Katson mielelläni zombi-elokuvia ja -sarjoja, ja kuten monet muutkin pikkupojat, tykkään miettiä, miten toimisin zombi-maailmassa. Viimeisimmistä mietinnöistäni mieleen tuli oppeja, jotka mielestäni linkittyvät varsin hyvin säästämiseenkin.
Kuvitellaan maailma, jossa 99,9 % ihmisistä on muuttunut zombeiksi. Sellaisiksi hitaiksi käveleviksi ihmislihaa himoitseviksi eläviksi kuolleiksi - eikä siis modernien versioiden nopeiksi pedoiksi. Suhdeluku kuolleiden ja elävien välillä saa minut ajattelemaan, että jokaisen pitäisi siis pyrkiä tappamaan 999 zombia, jotta maailma saadaan vallattua kuolleilta takaisin eläville. Tuo määrä tuntuu helposti todella suurelta ja noin tuhannen zombin lauma olisi kovalla aseistuksellakin melko mahdoton voitettava (ainaki jos elokuviin on uskominen).
Tilanne muuttuu kuitenkin paljon helpommin hallittavaksi, kun zombeja alkaa poimia yksitellen. Aina kun vastaan tulee yksittäinen zombi tai korkeintaan muutaman yksilön ryhmä, tilanne kannattaa käyttää hyväksi ja napsia helpot tapot. Tällä tavalla voi vähitellen päästä kohti tuhannen zombin maalia, minkä lisäksi maailma muuttuu koko ajan turvallisemmaksi, kun ihmisten suhde zombeihin kasvaa. Nämä yksittäiset zombit ovat myös pois harhailemasta maailmasta, mikä tarkoittaa, että ne eivät ole osa sitä pysäyttämätöntä isoa laumaa, joka voi jossain vaiheessa tulla vastaan.
Jos zombeja yrittää napsia hengiltä liian isoissa ryhmissä tai muuten epävarmoissa olosuhteissa, niin tavoitteen saavuttaminen voi olla nopeampaa, mutta on myös varsin mahdollista, että riski toteutuu ja tavoite jää kokonaan saavuttamatta.
Joku voi tietysti ajatella, että on yksilön kannalta paljon turvallisempaa olla tappamatta edes niitä yksittäisiä zombeja. Näin varmasti onkin, mutta jos liian moni vapaamatkustaa tuolla tavalla, niin se johtaa maailmaan, jossa on aina paljon zombeja ja isoissa laumoissa. Tarpeeksi monen täytyy hoitaa oman osansa, jotta maailma paranee.
Kaikki eivät tietenkään pysty täyttämään tuhannen zombin kiintiötään, mutta ne, jotka ajan myötä pääsevät tavoitteeseensa, voivat luonnollisesti asettaa itselleen uuden tavoitteen, jolla he kantavat osan vähemmän taitavien taakasta. Urakkansa aikana he ovatkin saaneet itsellensä sellaiset taidot, että seuraava 1000 onkin jo paljon helpompi tehtävä.
Kaikki voivat itsekseen miettiä, miten kaikki tämä liittyy vaurastumiseen, mutta lyhyesti:
Jos liikaa keskittyy siihen, että haluaa saada miljoonan euron varallisuuden, niin urakka saattaa tuntua ylitsepääsemättömän vaikealta, eikä siihen halua tarttua. Mutta jos tyytyykin päivittäin tekemään niitä pieniä valintoja (esimerkiksi jättää ostamatta jonkun kahvin ja pullan, jonka normaalisti ostaisi), niin vähitellen niistä pienistä teoista kasvaa iso vaikutus ja ennemmin tai myöhemmin se isokin tavoite alkaa olla yllättävän lähellä.
sunnuntai 6. joulukuuta 2015
keskiviikko 2. joulukuuta 2015
Voiko elämän suuntaan vaikuttaa?
Vastaus otsikon kysymykseen olisi erittäin tärkeää selvittää, mutta silti se jää melko vähälle huomiolle julkisessa keskustelussa. Kärjistäen voidaan sanoa, että vasemmisto luo politiikkaa niin kuin ihminen ei voisi vaikuttaa oman elämänsä suuntaan ja lopputulokseen, kun taas oikeiston mukaan ihminen on itse vastuussa itsestään. Näin ollen vasemmiston mielestä ihminen on rikas tai köyhä lähinnä arpaonnen seurauksena. Oikeisto puolestaan on sitä mieltä, että ihminen on omalla ponnistelullaan saavuttanut hyvän (tai huonon) asemansa. Ihan näin mustavalkoinen asia puolueiden näkemykset eivät tietystikään ole, mutta asian esittelyn takia yksinkertaistus sallittaneen.
Vaikka poliittiset puolueet melko selvästi viestivät tämän maailmankuvansa, ne eivät mielestäni juurikaan perustele, miksi heidän maailmankuvansa olisi oikea ja vastaavasti toisen maailmankuva väärä. Maailman todellinen luonne tyydytään julistamaan ideologisesti.
Mielestäni asia pitäisi keskustella huolellisesti läpi, jotta voidaan tehdä perusteltuja politiikkapäätöksiä. Jos nimittäin rikkaus ja köyhyys on todella sattumanvaraista, niin silloinhan on ihan perusteltua, että rikkaita verotetaan rankasti ja köyhille annetaan tuntuvia tulonsiirtoja. Tuollaisessa maailmassa minäkin olen kommunisti. Jos taas yksilön elämäntilanne on lähinnä oman panoksen lopputulos, on paljon vaikeampi perustella, miksi ihmisten yrittämisen kannustimia poistettaisiin rajusti kovilla tulonsiirroilla. Omaan elämään panostamisen kannustimia tulisi tuolloin olla sekä köyhillä että rikkailla, jotta kansan kokonaisuus toimisi parhaalla mahdollisella tavalla.
Maailmaa ei tosin missään nimessä tarvitse nähdä pelkästään jompana kumpana näistä kahdesta vaihtoehdosta, vaan sen sisällä voidaan nähdä molempien maailmankuvien alajärjestelmiä. On varmasti ihmisiä, jotka eivät pystyisi kovallakaan työllä kohtuulliseen elintasoon. Tällaisia voisivat olla esimerkiksi erilaisista fyysisistä ja psyykkisistä sairauksista kärsivät. Vastaavasti on ihmisiä, joiden rikastuminen ei millään tavalla ole heistä itsestään kiinni. Tällaisia ovat esimerkiksi perittyä rahaa saaneet ja uhkapeleillä rikastuneet. Kullekin alajärjestelmälle olisi syytä luoda omat politiikkansa, jotka toisten kohdalla olisivat enemmän vasemmistolaisia ja toisten kohdalla enemmän oikeistolaisia.
Keskustelemalla vakavasti ja syvällisesti siitä, millainen maailma oikeasti on, sen sijaan, että tyydymme ideologiseen puoluepoliittiseen julistamiseen, voisimme oikeasti luoda lainsäädäntöä, joka olisi oikeudenmukainen kaikkia kohtaan. Nykyäänhän "oikeudenmukaisuudella" tunnutaan ainakin vasemmistoretoriikassa tarkoitettavan aina sitä, että otetaan rikkailta ja annetaan köyhille. Täysin unohduksiin jää se, että oikeudenmukaisena voidaan nähdä myös se, että annetaan ihmisen pitää se, mitä on omalla työllään ansainnut. Mielestäni tuo vasemmiston keskustelutapa ei auta edes niitä köyhiä, joita siinä kuvitellaan puolustettavan. Se tekee köyhistä avuttomia uhreja, joiden ei kannata edes yrittää, koska maailma on epäoikeudenmukainen. Mielestäni totuus kuitenkin on, että maailma on isolta osin oikeudenmukainen ja "paras tapa saada se, mitä haluaa, on ansaita se" (lainaus Charlie Munger). Näin ainakin Suomessa, jossa mahdollisuuksien tasavertaisuus toteutuu suhteellisen hyvin.
Yksi perustelu sille, miksi itse näen maailman kunkin ihmisen oman panoksen tuloksena, on oma tarinani. Minä olen johdonmukaisesti noudattanut suunnitelmaa (tai montaakin sellaista) ja olen nähnyt suurin piirtein suunnitelman mukaisia tuloksia. Jos rikastuminen(/vaurastuminen) tai muu tavoitteiden saavuttaminen olisi tuuripeliä, niin näinhän ei tapahtuisi. Panostukseni työhöni ja osaamiseeni ei lisäisi tulojani ja sijoittaminen ei tuottaisi lisätuloja tai varallisuutta.
Toki voihan olla, että minä olen vain se hyvän tuurin lopputulos, jonka suunnitelma sattuu onnistumaan, mutta kummasti se vaan tuntuu olevan niin, että ne, jotka vaivautuvat tekemään konkreettisen suunnitelman, myös saavuttavat sen maalinsa. Ilman suunnitelmaa matkaavien kohdalla maailma on ehkä enemmän sattumanvarainen, mutta kun suunnitelman tekeminen on täysin itsestään kiinni, niin tuohon sattumanvaraisuuteen vetoaminen ei ole kovinkaan perusteltua.
Millaisena sinä näet maailman? Voiko elämän suuntaan vaikuttaa? Käyn mielelläni kommenttikentässä myös keskustelua siitä, miksi maailma pitäisi nähdä niin sattumanvaraisena, että suuret tulonsiirrot olisivat perusteltuja?
sunnuntai 29. marraskuuta 2015
Säästöjen tilannekatsaus marraskuu 2015
Marraskuun säästösumma oli 525 €. Ilman joulukuun alussa maksettavaksi tulevaa veromätkyjen ensimmäistä erää summa olisi ollut yli 1000 €. Suurimmat ylimääräiset kuluerät alkavat onneksi vihdoin olla takana päin, joten toivottavasti saan pian säästösummat takaisin tuonne yli 1000 € lukemiin. Helmikuussa on vielä mätkyjen toinen erä, mutta muita suuria kulueriä ei tällä hetkellä ole tiedossa alkuvuodelle.
Säästösumma oli jälleen käytännössä lainanlyhennysten suuruinen, joten lisäsijoituksiin ei vieläkään ole ollut rahaa. Toisaalta olen viimeisen parin kuukauden aikana vaivatta pystynyt maksamaan noin 1500 euron suuruiset ylimääräiset kulut (auton renkaat ja huolto sekä veromätkyt) ja silti olen pystynyt lyhentämään velkaani normaalisti, joten ehkä asiat eivät ole ihan yhtä huonosti kuin ensisilmäyksellä voisin kuvitella.
Tiedostan myös, että monelle tuo 500 euron säästösumma olisi iso asia, mutta kun itse olen tottunut yli 1000 euron lukemiin, niin tuo säästämisen nykytaso tuntuu surkean pieneltä. Tällä tahdilla tavoitteisiini pääsyyn menee aivan liian kauan. Hieman tavoitetasoa hitaampi vauhti ei paljoa haittaisi, mutta nykyinen vauhti ei riitä ollenkaan.
Vuoden kokonaissaldo on tähän mennessä 9514 €. Mietin, että voisin yrittää saada joulukuun säästösummaksi 1486 €, jolloin vuoden kokonaissäästöksi tulisi tasan 11 000 €. Enempään en ainakaan pysty ja tuokin voi tehdä tiukkaa. Aika kauashan tuo alkuperäinen tavoite jäi.
Säästösumma oli jälleen käytännössä lainanlyhennysten suuruinen, joten lisäsijoituksiin ei vieläkään ole ollut rahaa. Toisaalta olen viimeisen parin kuukauden aikana vaivatta pystynyt maksamaan noin 1500 euron suuruiset ylimääräiset kulut (auton renkaat ja huolto sekä veromätkyt) ja silti olen pystynyt lyhentämään velkaani normaalisti, joten ehkä asiat eivät ole ihan yhtä huonosti kuin ensisilmäyksellä voisin kuvitella.
Tiedostan myös, että monelle tuo 500 euron säästösumma olisi iso asia, mutta kun itse olen tottunut yli 1000 euron lukemiin, niin tuo säästämisen nykytaso tuntuu surkean pieneltä. Tällä tahdilla tavoitteisiini pääsyyn menee aivan liian kauan. Hieman tavoitetasoa hitaampi vauhti ei paljoa haittaisi, mutta nykyinen vauhti ei riitä ollenkaan.
Vuoden kokonaissaldo on tähän mennessä 9514 €. Mietin, että voisin yrittää saada joulukuun säästösummaksi 1486 €, jolloin vuoden kokonaissäästöksi tulisi tasan 11 000 €. Enempään en ainakaan pysty ja tuokin voi tehdä tiukkaa. Aika kauashan tuo alkuperäinen tavoite jäi.
keskiviikko 25. marraskuuta 2015
Jos se ei tunnu hyvältä, teet sen väärin!
Saiturin "Jos se tuntuu pahalta, teet sen väärin!" -kirjoituksen inspiroimana ajattelin avata hieman omaa ajattelutapaani aiheeseen liittyen. Olen hänen kanssaan samaa mieltä, että pahalta säästäminen ei saa tuntua, mutta mielestäni se ei vielä riitä. Onnistuakseen säästämisen pitää tuntua hyvältä. Näin ollen en ole samaa mieltä, kun Saituri sanoo:
"Ei säästämisen tarvitsekaan olla mielenkiintoista tai motivoivaa. Itse asiassa, oikein tehtynä sen ei pitäisi tuntua elämässä yhtään miltään, vaan rahaa vain jää yli."
Itse näen asian siten, että ihmisen pitäisi pyrkiä saamaan nautintoa säästämisestään, jolloin tarpeettomat ostokset on helpompi jättää tekemättä. Mietitäänpä vaikka tilannetta, jossa ihminen joutuu tilanteeseen, jossa hänen pitää päättää, ostaako kivan esineen vai ei.
Jos ihminen ajattelee, että "pitäisi säästää, mutta ei siinä ole mitään kivaa", hän helposti päätyy ostamaan sen esineen, koska hänen vaihtoehtonsa ovat:
1) mielihyvää tuottava esine
ja
2) ei mielihyvää.
On helppo arvata, että mielihyvä vs ei mielihyvää -päätöksenteko päättyy useimmiten mielihyvän voittoon.
Jos taas ihminen saa mielihyvää säästämisestä, hänen vaihtoehtonsa ovat:
1) mielihyvää tuottava esine
ja
2) mielihyvä siitä, että on vastustanut kiusausta ja onnistunut tämän itsekurin avulla lisäämään varallisuuttaan.
Tämä päätöksentekotilanne johtaa selvästi useammin kakkosvaihtoehdon voittoon kuin aikaisempi. Tavaran jäädessä hyllyyn ei tarvitse jäädä harmittelemaan sitä, mitä on menettänyt, vaan voi nauttia siitä mitä on saavuttanut.
Näin ollen olisi tärkeää miettiä, millä tavalla säästämiseen ja kuluttamattomuuteen voi liittää mielihyvää. Mielestäni yksi tärkeinpiä keinoja on mittaaminen. Ihmiseläin nauttii eteenpäin menemisen ja kehittymisen tunteesta, joten säästömäärien ja kokonaisvarallisuuden kehityksen mittaaminen antaa säästäjälle hyvin samankaltaisen mielihyväpiikin kuin kuluttaja saa ostamisesta. Tavallaan rahan laittamisen säästöön voi nähdä ihan samana asiana kuin tavaran tai palvelun ostamisen. Kenkien sijasta ostamisen kohteena on vain osake. Erona on lähinnä, että säästämisessä ostaa pitkän tähtäimen tarpeita, kun taas kuluttamisessa ollaan pääasiassa pikatyydytyksen perässä. Tästä huolimatta molemmista palkintona on dopamiinipiikki ja hyvä olo. Jos tätä ei saa, tulee säästöprojektista tarpeettoman vaikea tehtävä.
Nautintoa voi myös lisätä konkretisoimalla ajatuksissaan sitä, mitä säästämisellä tavoittelee. Jos päätöksenteko on vain "Kulutanko vai säästänkö?", niin kuluttamisen valitseminen voi tottumattomalle olla helppo valinta. Jos taas päänsisäinen keskustelu on, että "Kulutanko vai vapautanko perheeni siitä pahasta olosta, jonka loppumaton rahasta murehtiminen meille aiheuttaa", niin itsekäs kulutuspäätös on jo paljon vaikeampi tehdä. Kulutuspäätöksen voi tuolloin hymyssä suin jättää tekemättä, kun voi samalla kokea tekevänsä hyvää perheensä hyväksi.
Voi olla, että emme Saiturin kanssa loppujen lopuksi ole kovinkaan eri mieltä aiheesta. Hänen tekstistään käy ilmi se, että hän tarkastelee tilannetta matkaa vähän pidempään käyneen näkökulmasta. Pitkällä tähtäimellä säästämisen motivoiva vaikutus väistämättä pienenee, koska lisätyn pääoman suuruus suhteessa omaisuusmassan arvonmuutoksiin alkaa tuntua niin pienelltä. Minä taas tarkastelen tilannetta sellaisen näkökulmasta, joka on vielä matkansa alkutaipaleella. Toisaalta uskoisin, että useimmilla ongelmana on juuri se aloittamisen motivaation löytäminen, ja että pitkän tähtäimen motivaatio-ongelmat koskevat aika harvaa. Näillä harvoillakin todennäköisesti on jo melko paljon säästössä, joten heidän murheensa ei ehkä yleisesti ottaen ole niin tärkeä. Heille itselleen asia on luonnollisesti tärkeä ja siten heille Saiturin teksti voi antaa hyödyllistä tietoa elämän suunnittelua varten.
"Ei säästämisen tarvitsekaan olla mielenkiintoista tai motivoivaa. Itse asiassa, oikein tehtynä sen ei pitäisi tuntua elämässä yhtään miltään, vaan rahaa vain jää yli."
Itse näen asian siten, että ihmisen pitäisi pyrkiä saamaan nautintoa säästämisestään, jolloin tarpeettomat ostokset on helpompi jättää tekemättä. Mietitäänpä vaikka tilannetta, jossa ihminen joutuu tilanteeseen, jossa hänen pitää päättää, ostaako kivan esineen vai ei.
Jos ihminen ajattelee, että "pitäisi säästää, mutta ei siinä ole mitään kivaa", hän helposti päätyy ostamaan sen esineen, koska hänen vaihtoehtonsa ovat:
1) mielihyvää tuottava esine
ja
2) ei mielihyvää.
On helppo arvata, että mielihyvä vs ei mielihyvää -päätöksenteko päättyy useimmiten mielihyvän voittoon.
Jos taas ihminen saa mielihyvää säästämisestä, hänen vaihtoehtonsa ovat:
1) mielihyvää tuottava esine
ja
2) mielihyvä siitä, että on vastustanut kiusausta ja onnistunut tämän itsekurin avulla lisäämään varallisuuttaan.
Tämä päätöksentekotilanne johtaa selvästi useammin kakkosvaihtoehdon voittoon kuin aikaisempi. Tavaran jäädessä hyllyyn ei tarvitse jäädä harmittelemaan sitä, mitä on menettänyt, vaan voi nauttia siitä mitä on saavuttanut.
Näin ollen olisi tärkeää miettiä, millä tavalla säästämiseen ja kuluttamattomuuteen voi liittää mielihyvää. Mielestäni yksi tärkeinpiä keinoja on mittaaminen. Ihmiseläin nauttii eteenpäin menemisen ja kehittymisen tunteesta, joten säästömäärien ja kokonaisvarallisuuden kehityksen mittaaminen antaa säästäjälle hyvin samankaltaisen mielihyväpiikin kuin kuluttaja saa ostamisesta. Tavallaan rahan laittamisen säästöön voi nähdä ihan samana asiana kuin tavaran tai palvelun ostamisen. Kenkien sijasta ostamisen kohteena on vain osake. Erona on lähinnä, että säästämisessä ostaa pitkän tähtäimen tarpeita, kun taas kuluttamisessa ollaan pääasiassa pikatyydytyksen perässä. Tästä huolimatta molemmista palkintona on dopamiinipiikki ja hyvä olo. Jos tätä ei saa, tulee säästöprojektista tarpeettoman vaikea tehtävä.
Nautintoa voi myös lisätä konkretisoimalla ajatuksissaan sitä, mitä säästämisellä tavoittelee. Jos päätöksenteko on vain "Kulutanko vai säästänkö?", niin kuluttamisen valitseminen voi tottumattomalle olla helppo valinta. Jos taas päänsisäinen keskustelu on, että "Kulutanko vai vapautanko perheeni siitä pahasta olosta, jonka loppumaton rahasta murehtiminen meille aiheuttaa", niin itsekäs kulutuspäätös on jo paljon vaikeampi tehdä. Kulutuspäätöksen voi tuolloin hymyssä suin jättää tekemättä, kun voi samalla kokea tekevänsä hyvää perheensä hyväksi.
Voi olla, että emme Saiturin kanssa loppujen lopuksi ole kovinkaan eri mieltä aiheesta. Hänen tekstistään käy ilmi se, että hän tarkastelee tilannetta matkaa vähän pidempään käyneen näkökulmasta. Pitkällä tähtäimellä säästämisen motivoiva vaikutus väistämättä pienenee, koska lisätyn pääoman suuruus suhteessa omaisuusmassan arvonmuutoksiin alkaa tuntua niin pienelltä. Minä taas tarkastelen tilannetta sellaisen näkökulmasta, joka on vielä matkansa alkutaipaleella. Toisaalta uskoisin, että useimmilla ongelmana on juuri se aloittamisen motivaation löytäminen, ja että pitkän tähtäimen motivaatio-ongelmat koskevat aika harvaa. Näillä harvoillakin todennäköisesti on jo melko paljon säästössä, joten heidän murheensa ei ehkä yleisesti ottaen ole niin tärkeä. Heille itselleen asia on luonnollisesti tärkeä ja siten heille Saiturin teksti voi antaa hyödyllistä tietoa elämän suunnittelua varten.
lauantai 21. marraskuuta 2015
Katse vuodessa 2016
Työkiireiden takia kirjoittelu on jäänyt vähän vähemmälle. Vuosi kuitenkin lähestyy loppuaan ja on aika alkaa miettiä ensi vuoden tavoitteita.
Laskelmieni mukaan 17 000 - 20 000 euroa saattaisi olla realistinen säästötavoite seuraavalle vuodelle olettaen, että tuloni ja menoni pysyvät nykyisellä tasollaan. Tuohon lukemaan siis sisältyisivät vuoden 2015 tavoin sekä sijoitukset että lainanlyhennykset.
Menojen pysyminen ennallaan on toivottavasti enemmänkin pessimistinen kuin optimistinen arvio. Olen tehnyt laskelmia, joiden mukaan voisin muuttamalla asumisjärjestelyjä vuokra-asumisesta omistusasumiseen ja lähemmäs työpaikkaani saada säästöjä noin 100 €/kk. Pitäisi vaan löytää se oikea kämppä ostettavaksi ja pitäisi myös kaivaa lainalle vakuudet jostain. Vakuuksien osalta riittäisi melkeinpä pelkkä pankin vaihto Danskeen, joka antaa asunnoille suuremman vakuusarvon kuin muut.
Menoja pienentäisi myös, jos saisin otettua itseäni niskasta kiinni noiden ruokailujen kanssa. Nyt on tullut syötyä aivan liian kalliisti ja epäterveellisesti. Ruokapuolelta olisi helposti irrotettavissa toinen 100 €. Lainojen kilpailutus myös tuonee lisää säästöjä.
Menojen lisäyksenä saattaa puolestaan tulla ulkomaanmatka tässä jossain välissä. Tarkempia suunnitelmia tämän ajankohdasta tai hinnasta ei ole, mutta alkaa olla sellainen olo, että olisi hyvä käydä vähän kauempanakin lomailemassa.
Tulopuolella samoin arvioni tulojen ennallaan pysymisestä on todennäköisesti turhan pessimistinen. Eiköhän tuossa keväällä/kesällä tarkasteta palkkaa ylöspäin. Koen tällä hetkellä, että minulla on varsin hyväkin mahdollisuus vaikuttaa tulojeni kasvuun tekemällä työni hyvin. Osittain senkin takia keskittymiseni on tällä hetkellä selvästi enemmän työni tekemisessä kuin menojen minimoinnissa. Suurin syy on työni mielenkiintoisuudessa, mutta myös vaurastumisen vauhdin kannalta työni on tällä hetkellä tehokkaampi tapa rikastua kuin nuukailu.
Virallinen tavoitteen asettaminen tulee myöhemmin, mutta tällä hetkellä tilanne näyttää tältä.
Laskelmieni mukaan 17 000 - 20 000 euroa saattaisi olla realistinen säästötavoite seuraavalle vuodelle olettaen, että tuloni ja menoni pysyvät nykyisellä tasollaan. Tuohon lukemaan siis sisältyisivät vuoden 2015 tavoin sekä sijoitukset että lainanlyhennykset.
Menojen pysyminen ennallaan on toivottavasti enemmänkin pessimistinen kuin optimistinen arvio. Olen tehnyt laskelmia, joiden mukaan voisin muuttamalla asumisjärjestelyjä vuokra-asumisesta omistusasumiseen ja lähemmäs työpaikkaani saada säästöjä noin 100 €/kk. Pitäisi vaan löytää se oikea kämppä ostettavaksi ja pitäisi myös kaivaa lainalle vakuudet jostain. Vakuuksien osalta riittäisi melkeinpä pelkkä pankin vaihto Danskeen, joka antaa asunnoille suuremman vakuusarvon kuin muut.
Menoja pienentäisi myös, jos saisin otettua itseäni niskasta kiinni noiden ruokailujen kanssa. Nyt on tullut syötyä aivan liian kalliisti ja epäterveellisesti. Ruokapuolelta olisi helposti irrotettavissa toinen 100 €. Lainojen kilpailutus myös tuonee lisää säästöjä.
Menojen lisäyksenä saattaa puolestaan tulla ulkomaanmatka tässä jossain välissä. Tarkempia suunnitelmia tämän ajankohdasta tai hinnasta ei ole, mutta alkaa olla sellainen olo, että olisi hyvä käydä vähän kauempanakin lomailemassa.
Tulopuolella samoin arvioni tulojen ennallaan pysymisestä on todennäköisesti turhan pessimistinen. Eiköhän tuossa keväällä/kesällä tarkasteta palkkaa ylöspäin. Koen tällä hetkellä, että minulla on varsin hyväkin mahdollisuus vaikuttaa tulojeni kasvuun tekemällä työni hyvin. Osittain senkin takia keskittymiseni on tällä hetkellä selvästi enemmän työni tekemisessä kuin menojen minimoinnissa. Suurin syy on työni mielenkiintoisuudessa, mutta myös vaurastumisen vauhdin kannalta työni on tällä hetkellä tehokkaampi tapa rikastua kuin nuukailu.
Virallinen tavoitteen asettaminen tulee myöhemmin, mutta tällä hetkellä tilanne näyttää tältä.
maanantai 9. marraskuuta 2015
Yritysmaailman taloushallintoa yksityiselämässä
Pitkäaikaisimmat ja tarkkasilmäisimmät lukijat ovat saattanneet päätellä, että työskentelen talousjohdon parissa, vaikken sitä olekaan aikaisemmin tainnut suoraan sanoa. Tuo tausta väkisinkin tunkee läpi henkilökohtaiseenkin taloudenhoitooni ja sitä koskevaan kielenkäyttööni.
Tämä on näkynyt esimerkiksi siinä, että olen "kirjanpidossani" kirjannut auton varallisuuteeni ja teen siitä kuukausittain poiston, jonka kirjaan kuluihini. Perinteisestihän varallisuuskirjallisuudessa auto merkitään vastuihin eikä varallisuuteen, koska se ei tuota rahaa, vaan päinvastoin aiheuttaa negatiivisia kassavirtoja.
Itse näen auton niin, että sen aiheuttavat kulut (sisältäen myös poiston), vaikuttavat taloudellisen riippumattomuuden vaatimaan rahamäärään. Voin myös kuluseurantani avulla helposti määritellä paljonko varallisuustavoitteeni pienenisi, jos luovun autosta. Jos olen määritellyt poistojen määrän oikein, niin näen myös suoraan, minkä verran saisin ihan konkreettista rahaa, jos myisin autoni. En siis koe tarpeelliseksi esittää, että autollani ei olisi rahallista arvoa, vaikka se negatiivisia kassavirtoja omistusaikanaan aiheuttaakin.
Puhdas kassavirtojen tuijottaminen voi helposti johtaa siihen ajatukseen, että lainanlyhennyksetkin olisivat menoreikä, vaikka kyseessä oikeasti on rahan siirto taskusta toiseen (eli pankkitililtä lainamäärän pienennyksen). Tästä aiheestahan olen kirjoittanut vähän yli vuosi sitten yhden tämän blogin luetuimmista teksteistä Lainanlyhennys EI ole kulu! Selkein esimerkki siitä, miksi kyseisellä asialla on merkitystä, on verrata kahta asuntoa, joista toisen vuokra on 500 € ja toisen vastike+korot+lyhennykset ovat 500 €. Molemmissa kassavirrat ovat samat, mutta jälkimmäinen kasvattaa nettovarallisuutta ja ensimmäinen ei. Eroa kasvattaa myös se, että vuokran voi odottaa kasvavan nopeammin kuin vastikkeen, minkä lisäksi korkojen määrä pienenee lainan pääoman tahdissa. Lisäksi omistusasunnon arvon voi ainakin kasvukeskuksissa odottaa kasvavan ajan myötä. Toisaalta puhtaasti kassavirtojenkin näkökulmasta omistusasuminen voi kannattaa, vaikka asunnon arvo jopa pienenisi, koska viimeistään lainan tullessa maksetuksi ovat omistusasujan kassavirrat huomattavasti edullisemmat kuin vastaavassa asunnossa vuokralla olevan.
Omistusasumiseen (verrattuna vuokraamiseen) liittyy myös se yrityselämästä tuttu näkökulma, että investointeja ei tehdä pelkästään tuloja tuottaviin kohteisiin vaan myös menoja pienentäviin kohteisiin. Esimerkiksi hävikkiä pienentävän varastojärjestelmän ostaminen on investointi, vaikka se ei myyntiä lisääkään. Olisi väärin väittää, ettei tuo järjestelmäinvestointi tuota mitään ihan vaan sen takia, että sen tuotto on kulun pienennystä eikä tulojen lisäystä. Samalla tavalla omistusasunnon ostaminen voi olla tuottava investointi, kun sillä voidaan pienentää asumisen kuluja. Toisaalta tätä ei tule käyttää itsepetokseen siten, että sillä rationalisoi aina vaan isompien ja parempien asuntojen hankintoja sen sijaan, että kertyvät rahat sijoittaisi oikeasti tuloja tuottavaan kohteeseen.
Yksityiselämän ja yritysmaailman ero näkyy myös tuottojen määritelmässä. Yksityinen helposti tuijottaa vain tulojaan, koska kulut eivät varsinaisesti liity tulojen synnyttämiseen vaan elämiseen. Yritys puolestaan tuottaa juuri sen, mitä tuloista on menojen jälkeen jäänyt jäljelle. Pelkkä tulo (eli liikevaihto) ei ole juuri minkään arvoista, jos menopuoli ei ole kunnossa.
Itse mielelläni ajattelen itseäni yritysmäisesti Oy Etunimi Sukunimi Ab:nä, jonka tulos on juuri se tulojen ja menojen erotus. Tuo erotus on se varallisuuden lisäys, jonka toimintani synnyttää. Ja koska tavoitteenani on nopea varallisuuden lisäys, tämä ajattelutapa tukee tavoitettani. Tärkeintä ei ole tulojen maksimointi tai menojen minimointi, vaan juuri niiden erotuksen maksimointi. Tilanteittain vaihtelee, mikä on paras tapa toteuttaa tuota tavoitetta - tulojen kasvattaminen vai menojen vähentäminen. Joillakin tavoitteet saattavat luonnollisesti olla erilaiset kuin minulla ja onhan Suomi täynnä yrityksiäkin, jotka eivät edes yritä tehdä tulosta.
Minulle yritysmaailman taloudellinen ajattelu tulee taustani takia luonnostaan, mutta voi siitä muillekin olla hyötyä. Toisaalta ihan aloitteleville vaurastujille yksinkertaistetumpi kassavirtapohjainen malli voi hyvinkin olla lopputuloksen kannalta parempi vaihtoehto ainakin alkuun. Liian vankkumaton ei kassavirtamallin kanssa kuitenkaan kannata olla, tai vähintäänkin pitää ottaa huomioon pitkän tähtäimen kassavirrat eikä vain lyhytnäköisesti tuijottaa kuluvan ja seuraavan vuoden kassavirtoja.
Tämän kirjoituksen inspiraationa toimivat nämä kirjoitukset:
Talousasiantuntija nimeää huonot velat – asuntolaina mukana listauksessa
"Talousasiantuntijat ovat edesvastuuttomia tomppeleita ja rahapuoskareita"
EDIT 10.11.2015
Kirjoitukseni jälkeen keskustelu jatkui kirjoituksessa:
http://www.iltasanomat.fi/asuminen/art-1447121803003.html
Kirjoituksessa oli paljon hyviä ja tärkeitä pointteja, mutta kiinnitän tässä nopeasti huomion pariin ongelmalliseen kohtaan ajatusten herättämiseksi:
"Omistusasunto aiheuttaa kuluja, joiden maksamatta jättämisestä tulee seuraamuksia eli niitä ei voi jättää vain hoitamatta."
Kun huomioi, että tyypillisesti ihmisten on pakko asua joko vuokralla tai omistusasunnossa, niin pelkkä omistusasumisen ominaisuuksien tarkkailu ei riitä, vaan on verrattava vuokra-asumiseen. Kun näin tekee, niin huomaa helposti, että niin siitä vuokra-asumisestakin tulee kuluja, joiden maksamatta jättämisestä tulee seuraamuksia. Etua vuokra-asumisen hyväksi ei näin ollen ole. Itse asiassa asia kääntyy hyvin nopeasti omistamisen hyväksi, koska omistusasunnon kanssa noita aiheutuvia kuluja voi rahoittaa esimerkiksi käänteisellä asuntolainalla tai myymällä asunnon. Pisteet siis tältä osin omistusasumiselle.
"Mitä, jos uusi paikkakunta on huomattavasti nykyistä asuinaluetta kalliimpi? Ongelmaksi muodostuu oman asunnon hintatason ja toisen paikkakunnan hintatason selkeä ero. Ratkaisuna olisi muuttaa nykyistä pienempään asuntoon tai hyväksyä, että asumiskustannukset nousisivat muuton myötä merkittävästi. Mikäli muuta varallisuutta ei satu olemaan, tilanne on melko kimurantti."
Tämänkin kohdalla tilanne on se, että vuokra-asuja on täysin samassa tilanteessa kuin oman asunnon omistaja. Uudella alueella joutuu joko maksamaan lisää vuokraa tai muuttamaan pienempään asuntoon. Omistusasunnon omistaja voi jopa olla vuokra-asujaa paremmassa asemassa, koska voi käyttää oman asunnon myynnissä vapautuvaa pääomaa hyväksi uuden asunnon ostossa. Lisäksi, jos vanhaa asuntolainaa on esimerkiksi maksettu 5 vuotta, niin uutta asuntoa ostaessa asuntolaina voidaan ottaa taas 5 vuotta pidemmällä maksuajalla, mikä pienentää ostajan ulosmeneviä kassavirtoja. Näin ollen omistusasuja saattaa tässä tilanteessa kalliimmasta asunnosta huolimatta selvitä entisen tasoisilla tai jopa entistä pienemmillä kassavirroilla, koska pidempi maksuaika tarkoittaa samalla pienempää kuukausittaista maksuerää. Omistusasuja voi myös vanhan asuntonsa myymällä rahoittaa uuden kalliimman alueen vuokraa, ja tähän ei vuokra-asuja pysty. Pisteet siis tältäkin osin omistamiselle.
Ja ettei tämä mene pelkäksi kritisoimiseksi (koska Majasalmen kirjoitus oli oikeasti hyvää tekstiä), niin tässä on mielestäni tekstin tärkein kohta:
"Ei olisi pahitteeksi pysähtyä miettimään, minkä hintaiseen asuntoon aivan oikeasti on varaa ilman, että oma talous ajetaan turhan kireälle. Etukäteen olisi hyvä miettiä, miten aikoo toimia, jos työllisyystilanteeseen syntyy haasteita ja mitä jos asuntojen hinnat laskevatkin? Onko oma asuinalue muuttovoitto- vai muuttotappiopaikkakunta ja mitkä ovat työllisyyden suurimmat uhkatekijät."
(Ja syy, miksi kirjoitin nämä kommentit tänne, enkä tuonne kirjoituksen kommenttikenttään, on siinä, että siellä kommenttini olisi hautautunut syvälle muiden kommenttien joukkoon.)
Tämä on näkynyt esimerkiksi siinä, että olen "kirjanpidossani" kirjannut auton varallisuuteeni ja teen siitä kuukausittain poiston, jonka kirjaan kuluihini. Perinteisestihän varallisuuskirjallisuudessa auto merkitään vastuihin eikä varallisuuteen, koska se ei tuota rahaa, vaan päinvastoin aiheuttaa negatiivisia kassavirtoja.
Itse näen auton niin, että sen aiheuttavat kulut (sisältäen myös poiston), vaikuttavat taloudellisen riippumattomuuden vaatimaan rahamäärään. Voin myös kuluseurantani avulla helposti määritellä paljonko varallisuustavoitteeni pienenisi, jos luovun autosta. Jos olen määritellyt poistojen määrän oikein, niin näen myös suoraan, minkä verran saisin ihan konkreettista rahaa, jos myisin autoni. En siis koe tarpeelliseksi esittää, että autollani ei olisi rahallista arvoa, vaikka se negatiivisia kassavirtoja omistusaikanaan aiheuttaakin.
Puhdas kassavirtojen tuijottaminen voi helposti johtaa siihen ajatukseen, että lainanlyhennyksetkin olisivat menoreikä, vaikka kyseessä oikeasti on rahan siirto taskusta toiseen (eli pankkitililtä lainamäärän pienennyksen). Tästä aiheestahan olen kirjoittanut vähän yli vuosi sitten yhden tämän blogin luetuimmista teksteistä Lainanlyhennys EI ole kulu! Selkein esimerkki siitä, miksi kyseisellä asialla on merkitystä, on verrata kahta asuntoa, joista toisen vuokra on 500 € ja toisen vastike+korot+lyhennykset ovat 500 €. Molemmissa kassavirrat ovat samat, mutta jälkimmäinen kasvattaa nettovarallisuutta ja ensimmäinen ei. Eroa kasvattaa myös se, että vuokran voi odottaa kasvavan nopeammin kuin vastikkeen, minkä lisäksi korkojen määrä pienenee lainan pääoman tahdissa. Lisäksi omistusasunnon arvon voi ainakin kasvukeskuksissa odottaa kasvavan ajan myötä. Toisaalta puhtaasti kassavirtojenkin näkökulmasta omistusasuminen voi kannattaa, vaikka asunnon arvo jopa pienenisi, koska viimeistään lainan tullessa maksetuksi ovat omistusasujan kassavirrat huomattavasti edullisemmat kuin vastaavassa asunnossa vuokralla olevan.
Omistusasumiseen (verrattuna vuokraamiseen) liittyy myös se yrityselämästä tuttu näkökulma, että investointeja ei tehdä pelkästään tuloja tuottaviin kohteisiin vaan myös menoja pienentäviin kohteisiin. Esimerkiksi hävikkiä pienentävän varastojärjestelmän ostaminen on investointi, vaikka se ei myyntiä lisääkään. Olisi väärin väittää, ettei tuo järjestelmäinvestointi tuota mitään ihan vaan sen takia, että sen tuotto on kulun pienennystä eikä tulojen lisäystä. Samalla tavalla omistusasunnon ostaminen voi olla tuottava investointi, kun sillä voidaan pienentää asumisen kuluja. Toisaalta tätä ei tule käyttää itsepetokseen siten, että sillä rationalisoi aina vaan isompien ja parempien asuntojen hankintoja sen sijaan, että kertyvät rahat sijoittaisi oikeasti tuloja tuottavaan kohteeseen.
Yksityiselämän ja yritysmaailman ero näkyy myös tuottojen määritelmässä. Yksityinen helposti tuijottaa vain tulojaan, koska kulut eivät varsinaisesti liity tulojen synnyttämiseen vaan elämiseen. Yritys puolestaan tuottaa juuri sen, mitä tuloista on menojen jälkeen jäänyt jäljelle. Pelkkä tulo (eli liikevaihto) ei ole juuri minkään arvoista, jos menopuoli ei ole kunnossa.
Itse mielelläni ajattelen itseäni yritysmäisesti Oy Etunimi Sukunimi Ab:nä, jonka tulos on juuri se tulojen ja menojen erotus. Tuo erotus on se varallisuuden lisäys, jonka toimintani synnyttää. Ja koska tavoitteenani on nopea varallisuuden lisäys, tämä ajattelutapa tukee tavoitettani. Tärkeintä ei ole tulojen maksimointi tai menojen minimointi, vaan juuri niiden erotuksen maksimointi. Tilanteittain vaihtelee, mikä on paras tapa toteuttaa tuota tavoitetta - tulojen kasvattaminen vai menojen vähentäminen. Joillakin tavoitteet saattavat luonnollisesti olla erilaiset kuin minulla ja onhan Suomi täynnä yrityksiäkin, jotka eivät edes yritä tehdä tulosta.
Minulle yritysmaailman taloudellinen ajattelu tulee taustani takia luonnostaan, mutta voi siitä muillekin olla hyötyä. Toisaalta ihan aloitteleville vaurastujille yksinkertaistetumpi kassavirtapohjainen malli voi hyvinkin olla lopputuloksen kannalta parempi vaihtoehto ainakin alkuun. Liian vankkumaton ei kassavirtamallin kanssa kuitenkaan kannata olla, tai vähintäänkin pitää ottaa huomioon pitkän tähtäimen kassavirrat eikä vain lyhytnäköisesti tuijottaa kuluvan ja seuraavan vuoden kassavirtoja.
Tämän kirjoituksen inspiraationa toimivat nämä kirjoitukset:
Talousasiantuntija nimeää huonot velat – asuntolaina mukana listauksessa
"Talousasiantuntijat ovat edesvastuuttomia tomppeleita ja rahapuoskareita"
EDIT 10.11.2015
Kirjoitukseni jälkeen keskustelu jatkui kirjoituksessa:
http://www.iltasanomat.fi/asuminen/art-1447121803003.html
Kirjoituksessa oli paljon hyviä ja tärkeitä pointteja, mutta kiinnitän tässä nopeasti huomion pariin ongelmalliseen kohtaan ajatusten herättämiseksi:
"Omistusasunto aiheuttaa kuluja, joiden maksamatta jättämisestä tulee seuraamuksia eli niitä ei voi jättää vain hoitamatta."
Kun huomioi, että tyypillisesti ihmisten on pakko asua joko vuokralla tai omistusasunnossa, niin pelkkä omistusasumisen ominaisuuksien tarkkailu ei riitä, vaan on verrattava vuokra-asumiseen. Kun näin tekee, niin huomaa helposti, että niin siitä vuokra-asumisestakin tulee kuluja, joiden maksamatta jättämisestä tulee seuraamuksia. Etua vuokra-asumisen hyväksi ei näin ollen ole. Itse asiassa asia kääntyy hyvin nopeasti omistamisen hyväksi, koska omistusasunnon kanssa noita aiheutuvia kuluja voi rahoittaa esimerkiksi käänteisellä asuntolainalla tai myymällä asunnon. Pisteet siis tältä osin omistusasumiselle.
"Mitä, jos uusi paikkakunta on huomattavasti nykyistä asuinaluetta kalliimpi? Ongelmaksi muodostuu oman asunnon hintatason ja toisen paikkakunnan hintatason selkeä ero. Ratkaisuna olisi muuttaa nykyistä pienempään asuntoon tai hyväksyä, että asumiskustannukset nousisivat muuton myötä merkittävästi. Mikäli muuta varallisuutta ei satu olemaan, tilanne on melko kimurantti."
Tämänkin kohdalla tilanne on se, että vuokra-asuja on täysin samassa tilanteessa kuin oman asunnon omistaja. Uudella alueella joutuu joko maksamaan lisää vuokraa tai muuttamaan pienempään asuntoon. Omistusasunnon omistaja voi jopa olla vuokra-asujaa paremmassa asemassa, koska voi käyttää oman asunnon myynnissä vapautuvaa pääomaa hyväksi uuden asunnon ostossa. Lisäksi, jos vanhaa asuntolainaa on esimerkiksi maksettu 5 vuotta, niin uutta asuntoa ostaessa asuntolaina voidaan ottaa taas 5 vuotta pidemmällä maksuajalla, mikä pienentää ostajan ulosmeneviä kassavirtoja. Näin ollen omistusasuja saattaa tässä tilanteessa kalliimmasta asunnosta huolimatta selvitä entisen tasoisilla tai jopa entistä pienemmillä kassavirroilla, koska pidempi maksuaika tarkoittaa samalla pienempää kuukausittaista maksuerää. Omistusasuja voi myös vanhan asuntonsa myymällä rahoittaa uuden kalliimman alueen vuokraa, ja tähän ei vuokra-asuja pysty. Pisteet siis tältäkin osin omistamiselle.
Ja ettei tämä mene pelkäksi kritisoimiseksi (koska Majasalmen kirjoitus oli oikeasti hyvää tekstiä), niin tässä on mielestäni tekstin tärkein kohta:
"Ei olisi pahitteeksi pysähtyä miettimään, minkä hintaiseen asuntoon aivan oikeasti on varaa ilman, että oma talous ajetaan turhan kireälle. Etukäteen olisi hyvä miettiä, miten aikoo toimia, jos työllisyystilanteeseen syntyy haasteita ja mitä jos asuntojen hinnat laskevatkin? Onko oma asuinalue muuttovoitto- vai muuttotappiopaikkakunta ja mitkä ovat työllisyyden suurimmat uhkatekijät."
(Ja syy, miksi kirjoitin nämä kommentit tänne, enkä tuonne kirjoituksen kommenttikenttään, on siinä, että siellä kommenttini olisi hautautunut syvälle muiden kommenttien joukkoon.)
lauantai 7. marraskuuta 2015
Kuluraportti lokakuu 2015
Lokakuun elämisen kulut olivat 1443,60 €. Suurin syypää korkeille kuluille olivat talvirenkaat 480 €. Panostin tällä kertaa vähän kalliimpiin renkaisiin, kun noita ajokilometrejä kerran tulee työn takia niin paljon. Tähän tilanteeseen poikkeuksellisesti pätee se, että "ei niistä rahoista kuitenkaan kuolleena voi nauttia". Toivottavasti kalliimmat renkaat myös kestävät hieman pidempään, mikä parhaimmillaan tarkoittaisi, että ne eivät edes todellisuudessa kokonaisuutta arvioiden olleet kalliimmat kuin vähemmän maksava vaihtoehto.
Ruokaan rahaa näytti menneen niin vähän rahaa, että alkaa jopa epäilyttää, että olenko tehnyt jonkun virheen taulukoinnissa. Syömiseen meni "vain" sen verran kuin minulla on mennyt ennen nykyisen työni aloittamista, joka nosti ruokailukulujani yli 100 eurolla/kk. Toisaalta auton renkaiden hinta ja marraskuun alussa ollut määräaikaishuolto ovat pitäneet huolta siitä, että koko ajan on ollut sellainen "rahat eivät riitä" -olo. Onhan sitä tosiaan tullut käytyä huomattavasti vähemmän ravintolassa kuin aikaisempina kuukausina ja valittua kaupassa vähän halvempia vaihtoehtoja.
Muuta erikoista ei kulupuolella ollut, joten periaatteessa tämä oli kulujen puolesta ihan hyvä kuukausi, jos unohdetaan tuo "pakollinen" auton renkaiden vaihto uusiin. Työnkin kuluihin meni "vain" 464 €.
Marraskuun alussa minulla oli tosiaan auton määräaikaishuolto, joka tosiaan sattui olemaan huolto-ohjelman kallein huolto ja maksoi minulle 600 €. Joulukuun alussa puolestaan on vielä reilun 400 € suuruinen veromätkyjen ensimmäinen erä. Kun nuo saan alta pois, niin alkaa menopuoli toivottavasti hieman helpottaa.
Päätin muuttaa kulukaavion muotoa nyt, kun minulla on lähes kahden vuoden ajalta vertailukelpoista kulutietoa. Kaaviossa on sinisellä viimeisen 12 kuukauden aikana aiheutuneet kulut kuukausittain ja punaisella kulut sitä edeltäviltä 12 kuukaudelta. Näin pystyn helposti näkemään, miten kulut tyypillisesti jakautuvat eri kuukausina ja miten kuluvan vuoden kulut ovat kehittyneet suhteessa edellisen vuoden kuluihin. Kaaviosta on esimerkiksi helposti nähtävissä, mikä vaikutus uuden työn aloittamisella kesäkuussa 2015 oli kuluihini.
Ruokaan rahaa näytti menneen niin vähän rahaa, että alkaa jopa epäilyttää, että olenko tehnyt jonkun virheen taulukoinnissa. Syömiseen meni "vain" sen verran kuin minulla on mennyt ennen nykyisen työni aloittamista, joka nosti ruokailukulujani yli 100 eurolla/kk. Toisaalta auton renkaiden hinta ja marraskuun alussa ollut määräaikaishuolto ovat pitäneet huolta siitä, että koko ajan on ollut sellainen "rahat eivät riitä" -olo. Onhan sitä tosiaan tullut käytyä huomattavasti vähemmän ravintolassa kuin aikaisempina kuukausina ja valittua kaupassa vähän halvempia vaihtoehtoja.
Muuta erikoista ei kulupuolella ollut, joten periaatteessa tämä oli kulujen puolesta ihan hyvä kuukausi, jos unohdetaan tuo "pakollinen" auton renkaiden vaihto uusiin. Työnkin kuluihin meni "vain" 464 €.
Marraskuun alussa minulla oli tosiaan auton määräaikaishuolto, joka tosiaan sattui olemaan huolto-ohjelman kallein huolto ja maksoi minulle 600 €. Joulukuun alussa puolestaan on vielä reilun 400 € suuruinen veromätkyjen ensimmäinen erä. Kun nuo saan alta pois, niin alkaa menopuoli toivottavasti hieman helpottaa.
Päätin muuttaa kulukaavion muotoa nyt, kun minulla on lähes kahden vuoden ajalta vertailukelpoista kulutietoa. Kaaviossa on sinisellä viimeisen 12 kuukauden aikana aiheutuneet kulut kuukausittain ja punaisella kulut sitä edeltäviltä 12 kuukaudelta. Näin pystyn helposti näkemään, miten kulut tyypillisesti jakautuvat eri kuukausina ja miten kuluvan vuoden kulut ovat kehittyneet suhteessa edellisen vuoden kuluihin. Kaaviosta on esimerkiksi helposti nähtävissä, mikä vaikutus uuden työn aloittamisella kesäkuussa 2015 oli kuluihini.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)