiani ostaa osakkeita silloin, kun on oikeasti halpaa. Brexitin pikaromahduksessakaan en pystynyt tekemään mitään suurempia peliliikkeitä, koska lainan vipu olisi nopeasti noussut liian suureksi, jos romahdus olisikin jatkunut.

Heinäkuun pitäisi onneksi olla hyvä kuukausi säästöjen kannalta, niin saan vipua huomattavasti pienemmäksi. Saattaa myös olla, että myyn jotain, koska en pidä Brexitin jälkeistä pörssikurssien elpymistä perusteltuna, koska kyseessä on kuitenkin selvästi maailmantaloudelle ja talouden vakaudelle negatiivinen asia. Isoja myyntejä en missään nimessä aio tehdä, mutta ehkä olisi syytä olla vähän enemmän kassaa käytettävissä, jos skitsofreninen markkina jälleen päättää, että oikea suunta onkin alas.





2 kommenttia:

  1. Luulen, että kurssinousun (tai palautumisen) takana on myös se, että Brexit todnäk. lykkää FED:n koronnostoa. Mutta loputtomiin sitäkään eivät voi siirtää, joten minäkin luulen että pian mennään taas alaspäin, joskaan ei yhtä vauhdikkaasti kuin viime viikolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hyvinkin olla noin. Ja lisäksi Englannin keskuspankki on lupaillut elvytystä ja EKP:n varmasti odotetaan myös tekevän toimenpiteitä. Vähän liikaa tätä taloutta tunnutaan pyörittelevän elvytyspakettien avulla. Jonain päivänä se luultavasti kostautuu.

      Poista