keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Vuoden 2016 tavoite

Tammikuu lähestyy loppuaan, enkä vieläkään ole osannut päättää tavoitettani vuodelle 2016. Aikaisemmin olen puhunut 17 000 - 20 000 € säästötavoitteesta, mutta tuo vaatisi, että vuoden aikana ei enää tule suurempia vastoinkäymisiä. Nyt vuokra-asunnon kanssa on tullut yllättäviä remppatarpeita, joiden suuruusluokka ei ole vielä tiedossa. Ne voivat merkittävästi vaikuttaa siihen, millaiseksi vuosi muodostuu. Joudun ehkä täsmentämään tavoitettani, kun remppakulun lopullinen suuruus selviää.

Viime kuukausien toteumien perusteella jopa 15 000 € säästömäärä voi tehdä tiukkaa, mutta toisaalta tulevaisuuteen suuntaavien laskelmieni perusteella se saattaisi olla jopa liian löysä tavoite. 15 000 € pitäisi onnistua nykyisillä tuloilla, vaikka pieniä vastoinkäymisiäkin tulisi. Lisäksi tuloni luultavasti kasvavat vuoden aikana ihan huomattavalla määrällä. Tarkkaa palkankorotuksen määrää tai ajankohtaa en kuitenkaan osaa arvioida, joten en oikein uskalla budjetoida sitä säästötavoitteeseeni. Saatan myös pystyä vähentämään kulujani satasella tai parilla, mikä osaltaan voi huomattavassa määrin vaikuttaa lopputulokseen.

Olen myös joutunut miettimään, laskenko tänä vuonna tavoitteeseeni vain sijoituksiin siirretyt rahat vai myös lainanlyhennykset. Pankin vaihdon jäljiltä minulla on paljon vähemmän valinnanvaraa sen suhteen, minkä verran lyhennän lainaa kuukausittain, joten voisi olla ihan perusteltua tehdä puhtaasti sijoituksiin perustuva säästötavoite. Toisaalta lyhennystenkin huomioiminen säilyttäisi paremman vertailukelpoisuuden aikaisempiin vuosiin, minkä lisäksi tämä laskentatapa paremmin kuvaa sitä rahasummaa, jonka olen käyttänyt nettovarallisuuteni kasvattamiseen. Näistä syistä olen päättänyt huomioida tänäkin vuonna myös lyhennykset säästösummassani.

Lopulta päädyin ottamaan tämän vuoden tavoitteekseni:
17 000 € sijoituksiin tai lainan lyhennyksiin

Keskipitkän tähtäimen tavoitteestani luovun tässä vaiheessa kokonaan. Syyn tälle kerron todennäköisesti kevään aikana. Todennäköisesti pidän kuitenkin mukana jonkinlaisen seurannan siitä, paljonko olen saanut säästöön tämän säästöprojektini aikana. En vaan enää vertaa sitä mihinkään tiettyyn tavoitesummaan.

Pitkän tähtäimen tavoitteenani on edelleen taloudellinen riippumattomuus. Lisäksi ennustan edelleen, että tulen jossain vaiheessa olemaan miljonääri, jos vaan pysyn työkykyisenä eläkeikään asti.



3 kommenttia:

  1. Hei, ajattelin vain käväistä kertomassa, että olen lisännyt blogisi lukulistaani omassa talousaiheisessa blogissani. Tervetuloa vierailulle: http://neljajalkaamaassa.blogspot.fi/
    Olisi mukavaa saada lukijoita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei. Ihan mielenkiintoiselta vaikuttaa blogisi aloitus. Pistin seurantaan.

      Poista
  2. Hyvä tavoite, luulen että pääset sen yli ihan mukavasti :)

    VastaaPoista