sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Odota vähän - vaadi paljon

Viime kirjoituksessani kerroin siitä, kuinka elämästään voi tehdä onnellisempaa odottamalla vähemmän elämältä. Tämän ohjeen voi helposti viedä liian pitkälle ja päätellä, että kannattaisi elää mahdollisimman nöyrää ja vaatimatonta elämää, ilman minkäänlaisia toiveita ja unelmia. Joillekin se voi sopiakin, mutta uskoisin ihmisluonteen olevan sellainen, ettei tuo vaihtoehto sopisi läheskään kaikille. Moni meistä haluaa unelmoida ja asettaa itselleen vaativia tavoitteita, joita kohti voi mennä.

Näin ollen koen tarpeelliseksi erottaa odotukset siitä, mitä ihminen vaatii itseltään. Vaikka on tärkeää pitää odotukset kohtuullisina ja realistisina, tämä ei tarkoita, että itseään kannattaisi päästää helpolla. Mielestäni ihmisillä tulisi olla suhteellisen korkea vaatimustaso itseään ja omaa toimintaansa kohtaan, mikä puolestaan johtaa helposti odotusten täyttymiseen ja ylittymiseen jopa yrittämättä. Vaatimustaso on siis omaa käyttäytymistä koskeva sisäinen seikka, kun taas odotukset ovat ne ulkoiset tekijät, jotka seuraavat osittain vaatimustasosta, mutta myös muista seikoista, kuten sattumasta.

Koko tämä vaatimustasoajattelu lähti oikeastaan työkaverini kanssa käymästäni keskustelusta, jossa hän kertoi, ettei ollut koskaan kiinnostunut koulunkäynnistä tai pitänyt sitä erityisen tärkeänä, eikä hän siten pärjännytkään siellä erityisen hyvin. Aloin miettiä, että itsekään en ollut kiinnostunut monesta aineesta, enkä pitänyt niitä tärkeänä, mutta siitä huolimatta sain niistä ihan ok arvosanoja. Syyksi arvosanoilleni keksin sen, että minä vaan vaadin itseltäni tietynlaista suoritustasoa opintojeni suhteen, vaikka kyseessä olisikin aine, josta en niin välittäisi. Kiinnostavista ja tärkeistä aineista vaatimustasoni oli sellainen, että lopputuloksena oli arvosana 9 tai 10, kun taas vähemmän tärkeissä riitti 7 tai 8. Tai arvosana 7 oikeastaan harmitti, mutta ei liikaa.

En tiedä, kuinka paljon noihin aikoihin erotin saadun arvosanan tehdystä työstä, mutta näkisin, että tuolloinkin tiesin, että tietyllä työllä saan lähtökohtaisesti tietyn tuloksen. Tiesin, että jos tekisin enemmän töitä, saisin paremmat arvosanat, mutten kokenut sitä lisätyötä sen vaivan arvoisena. Jos vaatimustasoni olisi ollut korkeampi, olisin varmasti pystynyt parempaankin, mutta en pitänyt vaatimustason nostoa tärkeänä. Näin jälkeenpäin asiaa miettien pidän päätöstäni järkevänä. Kasvien tai kaupunkien nimien ulkoa opettelulla ei vain ole minulle mitään arvoa. Minun ei mielestäni tarvitse muistaa, minä vuosina Marcus Aurelius hallitsi Roomaa. Tästä huolimatta koin tärkeäksi tehdä tietyn määrän työtä koskien myös noita aineita. Tekemäni työ puolestaan johti tiettyihin arvosanoihin.

Samoin, kun nyt vanhemmalla iällä vaadin itseltäni paljon liittyen itselleni tärkeisiin asioihin, se johtaa siihen, että saavutan elämässäni paljon - jopa enemmän kuin odotan, tarvitsen tai ehkä edes haluan. En tarvitse miljoonaa, mutta minun on vaikea nähdä, miten en olisi miljonääri kuollessani. Nyt on myös pakko myöntää, että jopa odotan sitä. Jos en ole eläköityessäni miljonääri, jotain on täytynyt mennä pahasti vikaan. Tai sitten olen syystä tai toisesta muuttanut radikaalisti elämääni. Tuollainen radikaali muutos voisi olla päätös lakata tekemästä töitä taloudellisen riippumattomuuden saavutettuani, mutta on vaikea nähdä, että jaksaisin olla ilman mielekästä työtä päivieni täytöksi.

Korkea vaatimustaso voi toisaalta myös aiheuttaa negatiivisia tuntemuksia ympäröivissä ihmisissä. Kun sanon, että minulle ei riitä se, mitä he vaativat itseltään, he ottavat sen itseensä kohdistuvana kritiikkinä - mitä se ei tietenkään (yleensä) ole. Vaikka olenkin urheilullinen ja painoni ei ole liian korkea, niin minulla on silti oikeus laihduttaa, vaikka ylipainoiset tuttavani eivät ymmärtäisikään huoltani painostani, kun kerran olen paljon paremmassa kunnossa kuin he. Samoin vaikka muut olisivat tyytyväisiä 8-16 työhön aina vaan samana pysyvällä palkkauksella ja työn sisällöllä, niin minulla on oikeus vaatia itseltäni sellaista työtapaa, joka vie minulta enemmän, mutta antaakin enemmän.

Samoin kuin odotusten kanssa, vaatimustasonkin kanssa pitää luonnollisesti pitää kohtuus mukana. Ei pidä vaatia itseltään liikoja. Itsensä loppuun ajaminen ei ole järkevää. Ehkä ensimmäisen itselle asetetun vaatimuksen pitäisi olla "En vaadi itseltäni enempää kuin pystyn kestävällä tavalla suorittaa", minkä jälkeen voikin sitten vapaammin esittää itselle uusia vaatimustasoja.

Kehotankin nyt jokaista lukijaa miettimään sitä asiaa, jonka haluaisit olevan paremmin elämässäsi. Mitä voisit alkaa vaatia itseltäsi, joka johtaisi tuohon lopputulokseen?


Alla vielä katsomisen arvoinen Tony Robbinsin video vaatimustasosta.




2 kommenttia:

  1. Oikein mukava kirjoitus tälleen tiistai aamuisen vesisateen sävyttämään työmatkaan, kiitos!

    VastaaPoista