Urheilijan vinkit työuraan: Läsnäolo ei riitä

Moniko teistä tuntee ihmisen, joka on jo pitkään käynyt salilla säännöllisesti, mutta mitään tuloksia ei näy missään. Tai ehkä olet itse harrastanut pitkään jotain lajia tulematta silti erityisen hyväksi siinä. Tämä on helppo pistää lahjakkuuden (tai enemmänkin sen puutteen) piikkiin. Onhan sitä tullut treenattua paljonkin, mutta silti vähemmänkin tehneet menevät kehityksessä ohi.

Tosiasiassa kuitenkin läsnäolo treeneissä tai salilla ei vaan riitä. Edes se ei riitä, että tekee juuri sen, mitä mahdollinen valmentaja on ohjeistanut.

Se, mikä tosiasiassa vie eteenpäin, on keskittynyt ja tavoitteellinen tekeminen sekä rajojen kokeilu. Ja nuo kolme asiaa ovat ne, jotka monelta jäävät puuttumaan. Treeneihin mennään ja niissä tehdään ne tietyt asiat, mutta siihen tekemiseen ei keskitytä. Toistetaan vaan rutiinit samalla tavalla kuin ennenkin, ja mietitään ehkä samalla muita asioita.

Lisäksi niistä tehtäviksi valituista asioista puuttuu tavoitteellisuus ja ajatus siitä, miksi kyseistä juttua tehdään. On esimerkiksi eri asia mennä salille tekemään penkkipunnerrusta kuin mennä sinne tekemään penkkiä tarkoituksena nostaa ennätys 100 kiloon (tai mikä kullekin on se sopiva tavoite). Jälkimmäisellä saa aikaiseksi edistystä, ensiksi mainitulla ei niinkään. Tuo 100 kilon tavoittelu on samalla myös sitä rajojen kokeilua, joka nostaa ihmisen suorituskyvyn uusiin ulottuvuuksiin. "Only those who risk going too far can possibly find out how far one can go"

Kannattaa myös huomata, että kun tekeminen on tavoitteellista, se on usein myös keskittyneempää. Asioita ei tehdä vain yleisesti "koska jotain pitää tehdä", vaan siinä on joku syvempi tarkoitus ja eri vaihtoehtoja tulee mietittyä enemmän näkökulmista "Hyödyttääkö tämä tavoitteeni saavuttamista vai ei" ja "Miten saan tästä liikkeestä suurimman hyödyn tavoitteeni saavuttamiseksi".

Täsmälleen samat asiat pätevät työelämässäkin. Ei riitä, että mennään joka päivä töihin 40 vuoden ajan. Ihmiset, jotka tekevät työnsä keskittyneesti, tavoitteellisesti ja rajojaan kokeillen, tulevat viilettämään ohi kaikista niistä, jotka vaan tulevat paikalle ja hoitavat tehtävänsä (vaikkakin huolellisesti). Turha siinä on valittaa suosimisesta tai syrjinnästä, jos ei missään välissä ole panostanut omaan kehitykseensä. Ylennystä ei ansaita paikalle tulemalla, vaan hankkimalla uusia taitoja ja kehittymällä. Ja se ei tapahdu itsestään.

Suosittelen siis miettimään, oletko todella keskittynyt työtehtäviisi niitä tehdessäsi? Oletko miettinyt, miten voisit tehdä ne paremmin? Oletko miettinyt pieniä välitavoitteita tai uusia taitoja, jotka pyrit aktiivisesti hankkimaan, jotka auttaisivat sinua urallasi? Oletko kokeillut rajojasi ja tehnyt myös epämukavalta tuntuvia uusia haastavia tehtäviä?

Jos et, niin miksi et? Olisiko aika tehdä muutos? Ja jos olet, niin hyvää työtä ja jatka samaan malliin!