keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Ihmiset ovat ahneita ja laiskoja - ja se ei ole paha asia

Olen vahvasti sitä mieltä, että ihmisen perusluonne on olla ahne ja laiska. Enkä tarkoita tätä ollenkaan siten, että pitäisin ihmistä perustavanlaatuisen pahana olentona, vaan mielestäni kyse on neutraaleista ominaisuuksista, jotka voivat johtaa niin hyvään kuin pahaankin. Usein ahneus ja laiskuus kuitenkin mielletään negatiivisiksi piirteiksi, joten yritän tässä hieman selvittää, miksi näin ei välttämättä ole.

Ensin minun pitänee hieman avata käyttämiäni käsitteitä. Kun sanon, että ihminen on ahne, tarkoitan, että hän haluaa aina vaan enemmän ja enemmän. Laiskuudella taas tarkoitan, että ihminen haluaa tehdä mahdollisimman vähän töitä saadakseen sen, mitä hän ahneudessaan kaipaa.

Minua ärsyttää valtavasti se ay-liikkeen tekopyhyys, jota he osoittavat kutsuessaan työnantajia ahneiksi. Sehän on juuri ay-liike, joka ahneudessaan vaatii lisää, ja laiskuudessaan vaatii, että heidän pitää tehdä mahdollisimman vähän saadakseen sen. Työntekijä- ja työnantajapuolen ahneudet eivät poikkea toisistaan yhtään, koska molemmat haluavat täsmälleen samaa asiaa - enemmän.

Suurin ero osapuolten välillä löytyykin sieltä laiskuuden puolelta. Samalla kun työntekijäpuoli haluaa tehdä vähemmän, niin työnantajapuolella ainakin tietty osa on ymmärtänyt, että saadakseen lisää on tehtävä lisää. Pientä nyrkkipajaa ei kasvateta pörssiyritykseksi ilman, että tekee enemmän ja paremmin kuin muut.

Tästä käykin ilmi näiden ihmisen kahden peruspiirteen välinen ristiriita. Maksimaalinen ahneus yhdistettynä maksimaaliseen laiskuuteen, johtaa lähes väistämättä pettymykseen. Vain luopumalla hieman laiskuudestaan, voi ihminen realistisesti odottaa pystyvänsä tyydyttämään ahneutensa. Mitä ahneempi ihminen aikoo olla (eli mitä enemmän hän haluaa saada ja saavuttaa), sitä vähemmän hän voi olla laiska. Ahneen on riskeerattava, että hän tekee turhaakin työtä. Se, että tekee "juuri ja juuri tarpeeksi", ei välttämättä riitä. Saavuttaakseen parhaan mahdollisen lopputuloksen on tehtävä kaikkensa, ja siinä vaiheessa laiskuus katoaa yhtälöstä. Tuolloin ahneus voittaa laiskuuden.

Toivoisin, että voisimme kaikki ymmärtää ja hyväksyä, että se meidän naapurin ahneus ei välttämättä ole yhtään sen pahempaa kuin meidän oma ahneutemme. Meidän on lakattava esittämästä pyhimystä ja uskottelemasta itsellemme ja muille, että olemme nöyryydessämme ja vaatimattomuudessamme muita parempia. Tai että olemme ahkeria työntekijöitä, kun taas ne muut ovat ne, jotka venyttävät kahvitaukoja jättäen työt meidän ahkerien hoidettavaksi. Tosiasiassa olemme kaikki lähes samalla viivalla ja harvassa ovat ne, jotka todellisuudessa ovat valmiita pistämään kaikkensa peliin.



4 kommenttia:

  1. Hmm.. Olen hieman eri mieltä kanssasi tuosta työnantajan ja työntekijän välisestä erosta aktiivisuuden suhteen. En täysin, mutta osittain. Samaa mieltä olen siitä, että johdon puolella ollaan monesti valmiita tekemään paljon ja missä mennäänkin mielestäni metsään on se kun johto tekee liian paljon. Toimiva kone rikotaan vain tekemisen halun vuoksi. Satun työni puolesta tietämään asioita eräästä suuresta kotimaisesta yrityksestä, jolla menee nyt vähän huonosti. Ongelma on, että johto on mokaillut jo vuosia ja samalla on täysin sivutettu tekijä nimeltä motivaatio. Työntekijälle motivaatio on lähes aina palkka. Johdon tulisi AINA muistaa, että lopulta se leipätyö ja heidänkin palkkansa tehdään siellä työntekijöiden tasolla. Johdon tekemä työ usein joko aiheuttaa lisää kustannuksia(lue: painetta työntekijälle) tai leipätyön haasteellisuuden lisääntymistä(lue: painetta työntekijälle). AY-liikkeiden vaatimisen suhteen olen osittain samalla linjalla. Olen sitä mieltä, että liikaa ei saa vaatia(eikä ole aikoihin vaadittukaan), mutta työn tulee olla tekijälleen kannattavaa. Esimerkiksi siivooja saa käteensä lähes saman rahan kun työtön saan korvauksia ja tukia. Siivooja antaa tästä "hyvästä" elämästään kolmanneksen työnantajalle, vaikka hän saisi melkein saman olemalla työtön. Yritysten tulisi keskittyä kehittymiseen, eikä oman lehmänsä syömiseen. Hallittu liiketoiminnan kutistaminen on myös vaihtoehto, mutta mielestäni realipalkkojen kutistaminen ei, nimenomaan sen takia, jotta työntekijät tekisivät työnsä tehokkaammin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mitään takuitahan ei ole, että enemmän tekeminen johtaa parempaan lopputulokseen. Osa ajasta ja vaivasta kannattaakin käyttää sen varmistamiseen, että tekee oikeita asioita. Ja sitten on myönnettävä se tosiasia, että kaikki ei vaan osaa. Osa ihmisistä on niin jumissa omissa vanhoissa käyttäytymismalleissaan, ettei niiden kyseenalaistaminen vain tule kysymykseen.

      Jos nyt hieman eksytään politiikan puolelle, niin mielestäni se, että työntekijät vaativat "vain" nykytason säilyttämistä (eli eivät vaadi lisää), on tässä tilanteessa liikaa vaatimista. Jostain pitäisi malttaa luopuakin. En itsekään ole palkka-alen kannattaja, mutta tiettyjä saavutettuja etuja rakenteissa on, joista pitäisi luopua ja joista kiinni pitäminen on "liikaa vaatimista". En nyt mene sen syvemmälle tähän, ettei liikaa eksytä poliittiseen väittelyyn.

      Se, että matalapalkka-aloilla työnteko on kannattamatonta, on valtion vika, koska valtio on luonut nuo kannustinloukut. Ei mielestäni voida pistää yritysten niskaan senkin sekoilun korjaamista. Ja jos esim matala-palkka-alojen palkkoja nostettaisiin tarkoituksena tehdä eroa tulonsiirtojen varassa eläviin, niin lopputuloksena olisi 100 % varmasti se, että tulonsiirtoja lisättäisiin tuon eron poistamiseksi.

      Ja sellainen huomio vielä, että johto ei välttämättä ole sama kuin työnantaja. On paljon johtajia, jotka ovat työntekijöitä ja käyttäytyvät kuin työntekijät. Vastaavasti on paljon työntekijöitä (kaikilla asteilla), jotka käyttäytyvät kuin yrittäjät. Meillä esimerkiksi työntekijöillä on todella yrittäjämäistä ajattelua ja käyttäytymistä - ja se näkyy myös tuloksissa.

      Poista
    2. Minäkin väistelin poliittisesti kuumia perunoita. :) Olen samaa mieltä, että jos matalimpia palkkoja nostettaisiin, alkaisi valituksen kuoro ja sen lopputulema on selvä. Sosiaalituet tässä maassa ovat kieltämättä valtion omia aikaansaannoksia, mutta ymmärrän ne. Suomessa ei voi olla koditon ja ruoka on kohtalaisen kallista. Suuria leikkauksia ei voi siitä syystä tehdä sillä saralla, eikä myöskään matalapalkka-alojen palkkoihin. Joihinkin saavutettuihin etuihin toki voi kajota. Tokikaan se ei lisää työtekijän tehokkuutta vaan päinvastoin, mutta se ei leikkauksissa luonnollisesti olekaan tavoite. Ikävä kyllä, jos matalapalkka-alojen palkkoija liiaksi lasketaan, se tulee lisäämään työttömyyttä runsaasti. Työn tekeminen ei kannata enää.

      Poista
    3. En kyllä näe, miten palkkojen lasku voisi johtaa työttömyyden lisääntymiseen. Sehän olisi kysynnän ja tarjonnan lain vastaista. Kun työn hinta laskee, niin työn kysyntä lisääntyy (ekonomisteille särähtää korvaan tämä muotoilu, mutta en välitä siitä, ja käytän "kansankielistä" ilmaisua). Voi olla, että tulee lisää ihmisiä, jotka jäävät vapaaehtoisesti työttömäksi, mutta niin kauan kuin on riittävästi ihmisiä, jotka ovat valmiita ottamaan tuon työn vastaan, niin työssä olevien määrä alemmalla hintatasolla lisääntyy. Jos tarpeeksi ihmisiä ei ole valmiita tekemään töitä tuolla hintatasolla, niin kysyntäpuoli eli työn tarjoajat nostavat tarjoamaansa hintaa saadakseen riittävästi porukkaa töihin. Tällöin tasapainohinta löytyy jostain lasketun hinnan yläpuolelta. Työttömyys ei kyllä missään vaiheessa lisäänny.

      Poista