Eri teitä taloudelliseen vapauteen

Kävin jonkin aikaa sitten keskustelua taloudellisesta vapaudesta. Olimme ensin puhuneet kuluttamisesta ja päädyin toteamaan, että monet luulevat, että enemmän kuluttamalla tulee onnelliseksi, mutta oikeasti taloudellinen vapaus tuo onnen. Tarkensin vielä, että kun on tarpeeksi varallisuutta koossa, ei tarvitse murehtia raha-asioita ja elämäänsä koskevat päätökset voi ilman, että täytyy pelätä taloutensa puolesta. Keskustelukumppanini oli kuitenkin sitä mieltä, ettei hän kaipaa varallisuutta eikä siitä huolimatta murehdi raha-asioita ollenkaan.

Tämä vastaus pakotti minut miettimään asiaa tarkemmin, koska uskon hänen puhuvan totta. Monen muun kohdalla ajattelisin, että kyse on vain tekosyystä, jolla perustellaan omaa tilannetta, koska ei olla valmiita tekemään muutoksen vaatimia uhrauksia. Tämän henkilön kohdalla tilanne voi kuitenkin hyvinkin olla toinen. Hänen persoonansa ja olosuhteensa ovat nimittäin sellaiset, että varallisuuden kerääminen/kertyminen ei välttämättä olennaisissa määrin parantaisi hänen onnellisuuttaan. Ehkäpä olen ajatellut taloudellista vapautta liian suppeasti, ja se voi tarkoittaa jotain muutakin kuin riittävää varallisuutta.

Joka tapauksessahan taloudellinen vapaus on hyvin yksilöllinen tunnetila enemmän kuin joku absoluuttisesti todennettavissa oleva tilanne. Jos ihminen kokee olevansa taloudellisesti vapaa - tai käänteisesti, ei tunne olevansa taloudellisten seikkojen vanki - niin silloin tilanne on näin. Ainakin siltä osin kuin puhe on hänen onnellisuuteensa vaikuttavista seikoista. Hän voi toki myöhemmin huomata olleensa väärässä, mutta se ei muuta sitä tunnetilaa, joka hänellä oli aikaisemmin.

Näin ollen joku voi tuntea olevansa taloudellisesti vapaa jo säästettyään muutaman kuukauden kulujaan vastaavan summan, kun taas toinen voi murehtia raha-asioitaan, vaikka olisi säästänyt enemmän kuin millään ehtii kuluttamaan ennen kuolemaansa. Kolmannelle taloudelliseen vapauteen voi riittää, että valtion tukiverkosto tarjoaa hänelle riittävän elintason loppuelämäkseen. Tukieuroihin perustuvassa elämässä tosin taloudellisen vapauden mukana tulee ympäröivän maailman rankkakin arvostelu, joten sen elämäntapavalinnan vaikutukset onnellisuuteen eivät ole yhtä selvästi positiiviset kuin "ansaitun" vapauden kohdalla.

Vielä keskustelukumppaniini palatakseni, kyseessä oli yrittäjä, joten hänen ei tarvitse pelätä, että hänen työpaikkansa lähtee yllättäen hänen altaan. Hän myös varsin todennäköisesti tekee jo nyt sitä, mitä haluaa tehdä, sen sijaan, että joutuisi tekemään sitä, koska rahat on tienattava jostain. On helppo nähdä, miten tällainen ihminen kokisi, etteivät taloudelliset seikat määrää hänen elämäänsä, vaikka hänellä ei olisikaan merkittävää määrää varallisuutta. Tällä henkilöllä toki on yrityksessään kiinni kohtuullinen määrä varallisuutta, mutta on vaikea sanoa, minkä verran hän mieltää kyseisen summan varallisuudekseen. Toisaalta on myös muistettava, että jos firmalla alkaa mennä huonosti, menettää hän samalla sekä työpaikkansa että yritykseen sidotut varat, joten todellista turvaa tuosta varallisuudesta ei juurikaan ole saatavissa. Niin kauan kuin yrityksellä menee hyvin, tätä asiaa ei välttämättä kannata liikaa murehtia.

Vielä yhtenä taloudellisen vapauden tunteeseen vaikuttavana seikkana voidaan mainita omat taidot. Jos tietää itsellä olevan niin hyvät ja rahanarvoiset taidot jossakin asiassa, että tulee aina löytämään nopeasti ihmisen, joka on valmis maksamaan niistä hyvän summan rahaa, niin silloin taloudellisen vapauden voi saada sitä kautta. Tällöin vapaudentunne tulee siitä, että tietää haluavansa tehdä sitä asiaa, josta on tullut hankkineeksi kovan ammattitaidon; tietää saavansa tehdä sitä, vaikka nykyiselle yritykselle kävisi miten; ja tietää, että siitä maksetaan riittävän hyvin nyt ja tulevaisuudessa. Tällaiselle henkilölle varallisuuden hankkiminen ei välttämättä ole tärkeää tai merkittävästi onnellisuutta lisäävää.

Johtopäätöksenä voisin sanoa, että ehkä onnellisuutta tuova taloudellinen vapaus ei olekaan sitä, että ei tarvitse miettiä raha-asioita elämän tärkeitä päätöksiä tehdessään, vaan sitä, että tekisi samat päätökset, vaikka olisi rikas.