Ekstrovertit pilaavat maailman?

Blogissa Kuusivuotissuunnitelma oli mielenkiintoinen kirjoitus introverteistä ja kirjoituksen kommenteissa oli lukusuositus Susan Cainin kirjasta Quiet: The power of introverts in a world that can't stop talking. Otin tuon kirjan heti autoon kuunneltavaksi työmatkojen aikana.

Kirjassa oli mielenkiintoinen huomio siitä, kuinka valtaosa ihailemistamme piirteistä on ekstroverttien ominaisuuksia. Haluamme johtajien olevan karismaattisia rohkeita esiintyjiä, jotka ovat varmoja itsestään ja tekevät nopeita päätöksiä. Vaikka eikö parempia päätöksiä voisi odottaa harkitsevaisemmalta ihmiseltä, joka tiedostaa myös sen mahdollisuuden, että voi itsekin olla väärässä?

Kirjassa ekstroverttien kuvattiin olevan introverttejä lyhytjänteisempiä. He ovat enemmän nopean tarpeiden tyydyttämisen perään (instant gratification), kun taas introvertit olivat kykenevämpiä hillitsemään halujaan pitkän tähtäimen hyödyn takia (delayed gratification). Ekstrovertit ovatkin siten todennäköisemmin uskottomia puolisoilleen, ylipainoisia ja riskejä väheksyviä. Ei tosin välttämättä pidä sanoa, että ekstroversio tekisi lyhytjänteiseksi, vaan pikemminkin voi olla niin, että lyhytjänteisyys (impulsiivisuus) tekee ekstrovertiksi. Tästä syy-yhteydestä ei käsittääkseni ole vielä tieteellistä yksimielisyyttä. Ei myöskään pidä tehdä tässä esitetystä liian mustavalkoisia johtopäätöksiä. Vaikka ekstroverteillä ryhmänä on tiettyjä ominaisuuksia, niin se ei tarkoita, että yksittäinen eksrtovertti vastaisi tämän ryhmän ominaisuuksia. Ektroversio-introversio ei myöskään ole joko-tai tyylinen jaottelu, vaan kyseessä on enemmänkin skaala, jossa ihmisellä on enemmän tai vähemmän kummankin piirteitä.

Entä kuinka ekstrovertit sitten tuhoavat maailman? No sillä, että me ihannoimme ekstroverttien ominaisuuksia ja sen johdosta annamme keskeisen yhteiskunnallisen vallan näille karismaattisille vahvoille esiintyjille sen sijaan, että seuraisimme niitä tylsiä introverttejä asiantuntijoita. Politiikka on pitkään ollut ekstroverttien leikkikenttää ja populismi on vain menossa koko ajan pahempaan ja pahempaan suuntaan. Värittömän introvertin on vaikea saada todellista valtaa ajaakseen pitkän tähtäimen yhteistä hyötyä, kun populistinen ekstrovertti lupailee helppoja ratkaisuja täysin varmana asiastaan. Älyllinen rehellisyys päätöksiä koskevan epävarmuuden suhteen koetaan heikkoutena. Näin päädymme järjestelmään, jossa tehdään kaikki-mulle-heti -ratkaisuja välittämättä riskeistä tai siitä, mitä se tarkoittaa lapsillemme tai lapsenlapsillemme.

Kirjan mukaan finanssikriisiäkin voi selittää sillä, että pankkimaailman johto on entistä enemmän ekstroverttien miehittämä. Introvertit eivät enää saa tilaa, eivätkä ne luonnostaan pysty sitä ottamaankaan vahvojen ekstroverttien keskellä. Kun ekstrovertit vahvan itseluottamuksensa turvin ottavat liian suuria riskejä saadakseen pikavoittoja pitkän tähtäimen turvallisuuden kustannuksella, introvertit eivät saa ääntään kuuluviin.

Ennen sijoitusmarkkinoilla saattoi puhua introverttien tylsästä varainhoidosta, mutta nykyään rahoitusala on puhdasta myyntityötä, jossa on hyvin vähän tilaa todelliselle analyysille. Hyvä tarina myy paremmin kuin vuosikymmenten inflaatiokorjatuihin tuottoihin perustuva analyysi. Taikasanoihin, kuten digitalisaatio tai cleantech, on helppo vedota ja saada ihmiset näkemään ruusuinen tulevaisuus. Ne eivät vaan yksinään riitä tulevaisuuden tuottoihin, mutta kuka nyt jaksaa miettiä asioita niin pitkälle, kun vähempikin riittää sijoittajien hankkimiseen.

Kirjoitin tämän tekstin tarkoituksella kärjistetysti, joten sitä ei tule ottaa liian tosissaan. En myöskään takaa, että olen muistanut kaiken täysin oikein. Jos aihe kuitenkin alkoi kiinnostaa, niin tuo kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen.