sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Vuoden 2015 kulut

Vihdoin olen saanut kasaan kaikki viime vuoden kulut. Postin toiminta on selvästi ihan sekaisin, kun laskuja ja muita kirjeitä tulee myöhässä tai ei ollenkaan. Mahtaako olla loppuvuoden lakon syytä? Osa tuttavistani tosin kertoo, että ongelmia oli jo ennen lakkoa. Mahtaa tulla isot yt:t taas lähiaikoina, kun ongelmat toimintavarmuuden kanssa saavat loputkin ihmiset siirtymään enemmässä määrin sähköiseen asiointiin.

No mutta asiaan. Alla on taulukko kulujeni kehityksestä vuoden aikana.



2015 vs 2014 2015 Q3-Q4 Q1-Q2 2014
Ruoka ja marketit 7,3% 466 483 449 434
Asuminen 33,6% 254 261 247 190
Kulkeminen 76,0% 114 168 59 65
Sähkö, vesi, netti, puhelin 11,2% 77 41 113 69
Vaatteet -98,3% 1 0 2 47
Viihde -51,5% 10 7 12 20
Vuosittaiset 35,5% 136 185 86 100
Satunnaiset 83,5% 153 163 142 83

20,0% 1 209 € 1 308 € 1 110 € 1 008 €


Työn kulut

312
562
63


Kulujen puolesta 2015 oli kesäkuussa tapahtuneen työskentelypaikkakunnan vaihtumisen takia selvästi kahtiajakoinen. Muutos lähes kolminkertaisti kulkemiseen menevät kuluni (59 €/kk -> 168 €/kk). Ja tuossa eivät edes ole kaikki kulkemisen kulut. Ison osan esimerkiksi polttoaineesta kirjaan työn kuluihin. Myös asumiskuluni lisääntyivät isompaan asuntoon muuton myötä. Lisäksi iso summa asumiskuluja tuli kirjatuksi työn kuluihin. Työn kuluiksi kirjaamiani summia en pidä elinkustannuksina, koska työnteon loppuessa nuo kulut loppuisivat täysin heti. Ne ovat puhtaasti tulonhankintamenoa.

Vuoden toisella puoliskalla ruokaan ja marketteihin meni 7,5 % enemmän kuin ensimmäisellä, mutta olen tuohon tulokseen loppujen lopuksi ihan tyytyväinen, koska sain parin viimeisen kuukauden aikana oikaistua ruokamenojani hyväksyttävälle tasolle. Q3:n ruokamenot olivat karanneet täysin käsistä. Q4:llä ruokaan ja kauppoihin itse asiassa meni vähemmän rahaa kuin vuoden ensimmäisellä puoliskalla keskimäärin. Melkein jopa rahaa tärkeämpänä, pienempi rahankulutus ruokaan on näkynyt painoni kääntymisenä laskuun.

Sähkö, vesi ja netti veivät toisella puoliskalla vähemmän kuin aikaisemmin, koska asumiskulujeni tuplaamisen takia olemme vaimoni kanssa neuvotelleet hieman uusiksi kulujen jakoa yhteisestä asunnostamme.

Vaatteisiin en näemmä ole käyttänyt rahaa. Osasyynä on se, että olen ostanut vaatteita marketista, eli ne ostokset ovat kirjautuneet riville "Ruoka ja marketit". Työpaikallani ei myöskään ole kovin tiukkaa pukeutumisen kanssa, joten vanhalla vaatevarastollani on pärjännyt hyvin. Suurin syy lienee kuitenkin, että vihaan vaatteiden ostamista.

Viihde ei varmaan oikeasti ole vähentynyt, mutta olen käyttänyt saamiani kulttuuriseteleitä, joten se näkyy vähentyneenä rahankäyttönä.

Vuosittaisissa kuluissa näkyvä lisäys liittyy käytännössä täysin autoon, joten ne voisivat olla vaikka kulkemisen kuluissa tai työn kuluissa, mutta tällä hetkellä olen päätynyt määrittelemään ne vuosittaisiin. Minun pitää ehkä miettiä luokitteluja uusiksi vuodelle 2016, koska ennen auton määräaikaishuolto oli vuosittainen tapahtuma, mutta nykyisillä kilometreillä se pitää tehdä 3-4 kk välein.

Satunnaiset kulut ovat näemmä lähes tuplanneet. Suurimmat syylliset ovat näemmä lomamatkojen kulut (2014: n. 100 €, 2015: n. 370 €) ja auton renkaat (2014: 250 €, 2015: 480 €).

Toteutuneiden kulujen valossa pidän tällä hetkellä 1200 €/kk minulle oikeana kulutustasona nykyisessä elämäntilanteessani. Se on 200 €/kk enemmän kuin aikaisempi tavoitetasoni, mutta minun on pakko hyväksyä, ettei minun muuttuneessa tilanteessa ole mielekästä pyrkiä paljoa vähempäänkään. Tuossakin on jo hieman kirittävää, koska vuoden 2015 toisen puoliskan aikana kuluni olivat yli 1300 €/kk (jonka päälle vielä 560 €/kk työn kuluja). Sen tosin tiedän, että jos tilanteeni muuttuisi takaisin entiseen, niin palaisin takaisin 1000 €/kk tavoitetasoon. Se riittää haluamaani elintasoon.



2 kommenttia:

  1. Kiitti kulutusraportista, minusta on aina tosi mielenkiintoista nähdä mihin ihmisten rahat kuluvat ja vähän miettiä niitä omalta kantiltani. Noissa sinun kuluissasi eniten ajatuksia herättää tuo rahamäärä mikä menee ruokaan ja markettiin. Käytkö paljon ulkona syömässä ja teetkö evääsi töihin itse?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tee eväitä. Lounaaseen menee töissä n. 8 €/arkipäivä. Kesä-syyskuussa tuli käytyä ravintolassa aivan liian usein, ja tuolloin markettien ulkopuolisiin ruokailuihin meni melkein 400 €/kk (sisältää myös työlounaat). Loppuvuonna sain tosiaan itseni kuriin ja sain pudotettua summan alle 250 euroon/kk.

      Koko vuonna markettien ulkopuoliseen ruokailuun meni 273 €/kk ja marketteihin siis 193 €/kk. Marketeista tulee ostettua myös shampoota, jotain vaatteita, vessa- ja talouspaperia, tulostimen mustetta yms, joten en oikein osaa sanoa, mikä osa tuosta on ruokaa. Tuon jakaminen pienempiin osiin olisi liian työlästä, kun pitäisi alkaa säilyttämään ja kirjaamaan jokainen kuitti. Veikkaan kuitenkin, että reilusti yli puolet marketteihin menevästä rahasta on ruokaan ja juomaan.

      Poista