lauantai 20. syyskuuta 2014

Uskotko, että minusta tulee miljonääri?

Toukokuussa esitin väitteen, että minusta tulee miljonääri. Nyt syyskuussa minulla tuli täyteen vuodelle 2014 asettamani säästötavoite, joten ajattelin, että nyt on hyvä kysyä mielipidettänne siitä, uskotteko väitteeni toteutuvan. Kysely on sivun oikeassa yläkulmassa. Toistan todennäköisesti kyselyn myöhemmin.

Ennen kuin vastaatte, toivoisin teidän ottavan muutaman seikan huomioon. Haluan, että oletatte minun elävän suhteellisen terveenä eläkeikään asti. Jätetään siis arvioinnin ulkopuolelle mahdolliset äkkikuolemat tai vakavat vammautumiset, jotka johtavat ansaintakyvyn menetykseen.

Jäljelle jäävät siis lähinnä inhimilliset rikastumisen esteet. Ehkäpä kyllästyn säästämiseen ja haluan käyttää ansaitsemani rahat heti. Ehkäpä perheeni elättäminen vie niin paljon rahaa, ettei säästötahti pysy riittävän kovana. Ehkä päädyn ottamaan niin kovia riskejä, että tulen menettämään rahani. Näin voi käydä esimerkiksi, jos pistän kaikki rahani pyramidihuijaukseen, minkä jälkeen joudun aloittamaan alusta.

Huomioikaa myös, että miljonäärillä tarkoitan henkilöä, jolla on nettona (velkojen vähentämisen jälkeen) yli miljoonan euron sijoitusvarallisuus. Aioin aluksi laittaa miljoonan euron nettovarallisuus, mutta inflaation johdosta se ei olisi saavutus eikä mikään. Oma asunto ja siihen liittyvä velka tulisi siis jättää huomioimatta.

Lisäksi toivoisin vielä, että lukisitte vähintäänkin tuon yllä linkkaamani juttuni, missä perustelen syitä, miksi minusta tulee miljonääri. Toki mielellään lukisitte kaikki kirjoitukseni, jotta vastauksenne perustuisi mahdollisimman kattavaan informaatioon, mutta kaikki vastaukset toki hyväksytään.

Arvostaisin myös, jos jaksaisitte hieman perustella vastaustanne tämän viestin kommenttikenttään.

Kysely on auki syyskuun loppuun.



15 kommenttia:

  1. Äänestämistä tai sen tulosta enemmän kiinnostaa tietää, miksi kysyt tällaista ja onko äänestyksen tuloksella sinulle jotain merkitystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiinnosta.

      Kuten edellisestä kirjoituksestani saattaa aistia, pidän suomalaisia hieman pessimistisenä ja toisia lannistavana kansana ("Ei se tuohon pysty/En minä tuohon pysty. Turha edes yrittää.") Odotan suurehkoa osuutta Ei-ääniä, ja sitten pyrin ajan mittaa osoittamaan heille, että he ovat väärässä. Siksi ajattelin uusia äänestyksen myöhemmin. Haluan osoittaa ihmisille, että se ON mahdollista ja vielä melko yksinkertaisin keinoin.

      Periaatteessa tämän äänestyksen tuloksella ei ole juurikaan merkitystä, vaan tässä luodaan vain se vertailukohta mahdollisille tuleville äänestyksille. Toki onhan se mielenkiintoista kuulla, millaista kuvaa itsestäni olen tämän blogin lukijoille luonut.

      Poista
  2. Matkalla tulet kohtaamaan esteitä, yllättäviä tapahtumia ja monenlaisia vaikeuksia, mutta tulet pääsemään tavoitteeseesi jos olet niin päämäärätietoinen kuin blogisi antaa ymmärtää. Toivon ja uskon että onnistut.

    VastaaPoista
  3. Uskon, että sinusta tulee miljonääri. En usko siihen pyrkimisen olevan vaikeaa, koska olen laskenut mitä se vaatii ja olet mielestäni selkeästi siinä vauhdissa. Eipä mulla muuta. Se onko miljonääriksi pyrkiminen välttämättä kaiken sen vaivan arvoista on ainoastaan sinun päätettävissä, joten ei mulla siihen ole mitään lisättävää.

    VastaaPoista
  4. Uskon. Todennäköistä on, että kaikenlaisia yllätyksiä sattuu matkalle, perheeseen ja parisuhteeseen liittyviä esimerkiksi. Toivottavasti suomalaiset ajattelevat yhä enemmän niin, että toisen suomalaisen vaurastuminen ei ole mistään pois häneltä itseltään :)

    VastaaPoista
  5. En usko että sinusta tulee miljonääri ennen eläkeikää.
    Ihmisillä on tapana olla liian optimistisia oman tulevaisuutensa ja rahatilanteidensa suhteen. Harva on ottanut huomioon että voi tulla lama jossa osakekurssit syöksyvät ja jää työttömäksi. Tällöin koko sijoitussuunnitelma voi kaatua. Tähän yhtälöön kun lisää vielä vaimokkeen, lapset ja omakotitalon on soppa valmis.

    Varsinkin nuoret sinkut ajattelevat aina pystyvänsä säästämään huikeita summia. Tämä muuttuu heidän tavatessaan elämänsä naisen joka ei suostu siihen että perheen autona on Lada tai että he eivät voi asua 300k omakotitalossa. Tottakai vaimoke haluaa myös että hankitaan 3 lasta jolla on kalliit vaatteet ja harrastukset. Vaimoke ei myöskään halua olla töissä jos sinä jäät varhaiseläkkeelle miljonäärinä. Vaimoke:"Lapsiahan varten sinä olet säästänyt".

    Itsekin pyrin jäämään 50v eläkkeelle miljonäärinä, mutta kun perhe alkaa olla itsellänikin ajankohtainen olen huomannut että ne hienot säästösuunnitelmat alkavat kusta kun niitä "yllättäviä" menoja tulee.

    Toivotan kuitenkin onnea tavoitteesi saavuttamiseen!

    Terveisin,
    Vaimo haluaa timantti sormuksen ja 15000€ häät :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikuttaisiko vastaukseesi, jos kertoisin, että:
      1. Vaimoni ansaitsee tällä hetkellä enemmän kuin minä (eikä siten tarvitse minua elättäjäksi)
      2. Kummallakaan meistä ei ole haaveena jäädä varhaiseläkkeelle tai kotiäidiksi. (Minun vaurastumistavoitteiden takana on saada tehdä sitä, mikä minua kiinnostaa - ei päästä laiskottelemaan sohvalle.)
      3. Vaimoni toki haluaa sen 300k omakotitalon, mutta olen yrittänyt ehdottaa, että hän sitten maksaisi siitä sen erotuksen eli esim. minä maksan 1/3 ja hän 2/3. Miksi minun pitäisi maksaa kymmeniä tuhansia jostakin, jota en edes halua? Saas nähdä miten lopulta käy. (Sinäkin voit ehdottaa, että tuleva vaimo saa haluamansa sormuksen ja häät, jos hän ne maksaa ;) Se on sitä aitoa tasa-arvoa.)

      Nuo lapset ovat kyllä ne suurin uhkakuva. Harrastukset ovat kalliita ja vaatteisiin palaa rahaa varmasti. Kolmea lasta nyt ei sentään pitäisi olla tulossa, mutta eihän sitä tiedä, jos vaikka sattuu tulemaan tuplat tai triplat kerralla.

      Poista
    2. Noiden faktojen valossa näyttää mahdollisuutesi tulla miljonääriksi jo vähän paremmalta :)

      Vaikuttaa kovasti siltä että pitää kouluttaa vaimoke ja tulevat lapset elämään säästeliäästi, jolloin häät, omakotitalo ja harrastukset ovat myös sen mukaisia.

      Terveisin,
      Vaimo saa ostaa timanttisormuksen ja 15000€ häät :)

      Poista
  6. Minusta suurin akilleen kantapää on korkeahko tuotto-odotuksesi. Toki tulevia tuottoja on mahdoton tietää, mutta vilkaisu historiaan kertoo, että matalien tuottojen aikakaudet ovat yleisempiä kuin äkkiseltään uskoisi. Elämme parhaillaankin aikaa, jossa 10-15 vuotta sitten tehdyt sijoitukset ovat tuottaneet kehnosti. Esim 10 vuoden tuottoja viimeisen 10 vuoden ajalta:

    USA: 6,5%
    Eurooppa: 5,3%
    Japani 2,5%

    Viidentoista vuoden aikana Euroopan osakemarkkinat ovat tuottaneet 1.8% vuosituoton.

    Ja lisäksi löytyy pitkiä surkeita ajanjaksoja, jossa osakkeet ovat tuottaneet todella vähän (esim. USA 70-80-luvulla, Japanin surullisenkuuluisa laskukausi jne.).

    En tahdo toki lannistaa sinua, oma sijoitusvarallisuuteni on kehittynyt mukavasti viime vuosina (etenkin 2009 alkaneen voimakkaan bull-markkinan ansiosta).

    Ensimmäinen 100 tonnia oli todella vaikea saada kasaan, mutta seuraavat satatonniset tulivatkin sitten kasaan vuoden 2009 jälkeen (suurin osa arvonnousun ansiosta, olen nettosäästänyt luokkaa reilu 1000 €/kk).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet varmasti ihan oikeassa tuotto-odotukseni suhteen. Aioinkin laittaa tuosta maininnan kirjoitukseeni, mutta lopullista tekstiä kirjoittaessa se unohtui.

      Olen tosin säästösuunnitelmani kautta simuloinut, mitä tavoitteista jääminen tarkoittaisi rahallisesti/ajallisesti. Suunnitelmaan verrattuna neljänneksen pudotus sekä säästöasteessa että toteutuneessa tuotossa tarkoittaisi vain sitä, että miljonääriksi tulo toteutuisi vasta 20 vuoden päästä, eikä 16 vuoden päästä. Kun eläkeikään on se nelisenkymmentä vuotta (jos silloinkaan tällä menolla), niin aika suuria vajauksia saa tulla sekä tuotoissa että säästöasteessa. Lisäksi tuo taulukko ei huomioi sijoitusasuntoja (joita on siis tällä hetkellä yksi).

      Poista
  7. En osaa enkä varsinkaan halua arvioida toisten ihmisten sijoitusten tulevaisuudennäkymiä mutta omia sijoituksiani ajatellen ehkä eniten huolestuttaa, miten esimerkiksi ilmastonmuutos vaikuttaa tulevaisuudessa taloudenkin kehitykseen - tai vaikuttaako mitenkään. Yleensä ilmastomuutos ajatellaan ympäristökysymyksenä, mutta on kuulunut myös näkemyksiä, että se on myös talouskysymys ja uhkaa länsimaista elämäntyyliä. Ok, kannattaa hajauttaa jne., mutta en silti voi olla miettimättä, tuleeko talouskasvu kehittymään tällä vuosituhannella samalla tavoin kuin aiemmin. Toinen itseäni mietityttävä asia on töissä jaksaminen (siis omani, ei bloggaajan). Osa-aikainen ja lyhennetty työviikko parantaisi jaksamista ja ehkä elämänlaatuakin mutta sitten taas sijoitettava rahamäärä pienenisi.

    Ja mitä (naisten kanssa) pariutumiseen ja perheen perustamiseen tulee, niin kannustan kyllä siihen, että puolisoilla on (myös) omat rahat ja kumpikin osapuoli kustantaa itse omia menojaan - tai säästää ja sijoittaa. Lapset kyllä lisäävät rahanmenoa toki mutta kai noihinkin kuluihin voi varautua, ainakin henkisesti. Rahankäytöstä ja kulutuksesta kannattaa keskustella ihan koko perheen kesken eikä kenenkään miehen tarvitse kustantaa naiselleen tuhansien eurojen timanttisormuksia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmastonmuutoksen vaikutuksista en kyllä osaa esittää mitään arvausta parempaa. Vähän kuluttava tyylini toivottavasti tekee osansa sen estämiseksi, vaikken tietoisesti pyrikään vähentämään hiilijalanjälkeäni (auto on niin mukava tapa kulkea ja tietokone on aina päällä).

      Työssäjaksamista voi pyrkiä parantamaan myös tekemällä jotain, mistä todella tykkää. 50-60 h viikossa itselle mieluisaa asiaa on todennäköisesti elämänlaadullisesti parempi vaihtoehto kuin 30 h inhottavaa työtä. Jos nykyinen työ ei tunnu siltä, että siitä voisi nauttia, niin voi hankkia jonkun muun taidon, jota "myymällä" (työnantajalle tai asiakkaalle) voi vaihtaa alaa. Minä esimerkiksi kirjoitan tätä blogia osittain siksi, että minulla mahdollisesti tulevaisuudessa olisi enemmän mahdollisuuksia urani suhteeni. Tällä hetkellä tosin viihdyn työssäni, eikä vaihtamisen tarvetta ole.

      Poista
  8. Minusta et ota tarpeeksi huomioon juurikin ilmastonmuutosta ja öljyn loppumisen vaikutuksia sijoituksiisi. En muista sinun kirjoittaneen niistä. En toisaalta kyllä muista edes, mihin yrityksiin rahasi ovat sidoksissa. Äänestin ei, mutta toki notkeasti ja ajoissa reagoimalla voit ehkä välttää ongelmapaikat. Toisaalta: mihin osakkeisiin nuo kaksi asiaa muka eivät vaikuttaisi? Itse en ainakaan mainituista syistä uskalla toistaiseksi sijoittaa yhtään mihinkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En koe, että yksikään sijoituksistani olisi erityisen herkkä mainitsemillesi asioille. En myöskään koe olevani millään tavalla kykenevä arvioimaan noiden asioiden vaikutuksia. Vähän aikaa sitten kävi myös niin, että jätin kaverin ehdotuksesta huolimatta ostamatta Neste Oilia lähinnä sen takia, etten pidä öljy-yhtiöiden tulevaisuutta riittävän ennustettavana. Mitä tahansa voi tapahtua. Vaikka eipä kaverin suositus mikään hyvä syy ole ostaa muutenkaan.

      Maailmassa on mainitsemiesi asioiden lisäksi paljon muitakin asioita, jotka voivat vaikuttaa osakekursseihin dramaattisesti, mutta ei pidä antaa niiden lamaannuttaa. Osakemarkkinat ovat historiallisesti tuottaneet varsin hyvin, enkä näe mitään syytä, miksi ne eivät tekisi niin jatkossakin. Joku öljy tai ennakoimaton musta joutsen voi aiheuttaa jonkun romahduksen välissä, mutta sitten jatketaan taas kohti uusia huippuja, kuten aina ennenkin. Katastrofien vaikutus on (tai ainakin pitäisi olla) huomioituna tuotto-odotuksessa (riskipreemiossa). Vain osallistumalla voi voittaa ja mitä pidempi aikahorisontti sijoituksella on, sitä todennäköisempää hyvä menestys on. Aika tasaa huiput ja kuopat.

      Poista