lauantai 6. elokuuta 2016

Kuluraportti heinäkuu 2016

Heinäkuussa rahaa meni 1256 €. Ruokailuun meni tässäkin kuussa reilu 100 € enemmän kuin pitäisi (meni 516 €, kun pidän normaalina noin 400 € kulutustasoa). Tarjosin taas pari kertaa ravintolaruokailun vaimolleni ja muutenkin tuli turhan usein käytyä ravintolassa hampurilaisaterialla. Pitäisi taas opetella tekemään itse ruokaa. Olisi terveellisempääkin.

Vuosittaisia kuluja heinäkuun aikana oli 168 € (autovakuutus). Muuten kulut olivat ihan normaalin tason mukaisia. Tuo noin 1200 €:n kulutaso tuntuu olevan nykyään se "uusi normaali". Ennen nykyisen työni aloittamista kesäkuussa 2015, kuluni olivat keskimäärin noin 1000 €/kk, mutta nykyään tuo summa ei riitä.

On mielenkiintoista seurata, miten kuluni tästä eteenpäin kehittyvät, koska viimeisen vuoden aikana ei ole ollut realistista verrata vuotta aiempiin lukuihin, koska olosuhteet olivat niin erilaiset. Nyt voin verrata kulutustasoani vertailukelpoisiin lukuihin ja näyttäisi siltä, että kesä- ja heinäkuussa olen tänä vuonna kuluttanut n. 2-3 % enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Tämä tarkoittaa, että elämäntapainflaationi ei ole ollut liian paha, kun ottaa huomioon, että tuloni ovat nykyään yli 20 % suuremmat kuin vuosi sitten.

Voi siis ajatella, että vain 10 % lisääntyneistä tuloistani on mennyt kulutukseen. En tosin pidä ajatuksesta, että lisääntyneistä tuloista pitäisi automaattisesti siirtää yhtään lisäkulutukseen. Turhia asioita ei pidä ostaa, vaikka niihin olisi varaakin. Tarpeellisia asioita puolestaan olen voinut ostaa aikaisemminkin, joten lisätulojen odottelu ennen niiden ostamista ei myöskään tunnu järkevältä toimintatavalta ainakaan minun kohdallani. Jos säästöprosenttini olisi pienempi, voisi toki olla järkevää lykätä tarpeellistenkin asioiden ostoa, kunnes niihin on selvemmin varaa.

Alla olevasta kuvaajasta voi helposti nähdä, millainen kokonaiskulutukseni on ollut eri kuukausina vuosina 2014-2016. Noiden kulujen lisäksi on tosin ollut kahden paikkakunnan työskentelystä aiheutuneita kuluja, jotka loppuisivat kuin seinään työn loppuessa, ja jotka eivät siten ole elämisen kuluja vaan tulonhankkimismenoa. Heinäkuussa työn kuluja oli 389 €.



1 kommentti:

  1. Mikäpäs siinä, ravintoloissa on kiva käydä. Me kävimme tällä viikolla Kappelissa. Hok elanto tarjosi kolmen ruokalajin illallisen kahdelle liittymislahjana =)

    VastaaPoista