keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Burn out / Bore out lähellä?

Alkuvuosi on ollut aika erikoinen työrintamalla. Vuoden alussa olin vähän kyllästynyt työhöni. Liikaa rutiinia ja liian vähän itseäni kiinnostavia ja motivoivia työtehtäviä. Olen nyt ollut noin kolme vuotta samassa työssä ja ne jopa tehtävät, jotka tähän asti ovat olleet minua kiinnostavia, ovat nyt oppimisen ja toiston myötä muuttuneet osaksi sitä puuduttavaa rutiinia, josta on vaikea innostua. Kiinnostaviakin projekteja on, mutta vaihtelevasti.

Onneksi keväämmällä alkoi tulla taas työtehtäviä, jotka olivat kiinnostavia, innostavia ja kehittäviä. Varjopuolena vaan oli, että jouduin tekemään niitä myös iltaisin ja vapaa-aikana, jotta ne saadaan valmiiksi aikataulussa. Aika kului kuitenkin nopeasti, enkä kokenut rasittuneeni työtä tehdessä.

Mutta sitten nuo tehtävät alkoivat väistyä ja tuli taas löysä kausi. Silloin nuo puuduttavat rutiinit iskivät kovaa. Aloin mielestäni kokea loppuun palamisen oireita (sydämen tykytystä, ärtymystä, alakuloa), vaikka tilanne oli nimenomaan se, että töitä oli liian vähän ja ne työt, mitä piti tehdä, olivat liian helppoja. Erityisen ärsyttävänä ja kuormittavana koin sen, että jouduin ratkomaan muille ihmisille mitättömän pieniä ongelmia, jotka heidän pitäisi osata ratkaista itse. (Sivuhuomiona: Aika paljon puhutaan työntekijöistä ja heidän jaksamisestaan huolehtimisesta, mutta entäs ne esimiehet? Alaisten olisi hyvä vähän miettiä, paljonko kannattaa kuormittaa tyyppiä, joka muutenkin joutuu panostamaan työhönsä huomattavasti perus 8-16 työntekijää enemmän.)

Olin ihmeissäni siitä, että kuinka nämä oireet iskivät juuri kun haastavat hommat väistyivät ja työtilanne löystyi. Olen kyllä ollut tietoinen, että ihmiset eivät käytännössä pala loppuun sen takia, että tekevät paljon työtunteja, vaan enemmänkin sen takia, että työkuorma tuntuu liian isolta hallittavaksi. Itse olen sitä mieltä, että burn outin estämiseksi onkin usein parempi ennemminkin tehdä lisää tunteja, jotta sen työkuorman saa hallintaan, kuin pitää tunnit minimissä ja sitten stressata kotona, että miten tämän työmäärän kanssa oikein selviää. Mutta joka tapauksessa tästä ei minun kohdalla ollut kyse. Minulla ei ollut liikaa töitä, enkä millään tavalla kokenut, etten selviäisi tehtävistäni.

Päädyinkin googlettamaan, voiko tylsistymiseen palaa loppuun. Ilmeisesti voi (siitä otsikossakin mainittu nimi Bore out). Kun työtehtävät eivät tarjoa riittävästi virikettä ja tuntee olevansa vangittuna tehtäväänsä (kuten minä osittain olen osakkuuteni takia), niin se alkaa kuormittamaan burn outia muistuttavalla tavoin. Ihan näin yksinkertainen asia ei kuitenkaan ole. Olinhan juuri tehnyt pari kuukautta kovaa hommia, minkä lisäksi olen urheillut ja kokeillut muutoksia ruokavaliooni, niin saattoihan kyse olla jostakin muustakin taikka monen seikan yhteisvaikutuksesta. Mutta toisaalta ei tämä ollut ensimmäinen kerta, kun hiljaiset ajat töissä koettelevat jaksamistani. Olen siten taipuvainen pitämään bore outia todellisena vaihtoehtona.

Joka tapauksessa, kuuntelen kroppaani ja tuntemuksiani aika tarkkaan, ja - ongelmanratkaisija kun olen - aloin miettiä, mitä asialle pitäisi tehdä. Tiedän, että jos päästän itseni kunnolla palamaan loppuun, niin siitä kestää pitkään palata "normaaliksi". En aio tehdä sitä itselleni. Toisaalta tiedän myös, että en varmasti tule menemään saikulle minkään tuollaisen takia ennen kuin on liian myöhäistä. Ei vaan sovi luonteeseeni.

Näin ollen, näin ratkaisuna käytännössä kaksi vaihtoehtoa: Joko irtisanoudun töistä tai sitten työtäni pitää muokata niin, että kuormitus ei jatku samana. Käytännössä tämä tarkoittaisi todennäköisesti jonkun alaisen palkkaamista tekemään nykyrutiinit, jolloin minä voisin keskittyä tekemään kiinnostavampia juttuja. Tähän voisi liittyä vaikka oman roolini osa-aikaistaminen, kun firman kulurakenne ei oikein kestä kahta ihmistä tekemässä noita hommia.

En kuitenkaan kokenut tarpeelliseksi lähteä kummallekaan noista poluista vielä tässä vaiheessa. Olihan lomani lähellä (kirjoitan tätä lomalta), joten sen aikana minulla on hyvin aikaa palautua ja miettiä tulevaa. Ei siis ollut mitään tarvetta tehdä mitään radikaalia ennen kuin loma on ohi. Niinpä keskityin tuolloin väsähdyksen/kyllästymisen päällä ollessa muutaman päivän vähän tarkemmin palautumiseen ja rentoutumiseen, minkä lisäksi sain taas vähän lisää kiinnostavia työtehtäviä, mikä myös helpotti oloa. Hyvää motivaatiota töihin antoi myös työlistan putsaaminen ennen lomia, vaikka itse asiat eivät niin kiinnostavia olleetkaan.

Pahin olo väistyikin ja pian olo oli täysin normaali. Aion silti olla hereillä ja olen käytännössä päättänyt, että jos syksyllä tulee samanlaisia tuntemuksia, niin marssin toimitusjohtajan luo esittämään ongelmani sekä näkemäni ratkaisuvaihtoehdot ja katsotaan sitten miten käy. Vaikka työpaikan vaihtaminen tässä vaiheessa tulisikin minulle erittäin kalliiksi osakassopimuksessa olevan lunastuslausekkeen takia (joutuisin myymään osakkeeni selvään alihintaan), niin en vaan ole valmis rikkomaan itseäni rahan takia. Nykysäästöilläni pystyn kuitenkin elelemään mukavasti usemman vuoden ilman minkäänlaisia tukia, minkä lisäksi luotan ammattitaitooni sen verran, että tiedän työllistyväni nopeasti heti, kun työllistyä haluan.

Toivottavasti tilanne ei kuitenkaan siihen mene. Viihdyn erittäin hyvin nykyisessä työpaikassani, enkä usko helpolla löytäväni yhtä hyvää paikkaa, jossa on yhtä hyviä tyyppejä töissä. Ongelmana on käytännössä vain työtehtävien liika rutiininomaisuus. Eikä siis pidä kuvitella, että en haluaisi tehdä rutiinihommia, vaan kyse on siitä, etten halua tehdä samoja rutiinihommia vuodesta toiseen. Ymmärrän hyvin ihmisiä, jotka vaihtavat työpaikkaa muutaman vuoden välein. Vaikka tekisi siellä samoja tehtäviä, niin se sama työ ei ole samanlaista, jos firma on eri. Vaihtelu pitää mielen virkeänä.


Mites teillä lukijoilla? Onko kukaan teistä kokenut väsähtävänsä puuduttavien rutiinien alle? Taikka sitten perinteisemmin työkuorman alle?



maanantai 2. heinäkuuta 2018

Säästöjen tilannekatsaus kesäkuu 2018

Kesäkuussa säästöön sain 1625 €. Summa on sen verran pieni, että jäin nyt hieman jälkeen tämän vuoden tavoitetahdista (toteuma 12 191 € vs 12 500 € tavoite).

Toisaalta jätin tällä kertaa sen verran enemmän rahaa pankkitilille, että olisin ihan hyvin voinut siirtää sijoitustilille tuon puuttuvan summan niin, että olisin pysynyt tavoitetahdissa. Jos vuosi olisi ollut loppumassa, niin olisin varmasti näin tehnytkin, mutta tässä vaiheessa ei ole juurikaan merkitystä, että tuleeko nuo eurot sijoitettua nyt vai myöhemmin.

Suurin syy aikaisempaa ja tavoitetahtia pienemmälle säästösummalle oli toukokuun suurissa kuluissa, jotka luottokorttilaskun muodossa tulivat maksuun kesäkuussa. Kulujen alkuperä eli toukokuu oli puolestaan varsin hyvä säästökuukausi. Nyt taas kesäkuun kulut pysyivät ihan hyvin kurissa, joten heinäkuusta pitäisi tulla ihan hyvä säästökuukausi. Riippuen tosin kuinka kallis kesäloma tulee vietettyä.






keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Kuluraportti toukokuu 2018

Toukokuussa kuluihin meni 2233 €. Toukokuussa oli huollettava auto, johon meni noin 400 €, jonka lisäksi satunnaisia kuluja oli 100 € yhdistyksen jäsenyys sekä reilun 100 € vakuutusmaksu. Kävimme myös vaimoni kanssa viikonloppureissun ulkomaille, johon minulla meni n. 250 €. Aika paljon siis kaikenlaista ylimääräistä.

Ruokaankin meni paljon rahaa toukokuussa (n. 750 €). Viihteeseenkin meni noin 50 €, kun kävimme katsomassa uusimman Avengersin ja Deadpool 2:n.

Iso osa näistä toukokuun kuluista tuli maksettavaksi vasta kesäkuussa, minkä takia toukokuun säästösumma oli hyvä ja vastaavasti kesäkuun summa tulee jäämään selvästi alle tavoitetahdin.








lauantai 16. kesäkuuta 2018

Kirja-arvostelu: Vapauden voitto (Elina Lepomäki) + bonus-arvostelu


Jonkin aikaa sitten kirjoitin, että aion pitää politiikan erossa tästä blogista, mutta nyt heti joudun vähän poikkeamaan siitä lupauksesta. Olin nimittäin pyytänyt arvostelukappaleen Elina Lepomäen kirjasta Vapauden voitto, joten pitäähän minun nyt siitä arvostelu kirjoittaa, kun kerran olen kirjan sitä varten pyytänyt.

Sinänsä puolustuksekseni voin vielä todeta, että en etukäteen tiennyt millainen kirja tulisi olemaan. Elätin toivoa, että kirjassa olisi esimerkiksi vapaus-filosofiaa, joka minua olisi erityisesti kiinnostanut, mutta kirja onkin aika puhtaasti politiikan ja elämänkerran yhdistelmää painon ollessa vahvasti sillä politiikalla. Kirjaa voikin lähinnä suositella politiikasta kiinnostuneille. Erityisesti suosittelen kirjaa niille, jotka lähtökohtaisesti ovat eri mieltä Lepomäen politiikan kanssa. Paras tapa haastaa omaa ajatteluaan on tutustua eri mieltä olevien ajatuksiin eikä vaan toistaa samaa dogmaa, jota ”omat” toistavat. Vasemmiston olisi hyvä lukea oikeiston kirjoja ja päinvastoin. Mutta asiaan:

Kirja käy kattavasti läpi kaikki tänä päivänä puhuttavat poliittiset puheenaiheet, kuten veropolitiikan, koulutusjärjestelmän, kilpailukykysopimuksen, työehtosopimusjärjestelmän, robotiikan nousun jne. Luonnollisesti jotkut osioista olivat minulle huomattavasti mielenkiintoisempia kuin toiset, mikä vaikuttaa myös käsitykseeni kirjasta kokonaisuutena. Erityisesti ne kaikista tutuimmat osa-alueet (mm. talouteen liittyvät) eivät tuoneet minulle paljoa uutta, mutta sitten esimerkiksi koulutusjärjestelmän uudistamisajatukset olivatkin paljon mielenkiintoisempia. Lisäksi nautin siitä vilkaisusta politiikan kulisseihin, jonka kirjan alkuosa tarjosi. Ikävä kyllä tuttuja aiheita oli ehkä vähän liikaa suhteessa vähemmän tuttuihin, mikä heikensi lukukokemustani, mutta se on toki täysin riippuvainen lukijasta, eikä kirjasta.

Ennen kirjan lukemista odotin eniten siltä tarkempaa selostusta perustilistä (eräänlainen perustulomalli), koska olen varsin skeptinen kyseisen mallin toimivuudesta sen perusteella, minkä kuvan olen siitä muodostanut julkisuudessa esitettyjen tietojen perusteella. Kuva selkeytyikin jonkin verran kirjaa lukiessa, mutta skeptisyys ei kyllä sen mukana hävinnyt.

Suurimmat ongelmat perustilin kanssa ovat mielestäni ensinnäkin siinä, että sellaistenkin ihmisten, jotka eivät tukea tarvi, on nähdäkseni rationaalista nostaa tililtä maksimisumma, jotta eivät ole pelkästään rahoittajan asemassa järjestelmässä. Tällöin malli ei käytännössä eroa perustulosta ja sen ongelmista erityisesti liittyen mallin rahoitusongelmiin ja siitä seuraaviin verotuksen ja progression kiristymiseen. Tätä ongelmaa vastaan on toki kirjassa ehdotettu mekanismeja, jotka voisivat toimia nostoja hillitsevänä vaikuttimena, mutta minun on vaikea uskoa niiden menevän läpi sellaisenaan enkä välttämättä pidä niitä riittävinä, vaikka ne menisivätkin.

Aika ja tila eivät nyt anna periksi kirjoittaa syvällisempää vastinetta perustilistä, mutta ehkä myöhemmin teen tarkemman analyysin mallista. Aiheeseen olisi senkin puolesta hyvä palata, koska ehkä olen yhdellä lukemalla muodostanut vääränlaisen käsityksen ehdotetusta mallista. Kannattaa lukea kirja, jos aihe kiinnostaa.

Kokonaisuutena pidin kirjaa ihan hyvänä luettavana. Kirjoja lukiessani kaipaan eniten uusia ajatuksia ja oivalluksia, mutta niitä en ikävä kyllä kirjasta juurikaan saanut, joten siitä syystä arvosana jää osaltani tasolle ”ihan hyvä”. Ehkä jos ne pari mielestäni radikaalimpaa ehdotusta (perustili ja koulutusuudistus) olisivat olleet mielestäni parempia ehdotuksia kuin mitä ne nähdäkseni olivat, olisi se riittänyt nostamaan kirjan arvosanaa korkeammalle. Se yksi tai kaksi uutta hyvää ideaa per kirja on kuitenkin ihan riittävä tahti.

_ _ _ _ _

Kun sanoin aikaisemmin, että vasemmistolaisten tulisi lukea oikeistolaisten kirjoja ja päinvastoin, niin siitä yksi hyvä esimerkki ja vahva lukusuositus on Li Anderssonin ja Susanna Kosken kirja Punavihreä, sinivalkoinen. Kirjassa kirjoittajat käyvät kirjeenvaihtoa keskenään ja se hyvin kuvaa tahojen ajattelutapojen eroja.

Itse olen erityisen kiinnostunut argumentaatiosta ja argumentaatioteoriasta, niin siihenkin kirja on hyvää oppimateriaalia. Mielestäni Andersson sortui todella moniin argumenttivirheisiin (esim. two wrongs make a right fallacy) omissa osuuksissaan, kun taas Koski pystyi paremmin rationaaliseen keskusteluun. Ainoastaan siinä vaiheessa, kun uskonto tuli mukaan keskusteluun, niin Koski heitti rationaalisuuden romukoppaan ja lähestyi asiaa samalla ideologia edellä -tyylillä kuin Andersson lähestyi monia muita yhteiskunnallisia asioita.

Mikäli siis päädyt lukemaan kirjan, niin suosittelen olemaan tarkkana ainakin seuraavien kanssa:
”Mitä osapuoli oikeasti väittää?”
”Vastaako vastapuoli oikeasti siihen, mitä toinen väittää, vai johonkin muuhun asiaa sivuavaan asiaan?”
”Millä osapuoli on väitettään perustellut ja mihin vastapuolen vastustus perustuu?”
”Syyllistyykö toinen osapuoli perusteluissaan tai vastustuksessaan argumenttivirheisiin?”

_ _ _ _ _

Mielestäni näitä poliitikkojen kirjoja lukiessa on myös hyvä miettiä ”Millaisen ihmisen haluaisin päättävän asioistani?” Oma vastaukseni on, että sellaisen, jolla on päätöksentekoprosessi kunnossa, eli joka lähestyy asioita rationaalisesti ja johdonmukaisesti, ja joka ei liikaa tukeudu ideologiaan ja dogmaattiseen lähestystapaan asioita punnitessaan. Totuutta ei kiinnosta, mitä ideologiasi on mieltä siitä, mikä totuuden pitäisi olla. Itselläni luottamus Lepomäkeen kasvoi kirjaa lukiessani ja suosittelen lukemaan hänen kirjansa, jotta voit itse tehdä omat johtopäätöksesi.

Jos taas hypätään vielä takaisin tuohon toiseen kirjaan, niin myös Susanna Koskea koskeva arvostukseni nousi kirjan luettuani, vaikka olinkin harmissani, että uskonto pystyy tekemään niin ison loven muuten järkevään ajatusmaailmaan.

Toisaalta arvostukseni Li Anderssonia kohtaan nousi myös. Mielestäni kyseessä on todella älykäs ja usein rationaalinenkin ihminen, mutta se poikkeus, minkä Koski tekee uskonnollisten asioiden kanssa, niin Andersson tekee vasemmistolaisideologian kanssa ja se tulee hänellä vastaan todella paljon useammin kuin Koskella uskonto. ”Jos faktat ja ideologia ovat ristiriidassa, niin faktojen täytyy muuttua.”




maanantai 4. kesäkuuta 2018

Säästöjen tilannekatsaus toukokuu 2018

Toukokuussa säästöön sain 2046 €. Summa on aika lähellä sitä tahtia, jota minun pitäisi keskimäärin saada säästöön kuukausittain, jotta pääsen vuoden 2018 tavoitteeseeni (25 000 €). Alkuvuodelta olen hieman tavoitetahtia edellä (10 566 € vs 10 417 €). Edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna olen tänä vuonna saanut 914 € enemmän säästöön.

Sinänsä säästötavoitteeni ei kyllä tällä hetkellä ohjaa käyttäytymistäni juuri mitenkään. Kulutuskäyttäytymiseni on täysin irtaantunut säästöön laittamistani euroista. Tosin se on ehkä ihan ymmärrettävääkin, että tavoitetahdin ollessa luonnostaan niin tarkkaan haarukassa, ei tavoitteeseen tarvitse keskittyä niin paljon. Ehkä jos alkaisin jäädä tavoitetahdista, alkaisin miettimään tarkemmin ostoksianikin. Saa nähdä joudunko vielä tämän vuoden aikana oikeasti kohtaamaan tuon kysymyksen.






sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Kuluraportti huhtikuu 2018

Sitä huomaa, että on pitkästä aikaa vapaa viikonloppu, kun tulee kaksi kirjoitusta viikonlopun aikana. Vaimokin on reissussa, niin aikaa riittää.

Huhtikuussa rahaa meni 1497 €. Ruokaan meni 586 €, joka on todella paljon, mutta tuolle tasolle se on nyt vakiintunut. Ei vaan jaksa käyttää aikaa ruoanlaittoon, kun ravintolasta ruoan saa niin paljon helpommalla (ja on kerran varaakin).

Vaatteisiin meni tällä kertaa jopa 183,50 €. Vaateostoksilla käynti on niin vastenmielistä, että ostin nyt kerralla takin ja housut, kun kerran sain itseni kauppaan asti. Tai oikeastaan vaimoni pakotti, kun takkini alkoi olla rikki. Farkut sentään ostin oma-aloitteisesti, kun kerran siellä asti olin.

Vuosittaisia kuluja oli renkaiden vaihto, auton katsastus ja vakuutusmaksu. Näihin meni yhteensä 230 €. Lisäksi urheilujuttuihin meni reilu 100 €.

Kokonaisuudessaan kulutasoni näyttää alkuvuodelta olevan hieman korkeammalla kuin viime vuonna (ks kuvio alla) ja aikaisempina vuosina ylipäänsä. En nyt pyri aktiivisesti rajoittamaan kulujani, vaan rahaa saa mennä sen verran kuin sitä luonnostaan menee. Eipä se liikaa kuluttaminen ennenkään ole ollut ongelmana.




lauantai 19. toukokuuta 2018

Politiikkaa, politiikkaa

Blogin kirjoittamisen kanssa on ollut hiljaisempaa viime aikoina. Töissä on ollut hirveän kiire kevät ja viikonloppujakin on mennyt työntekoon tai palautumiseen muulla tavoin kuin blogin ääressä. Tai sitten vaimoni on tehnyt töitä koneella, jolloin en itse ole päässyt koneelle kirjailemaan.

Twitterissä sen sijaan olen ollut median lyhyemmän muodon takia aktiivisempi. Olen havainnut, että siellä kirjoittelen ja kommentoin selvästi poliittisemmista aiheista kuin täällä blogissa. Olen kyllä aina ollut kiinnostunut politiikasta ja aktiivinen kommentoimaan asioita esimerkiksi Facebookissa, mutta tämän blogin olen pyrkinyt pitämään erossa poliittisista näkemyksistäni.

Siksi olenkin vähän miettinyt, että pitäisi varmaan olla erillinen Twitter-tili vaikka omalla nimelläni, jotta voisin toteuttaa tuota poliittista puoltani ilman blogin sekoittamista siihen. Tiettyihin aiheisiin tuo blogin nimi "Rahalla vapaaksi" Twitter-tunnuksena ei myöskään oikein sovi, kun se luo tietyt ennakko-odotukset asian sanojasta.

Toisaalta en millään jaksaisi pitää kahta eri Twitter-tiliä, ja nyt, kun olen innostunut asioita kommentoimaan, niin en halua siitä minua kiinnostavista asioista kommentoinnista luopuakaan. Aion siis jatkaa poliittista linjaa siellä Twitterissä, mutta blogini yritän jatkossakin pitää pääsääntöisistä tuollaisista asioista erossa. En toki täysin (kuten en tähänkään asti), mutta siten, ettei se puoli pääse nousemaan entistä isompaan rooliin.

Pidemmät poliittiset tekstit olen tähänkin asti julkaissut omalla nimelläni Facebookissa, ja se on hyvä linja jatkossakin. Sinänsä ihan mielenkiintoinen juttu, että sen puolen olen valmis avaamaan täysin omalla nimelläni, mutta rahatilannettani en.

Mutta tosiaan... Mikäli politiikka ei kiinnosta ja haluat pysyä siitä erossa, niin ei kannata seurata minua Twitterissä, mutta tätä blogia voit jatkossakin seurata (toivottavasti aktivoidun kirjoittajana taas tässä joskus). Jos taas politiikka kiinnostaa, niin sitten toki tiliä seurantaan vaan Twitterinkin puolella.