sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Kuluraportti elokuu 2016

Elokuussa elämisen kuluja oli 1281 € ja lisäksi oli työn kuluja 399 €. Ruokaan meni järkyttävän paljon rahaa. Kun normaalina tasona pidän noin 400-450 € tasoa, niin elokuussa ruokaan meni yli 660 €, josta ravintoloihin meni n. 400 €. Ruokakauppaan kannoin tavanomaisen määrän rahaa, mutta niiden päälle tuli taas ylettömästi nautittua pöytään kannettusta ruoasta.

Yksi syy tuolle isolle ravintolakulujen määrälle on siinä, että tein elokuun aikana pari reissua, joiden aikana tuli syötyä vähän paremmin. Esimerkiksi yhdellä reissulla vaimoni maksoi bensat ja minä maksoin ruoat yhdessä astetta tai paria paremmassa/kalliimmassa ravintolassa. Nuo matkat eivät kuitenkaan selitä lähellekään koko ylitystä, vaan suurin syypää on siinä, että Kotipizza ja Subway ovat vaan niin helppoja ratkaisuja töiden tai treenien jälkeen.

Elokuussa vuosittaisia kuluja oli vakuutukset n. 260 € ja yksi jäsenmaksu n. 50 €. Muuten kuluissa ei ollut mitään erikoista.

Vaikka olen ajatellut, että n. 1200 €/kk on tällä hetkellä tavoitetasoni kuukausittaisille menoille, olen silti ihan tyytyväinen elokuun kuluihin ja muutenkin vuoden 2016 kulutasoon, vaikka en tuota tavoitetasoa olekaan tavoittanut. Ruokaan on mennyt liikaa, mutta on minulla siihen varaa, joten en jaksa stressata asiaa. Enemmänkin ruokaa pitäisi miettiä ruokavalion kuin rahan takia. Muilta osin mielestäni kulutasoni on kunnossa, joten tuo yksi alisuoriutumisen kohta sallittakoon. Ruoka (ja vapaus ruoanlaitosta) on kuitenkin yksi niitä asioita, joista erityisesti nautin elämässä.




2 kommenttia:

  1. Minulla ylitykset tulevat myös ruuasta. Ja aivan liian helposti. Toisaalta voi olla että ruokabudjettini on vaan liian tiukka. Ruoka ja ravintolan valmis ruoka vaan ovat niin hyviä. Ruoka tekee hyvän mielen. Ja ruuan valmistus hyvistä materiaaleista on mahtavaa (vaikka en ruuanlaitosta tykkääkään).

    VastaaPoista
  2. Kiva, että muillakin on ruoka ns. "heikko lenkki". Työpaikkalounaat ja viikonloppujen reissut plus sitten lukuisat mennen tullen ostetut pienet snäksit vie kyllä melkoisen siivun. Eikä ne edes ole terveellisiä.
    Voisipa tehdä pienen haasteen, että tekee välipalat ja eväät itse.

    VastaaPoista