keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Miksi hisseissä on nappi ovien sulkemiseen

Monessa hississä on nappi ovien sulkemista varten ja monet meistä painavatkin sitä hissiin mennessään. Todellisuudessa tämä nappi ei kuitenkaan useimmiten tee mitään. Hissin ovet tulevat sulkeutumaan täysin hissin asetusten mukaisesti ajastimen määrittämässä ajassa, painoi sitä nappia tai ei.

Miksi hisseissä sitten on tuo nappi, jos se ei kerran tee mitään? Syy on todennäköisesti siinä, että suljettu muutaman vaijerin varassa roikkuva metallilaatikko on lähtökohtaisesti melko ahdistava paikka. Kun hississä on nappeja, joiden avulla ihminen kokee voivansa hallita tuota metallilaatikkoa, hän mieltää hallitsevansa tilanteen ja siten kokee vähemmän ahdistusta.

Eräässä vierailemassani hotellissa hissin napit olivat ulkopuolella siten, että aulassa painettiin kerrosta, johon haluttiin mennä, minkä jälkeen astuttiin hissiin, jonka sisällä ei siis ollut mitään ohjaimia (poislukien ehkä joku hätäpuhelimen nappi). Itse en asiasta juurikaan välittänyt (johtuen ehkä yksilöllisistä seikoista tai sitten siitä, että nyky-yhteiskunnassa olemme jo niin tottuneita hisseihin, etteivät ne enää ahdista samalla tavalla kuin silloin, kun ne olivat uusi juttu). Jollekin toiselle tuo sisäpuolelta täysin ilman hallintolaitteita oleva metallikoppi saattoi olla aivan kamala kokemus. Tämä on siitä huolimatta, että jos siihen hissiin tulee jokin ongelma, niin ei se ongelma todennäköisesti niitä nappeja painelemalla ratkea. Hissimatkan turvallisen kulun kannalta on melko yhdentekevää, onko sitä kerrosnappia painanut hissin sisä- vai ulkopuolella.

Tästä kaikesta mieleeni tuli, että rahan säästäminen on vähän kuin nappien laittaminen hissin sisäseinille. Tosin sillä erolla, että säästäessä niillä "napeilla" tekeekin jotain. Jos ei ole säästänyt yhtään, joutuu matkaamaan hissillä, jossa ei ole yhtään nappia ja on täysin voimaton muuttamaan sitä, mihin se hissi kulkee. Kun alkaa säästämään, niin alkaa hissin seinille ilmestyä nappeja, joita voi painaa tai olla painamatta. Jo mahdollisuus painaa niitä vähentää matkaan liittyvää stressiä ja elämästä voi nauttia hieman enemmän kuin voimattomana napittomalla hissillä matkaavana voisi.

Säästösumman kasvaessa tähän hissiin kertyy vähitellen nappeja, sisäpuhelin, taustamusiikkia ynnä muita mukavuuksia. Osa napeista saattaa olla kuten oven suljin todellisissa hisseissä, eli ne eivät todellisuudessa luo mahdollisuuksia, mutta jo niiden olemassaolo saattaa lisätä epämääräistä turvallisuuden tunnetta. Sisäpuhelin puolestaan voi olla erittäin tärkeä hätätilanteessa. Lopulta säästäjä voi saada hissiinsä hätäuloskäynnin, eli mahdollisuuden poistua koko kyydistä, jos näin haluaa. Jos kyydistä sattuu nauttimaan, niin hätäuloskäynnin voi jättää käyttämättä, mutta sen olemassaolo luo silti turvallisen olon, mikä helpottaa matkasta nauttimista.

Hallinnan tunne onkin yllättävänkin tärkeä osa hyvinvointiamme. Whitehall:in tutkimuksissa todettiin, että matalamman luokan virkamiehillä kuolleisuus oli huomattavasti suurempaa kuin ylemmän luokan virkamiehillä. Tämä tulos oli täysin vastoin yleistä uskomusta, jonka mukaan vaativammat tehtävät ovat stressaavampia ja siten niiden tulisi lisätä kuolleisuutta tällaisissa vaativissa asemissa olevien työntekijöiden joukossa. Selityksenä yllättävälle tutkimustulokselle on tarjottu sitä, että ylemmässä asemassa työskentelevät pystyvät paremmin määräämään ja hallitsemaan työhönsä liittyviä asioita, kun taas alemmassa asemassa olevat ovat enemmän olosuhteiden ja muiden tekemien päätösten armoilla, mikä lisää heidän kokemaansa ahdistusta. Alemman tason työtä tekevät kulkevat hissillä, jonka sisällä ei ole nappeja - tai mikä vielä pahempaa, nappeja painelee joku muu.

Millaisella hissillä sinä haluaisit matkustaa?


torstai 23. heinäkuuta 2015

Vakuutusostoksilla

Vakuutuslaskun eräpäivän lähestyessä olen ollut pakotettu miettimään sitä, millaista vakuutussuojaa oikeasti tarvitsen. Kun laskun summa on näin suuri, niin pienelläkin prosentuaalisella säästöllä voi saada kohtuullisen summan euroja muuhun käyttöön.

Vakuutuksia koskee muutenkin pari isoa ongelmaa, jotka tekevät niistä minulle vastenmielisiä. Ensinnäkin vakuutukset ovat lähtökohtaisesti odotusarvoltaan negatiivisia tuotteita. Vakuutusyhtiöiden toimintahan perustuu sille, että he keräävät enemmän maksuja kuin maksavat pois korvauksina. Muutenhan liiketoiminta ei olisi kannattavaa.

Toinen ongelma vakuutuksissa on se, että niiden ne eivät pysty oikeassa määrin huomioimaan yksilön todellista riskiä, jolloin turvalliset asiakkaat joutuvat maksamaan huolimattomien ihmisten takia ylimääräistä. Riittävän holtiton ihminen voi jopa saada vakuutusmaksulleen positiivisen odotusarvon, koska hän tulee jatkuvasti olemaan täyttämässä korvaushakemuksia. Vastaavasti huolellisesti omaisuuttaan ja terveyttään hoitavan ihmisen vakuutusmaksu on tarpeettoman suuri noiden vahinkoherkkien ihmisten takia.

Jos vakuutusyhtiö esimerkiksi odottaa vuoden aikana maksavansa ulos 95 € per asiakas, se perii maksuina 100 €, pitäen erotuksen 5 € voittona. Vakuutusyhtiöllä voidaan kuitenkin esimerkin vuoksi olettaa olevan kahdenlaisia asiakkaita, joista toinen aiheuttaa vahinkoja 80 € per asiakas ja toinen 110 €. Hyvien asiakkaiden vakuutusmaksun pitäisi siis olla 84,2 € per asiakas ja huonojen 115,8 €. Jos vakuutusyhtiö ei pysty erottamaan hyviä huonoista, kaikki maksavat samaa maksua. Tällöin hyvät kärsivät ja huonot palkitaan.

Pidän itseäni huolellisten asiakkaiden ryhmään kuuluvana, koska en ole kertaakaan elämässäni aiheuttanut vakuutustapahtumaa. Elin- ja ajotapani ovat sellaiset, että on varsin todennäköistä, että jatkossakin vahinkojen tapahtuminen on minun kohdalla keskimääräistä epätodennäköisempää. Näin ollen pidän vakuutuslaskuja kohdallani erityisen huonona kauppana.

Toisaalta on aina mahdollista, että keskimääräistä pienemmästä todennäköisyydestä huolimatta huono tuuri osuu juuri minun kohdalleni. Sen takia minulla onkin vakuutuksia. Olen kuitenkin koko ajan vahvemmin ollut siirtymässä siihen ajatusmalliin, että vaurauden lisääntyessä pienennän vakuutussuojaani. Siinä vaiheessa, kun minulla on varallisuutta satoja tuhansia, en esimerkiksi näe tarpeelliseksi hankkia kattavaa vakuutussuojaa 10 000 euron arvoiselle autolle. Vauras ihminen ei myöskään tarvitse henkivakuutusta. Terveyteen liittyvien vakuutusten kannattavuus on puolestaan vaikeampi arvioitava, koska vaikean sairauden tai vamman aiheuttamat kulut voivat olla rajoittamattoman suuria. Tapaturma- ja sairausvakuutusten pitäminen voi siis olla järkevää kertyneestä varallisuudesta huolimatta.

Vakuutusten kohdalla on myös syytä miettiä, mikä on se riski, jolta haluaa suojautua. Auton kohdalla haluan tällä hetkellä suojautua siltä, että auto menee täysin lunastuskuntoon. Pienemmät lommot ja vauriot voin kyllä maksaa ilman vakuutustakin tai yksinkertaisesti jättää korjaamatta. Lunastuskuntoinen auto ilman vakuutusta olisi vähän liian iso juttu minunkin taloudelleni. 

Koska pienempien vahinkojen korvaaminen vakuutusrahoilla ei ole minulle kovinkaan tärkeää, voin hyvinkin nostaa vakuutuksen omavastuusummaa ja sitä kautta pienentää laskun loppusummaa. Pienet vakuutustapahtumat ovat yleisempiä kuin suuret, joten vakuutusyhtiö saattaa antaa yllättävänkin hyviä alennuksia pienentääkseen vastuutaan noista pienistä tapahtumista.

Tämänpäiväisen vakuutusyhtiön kanssa käydyn puhelinkeskustelun perusteella sain vakuutuslaskulta n. 90 euroa pois nostamalla törmäysturvan omavastuun 200 eurosta 500 euroon. Jos siis kolaroin autoni harvemmin kuin joka neljäs vuosi, niin omavastuun nostaminen kannattaa. Kun olen tällä hetkellä ajanut toistakymmentä vuotta ilman vakuutustapahtumia, pidän tuota todennäköisyyksien valossa ihan kannattavana siirtona. Muutenkin on varsin vaikea nähdä vieväni mitään alle 500 € korjauslaskuja vakuutusyhtiölle maksettavaksi. Jatkossa tuo summa tosin nousee 700-800 euron paikkeille, koska en halua menettää bonuksiani vakuutuskorvausten hakemisen takia.

Vakuutusten kilpailuttaminenkin olisi varmasti jo ajankohtaista, mutta se pitää hoitaa myöhemmin. Juuri nyt ei aika anna periksi. Nyt on mentävä näillä.



sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Tuotot Q2 2015

Huhtikuun alusta kesäkuun loppuun salkkuni tuotti -1,3 %. Ottaen huomioon Euroopassa tuona aikana nähdyt laskut, lukuun voi olla varsin tyytyväinen. Vuoden alusta salkkuni on tuottanut 16,8 % ja säästöprojektini alusta tuottoa on kertynyt 14,9 %.

Salkkuni tuottojen seuranta on ollut viime aikoina erityisen vaikeaa, koska olen joutunut käyttämään sijoitustilillä olevia rahoja elämiseen, minkä johdosta rahaa on useita kertoja liikkunut edestakaisin tilille ja sieltä pois. Näin ollen en ole tällä hetkellä täysin varma, ettei lukuihin ole päässyt virheitä. Tuntumani on kuitenkin sellainen, että jos luvuissa on virheitä, niin todellisuus olisi raportoimiani lukuja parempi eikä huonompi. Riittävällä tarkkuudella lukujen pitäisi joka tapauksessa olla oikein.

Kevään aikana olen ollut erityisen tyytyväinen siihen, kuinka tasaisena salkkuni kokonaisarvo on pysynyt Kreikan aiheuttamasta panikoinnista huolimatta. Iso osa salkun arvon laskusta on Seligsonin osuuksien laskua, vaikka Seligsonin rahastot muodostavat vain suhteellisen pienen osan salkustani ja vaikka sen pitäisi olla se sijoitusteni turvallinen osa.

Syiden salkun arvon tasaisuudelle arvioisin löytyvän kolmesta asiasta. Ensinnäkin kevään aikana muokkasin salkkuni kokonaisuutena arvioiden turvallisemmaksi luopuen suurimmasta osasta suurten hinnanmuutosten yhtiöistä. Toiseksi omistamani jenkkiyhtiöt tuovat hajautushyötyä sekä markkinoidensa että valuuttanoteerauksen puolesta. Kolmanneksi satuin vielä onnistumaan suojaamaan salkkuni kesäkuun pahimmalta laskupäivältä johdannaisten avulla. Kokonaisuus näkyy alhaalla olevissa kuvaajissa suhteellisen tasaisena viivana

Kevään tasaisuudesta huolimatta salkkuni arvo on noussut voimakkaasti heinäkuun puolella alkaneen helpotusrallin aikana. Mutta siitä enemmän sitten aikanaan...





tiistai 14. heinäkuuta 2015

Onnelliseksi kuluttamalla vai säästämällä?

Edellisen kirjoitukseni kommenteissa nimimerkki Osakesäästäjä (kirjoittaa blogia Omistamisen jalo taito) kommentoi seuraavasti:

Itse olen ajatellut asiaa näin: Minulla ei elämässä ole juurikaan erityistä tarvetta kuluttaa rahaa juuri mihinkään "ylimääräiseen" tai paremminkin voisi sanoa, että jopa nautin siitä, kun voin joka kuukausi laittaa rahaa säästöön. Miksi en siis tekisi näin jos koen saavani tästä toiminnasta mielihyvää? Olen siis sitä mieltä, että ihmisen tulee ehdottomasti tehdä juuri niitä asioita mitkä tekevät hänet onnelliseksi, olipa se sitten säästämistä tai kuluttamista. Tästä tullaankin jo sitten hieman syvällisempään kysymykseen eli tekeekö kuluttaminen yleensäkään ihmistä yhtään onnellisemmaksi. Kääntäen voisi myös miettiä tekeekö säästäminen ketään onnellisemmaksi kuin että olisi kuluttanut kaiken säästämisen sijaan.

Olen itse miettinyt ihan samoja asioita, joten päätin kirjoittaa aiheesta ihan oman kirjoituksen pelkän kommenttiosioon hautautuvan vastauksen sijasta. Olen saattanut myös sivuta aihetta aikaisemmin (tekstejä alkaa olla jo niin monta, etten pysy enää kartalla, mistä olen kirjoittanut ja mitä olen vain pyöritellyt pääni sisällä).

Olen Osakesäästäjän kanssa samaa mieltä siitä, että ihmisen tulisi tehdä niitä asioita, mitkä tekevät hänet onnelliseksi. Silloin ei pidä välittää muiden mielipiteistä tai toimintatavoista, vaan uskaltaa kulkea omaa polkua. Sitähän me kulutuskriittiset säästäväiset ihmisetkin teemme. Juuri kukaan ei joudu selittelemään, miksi osti uuden isomman TV:n, mutta se on outoa, että minulla on vielä kuvaputki-TV.

Vaikka ihmisten pitäisi mielestäni tehdä sitä, mikä tekee juuri heidät onnelliseksi, niin kyseenalaistan voimakkaasti ihmisten kyvyn ymmärtää, mikä tekee heidät onnelliseksi. Ihminen voi hyvinkin luulla, että kuluttaminen tekee hänet onnelliseksi, vaikka oikeasti säästäminen olisikin hänelle parempi vaihtoehto. Väärinkäsitys syntyy todella helposti, koska ostohetkellä ihminen saa palkinnoksi annoksen dopamiinia eli mielihyvähormonia, kun taas säästämiseen tätä dopamiinipiikkiä ei useimmilla liity (ainakaan alussa).

Kuluttamisen kautta onnellisuutta havittelevat ovat silmissäni kuin narkkareita, joiden on äkkiä saatava uusi annos, ja jotka kuvittelevat, että isommat annokset useammin olisivat tie onneen. Näin ei tietenkään ole, vaan kuluttamisen aiheuttama onnellisuus on aina lyhytaikaista, koska dopamiini ei säily kauaa kehossa. Lisäksi kuluttajan onnellisuuspiikki vaatii aina vaan isompia ja kalliimpia ostoksia toimiakseen, koska esimerkiksi vanhan tavaran korvaaminen uudella samanlaisella ei tuo lähellekään yhtä hyvää tunnetta kuin tuon vanhan korvaaminen paremmalla (=kalliimmalla). Näinpä kuluttajan maali siirtyy koko ajan kauemmas ja kauemmas. Näin kuluttaja elää helposti koko elämänsä ajatellen "Jos minulla vain olisi varaa tuohon, niin sitten olisin onnellinen".

Toisaalta ei säästäjänkään tie välttämättä paljoa parempi ole. Alussa tosiaan säästäjä voi kokea vain menettävänsä mahdollisuuksia nauttia elämästään valitessaan säästämisen kuluttamisen sijasta, mutta vähitellen säästöjen karttuessa alkaa myös säästöön pistettävistä rahoista tulla se mielihyväpiikki. Laittamalla rahan sijoituksiin ihminen voi ostaa sen saman mielihyvän kuin joku toinen saa ostamalla kengät. Ja säästämisenkin osalta jokainen uusi säästetty euro tuo hieman vähemmän mielihyvää kuin edellinen, koska sen osuus säästetystä summasta on koko ajan pienempi ja pienempi.

Aivan kuten kuluttajalla, ei säästäjänkään maalissa ole mitään. Kun varallisuustavoitteet on saavutettu, niin mielihyväpiikin vaikutus loppuu hyvin pian ja olo voi olla tyhjä. Tällöin masennuksen välttääkseen tulisikin joko hankkia uusi tavoite joko vaurastumisen tai jonkin muun asian saralla. Onnellisuus tulee edistymisestä eikä maalin saavuttamisesta. Maalin tai välitavoitteen saavuttamiseen toki liittyy suuri onnellisuuspiikki, mutta sekään ei kestä kovin pitkään. Maalia kohti meno ja sen saavuttaminen parantavat kuitenkin tuota polkua kulkeneen henkilön itseluottamusta, mikä luo vahvempaa pohjaa onnelliselle elämälle kuin kuluttamalla ostettu näennäinen menestys.

Joka tapauksessa pysyvää onnellisuutta ei mielestäni voi hankkia kuluttamisen tai säästämisen huumepiikkiä metsästämällä, vaan on syytä miettiä, että millä tavalla sitten voisi nostaa onnellisuustasoaan pysyvämmin. Nähdäkseni asia tiivistyy hyvin P.Ohatan tuoreessa blogitekstissä olleessa lainauksessa:

"Sen sijaan, että jahtaisimme onnea, meidän kannattaisi keskittyä karsimaan elämästämme asioita, joista emme pidä." -Nassim Nicholas Taleb

Negatiivisesti vaikuttavien hormonien tuntuu nimittäin olevan paljon helpompi pysyä kehossa kuin noiden positiivisten tunteiden. On helppo tuntea jatkuvaa pelkoa työpaikan menetyksestä tai yllättävistä suurista menoista taikka tuntea itsensä vangituksi työpaikkaan tai elämään, jossa ei viihdy. Poistamalla elämästä negatiivisia (hormoni)reaktioita aiheuttavat asiat, on paljon helpompi tuntea olonsa rauhalliseksi ja onnelliseksi kuin jahdaten koko ajan kauemmaksi menevää onnellisuuspiikkiä mielihyväpuolelta.

Tämän takia pidän säästämistä paljon kuluttamista parempana reittinä onnellisuuteen. Säästämisestä voi saada saman mielihyväpiikin kuin kuluttamisen, minkä lisäksi siihen liittyy itsetuntoa kasvattava onnistumisen ja saavuttamisen tunne, jota kuluttamisella on vaikea saada. Lisäksi säästäminen johtaa stressin vähentymiseen, koska säästäjän ei tarvitse pelätä tulotasonsa laskua samalla tavalla kuin kuluttajan.



PS: Hormonien ymmärrykseni on vielä hyvin alkeellisella tasolla ja tässä ilmaistut ajatukset ovat isolta osin poimittu kirjasta Leaders eat last (Simon Sinek). Omalla tulkinnallani ja sovelluksella tietysti (koska kirja ei säästämistä käsittele), joten vastuu virheistä on varmasti minulla eikä Sinek:llä. Näkisin, että meille, jotka aktiivisesti metsästämme onnellista elämää, noiden hormonien vaikutusten ymmärtäminen on tärkeää, joten minun pitänee lähiaikoina tutustua tarkemmin aiheeseen. Hormonien vaikutusten ymmärrys yhdistettynä positiivisen psykologian (onnellisuuspsykologia) ymmärrykseen auttanee minua paljon paremmin onnellisen elämän metsästyksessä kuin pelkkä omien tuntemusten tarkkailu, koska omat tuntemukset voivat mielihyväpiikkien takia johtaa harhaan.



lauantai 11. heinäkuuta 2015

Kuluraportti kesäkuu 2015

Kesäkuussa rahaa meni toisella paikkakunnalla sijaitsevan työn takia todella paljon. Peruskulutukseeni meni 1181 €, minkä lisäksi työn aiheuttamia kuluja tuli 379 €. Seuraan työn aiheuttamia kuluja erikseen, koska ne ovat sellaisia kuluja, jotka loppuisivat täysin sinä päivänä kun työ loppuisi, joten niiden laskeminen pohjakulutukseen vääristäisi kulutustasoani ja siten varallisuustavoitteitani.

Yritän kuitenkin olla laskematta liikaa kuluja työn kuluksi, etten huijaa sen kautta. Esimerkiksi vain osa auton polttoaineesta kuluu työmatkoihin ja osa kuluisi muutenkin, joten yritän muistaa laittaa aina yhden tankkauksen elinkuluihin ja loput työn kuluihin. Tämä vastaa aika hyvin aikaisemmin toteutunutta kulutustasoa. Muut autosta aiheutuvat kulut laitan elinkuluihin, koska voi hyvinkin olla mahdollista, etten malttaisi luopua autosta töiden päättyessä. Ruokaan menee tällä hetkellä paljon enemmän rahaa kuin normaalisti (kesäkuu 540 €, kun alkuvuoden keskiarvo oli 430 €), mutta lasken ne täysin elämisen kuluihin, koska kyse on loppujen lopuksi omista valinnoistani. Kukaan töissä ei pakota minua käyttämään noin paljon rahaa ruokaan. Yksi selkeimmistä työn kuluista ovat toisella paikkakunnalla yöpymisistä aiheutuneet kulut (hotelli/vuokrakämppä). Ne luonnollisesti merkitsen työn kuluihin täysimääräisesti. Noista kulkemisista ja asumisista voinee verovähennyksiäkin tehdä, joten niiden seurantaan on jo rahallinenkin syy.

Kesäkuussa tosiaan ruokaan paloi todella paljon rahaa. Lisäksi auton huollosta (maksoin puolet vaimoni auton huollosta, koska olen voinut sitä käyttää ennen oman hankkimista) tuli kulua 205 €. Satunnaisia kuluja syntyi tällä kertaa osaamiseen panostamisesta 46 €. Kuluihin merkitsin myös poiston autosta 80 €. Viihteeseen meni jopa 48 €, koska nyt sattui vaan olemaan paljon elokuvia, jotka halusin nähdä. Opintolainan korkoa meni muutama kymppi.

Kulupuoli on mielestäni karannut ihan käsistä nyt erikoisen tilanteen takia. Pitäisi äkkiä saada aikaiseksi kunnon rutiinit, johon nuo kalliit ravintolaruokailut eivät enää kuulu. Toisaalta pitäisi käydä taas vaatekaupassa ja polttaa siellä muutama sata euroa, jotta vaatekaappini olisi taas ajan tasalla. Se on vaan niin vastenmielistä puuhaa jo ilman sitä rahanmenoakin. Sen voi onneksi aina hoitaa "ensi kuussa sitten".


sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Eri teitä taloudelliseen vapauteen

Kävin jonkin aikaa sitten keskustelua taloudellisesta vapaudesta. Olimme ensin puhuneet kuluttamisesta ja päädyin toteamaan, että monet luulevat, että enemmän kuluttamalla tulee onnelliseksi, mutta oikeasti taloudellinen vapaus tuo onnen. Tarkensin vielä, että kun on tarpeeksi varallisuutta koossa, ei tarvitse murehtia raha-asioita ja elämäänsä koskevat päätökset voi ilman, että täytyy pelätä taloutensa puolesta. Keskustelukumppanini oli kuitenkin sitä mieltä, ettei hän kaipaa varallisuutta eikä siitä huolimatta murehdi raha-asioita ollenkaan.

Tämä vastaus pakotti minut miettimään asiaa tarkemmin, koska uskon hänen puhuvan totta. Monen muun kohdalla ajattelisin, että kyse on vain tekosyystä, jolla perustellaan omaa tilannetta, koska ei olla valmiita tekemään muutoksen vaatimia uhrauksia. Tämän henkilön kohdalla tilanne voi kuitenkin hyvinkin olla toinen. Hänen persoonansa ja olosuhteensa ovat nimittäin sellaiset, että varallisuuden kerääminen/kertyminen ei välttämättä olennaisissa määrin parantaisi hänen onnellisuuttaan. Ehkäpä olen ajatellut taloudellista vapautta liian suppeasti, ja se voi tarkoittaa jotain muutakin kuin riittävää varallisuutta.

Joka tapauksessahan taloudellinen vapaus on hyvin yksilöllinen tunnetila enemmän kuin joku absoluuttisesti todennettavissa oleva tilanne. Jos ihminen kokee olevansa taloudellisesti vapaa - tai käänteisesti, ei tunne olevansa taloudellisten seikkojen vanki - niin silloin tilanne on näin. Ainakin siltä osin kuin puhe on hänen onnellisuuteensa vaikuttavista seikoista. Hän voi toki myöhemmin huomata olleensa väärässä, mutta se ei muuta sitä tunnetilaa, joka hänellä oli aikaisemmin.

Näin ollen joku voi tuntea olevansa taloudellisesti vapaa jo säästettyään muutaman kuukauden kulujaan vastaavan summan, kun taas toinen voi murehtia raha-asioitaan, vaikka olisi säästänyt enemmän kuin millään ehtii kuluttamaan ennen kuolemaansa. Kolmannelle taloudelliseen vapauteen voi riittää, että valtion tukiverkosto tarjoaa hänelle riittävän elintason loppuelämäkseen. Tukieuroihin perustuvassa elämässä tosin taloudellisen vapauden mukana tulee ympäröivän maailman rankkakin arvostelu, joten sen elämäntapavalinnan vaikutukset onnellisuuteen eivät ole yhtä selvästi positiiviset kuin "ansaitun" vapauden kohdalla.

Vielä keskustelukumppaniini palatakseni, kyseessä oli yrittäjä, joten hänen ei tarvitse pelätä, että hänen työpaikkansa lähtee yllättäen hänen altaan. Hän myös varsin todennäköisesti tekee jo nyt sitä, mitä haluaa tehdä, sen sijaan, että joutuisi tekemään sitä, koska rahat on tienattava jostain. On helppo nähdä, miten tällainen ihminen kokisi, etteivät taloudelliset seikat määrää hänen elämäänsä, vaikka hänellä ei olisikaan merkittävää määrää varallisuutta. Tällä henkilöllä toki on yrityksessään kiinni kohtuullinen määrä varallisuutta, mutta on vaikea sanoa, minkä verran hän mieltää kyseisen summan varallisuudekseen. Toisaalta on myös muistettava, että jos firmalla alkaa mennä huonosti, menettää hän samalla sekä työpaikkansa että yritykseen sidotut varat, joten todellista turvaa tuosta varallisuudesta ei juurikaan ole saatavissa. Niin kauan kuin yrityksellä menee hyvin, tätä asiaa ei välttämättä kannata liikaa murehtia.

Vielä yhtenä taloudellisen vapauden tunteeseen vaikuttavana seikkana voidaan mainita omat taidot. Jos tietää itsellä olevan niin hyvät ja rahanarvoiset taidot jossakin asiassa, että tulee aina löytämään nopeasti ihmisen, joka on valmis maksamaan niistä hyvän summan rahaa, niin silloin taloudellisen vapauden voi saada sitä kautta. Tällöin vapaudentunne tulee siitä, että tietää haluavansa tehdä sitä asiaa, josta on tullut hankkineeksi kovan ammattitaidon; tietää saavansa tehdä sitä, vaikka nykyiselle yritykselle kävisi miten; ja tietää, että siitä maksetaan riittävän hyvin nyt ja tulevaisuudessa. Tällaiselle henkilölle varallisuuden hankkiminen ei välttämättä ole tärkeää tai merkittävästi onnellisuutta lisäävää.

Johtopäätöksenä voisin sanoa, että ehkä onnellisuutta tuova taloudellinen vapaus ei olekaan sitä, että ei tarvitse miettiä raha-asioita elämän tärkeitä päätöksiä tehdessään, vaan sitä, että tekisi samat päätökset, vaikka olisi rikas.

torstai 2. heinäkuuta 2015

Säästöjen tilannekatsaus kesäkuu 2015

Kesäkuun säästölukema on ruma -1423 €. Tuosta tosin noin tuhat euroa on nostettu sitä varten, että saan tarvittaessa maksettua vuokravakuuden. Oikeasti siis säästöjä on laskentatapani mukaan palanut "vain" noin 400 euroa. Tämä toisaalta vääristää tilannetta pahasti, koska tässä kuussa luottokorttini on ollut merkittävästi kovemmassa käytössä kuin tavallisesti. Toisella paikkakunnalla työskentelystä on kesäkuun aikana aiheutunut vähintään 400-500 euron ylimääräiset kulut (summa tarkentuu myöhemmin).

En ollut koko kesäkuuta töissä, joten heinäkuussa saan vajaan palkan, joka ei millään riitä kattamaan kaikkia kulujani. Joudun siis heinäkuussa nostamaan lisää rahaa sijoituksistani. Lisäksi elokuun alussa erääntyy kaamea yli 1300 euron vakuutuslasku, kun maksan vakuutusteni maksut kerralla vuodeksi. Suurimpana tuossa laskussa on uuden autoni vakuutus (14 kk:lta). Joka tapauksessa elokuunkin säästösumma jää tuon takia pieneksi tai jopa olemattomaksi. Toivottavasti syyskuussa palkasta jää jotain säästöönkin.

Vuodelle 2015 asettamani tavoite 20 000 euron säästöistä jää siis kaukaiseksi haaveeksi. Näillä näkymin jo 10 000 euroakin voi tehdä tiukkaa. Samalla asettamani keskipitkän tähtäimen tavoite 100 000 € tuntuu tällä hetkellä aika mahdottomalta. En nyt kuitenkaan tässä vaiheessa tee mitään virallisia tavoitemuutoksia. Minun pitää katsoa ainakin tuonne elokuulle asti, miten kulut kehittyvät, ennen kuin voin tehdä perusteltuja ennusteita tulevista kassavirroista.

Tällä hetkellä säästösummani vuodelle 2015 on 6064 € ja koko ajalta 28 257 €. Alla ovat taas perinteiset kuviot säästösummista ja tavoitteista.