perjantai 9. lokakuuta 2015

Kuluraportti syyskuu 2015

Syyskuussa rahaa meni 1239 euroa, minkä lisäksi työn kuluja oli 496 €. Kuukausi alkoi ihan hyvin, mutta vähitellen sorruin taas huonoihin tapoihin eli helppoon (ja kalliiseen) ruokailuun. Ruokailuun meni hieman päälle 500 €.

Syyskuun aikana maksettavaksi tuli hieman päälle 300 € vakuutusmaksuja sekä yksi typerä pysäköintivirhemaksu. Siis typeryyttä minun osaltani. En voi ymmärtää ihmisiä, jotka suuttuvat pysäköinninvalvojille omista virheistään.

Oikeastaan ilman vakuutusmaksua ja sakkoa kuluni olisivat olleet ihan hyväksyttävällä tasolla eli selvästi alle 1000 €. Jotenkin näitä satunnaisia ja vuosittaisia kuluja vaikuttaa vaan tulevan koko ajan. Loppuvuosi tuntuu nimittäin myös olevan täynnä kaikenlaista rahanmenoa. Elättelen toivoa, että kun saan viimeiset veromätkyt maksettua alkuvuodesta, niin sitten helpottaa. Voi olla, että turha toivo.

Onneksi palkka sentään nousee merkittävissä määrin nyt koeajan päättyessä. Korotetulla palkalla saan jossakin määrin katettua näitä lisääntyneitä kulujani. En kuitenkaan niin paljon, että voisin kuvitella saavani vuodelle 2016 alun perin haaveilemiani säästölukemia. Pitää siis miettiä tavoitteet uusiksi ennen tammikuuta.




1 kommentti:

  1. Lokakuun loppuun mennessä selviää joudunko maksamaan mätkyjä vai en, ei pitäisi kuitenkaan kauhean paljon tulla.

    VastaaPoista