lauantai 5. marraskuuta 2016

Kuluraportti lokakuu 2016

Lokakuussa kuluihin meni yhteensä 1271 €. Lisäksi työn kuluihin meni 456 €. Elinkuluihin sisältyy 330 € satunnaista kulua verkostoitumistapahtumaan osallistumisesta. Samaan tapahtumaan osallistumiseen liittyen piti myös hankkia vähän uusia vaatteita, joihin meni 110 €. Muuten kulut olivat ihan tavallisella tasolla, joten olen ihan tyytyväinen kuukauden tulokseen.

Lokakuun kulut olivat kolmatta kuukautta putkeen pienemmät kuin edellisvuoden vastaavana kuukautena (ks. kuvio alla). Kuviosta näkee, että marraskuussa viime vuonna kuluni olivat todella suuret, joten ensi kuussakin pitäisi olla helppo pystyä vertailukautta parempaan suoritukseen. En tosin ole tietoisesti pyrkinyt pienentämään kuluja, vaan kyse on enemmänkin siitä, että viime vuonna elinrutiinini olivat niin sekaisin työpaikan ja työskentelypaikkakunnan vaihtumisen takia, että kulutkin karkasivat käsistä. Nyt olen saanut rutiinit taas paremmin haltuun. Nykyinen kulutasoni on mielestäni varsin sopiva, enkä koe siinä olevan tarvetta laskuun tai nostoon. Tosin tietenkin jos löytyy paikkoja uusiin säästöihin elintason kärsimättä, niin pitäähän niihin tarttua.



2 kommenttia:

  1. Voiko kysyä millainen tuo tapahtuma oli jos sinne piti uusia vaatteitakin hankkia? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siellä oli vaan sellainen iltatapahtuma, jossa dresscode iltapuku/tumma puku, ja kun vanhoista puvun kengistä irtosi pohja, niin oli pakko hankkia uudet puvun kengät. :D

      Oli tuossa vaatekulussa vähän muutakin kuin nuo yhdet kengät. Harvinaista puvun käyttöä varten en ole valmis ihan noin paljoa yksiin kenkiin sijoittamaan.

      Ja en minä yleensä vaatteita ihan niin loppuun asti käytä, että pohjat alkavat tippua (varsinkaan, kun kyse on puvusta), mutta tällä kertaa niin pääsi käymään. :D

      Poista