Nyt kun vihdoin sain asetettua itselleni tavoitteen vuodelle 2016, onkin jo aika raportoida ensimmäisen kuukauden säästömäärät. Tammikuun säästösumma oli 670 €. Summa olisi ollut yli tonnin, jos helmikuun alussa ei erääntyisi veromätkyjen toinen erä. Mätkyjä en raportoi kuluissa, koska en ole normaaleja ennakonpidätyksiäkään kuluiksi määritellyt. En myöskään pidä mätkyihin meneviä rahoja sijoituksina toisin kuin muiden velkojen maksua.
Helmikuussakaan en tule saamaan kasaan suuria säästösummia, koska tietokoneeni hajosi ja jouduin ostamaan uuden. Tämä tulee maksettavaksi luottokorttilaskun muodossa vasta helmikuussa, joten tammikuun sijoituslukuihin tuo ostos ei vielä vaikuttanut. Kirjaustapani takia se tosin näkyy kulupuolella jo tammikuussa.
Kulupuolelta kuuluu kuitenkin hyvääkin. Lainojen kilpailutus ja asumisjärjestelyjen muutos tuo alustavien laskelmieni perusteella n. 150-200 € kuukausittaisen säästön. Näillä on iso vaikutus koko vuoden säästömääriin.
Koko projektin ajalta on tällä hetkellä säästöön laitettuna 31 962 €.
Ooks sä muuttanut vai miks on noi halpaa?
VastaaPoistaJoo muutto tiedossa. Suhteilla oli tarjolla edullinen kämppä, niin oli pakko tarttua, vaikka asunnon kunto on heikompi kuin nyt. En halunnut itse ottaa lisää lainaa, niin parempi näin.
PoistaOlisi kiva kuulla lisää lainojen kilpailutuksesta :)
VastaaPoistaT: Ananas
Yksinhuoltajan selviytymisopas
Pitääpä miettiä saanko siihen jotain järkevää näkökulmaa. Kyllähän siihen kaikenlaista vähän epätavallistakin liittyi, niin ehkä siitä voisi kirjoittaa kokonaisen kirjoituksen.
Poista