sunnuntai 16. lokakuuta 2016

250 000 kävijää ja 900 kommenttia

Tätä kirjoittaessa blogissani on bloggerin laskurin mukaan ollut yli 250 000 kävijää ja kirjoituksia on kommentoitu yli 900 kertaa. Bloggerin kävijälaskuri ei tosin ilmeisesti ole kovin luotettava, minkä takia moni seuraa ennemmin Google Analyticsin raporttia. Minä olen alusta asti seurannut bloggerin kävijälaskuria, joten en koe tarpeelliseksi muuttaa käytäntöäni. Tärkeintä on, että luvut ovat vertailukelpoisia, eikä se, ovatko ne ihan tarkalleen oikein.

Kommenteista puolestaan iso osa on luonnollisesti omiani. Spam-mainoskommentit olen siivonnut pois, joten ne eivät ole paisuttamassa kommenttimäärää. Mukavasti on keskusteluakin siis kertynyt blogini historian aikana.

Viimeksi kirjoitin blogini kävijämääristä elokuussa 2015, jolloin täyteen tuli 100 000 kävijää. Olen tässä koko ajan odottanut, milloin kuukausittaisten kävijämäärien kasvu loppuu, mutta tähän asti kävijöissä on ollut tasaista kasvua, kuten alla olevasta kuvasta näkyy.

Huom. Kuvion viimeinen luku on keskeneräinen lokakuu, joten siitä pudotuksesta ei kannata välittää, koska se ei kerro mitään.

Mitään ihmeellistä tässä ei ole tullut tehtyä. Olen vain kirjoitellut tasaisesti asioista, jotka sattuvat kiinnostamaan. Kyse on siitä samasta pitkäjänteisestä työstä kuin säästämisessä yleensäkin. Olen tosin pyrkinytkin siihen, että kasvu pysyy tasaisena. Olen esimerkiksi saattanut viivyttää kirjoitusten julkaisua, jos on näyttänyt siltä, että lukijamäärät ovat muutenkin riittävällä tasolla kuukausittaisen kasvun saavuttamiseen. Vastaavasti, jos kävijämäärät ovat näyttäneet jäävän liian pieneksi, olen saattanut kirjoittaa jostakin, vaikkei välttämättä mitään asiaa olisi ollutkaan. Joskus "pakotetusta" kirjoittamisestakin on tullut ihan hyviä tekstejä.

Tilanne on tällä hetkellä oikeastaan sama kuin edellisen kävijäraportin hetkellä. Odotan, että kumpi loppuu ensin, uusien (tai vanhojen) lukijoiden kiinnostus blogiani kohtaan, vai oma kiinnostukseni kirjoittaa uutta materiaalia. Aina välillä tulee väsymyksen hetkiä, jolloin joko ei huvita tai ei vaan ole sanottavaa, mutta vastaavasti välillä on paljonkin sanottavaa. Täytyy kuitenkin sanoa, että on ollut erittäin mukavaa, että on ollut tällainen paikka, johon on voinut purkaa ajatuksiaan ja käydä vielä keskusteluakin vähän haastavammista aiheista.



14 kommenttia:

  1. Me ollaan pidetty blogejamme suunnilleen yhtä kauan (mä aloitin 1/2014), ja mun vastaavat bloggerin luvut on n. 125000 ja 600. Eli sulla on ollut kaksinkertaisesti kävijöitä, ja 1,5-kertaisesti kommentteja. Sulla on ollut 1,5-kertaisesti postauksia.

    Mä olen kirjoitellut miten sattuu, näköjään vähintään 1 ja enintään 11 kirjoitusta kuukaudessa. Mulla ei ole kasvukaan ollut noin tasaista, vaan huomattavasti terävämpiä huippuja ja railoja. Suunta kuitenkin sama. :)

    Mä olen monesti sun kanssasi eri mieltä asioista, mutta pidän silti blogistasi. Se on mielestäni todella hyvä! Mukavaa jos jaksat jatkaa! Saan paljon ajattelemisen aihetta, vaikken useinkaan jaksa/uskalla (en sen vuoksi, että pelkäisin sun vastakommentteja, koska ne on oikein asiallisia ja hyviä, vaan koska pelkään/tiedän itse ahdistuvani tai turhautuvani tai tulevani surulliseksi kommentoidessani) kommentoida. Toki olen myös usein samaa mieltä, ja vaikka silloin olisikin helppo kommentoida, varsinainen sisältö jäisi "olen samaa mieltä" -kommentista puuttumaan. Mutta siis halusin kertoa, että kommentoimattomallekin voi blogillasi olla paljon annettavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi.

      Luulen, että tuo minun tasaisen tiheä julkaisutahti on myös tasaisen kasvun takana. Lukijoita ei jää passiivisuuden takia pois ja ainakin tähän asti on pikku hiljaa löytynyt uusia ihmisiä, jotka kiinnostuvat. Ja tietysti tekstimäärien lisääntyessä (aihepiirin kasvaessa) lisääntyvät myös osumat google-hauissa.

      Kommentointiin voi tosiaan suhtautua monella tavalla ja olen huomannut, että kaikki eivät tykkää varsinkaan erimielisyyksien läpikäynnistä. Itse tykkään väittelystä. Se auttaa hiomaan omaa näkemystään parempaan suuntaan ja parhaassa tapauksessa voi jopa muuttaa mieltään, kun joku osaa perustella kantansa oikein hyvin. Toki voi se ärsyttäväksikin mennä, jos toisella menee jankkaamiseksi tai henkilökohtaisuuksiin. Pääasiassa olen kuitenkin saanut käydä oikein hyviä keskusteluja täällä.

      Poista
  2. Hyvää kasvua. Tässähän kannattaa näköjään pitää hyvää kirjoitustahtia yllä etteivät kollegat mene ohi ;)

    VastaaPoista
  3. Näin aloittelevana bloggaajana kiva lukea kokeneemman ajatuksia "pakotetusta" kirjoittamisesta. Kuivista kausista selviytyminen on askarruttanutkin tosi paljon. Missään nimessä lukijoita ei saisi jättää ilman uusia postauksia, mutta tekstin tuottaminen voi olla tuskaa, kun pää kumisee tyhjää.

    Itsellä on luonnosteltuja otsikkoja vielä iso pino jonossa, mutta niistä osa on itseä ehkä vähemmän kiinnostavia. Sellaisia hätävara-aiheita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin säästöaiheisessa blogissa on se mukava puoli, että pystyy kuukausittain kirjoittamaan säästömääristä, kuluista ja vaikka tuotoista (tämä on kyllä jäänyt itselle vähiin) ja siinä on jo kolme tekstiä joka kuulle. Tuo ei vaadi enää kuin muutaman lisäidean ja kasassa on se 6-8 tekstiä, jotka minulta on tyypillisesti tullut. Samalla nuo perustekstit pitävät yllä tiettyä kirjoitusrytmiä. Epäilen, että mitä pidemmäksi kirjoitustauko venyy, sitä vaikeammaksi muuttuu palaaminen.

      Poista
  4. Upea saavutus! Onnittelut! :)

    VastaaPoista
  5. Kirjoitat yhtä minun lempitalousblogiani :) Hienoa on ollut tuo kasvu!

    VastaaPoista
  6. Kannattaa myös avata omaa elämää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henkilökohtaiset jutut ovat kyllä kiinnostavia lukea, mutta ainakin itse yritän vielä pitää henkilöllisyyteni salassa, jotta voin jatkossakin kirjoitella vapaasti. Se rajoittaa paljastettavien yksityiskohtien määrää.

      Poista
  7. Olen kirjoitellut reilut puolisen vuotta ja murto-osissa sinun luvuista liikkuvat oman blogini kävijämäärät vielä.. mutta perästä tullaan :)

    Ennen kuin aloitin itse bloggaamisen, käytin blogiasi ns. kynnysmattosivuna paitsi hyvien juttujen niin myös kattavan blogrollin takia. Koin että sain tätä kautta luettua kaikki kiinnostavat postaukset :)

    Nykyään käytän tähän Wordpressin Readeria, mutta voi olla että joku muultakin tämä löytyy selaimen kirjainmerkeistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin käytin Kohti taloudellista riippumattomuutta -blogia hyvien blogien lähteenä vielä pitkään sen jälkeen, kun blogiin ei enää tullut uusia kirjoituksia. Nyt on kyllä tullut laiminlyötyä uusien blogien kartoittaminen.

      Poista
    2. Minulla on myös tämän blogin blogroll päivittäisessä käytössä :) Tykkään tosi paljon näiden talousaiheisten blogien lukemisesta. Toivottavasti molemmat jatkatte vielä vuosia.

      Poista