sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Eri teitä taloudelliseen vapauteen

Kävin jonkin aikaa sitten keskustelua taloudellisesta vapaudesta. Olimme ensin puhuneet kuluttamisesta ja päädyin toteamaan, että monet luulevat, että enemmän kuluttamalla tulee onnelliseksi, mutta oikeasti taloudellinen vapaus tuo onnen. Tarkensin vielä, että kun on tarpeeksi varallisuutta koossa, ei tarvitse murehtia raha-asioita ja elämäänsä koskevat päätökset voi ilman, että täytyy pelätä taloutensa puolesta. Keskustelukumppanini oli kuitenkin sitä mieltä, ettei hän kaipaa varallisuutta eikä siitä huolimatta murehdi raha-asioita ollenkaan.

Tämä vastaus pakotti minut miettimään asiaa tarkemmin, koska uskon hänen puhuvan totta. Monen muun kohdalla ajattelisin, että kyse on vain tekosyystä, jolla perustellaan omaa tilannetta, koska ei olla valmiita tekemään muutoksen vaatimia uhrauksia. Tämän henkilön kohdalla tilanne voi kuitenkin hyvinkin olla toinen. Hänen persoonansa ja olosuhteensa ovat nimittäin sellaiset, että varallisuuden kerääminen/kertyminen ei välttämättä olennaisissa määrin parantaisi hänen onnellisuuttaan. Ehkäpä olen ajatellut taloudellista vapautta liian suppeasti, ja se voi tarkoittaa jotain muutakin kuin riittävää varallisuutta.

Joka tapauksessahan taloudellinen vapaus on hyvin yksilöllinen tunnetila enemmän kuin joku absoluuttisesti todennettavissa oleva tilanne. Jos ihminen kokee olevansa taloudellisesti vapaa - tai käänteisesti, ei tunne olevansa taloudellisten seikkojen vanki - niin silloin tilanne on näin. Ainakin siltä osin kuin puhe on hänen onnellisuuteensa vaikuttavista seikoista. Hän voi toki myöhemmin huomata olleensa väärässä, mutta se ei muuta sitä tunnetilaa, joka hänellä oli aikaisemmin.

Näin ollen joku voi tuntea olevansa taloudellisesti vapaa jo säästettyään muutaman kuukauden kulujaan vastaavan summan, kun taas toinen voi murehtia raha-asioitaan, vaikka olisi säästänyt enemmän kuin millään ehtii kuluttamaan ennen kuolemaansa. Kolmannelle taloudelliseen vapauteen voi riittää, että valtion tukiverkosto tarjoaa hänelle riittävän elintason loppuelämäkseen. Tukieuroihin perustuvassa elämässä tosin taloudellisen vapauden mukana tulee ympäröivän maailman rankkakin arvostelu, joten sen elämäntapavalinnan vaikutukset onnellisuuteen eivät ole yhtä selvästi positiiviset kuin "ansaitun" vapauden kohdalla.

Vielä keskustelukumppaniini palatakseni, kyseessä oli yrittäjä, joten hänen ei tarvitse pelätä, että hänen työpaikkansa lähtee yllättäen hänen altaan. Hän myös varsin todennäköisesti tekee jo nyt sitä, mitä haluaa tehdä, sen sijaan, että joutuisi tekemään sitä, koska rahat on tienattava jostain. On helppo nähdä, miten tällainen ihminen kokisi, etteivät taloudelliset seikat määrää hänen elämäänsä, vaikka hänellä ei olisikaan merkittävää määrää varallisuutta. Tällä henkilöllä toki on yrityksessään kiinni kohtuullinen määrä varallisuutta, mutta on vaikea sanoa, minkä verran hän mieltää kyseisen summan varallisuudekseen. Toisaalta on myös muistettava, että jos firmalla alkaa mennä huonosti, menettää hän samalla sekä työpaikkansa että yritykseen sidotut varat, joten todellista turvaa tuosta varallisuudesta ei juurikaan ole saatavissa. Niin kauan kuin yrityksellä menee hyvin, tätä asiaa ei välttämättä kannata liikaa murehtia.

Vielä yhtenä taloudellisen vapauden tunteeseen vaikuttavana seikkana voidaan mainita omat taidot. Jos tietää itsellä olevan niin hyvät ja rahanarvoiset taidot jossakin asiassa, että tulee aina löytämään nopeasti ihmisen, joka on valmis maksamaan niistä hyvän summan rahaa, niin silloin taloudellisen vapauden voi saada sitä kautta. Tällöin vapaudentunne tulee siitä, että tietää haluavansa tehdä sitä asiaa, josta on tullut hankkineeksi kovan ammattitaidon; tietää saavansa tehdä sitä, vaikka nykyiselle yritykselle kävisi miten; ja tietää, että siitä maksetaan riittävän hyvin nyt ja tulevaisuudessa. Tällaiselle henkilölle varallisuuden hankkiminen ei välttämättä ole tärkeää tai merkittävästi onnellisuutta lisäävää.

Johtopäätöksenä voisin sanoa, että ehkä onnellisuutta tuova taloudellinen vapaus ei olekaan sitä, että ei tarvitse miettiä raha-asioita elämän tärkeitä päätöksiä tehdessään, vaan sitä, että tekisi samat päätökset, vaikka olisi rikas.

8 kommenttia:

  1. Onko taloudellinen vapaus toisaalta vain tavoite jota kohti mennä ja kun se saavutetaan, niin mitä sitten?. Jos siihen asti tekee töitä normaalisti, niin voi olla melko suuri kriisi jäädä pois työelämästä tai edes osittain kun oma identiteetti määräytyy myös työn kautta. Uskon että kun saavuttaa tavoitteen, niin se tuntuu muutaman päivän hyvältä, mutta sen jälkeen tulee pieni masennus, että tässäkö tämä nyt oli?. Ja samaan aikaan uutta matoa koukkuun ja kohti uusia tavoitteita. Toki joku voi osata nauttia elämästä oloneuvoksena, mutta itsellä tuntuu jo 1kk kesäloma turhauttavan pitkältä.

    Itse työskentelen Sote-alalla jossa tunnetusti palkat eivät vastaa työn vaativuutta, mutta olen tyytyväinen työhöni ja töihin on mukava tulla, koen sen paljon tärkeämpänä kun 1000-2000€ suuremmat kuukausitulot. Tehdaspaikkakunnalla asuneeni, ei paljon hyvää sanottavaa ole tehtaan duunareista joiden palkat ovat yli tuplat omaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse erottaisin taloudellisen vapauden ja taloudellisen riippumattomuuden. Taloudellinen riippumattomuus on mahdollista määrittää matemaattisesti hyvin tarkastikin, mutta taloudellinen vapaus on epämääräisempi subjektiivinen olotila. Itse ajattelen taloudellisen vapauden tarkoittavan suurin piirtein samaa kuin että ei murehdi raha-asioita. Se tarkoittaa rahastressin poissaoloa, mikä puolestaan johtaa onnellisuuteen, koska oletettavasti ihminen, joka ei stressaa rahaa, on onnellisempi kuin ihminen, joka stressaa.

      Ja niinhän se on, että ei siellä "maalissa" eli taloudellisessa riippumattomuudessa mitään onnellisuutta, vaan tällä hetkellä se onnellisuus tulee pääasiassa eteenpäin menemisen tunteesta. Kun on taloudellisesti riippumaton, voikin sitte hankkia sen etenemisen tunteen ihan eri paikoista kuin ihmiset, jotka ovat pakotettuja palkkatyöhön. Oloneuvoksena olo ei ole koskaan ollut tavoitteeni, vaikka taloudellinen riippumattomuus onkin.

      Poista
  2. Hieno kirjoitus. Mieleeni tulee myös jostain lukeneeni Dickensin määritelmä varakkuudelle. Kun tulot ovat 1,05 puntaa ja menot 1 punta on elämä hyvää ja vastaavasti jos tulot ovat 0,95 puntaa ja menot punnan, on elämä helvettiä. Mutta kai taloudellisessa riippumattomuudessa tai siitä nauttimisessa on kyse jonkinlaisesta sisäisestä eheyden tunteesta eli siitä, että jollain tavalla kokee olevansa oman onnensa seppä. Jarvis Cocker on kiteyttänyt yhdessä Pulpin biisissä (Common People) hienosti sen, miltä tuntuu kun tätä tunnetta ei ole (biisissä rikas tyttö haluaa elää kuten tavalliset ihmiset ja biisin kertoja pohtii miksei se ole lopulta mahdollista): "But still you'll never get it right / 'cos when you're laid in bed at night watching roaches climb the wall / If you call your Dad he could stop it all. / You'll never live like common people / You'll never do what common people do / You'll never fail like common people / You'll never watch your life slide out of view"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noissa on mielestäni kyse siitä, että taloudellinen vapaus (oli kyse sitten omista tai isän rahoista) tuo todella sitä vapautta eli vaihtoehtoja eli kontrollia omaan elämään. Kun itse voi koska tahansa valita tehdä toisin, niin voi käsimystä tuntematta tehdä asioita, joita niihin pakotetut kokevat kärsimyksenä (torakat seinällä). Jo vapaus tekee onnellisemmaksi, vaikka sitä ei käytä.

      Poista
  3. Moi ja kiitos mietteitä herättävästä kirjoituksesta!

    Itse olen ajatellut asiaa näin: Minulla ei elämässä ole juurikaan erityistä tarvetta kuluttaa rahaa juuri mihinkään "ylimääräiseen" tai paremminkin voisi sanoa, että jopa nautin siitä, kun voin joka kuukausi laittaa rahaa säästöön. Miksi en siis tekisi näin jos koen saavani tästä toiminnasta mielihyvää? Olen siis sitä mieltä, että ihmisen tulee ehdottomasti tehdä juuri niitä asioita mitkä tekevät hänet onnelliseksi, olipa se sitten säästämistä tai kuluttamista.Tästä tullaankin jo sitten hieman syvällisempään kysymykseen eli tekeekö kuluttaminen yleensäkään ihmistä yhtään onnellisemmaksi. Kääntäen voisi myös miettiä tekeekö säästäminen ketään onnellisemmaksi kuin että olisi kuluttanut kaiken säästämisen sijaan.

    Tällä hetkellä elän vaihetta jossa säästäminen jotain enemmän tai vähemmän epämääräistä tulevaisuuden elämänvaihetta (eläke) varten tekee minut onnellisemmaksi kuin kuluttaminen. Toisinaan ajattelen varallisuustavoitteeni (useita miljoonia) täysin hulluksi, mutta toisaalta vaikka en tavoitteita täysin koskaan saavuttaisikaan niin uskon, että varallisuuteni kasvaa vuosittain enemmän miljoonan euron pitkän ajan tavoitteella, kuin 100 k tavoitteella. Hyväksyn kuitenkin sen, että saatan yhtenä kauniina aamulla herätä ja huomata, että haluankin elää tässä ja nyt, jolloin nostan salkun käteiseksi ja suuntaan pitkälle lomalle. Toistaiseksi hirvittää tällainen ajatus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ehdottomasti pitäisi tehdä sitä, mikä tekee itsensä onnelliseksi.

      Aloitin jo kirjoittamaan pidempääkin vastausta, mutta taidanpa tehdä aiheesta ihan oman kirjoituksen, kun tuossa kuluttaminen vs säästäminen aiheessa riittää pohdittavaa.

      Poista
  4. Juuri kirjoitin eilen tästä aiheesta blogiini! Onnellisuus on mielestäni jotain ihan muuta kuin rahaa tai taloudellista vapautta. Se ei mielestäni vaadi mitään maallista, vaan sen saa kun muuttaa omaa asennoitumistaan asioihin. Raha muuttaa vain ongelmia ja murheet tulevat elämään jotain toista kautta kun rahahuolien. Positiivinen elämänasenne on mielestäni se ratkaiseva tekijä onnellisuudessa. Ja tyytyminen tietenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "It's not what happens to you, but how you react to it that matters." - Epictetus

      En vain tiedä, onko kuitenkin helpompi muuttaa omaa rahatilannettaan kuin omaa suhtautumistaan rahatilanteeseensa. Asenteet ovat niin syvällä, että voi olla helpompi vain tarttua toimeen ja muuttaa omat olosuhteensa sellaiseksi, ettei tarvitse enää välittää niistä asioista, jotka aiemmin toivat huolta ja murhetta.

      Tyytymisestä mielestäni olen kirjoittanut joskus aiemmin. Mielestäni tyytyminen on edistyksen vihollinen. Vain, kun on tarpeeksi tyytymätön nykytilanteeseensa, on valmis tekemään ne uhraukset, joita muut eivät ole valmiita tekemään, ja siten pääsemään paikkaan tai asemaan, johon muut eivät tule ikinä pääsemään. Onnellisuus puolestaan tulee tuolloin siitä edistymisen tunteesta. Minä en ainakaan ole sellainen ihminen, joka voisi olla onnellinen(/tyytyväinen) pysyessään koko ajan samassa paikassa/tilanteessa (johon on tyydytty), vaan aina pitää olla matkalla eteenpäin jotain parempaa kohti (vaikka siellä "maalissa" ei mitään palkintoa olekaan - vain uusia tavoitteita). Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö joku muu voisi olla ihan onnellinen sielläkin, mihin on tyytynyt.

      Poista