perjantai 21. joulukuuta 2018

Irtisanouduin töistä

Annoin sitten itselleni joululahjaksi vapautta.

Tarkkoja työni päättymisen yksityiskohtia emme ole vielä sopineet, mutta käytännössä tein selväksi, että kevään aikana tulen siirtymään sivuun ja joku muu saa tulla hoitamaan työtehtäviäni.

Koska olen osakkaana työnantajayrityksessäni ja osakassopimus on lähtötilanteessa osakkeiden lunastuksen osalta aika julma (ei voi ihan hirveästi valittaa, koska itse sen sopimuksen kirjoitin), niin tulen jättämään aika ison läjän rahaa pöydälle lähtiessäni. Olen kuitenkin jo aikoja sitten päättänyt, että en tule pelkän rahan takia tekemään työtä, jossa en viihdy, joten en anna tuon osakkuuden häiritä lähtöaikeitani. Olenhan minä onnistunut ihan tehokkaasti rikastumaan muutenkin.

Käytännössä suurin syy lähdölleni on kyllästyminen. Keskimääräisestä työviikosta vain yksi päivä on joten kuten kiinnostavaa työtä, kaksi päivää on neutraalia rutiinihommaa ja loput kaksi päivää on työtehtäviä, jotka suoraan sanottuna vituttaa. En myöskään näe, että tilanne tulisi nykyisestä olennaisesti parantumaan vaan enemmänkin suunta on huonompaan suuntaan. Firman kasvun myötä nimittäin kasvaa myös kaikki se hallinnollinen (tuottamaton) työ, joka ei voisi vähempää kiinnostaa. Liiketoiminnan kehittämisen puolelta puolestaan meillä alkaa olla asiat sen verran hyvällä mallilla, että jäljellä on pääsääntöisesti vähämerkityksellisiä tai vähätöisiä juttuja, joista on vaikea ammentaa motivaatiota lopun kuun rutiineihin.

Niinpä päätin nyt jatkaa matkaa muihin juttuihin. Todennäköisesti en nyt ala mitään toista työtä etsimään, vaan haluan ainakin hetken hengähtää. Käytännössä olen ollut viimeiset 3,5 vuotta koko ajan töissä, koska vastuuasemassani lomillakin on koko ajan pitänyt jotain tehdä. Yksi ajatus on aloitella yritystoimintaa, jossa varmasti heti ei tule asiakkaita, niin saisi alussa ottaa rauhallisemmin ja lisäillä sitten vähitellen työtaakkaa, kun siltä tuntuu. Toki riskinä on, että kysyntää on heti sen verran, että lomat jää pitämättä. ...Tai ettei asiakkaita tule ollenkaan.

Liiketoimintasuunnitelman tekeminen mahdolliselle omalle yritykselle on ollut kyllä ihan mielenkiintoista puuhaa ja varmaan käytän tässä joulun viikot sen hiomiseen. Vaikka en yrittäjäksi tällä kertaa päätyisikään, niin onpa se valmiina, jos tulevaisuudessa mieli muuttuu. Katselen tässä siis samalla muitakin mahdollisuuksia ja mietin, mikä voisi kiinnostaa. Olen toiminut talousjohtajana viime vuodet ja yksi mahdollisuus on jatkaa samaa työtä toisessa firmassa (jossa todennäköisesti on huomattavasti nykyistä enemmän kehitystarpeita). Muita vaihtoehtoja olisi esimerkiksi varainhoitopuoli, joka sijoitusharrastuksen sekä laskentatoimen ja rahoituksen maisterin tutkintoni kautta on aina kiinnostanut. Siinä saisi siirtyä täysin uusille vesille ja olisi varmasti paljon kiinnostavaa opittavaa.

Olen myös hieman harkinnut toimitusjohtajan pestiä. Se ei kyllä lähtökohtaisesti ole minun persoonalleni sopiva työ, mutta oikeanlaisessa liiketoiminnassa/yrityksessä homma voisi toimiakin. Yksi syy, miksi se toimitusjohtajan työ voisi kiinnostaa, on nimenomaan se, että se ei lähtökohtaisesti sovi minulle. Kehitys tapahtuu epämukavuusalueella. Kuitenkaan niin kauas epämukavuusalueelle en halua, että haluaisin sellaiseksi toimitusjohtajaksi, jonka työ on pääsääntöisesti myyntiä ja ihmisten johtamista. Tehtävän pitäisi olla enemmänkin asioiden ja prosessien johtamista, jotta se sopisi minulle.

Suurimmat negatiiviset puolet lähtöni kanssa (pöydälle jätettyjen osakkuuteen liittyvien rahojen lisäksi) ovat ensinnäksin se, että pörssit näyttävät vihdoin kääntyneen laskuun ja minulta jäänee tuloihin liittyvän epävarmuuden takia hyviä ostopaikkoja hyödyntämättä. Toiseksi saanen kuulla lähipiiriltäni (vaimolta, vanhemmiltani ja vaimon vanhemmilta) jatkuvaa jauhamista siitä, mitä tulen tekemään ja mistä tulen saamaan jatkossa rahaa. Heillä kun ei ole samanlaista riskinsietokykyä kuin minulla, eivätkä he tunnu tajuavan, mitä minun varallisuus minun kulurakenteella oikein tarkoittaa. Koska he ovat kokeneet, että heidän on täytynyt tehdä töitä elääkseen, niin he eivät ymmärrä sitä, että joillekin tilanne ei ole sama.

He myös varmaankin uskovat siihen usein esitettyyn väitteeseen, että jos työelämästä on poissa tietyn aikaa, niin työllistyminen vaikeutuu huomattavasti. Itse työhakemuksia lukeneena ja ihmisiä palkanneena en jaksa uskoa siihen. Uskon, että asia on enemmänkin niin, että vaikeasti työllistyvät ihmiset eivät vaan saa töitä nopeasti, ja siten ne ihmiset, jotka eivät saa töitä nopeasti ovat pääsääntöisesti sellaisia, jotka eivät meinaa saada töitä ollenkaan. Kyse on enemmänkin siihen hakijaan kuin työttömyyden pituuteen liittyvästä tekijästä. En usko, että se oikeasti nousee ongelmaksi, jos osaava tyyppi sanoo: "Halusin pitää välivuoden ja minulla oli varaa, niin tein sen, mutta nyt olen taas valmis painamaan töitä."

Mutta saa nyt nähdä, mitä tulen tekemään ja milloin. Jos oikeasti pääsen vähentämään työtaakkaani ainakin väliaikaisesti, niin ehkä alan kirjoittaa blogiakin ahkerammin. Ainakin nyt koen hyväksi kirjoittaa ylös kokemuksiani ja tuntemuksiani tästä muutosvaiheesta, jotta ne ovat jossain ylhäällä tulevaisuutta varten.



perjantai 14. joulukuuta 2018

Säästöjen tilannekatsaus marraskuu 2018

Marraskuussa säästöön sain 1950 €. Tämä nosti koko säätöprojektini aikaisen säästösumman yli 100 000 euron rajan! Tarkalleen ottaen säästöön on tullut laitettua 100 463,40 €.

Marraskuun säästöjen jälkeen vuoden 2018 tavoitteeseen (25 000 €) on jäljellä enää vajaa 1400 €, joten senkin osalta vaikuttaa hyvältä. Vuonna 2017 sain säästöön 21 297 €, joten tavoitteen mukaisella suorituksella säästöön jäisi tänä vuonna vajaa 4000 € enemmän kuin viime vuonna.

Toisaalta, kun olen arvioinut tämän vuoden lopullista verotusta, niin luulen, että tiedossa on tuhansien eurojen mätkyt, joten voi loppujen lopuksi käydä niinkin, että tämän vuoden säästösumma jää verokorjausten jälkeen jopa alle vuoden 2017 tason. Ennakonpidätyksessä verottaja on nimittäin huomioinut aikaisempina vuosina olleita vähennyksiä (matka- ja majoituskulut kahden paikkakunnan elämisestä), joita tänä vuonna ei enää ole ollut. Olen siis koko vuoden maksanut liian vähän ennakonpidätystä.

Lisäksi olen realisoinut ihan liikaa tuottoja osakkeiden arvonnousuista. Pääasiassa kyse on sijoituksista, jotka ovat nousseet niin vahvasti, että en ole nähnyt niillä enää merkittävää nousuvaraa, minkä takia olen myynyt, mutta mahtuu mukaan myös Technopolisin osakkeiden julkista ostotarjousta seurannut myynti. Lisäksi välillä myyntien takana on ollut halu pienentää velkavipua. Näissä tosin voitot ovat tyypillisesti olleet pienempiä ja näin jälkikäteen katsoen myynnit ovat olleet liian aikaisia. Pitämällä olisin saanut niistäkin ihan hyvää arvonnousua vielä, vaikka markkinat muuten ovatkin lasketelleet. Jälkiviisastelu on toisaalta helppoa.

Joka tapauksessa nyt pitäisi yrittää vähän miettiä, kannattaisiko joitakin tappiollisia myydä ainakin väliaikaisesti pois salkusta, ettei ensi vuonna tarvitse ihan mahdottomia mätkysummia kaivaa verottajalle.







perjantai 16. marraskuuta 2018

100 000 € säästetty viidessä vuodessa


"The first $100,000 is a bitch, but you gotta do it." - Charlie Munger

Kuukautta on vielä jäljellä ja tarkka säästöluku selviää vasta myöhemmin, mutta jo nyt on selvää, että tämän kuun aikana yliopistosta valmistumiseni jälkeen aloittamani säästöprojektin kokonaissäästösumma nousee yli 100 000 euroon.

Nettovarallisuudessa mitatenhan 100 000 € raja tuli vastaan jo reilu vuosi sitten (Lue tuolloinen blogikirjoitukseni tästä), mutta nyt on siis kyse siitä, kuinka paljon olen itse laittanut säästöön, mihin lukemaan siis sijoitusten tuotot eivät vaikuta. Tai no sillä poikkeuksella, että sijoitusasuntojen (2 kpl, jotka omistamme vaimoni kanssa yhdessä) nettovuokratuotot olen koko ajan laskenut mukaan säästölukemiini, koska niitä pidän tavallaan "liiketoiminnan" tuottona sekä säännöllisenä tulona, enkä samalla tavalla sijoitustuottoina kuin esimerkiksi osakkeiden arvonnousuja ja osinkoja. Ei ehkä täysin loogista, mutta noin olen asiaa lähestynyt alusta asti.

On oikeastaan täysin sattumaa, että 100 000 € säästösumma tuli täyteen tasan viiden vuoden kuluttua säästöprojektin aloittamisesta (Aloitin siis ensimmäisen valmistumisen jälkeisen työni joulukuussa 2013 ja nyt marraskuussa 2018 summa on täynnä). Lähinnä olen tarkkaillut sitä, että 100 000 € tulee todennäköisesti tänä vuonna täyteen, mutta kuukauden tarkkuudella en ole viiden vuoden rajaa ajatellut ennen kuin vasta nyt marraskuun aikana, jolloin tilanteen tajuttuani pidin huolta, ettei rajan täyttyminen jää satasesta tai parista kiinni.

100 000 € täyttymisessä juuri tässä viiden vuoden ajassa on myös se mielenkiintoinen puoli, että olen säästöprojektini alussa laittanut tavoitteekseni säästää tuon summan rahaa nimenomaan viidessä vuodessa, MUTTA olin unohtanut koko jutun! (Lue tuolloinen blogikirjoitukseni tästä) Olin nimittäin näemmä vuoden 2014 jouluna päättänyt lyhentää 100 000 €:lle vaaditun ajan neljään vuoteen, koska viisi vuotta tuntui tuolloin liian helpolta (blogikirjoitus).

Noh sen jälkeen elämässäni tapahtuikin muutoksia, kun päädyin irtisanoutumaan silloisesta työpaikastani (blogikirjoitus) ja muuttamaan toiselle paikkakunnalle uuden työn perässä. Tämä tarkoitti samalla huomattavasti korkeampia elinkustannuksia. Tuona aikana luovuin kokonaan tuosta neljän vuoden tavoitteesta, enkä yhtään muistanut, että tavoite alun perin oli viisi vuotta. Myöhemminkään en kokenut enää tarpeelliseksi asettaa uutta aikarajaa 100 000 € saavuttamiselle.

Säästötavoitteiden hieno puoli toisaalta on, että vaikka niitä ei saavuttaisi, niin yleensä lopputuloksena on silti läjä rahaa, jota ilman tavoitteellista säästämistä ei olisi. Ja se, että kun säästämistä jatkaa johdonmukaisesti, niin kovakin tavoite yleensä ennemmin tai myöhemmin tulee vastaan. Itse näen edelleen väistämättömänä, että minusta tulee miljonääri (blogikirjoitus). Näillä näkymin se excelin mukaan tulee tapahtumaan vuonna 2032, mutta se voi tapahtua myös huomattavasti aikaisemmin tai jonkin verran myöhemmin. Suurta merkitystä sillä ei ole, milloin miljoonan maaginen raja tulee vastaan. Tärkeintä on vaan, että sitä kohti ollaan matkalla.

Tällä hetkellä ajattelen toisaalta myös niin, että mitä lähempänä se miljoona on, niin sitä hitaampi rikastumisvauhti saa olla. En nimittäin tee sillä rahalla mitään enkä varsinaisesti halua sitä, mutta satun vaan tekemään töitä, joista maksetaan hyvin, enkä satu tykkäämään kuluttamisesta, niin rahaa väkisinkin kertyy.

Rahan tekeminen on myös mukavaa puuhaa itsessään. Sijoitusten miettiminen, suunnitelmien laatiminen sekä suunnitelman toteuttaminen ja toteuman seuraaminen ovat mielenkiintoista ajanvietettä ja hyvää virikettä aivoille. Olisi vaikea jättää niitä pois ihan vaan sen takia, että varsinaista tarvetta lisävaurastumiselle ei enää ole.

Viime aikoina olen kuitenkin tietoisesti löysännyt kukkaron nyörejä osittain vaan hidastaakseni vaurastumiseni tahtia. En välttämättä ole tuhlaillut omassa elämässäni (en edelleenkään halua kuluttaa paljoa), mutta olen esimerkiksi ostanut kalliimpia lahjoja ja olen ottanut omaksi kannettavaksi sellaisia kuluja, joista olisin voinut saada maksuja perityksi muiltakin (esim matkakuluja tapahtumiin). Koen, että minulla on vähän liikaa rahaa ja enemmän vaan tulee tulevaisuudessa, niin en jaksa olla liian tarkka enää sen kanssa.

Samalla kuitenkin on tärkeää olla kasvattamatta myöskään omia kiinteitä kuluja tai kulutustottumuksia, koska mitään takeita jatkuvasta vaurastumisesta ei ole. Pyrinkin siihen, että ne jutut, joilla vaurastumistani hidastan, ovat myös sellaisia, että voin niistä helposti karsia, mikäli edessä onkin joskus huonot ajat. Anteliaisuuden voi aina lopettaa, jos oma lompakko ei enää annakaan periksi. Ja sitä on myös helppo lisätä, jos antaa.

Kuviosta näkee, että takana on suhteellisen tasainen matka.
Edes vuoden 2015 hetkellinen työttömyys ei suurta kuoppaa tehnyt. 



tiistai 6. marraskuuta 2018

Säästöjen tilannekatsaus lokakuu 2018

Lokakuussa sain säästöön 2333 €. Vuoden kokonaissäästö nousi 21 654 euroon, joka on jo enemmän kuin koko vuoden 2017 säästösumma, joka oli 21 297 €. Täytyy olla tyytyväinen edellisvuoden lukeman ohittamiseen, kun vuotta on vielä kaksi kuukautta jäljellä.

Vuoden 2018 tavoitteeseeni pääsy vaatii enää 1673 € per kuukausi, joten vuosi alkaa senkin osalta näyttää aika lupaavalta. Varma se ei kuitenkaan ole, kun tässä olisi vielä lykkäämäni auton korjaus hoitamatta, minkä lisäksi veroni saattavat mennä lisäprosentille, kuten viime kuussa mainitsin. Joka tapauksessa tulen olemaan tyytyväinen tämän vuoden säästölukemaan, täyttyi vuoden tavoite tai ei.






lauantai 20. lokakuuta 2018

Kuluraportti elo- ja syyskuu 2018

Taas jäi yhden kuun kuluraportti välistä ja syyskuunkin osalta venähti. Ei ole oikein riittänyt motivaatiota kirjoittaa blogia. Muutamia teksti-ideoita on pyörinyt mielessä, mutta en vaan ole saanut aikaiseksi. Mutta asiaan:

Elokuun kokonaiskulut olivat 1662 € ja syyskuun 1424 €. Elokuussa vuosittaisia maksuja oli vakuutusmaksut 451 € ja erään yhdistyksen jäsenmaksu 53 €. Syyskuussa ei ollut vuosittaisia kuluja, mutta satunnaisia kuluja oli passikuva 22 € (passi meni vanhaksi ja piti uusia - varsinainen passin hankinnan kulu on tosin vasta lokakuussa), lahjoja 130 € ja urheiluun meni 140 € (treenimatkoja, kilpailumaksu ja pieni varustehankinta).

Elokuussa viihteeseen (käytännössä elokuvissa käyntiin) meni 45 € ja vaatteisiin elo-syyskuussa meni 38 €.

Elokuussa ruokaan meni 729 €. Teki mieli sanoa, että valtava summa, mutta kun kyseessä oli vasta neljänneksi suurin summa ruokaan tänä vuonna, niin ehkä sitä ei voi valtavaksi sanoa, vaan ihan tavalliseksi (minulle). Syyskuussa meni hieman kohtuullisempi 608 €.





keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Säästöjen tilannekatsaus syyskuu 2018

Syyskuussa sain säästöön 2491 €. Se toi vuoden säästösumman 19 321 euroon. Koko vuoden tavoitteeseen (25 000 €) pääsy vaatii 1893 € per kuukausi, mikä vaikuttaa varsin tehtävissä olevalta lukemalta. Veroprosenttini toki taitaa pompata lisäprosentille viimeistään joulukuussa, mikä vaikeuttaa tilannetta jonkin verran. Lisäksi on pari isoa kulua, joita olen lykännyt, ja jotka ehkä pitää maksaa. Mutta ainakin osan voin lykätä vielä ensi vuodelle.






lauantai 29. syyskuuta 2018

Viha-rakkaussuhde itsekkyyteen

Katselin Youtubesta erästä keskustelua/väittelyä, jossa osallistujilta kysyttiin: Mitä vihaat?

Mietin asiaa hetken omalta osaltani. Ensimmäisenä mieleeni tuli huolimattomuus ja välinpitämättömyys, mutta noiden osalta kyse on enemmänkin siitä, että ne ärsyttävät. Viha on liian vahva sana.

Toisena mieleeni tuli itsekkyys, ja sen osalta viha tuntui osuvammalta sanalta. Vihaan itsekkäitä sosiopaatteja ja narsisteja, jotka manipuloivat muita ihmisiä oman etunsa maksmoimiseksi - usein noiden muiden kustannuksella.

Minut vähän yllätti oma vahvan negatiivinen suhtautumiseni itsekkyyteen. Pidänhän nimittäin samalla itsekkyyttä normaalina kaikkia joka päivä koskevana ja päätöksentekoa ohjaavana ajurina sekä yhteiskuntaakin eteenpäin vievänä voimana.

Ensin mainitsemani kohta näkyy siinä, että kaikki päätökset, jotka teemme, ovat pohjimmiltaan itsekkäitä. Jos meidän pitää valita A vai B, niin valinta on - ja tulee aina olemaan - se, kumpi on meille itsellemme parempi. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kyseessä olisi paha tai muille huono asia, koska hyvin usein meille paras valinta voi olla muillekin positiivinen asia.

Jos esimerkiksi istun täydessä bussissa ja paikalle saapuu vanhus, niin minulle paras vaihtoehto on antaa paikkani sille vanhukselle, eikä jäädä paikalleni istumaan. Minulle tulee paljon parempi olo siitä paikan antamisesta kuin istumapaikkani säilyttämisestä. Itsekkyys ei siis aina - tai mielestäni edes yleensä - ole sitä kylmää omaneduntavoittelua, jollaisena se usein kuvataan. Olemme nimittäin useimmat (poislukien mm. ne sosiopaatit ja narsistit) yhteisöllisiä eläimiä, jotka pystyvät maksimoimaan omaakin hyvää oloaan muiden hyvän olon kautta. Jopa niin paljon, että sen ääneen sanominen, että "epäitsekäs" teko onkin pohjimmiltaan itsekäs, aiheuttaa osassa ihmisistä vahvaa tunnepohjaista vastustusta.

Entäs sitten se yhteiskuntaa eteenpäinvievä itsekkyys?

Itsekkyys saa ihmiset pyrkimään parantamaan omaa asemaansa elämässä. Ja jos maailma on sellainen, että oman aseman maksimointi tapahtuu parhaiten tarjoamalla muille sitä, mitä he haluavat, niin maailma paranee, eikö vaan? Jos haluat miljonääriksi ja keksit tuotteen, jonka miljoonat ihmiset haluavat ja josta he ovat myös valmiita maksamaan, niin tielläsi miljonääriksi tulet myös parantamaan näiden miljoonien ihmisten elämiä tarjoamalla heille jotain, jota ilman he muuten jäisivät. Jos taas maailma ei ole tällainen, vaan sellainen, jossa lähinnä keskusviraston byrokraatit päättävät "miten kakku jaetaan", niin silloin itsekkyyttä toteutetaan luomalla suhteita noihin byrokraatteihin. Tämä tapa ei kuitenkaan tuo kenellekään muulle mitään hyvää. Tällöin kaikki edut, jotka yksi saa, ovat joltain muulta pois. Sen takia on mielestäni tärkeää pitää huolta, ettemme päädy asumaan tuollaisessa maailmassa, vaan enemmänkin ensin kuvatun kaltaisessa.

Tässä ensin kuvatussa maailmassa itsekkyys saa myös ihmiset tekemään enemmän töitä. Ja kun töitä tehdään enemmän, niin se paljon puhuttu "kakku" kasvaa ja siitä jää enemmän jaettavaa (asiat pitää tuottaa ennen kuin ne voidaan jakaa) myös niille, jotka eivät syystä tai toisesta sen kasvattamiseen osallistu. Kun ihminen voi vaikuttaa omaan tulotasoonsa, hänellä on motivaattori tehdä enemmän töitä tulotasonsa eteen. Jos taas tulotaso on vakioitu (eli ei ole tuloeroja), niin itsekäs ihminen (joita me kaikki olemme) maksimoi etuaan tekemällä mahdollisimman vähän töitä. Tällöin kaikkien tuotteiden ja palveluiden tuotanto väistämättä sakkaa ja seurauksena on kurjuus. Tällaisessa maailmassa itsekkyys ei ole hyvä asia, mutta itsekkyyttä ei kiinnosta millaisessa maailmassa me asumme. Se on olemassa ja läsnä aina ja kaikkialla. Siksi on tärkeää omilla valinnoillamme luoda sellainen maailma, jossa itsekkyys toimii meidän hyväksi, eikä meitä vastaan.

Itsekkyys saa myös ihmiset hakemaan merkityksellisyyttä elämälleen. Ihmiset haluavat olla tärkeitä muille ihmisille. Sen voi joku nähdä egon paisuttamisena, mutta erityisesti tämä merkityksellisyyden hakeminen saa ihmiset tekemään vaikutuksiltaan jopa valtavia positiivisia asioita toistensa hyväksi. Se ei ole itsekkyyden puute, joka saa ihmisen vaarantamaan oman elämänsä muiden pelastamiseksi, vaan itsekkyys - halu olla tärkeä ja arvostettu. Se ei ole itsekkyyden puute, joka saa ihmisen pyrkimään parantamaan maailmaa esimerkiksi politiikan kautta, vaan itsekkyys - halu pystyä ajattelemaan, että: "Minä tein tästä maailmasta paremman paikan".

Alkaa varmasti olemaan kaikille aika selvä, miksi minulla on niin ristiriitainen viha-rakkaussuhde itsekkyyteen. On haastavaa nähdä se samanaikaisesti asiana, jota vihaan, sekä asiana, joka tekee niin paljon hyvää. Asiaa ehkä auttaisi, jos meillä olisi eri sanat positiiviselle ja negatiiviselle (muiden kustannuksella tapahtuvalle) itsekkyydelle. Meillä on kyllä sanoja liialliselle omaneduntavoittelulle, kuten itsekkyys ja ahneus, mutta meiltä puuttuu sanat sille ilmiön positiiviselle ulottuvuudelle.

Kuten Gordon Gekko sanoo elokuvassa Wall Street: "Greed, for lack of a better word, is good". Meillä ei tosiaan ole olemassa parempaa sanaa kuvaamaan asian hyvää puolta.


tiistai 25. syyskuuta 2018

2017 säästöistä katosi tonni

Verottaja toimitti viime viikolla vuoden 2017 verotuspäätöksen. Mätkyjähän sieltä sitten tuli reilun tonnin verran.

Tapanani on ollut aina jälkikäteen korjata kunkin verovuoden säästölukemia saamieni palautusten tai mätkyjen määrällä. Tämähän johtuu siitä, että palautukset ovat säästöä, joka minulta on jäänyt huomaamatta ja kirjaamatta. Mätkyt puolestaan ovat lainarahaa, jota olen virheellisesti aikaisemmin kirjannut säästöksi.

Niinpä tälläkin kertaa poistan vuoden 2017 säästömääristä tuon mätkyjen määrän 1056 €, jolloin uudeksi säästöluvuksi viime vuodelle tulee 21 297 €. Kun tuota uutta summaa vertaa vuoden 2016 säästösummaan 20 611 €, niin vähän harmittaa, etten todellisuudessa juurikaan saanut nostettua säästösummaa edellisvuodesta.

Vähän pelkään, että tänäkin vuonna käy samalla tavalla. Verokorttini on todennäköisesti laskettu niin, että mukana on iso määrä vähennyksiä, joita minulla ei vuonna 2018 olekaan, joten joutunen taas maksamaan isot mätkyt vuoden päästä. Ehkä siis tulen perusteettomasti riemuitsemaan hyvistä säästösummista tänä vuonna, vain pettyäkseni taas ensi vuonna.

Mutta eipä sillä oikeasti mitään väliä ole. Verot on joka tapauksessa pakko maksaa ja minun kannattaa tänä vuonna sijoittaa niin paljon kuin vain pystyn. Hyvällä tuurillahan nuo sijoitusten tuotot kattavat osan niistä mätkyistä, jotka joudun sitten aikanaan maksamaan.



maanantai 10. syyskuuta 2018

Säästöjen tilannekatsaus elokuu 2018

Elokuussa säästöön sain 1595 €. Vaikka summa on toiseksi pienin säästösumma tänä vuonna (helmikuussa oli 1547 €), niin olen summaan ihan tyytyväinen, koska elokuussa maksoin heinäkuun ulkomaanreissun kustannukset maksamalla heinäkuun luottokorttilaskun.

Tällä hetkellä olen aika tarkkaan vuoden tavoitetahdissa säästöjen kanssa. Säästöön olen saanut 16 830 € tavoitetahdin vaatiessa 16 667 €. Ihan hyvältä siis vaikuttaa tavoitteen saavuttamisen kannalta. Etenkin, kun syyskuu vaikuttaa säästöjen kannalta hyvältä kuukaudelta.








torstai 16. elokuuta 2018

Kuluraportti kesä- ja heinäkuu 2018

Kesäkuun kuluraportti pääsi lipsahtamaan välistä, niin käydään sekin nyt tässä samalla.

Kesäkuussa kuluihin meni 1170 € ja heinäkuussa 2287 €. Heinäkuun kuluja selittää kesälomamatka ulkomaille, jonka osalta olin päättänyt, että kunhan pysyy alle lomarahan määrän, niin on ihan ok. Matkaan meni lopulta noin 900 € eli muutaman satasen alle saamani lomarahan, joten voin olla ihan tyytyväinen budjetissa pysymiseen. Eikä oikein mistään tarvinut edes karsia.

Kesä- ja heinäkuussa ruokaan meni tyypilliseen tapaan paljon rahaa (753 € ja 648 €). Heinäkuun ruokakuluihin pitäisi oikeastaan lisätä vielä lomamatkan ruokia, mutta päätin nyt kirjata nuo matkan aikaiset ruokailut matkan kuluihin enkä ruokaan. Voi olla, että en ole ollut ihan johdonmukainen näiden matkaruokailujen kirjaamisten kanssa, mutta tällä kertaa nyt näin.

Vuosittaisia kuluja oli heinäkuussa maksuun tullut autovero 189 €. Treenivaatteita puolestaan tuli kesäkuussa ostettua 72 €:lla.

Vähän huolestuttavan paljon näyttää kumulatiivisten kulujen käyrä taas ylittävän edellisen vuoden. Kulutus tuntuu lisääntyvän nopeampaa kuin tulot, mutta onneksi säästöprosentti on niin korkea (eli kulujen lähtötaso niin matala), että säästösummat pysyvät korkeina kulutuksen lisääntymisestä huolimatta.






torstai 9. elokuuta 2018

Säästöjen tilannekatsaus heinäkuu 2018

Heinäkuussa sain lomarahojen johdosta säästöön jopa 3043 €. Toisaalta iso osa niistä lomarahoista tuli kulutettua heinäkuun aikana vietetyllä ulkomaanreissulla, joten ihan noin positiivinen kuukausi ei oikeasti ollut. Lomareissun kulut tulevat tosin maksuun vasta elokuussa luottokorttilaskun myötä, joten ne eivät sen takia vaikuttaneet heinäkuun säästösummaan, mutta tulevat vaikuttamaan elokuussa.

Joka tapauksessa heinäkuun säästösumma vei minut selvästi ohi tavoitetahdin, joten elokuussa on varaakin olla vähän pienempi säästösumma kokonaistavoitteen kärsimättä.






keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Burn out / Bore out lähellä?

Alkuvuosi on ollut aika erikoinen työrintamalla. Vuoden alussa olin vähän kyllästynyt työhöni. Liikaa rutiinia ja liian vähän itseäni kiinnostavia ja motivoivia työtehtäviä. Olen nyt ollut noin kolme vuotta samassa työssä ja ne jopa tehtävät, jotka tähän asti ovat olleet minua kiinnostavia, ovat nyt oppimisen ja toiston myötä muuttuneet osaksi sitä puuduttavaa rutiinia, josta on vaikea innostua. Kiinnostaviakin projekteja on, mutta vaihtelevasti.

Onneksi keväämmällä alkoi tulla taas työtehtäviä, jotka olivat kiinnostavia, innostavia ja kehittäviä. Varjopuolena vaan oli, että jouduin tekemään niitä myös iltaisin ja vapaa-aikana, jotta ne saadaan valmiiksi aikataulussa. Aika kului kuitenkin nopeasti, enkä kokenut rasittuneeni työtä tehdessä.

Mutta sitten nuo tehtävät alkoivat väistyä ja tuli taas löysä kausi. Silloin nuo puuduttavat rutiinit iskivät kovaa. Aloin mielestäni kokea loppuun palamisen oireita (sydämen tykytystä, ärtymystä, alakuloa), vaikka tilanne oli nimenomaan se, että töitä oli liian vähän ja ne työt, mitä piti tehdä, olivat liian helppoja. Erityisen ärsyttävänä ja kuormittavana koin sen, että jouduin ratkomaan muille ihmisille mitättömän pieniä ongelmia, jotka heidän pitäisi osata ratkaista itse. (Sivuhuomiona: Aika paljon puhutaan työntekijöistä ja heidän jaksamisestaan huolehtimisesta, mutta entäs ne esimiehet? Alaisten olisi hyvä vähän miettiä, paljonko kannattaa kuormittaa tyyppiä, joka muutenkin joutuu panostamaan työhönsä huomattavasti perus 8-16 työntekijää enemmän.)

Olin ihmeissäni siitä, että kuinka nämä oireet iskivät juuri kun haastavat hommat väistyivät ja työtilanne löystyi. Olen kyllä ollut tietoinen, että ihmiset eivät käytännössä pala loppuun sen takia, että tekevät paljon työtunteja, vaan enemmänkin sen takia, että työkuorma tuntuu liian isolta hallittavaksi. Itse olen sitä mieltä, että burn outin estämiseksi onkin usein parempi ennemminkin tehdä lisää tunteja, jotta sen työkuorman saa hallintaan, kuin pitää tunnit minimissä ja sitten stressata kotona, että miten tämän työmäärän kanssa oikein selviää. Mutta joka tapauksessa tästä ei minun kohdalla ollut kyse. Minulla ei ollut liikaa töitä, enkä millään tavalla kokenut, etten selviäisi tehtävistäni.

Päädyinkin googlettamaan, voiko tylsistymiseen palaa loppuun. Ilmeisesti voi (siitä otsikossakin mainittu nimi Bore out). Kun työtehtävät eivät tarjoa riittävästi virikettä ja tuntee olevansa vangittuna tehtäväänsä (kuten minä osittain olen osakkuuteni takia), niin se alkaa kuormittamaan burn outia muistuttavalla tavoin. Ihan näin yksinkertainen asia ei kuitenkaan ole. Olinhan juuri tehnyt pari kuukautta kovaa hommia, minkä lisäksi olen urheillut ja kokeillut muutoksia ruokavaliooni, niin saattoihan kyse olla jostakin muustakin taikka monen seikan yhteisvaikutuksesta. Mutta toisaalta ei tämä ollut ensimmäinen kerta, kun hiljaiset ajat töissä koettelevat jaksamistani. Olen siten taipuvainen pitämään bore outia todellisena vaihtoehtona.

Joka tapauksessa, kuuntelen kroppaani ja tuntemuksiani aika tarkkaan, ja - ongelmanratkaisija kun olen - aloin miettiä, mitä asialle pitäisi tehdä. Tiedän, että jos päästän itseni kunnolla palamaan loppuun, niin siitä kestää pitkään palata "normaaliksi". En aio tehdä sitä itselleni. Toisaalta tiedän myös, että en varmasti tule menemään saikulle minkään tuollaisen takia ennen kuin on liian myöhäistä. Ei vaan sovi luonteeseeni.

Näin ollen, näin ratkaisuna käytännössä kaksi vaihtoehtoa: Joko irtisanoudun töistä tai sitten työtäni pitää muokata niin, että kuormitus ei jatku samana. Käytännössä tämä tarkoittaisi todennäköisesti jonkun alaisen palkkaamista tekemään nykyrutiinit, jolloin minä voisin keskittyä tekemään kiinnostavampia juttuja. Tähän voisi liittyä vaikka oman roolini osa-aikaistaminen, kun firman kulurakenne ei oikein kestä kahta ihmistä tekemässä noita hommia.

En kuitenkaan kokenut tarpeelliseksi lähteä kummallekaan noista poluista vielä tässä vaiheessa. Olihan lomani lähellä (kirjoitan tätä lomalta), joten sen aikana minulla on hyvin aikaa palautua ja miettiä tulevaa. Ei siis ollut mitään tarvetta tehdä mitään radikaalia ennen kuin loma on ohi. Niinpä keskityin tuolloin väsähdyksen/kyllästymisen päällä ollessa muutaman päivän vähän tarkemmin palautumiseen ja rentoutumiseen, minkä lisäksi sain taas vähän lisää kiinnostavia työtehtäviä, mikä myös helpotti oloa. Hyvää motivaatiota töihin antoi myös työlistan putsaaminen ennen lomia, vaikka itse asiat eivät niin kiinnostavia olleetkaan.

Pahin olo väistyikin ja pian olo oli täysin normaali. Aion silti olla hereillä ja olen käytännössä päättänyt, että jos syksyllä tulee samanlaisia tuntemuksia, niin marssin toimitusjohtajan luo esittämään ongelmani sekä näkemäni ratkaisuvaihtoehdot ja katsotaan sitten miten käy. Vaikka työpaikan vaihtaminen tässä vaiheessa tulisikin minulle erittäin kalliiksi osakassopimuksessa olevan lunastuslausekkeen takia (joutuisin myymään osakkeeni selvään alihintaan), niin en vaan ole valmis rikkomaan itseäni rahan takia. Nykysäästöilläni pystyn kuitenkin elelemään mukavasti usemman vuoden ilman minkäänlaisia tukia, minkä lisäksi luotan ammattitaitooni sen verran, että tiedän työllistyväni nopeasti heti, kun työllistyä haluan.

Toivottavasti tilanne ei kuitenkaan siihen mene. Viihdyn erittäin hyvin nykyisessä työpaikassani, enkä usko helpolla löytäväni yhtä hyvää paikkaa, jossa on yhtä hyviä tyyppejä töissä. Ongelmana on käytännössä vain työtehtävien liika rutiininomaisuus. Eikä siis pidä kuvitella, että en haluaisi tehdä rutiinihommia, vaan kyse on siitä, etten halua tehdä samoja rutiinihommia vuodesta toiseen. Ymmärrän hyvin ihmisiä, jotka vaihtavat työpaikkaa muutaman vuoden välein. Vaikka tekisi siellä samoja tehtäviä, niin se sama työ ei ole samanlaista, jos firma on eri. Vaihtelu pitää mielen virkeänä.


Mites teillä lukijoilla? Onko kukaan teistä kokenut väsähtävänsä puuduttavien rutiinien alle? Taikka sitten perinteisemmin työkuorman alle?



maanantai 2. heinäkuuta 2018

Säästöjen tilannekatsaus kesäkuu 2018

Kesäkuussa säästöön sain 1625 €. Summa on sen verran pieni, että jäin nyt hieman jälkeen tämän vuoden tavoitetahdista (toteuma 12 191 € vs 12 500 € tavoite).

Toisaalta jätin tällä kertaa sen verran enemmän rahaa pankkitilille, että olisin ihan hyvin voinut siirtää sijoitustilille tuon puuttuvan summan niin, että olisin pysynyt tavoitetahdissa. Jos vuosi olisi ollut loppumassa, niin olisin varmasti näin tehnytkin, mutta tässä vaiheessa ei ole juurikaan merkitystä, että tuleeko nuo eurot sijoitettua nyt vai myöhemmin.

Suurin syy aikaisempaa ja tavoitetahtia pienemmälle säästösummalle oli toukokuun suurissa kuluissa, jotka luottokorttilaskun muodossa tulivat maksuun kesäkuussa. Kulujen alkuperä eli toukokuu oli puolestaan varsin hyvä säästökuukausi. Nyt taas kesäkuun kulut pysyivät ihan hyvin kurissa, joten heinäkuusta pitäisi tulla ihan hyvä säästökuukausi. Riippuen tosin kuinka kallis kesäloma tulee vietettyä.






keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Kuluraportti toukokuu 2018

Toukokuussa kuluihin meni 2233 €. Toukokuussa oli huollettava auto, johon meni noin 400 €, jonka lisäksi satunnaisia kuluja oli 100 € yhdistyksen jäsenyys sekä reilun 100 € vakuutusmaksu. Kävimme myös vaimoni kanssa viikonloppureissun ulkomaille, johon minulla meni n. 250 €. Aika paljon siis kaikenlaista ylimääräistä.

Ruokaankin meni paljon rahaa toukokuussa (n. 750 €). Viihteeseenkin meni noin 50 €, kun kävimme katsomassa uusimman Avengersin ja Deadpool 2:n.

Iso osa näistä toukokuun kuluista tuli maksettavaksi vasta kesäkuussa, minkä takia toukokuun säästösumma oli hyvä ja vastaavasti kesäkuun summa tulee jäämään selvästi alle tavoitetahdin.








lauantai 16. kesäkuuta 2018

Kirja-arvostelu: Vapauden voitto (Elina Lepomäki) + bonus-arvostelu


Jonkin aikaa sitten kirjoitin, että aion pitää politiikan erossa tästä blogista, mutta nyt heti joudun vähän poikkeamaan siitä lupauksesta. Olin nimittäin pyytänyt arvostelukappaleen Elina Lepomäen kirjasta Vapauden voitto, joten pitäähän minun nyt siitä arvostelu kirjoittaa, kun kerran olen kirjan sitä varten pyytänyt.

Sinänsä puolustuksekseni voin vielä todeta, että en etukäteen tiennyt millainen kirja tulisi olemaan. Elätin toivoa, että kirjassa olisi esimerkiksi vapaus-filosofiaa, joka minua olisi erityisesti kiinnostanut, mutta kirja onkin aika puhtaasti politiikan ja elämänkerran yhdistelmää painon ollessa vahvasti sillä politiikalla. Kirjaa voikin lähinnä suositella politiikasta kiinnostuneille. Erityisesti suosittelen kirjaa niille, jotka lähtökohtaisesti ovat eri mieltä Lepomäen politiikan kanssa. Paras tapa haastaa omaa ajatteluaan on tutustua eri mieltä olevien ajatuksiin eikä vaan toistaa samaa dogmaa, jota ”omat” toistavat. Vasemmiston olisi hyvä lukea oikeiston kirjoja ja päinvastoin. Mutta asiaan:

Kirja käy kattavasti läpi kaikki tänä päivänä puhuttavat poliittiset puheenaiheet, kuten veropolitiikan, koulutusjärjestelmän, kilpailukykysopimuksen, työehtosopimusjärjestelmän, robotiikan nousun jne. Luonnollisesti jotkut osioista olivat minulle huomattavasti mielenkiintoisempia kuin toiset, mikä vaikuttaa myös käsitykseeni kirjasta kokonaisuutena. Erityisesti ne kaikista tutuimmat osa-alueet (mm. talouteen liittyvät) eivät tuoneet minulle paljoa uutta, mutta sitten esimerkiksi koulutusjärjestelmän uudistamisajatukset olivatkin paljon mielenkiintoisempia. Lisäksi nautin siitä vilkaisusta politiikan kulisseihin, jonka kirjan alkuosa tarjosi. Ikävä kyllä tuttuja aiheita oli ehkä vähän liikaa suhteessa vähemmän tuttuihin, mikä heikensi lukukokemustani, mutta se on toki täysin riippuvainen lukijasta, eikä kirjasta.

Ennen kirjan lukemista odotin eniten siltä tarkempaa selostusta perustilistä (eräänlainen perustulomalli), koska olen varsin skeptinen kyseisen mallin toimivuudesta sen perusteella, minkä kuvan olen siitä muodostanut julkisuudessa esitettyjen tietojen perusteella. Kuva selkeytyikin jonkin verran kirjaa lukiessa, mutta skeptisyys ei kyllä sen mukana hävinnyt.

Suurimmat ongelmat perustilin kanssa ovat mielestäni ensinnäkin siinä, että sellaistenkin ihmisten, jotka eivät tukea tarvi, on nähdäkseni rationaalista nostaa tililtä maksimisumma, jotta eivät ole pelkästään rahoittajan asemassa järjestelmässä. Tällöin malli ei käytännössä eroa perustulosta ja sen ongelmista erityisesti liittyen mallin rahoitusongelmiin ja siitä seuraaviin verotuksen ja progression kiristymiseen. Tätä ongelmaa vastaan on toki kirjassa ehdotettu mekanismeja, jotka voisivat toimia nostoja hillitsevänä vaikuttimena, mutta minun on vaikea uskoa niiden menevän läpi sellaisenaan enkä välttämättä pidä niitä riittävinä, vaikka ne menisivätkin.

Aika ja tila eivät nyt anna periksi kirjoittaa syvällisempää vastinetta perustilistä, mutta ehkä myöhemmin teen tarkemman analyysin mallista. Aiheeseen olisi senkin puolesta hyvä palata, koska ehkä olen yhdellä lukemalla muodostanut vääränlaisen käsityksen ehdotetusta mallista. Kannattaa lukea kirja, jos aihe kiinnostaa.

Kokonaisuutena pidin kirjaa ihan hyvänä luettavana. Kirjoja lukiessani kaipaan eniten uusia ajatuksia ja oivalluksia, mutta niitä en ikävä kyllä kirjasta juurikaan saanut, joten siitä syystä arvosana jää osaltani tasolle ”ihan hyvä”. Ehkä jos ne pari mielestäni radikaalimpaa ehdotusta (perustili ja koulutusuudistus) olisivat olleet mielestäni parempia ehdotuksia kuin mitä ne nähdäkseni olivat, olisi se riittänyt nostamaan kirjan arvosanaa korkeammalle. Se yksi tai kaksi uutta hyvää ideaa per kirja on kuitenkin ihan riittävä tahti.

_ _ _ _ _

Kun sanoin aikaisemmin, että vasemmistolaisten tulisi lukea oikeistolaisten kirjoja ja päinvastoin, niin siitä yksi hyvä esimerkki ja vahva lukusuositus on Li Anderssonin ja Susanna Kosken kirja Punavihreä, sinivalkoinen. Kirjassa kirjoittajat käyvät kirjeenvaihtoa keskenään ja se hyvin kuvaa tahojen ajattelutapojen eroja.

Itse olen erityisen kiinnostunut argumentaatiosta ja argumentaatioteoriasta, niin siihenkin kirja on hyvää oppimateriaalia. Mielestäni Andersson sortui todella moniin argumenttivirheisiin (esim. two wrongs make a right fallacy) omissa osuuksissaan, kun taas Koski pystyi paremmin rationaaliseen keskusteluun. Ainoastaan siinä vaiheessa, kun uskonto tuli mukaan keskusteluun, niin Koski heitti rationaalisuuden romukoppaan ja lähestyi asiaa samalla ideologia edellä -tyylillä kuin Andersson lähestyi monia muita yhteiskunnallisia asioita.

Mikäli siis päädyt lukemaan kirjan, niin suosittelen olemaan tarkkana ainakin seuraavien kanssa:
”Mitä osapuoli oikeasti väittää?”
”Vastaako vastapuoli oikeasti siihen, mitä toinen väittää, vai johonkin muuhun asiaa sivuavaan asiaan?”
”Millä osapuoli on väitettään perustellut ja mihin vastapuolen vastustus perustuu?”
”Syyllistyykö toinen osapuoli perusteluissaan tai vastustuksessaan argumenttivirheisiin?”

_ _ _ _ _

Mielestäni näitä poliitikkojen kirjoja lukiessa on myös hyvä miettiä ”Millaisen ihmisen haluaisin päättävän asioistani?” Oma vastaukseni on, että sellaisen, jolla on päätöksentekoprosessi kunnossa, eli joka lähestyy asioita rationaalisesti ja johdonmukaisesti, ja joka ei liikaa tukeudu ideologiaan ja dogmaattiseen lähestystapaan asioita punnitessaan. Totuutta ei kiinnosta, mitä ideologiasi on mieltä siitä, mikä totuuden pitäisi olla. Itselläni luottamus Lepomäkeen kasvoi kirjaa lukiessani ja suosittelen lukemaan hänen kirjansa, jotta voit itse tehdä omat johtopäätöksesi.

Jos taas hypätään vielä takaisin tuohon toiseen kirjaan, niin myös Susanna Koskea koskeva arvostukseni nousi kirjan luettuani, vaikka olinkin harmissani, että uskonto pystyy tekemään niin ison loven muuten järkevään ajatusmaailmaan.

Toisaalta arvostukseni Li Anderssonia kohtaan nousi myös. Mielestäni kyseessä on todella älykäs ja usein rationaalinenkin ihminen, mutta se poikkeus, minkä Koski tekee uskonnollisten asioiden kanssa, niin Andersson tekee vasemmistolaisideologian kanssa ja se tulee hänellä vastaan todella paljon useammin kuin Koskella uskonto. ”Jos faktat ja ideologia ovat ristiriidassa, niin faktojen täytyy muuttua.”




maanantai 4. kesäkuuta 2018

Säästöjen tilannekatsaus toukokuu 2018

Toukokuussa säästöön sain 2046 €. Summa on aika lähellä sitä tahtia, jota minun pitäisi keskimäärin saada säästöön kuukausittain, jotta pääsen vuoden 2018 tavoitteeseeni (25 000 €). Alkuvuodelta olen hieman tavoitetahtia edellä (10 566 € vs 10 417 €). Edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna olen tänä vuonna saanut 914 € enemmän säästöön.

Sinänsä säästötavoitteeni ei kyllä tällä hetkellä ohjaa käyttäytymistäni juuri mitenkään. Kulutuskäyttäytymiseni on täysin irtaantunut säästöön laittamistani euroista. Tosin se on ehkä ihan ymmärrettävääkin, että tavoitetahdin ollessa luonnostaan niin tarkkaan haarukassa, ei tavoitteeseen tarvitse keskittyä niin paljon. Ehkä jos alkaisin jäädä tavoitetahdista, alkaisin miettimään tarkemmin ostoksianikin. Saa nähdä joudunko vielä tämän vuoden aikana oikeasti kohtaamaan tuon kysymyksen.






sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Kuluraportti huhtikuu 2018

Sitä huomaa, että on pitkästä aikaa vapaa viikonloppu, kun tulee kaksi kirjoitusta viikonlopun aikana. Vaimokin on reissussa, niin aikaa riittää.

Huhtikuussa rahaa meni 1497 €. Ruokaan meni 586 €, joka on todella paljon, mutta tuolle tasolle se on nyt vakiintunut. Ei vaan jaksa käyttää aikaa ruoanlaittoon, kun ravintolasta ruoan saa niin paljon helpommalla (ja on kerran varaakin).

Vaatteisiin meni tällä kertaa jopa 183,50 €. Vaateostoksilla käynti on niin vastenmielistä, että ostin nyt kerralla takin ja housut, kun kerran sain itseni kauppaan asti. Tai oikeastaan vaimoni pakotti, kun takkini alkoi olla rikki. Farkut sentään ostin oma-aloitteisesti, kun kerran siellä asti olin.

Vuosittaisia kuluja oli renkaiden vaihto, auton katsastus ja vakuutusmaksu. Näihin meni yhteensä 230 €. Lisäksi urheilujuttuihin meni reilu 100 €.

Kokonaisuudessaan kulutasoni näyttää alkuvuodelta olevan hieman korkeammalla kuin viime vuonna (ks kuvio alla) ja aikaisempina vuosina ylipäänsä. En nyt pyri aktiivisesti rajoittamaan kulujani, vaan rahaa saa mennä sen verran kuin sitä luonnostaan menee. Eipä se liikaa kuluttaminen ennenkään ole ollut ongelmana.




lauantai 19. toukokuuta 2018

Politiikkaa, politiikkaa

Blogin kirjoittamisen kanssa on ollut hiljaisempaa viime aikoina. Töissä on ollut hirveän kiire kevät ja viikonloppujakin on mennyt työntekoon tai palautumiseen muulla tavoin kuin blogin ääressä. Tai sitten vaimoni on tehnyt töitä koneella, jolloin en itse ole päässyt koneelle kirjailemaan.

Twitterissä sen sijaan olen ollut median lyhyemmän muodon takia aktiivisempi. Olen havainnut, että siellä kirjoittelen ja kommentoin selvästi poliittisemmista aiheista kuin täällä blogissa. Olen kyllä aina ollut kiinnostunut politiikasta ja aktiivinen kommentoimaan asioita esimerkiksi Facebookissa, mutta tämän blogin olen pyrkinyt pitämään erossa poliittisista näkemyksistäni.

Siksi olenkin vähän miettinyt, että pitäisi varmaan olla erillinen Twitter-tili vaikka omalla nimelläni, jotta voisin toteuttaa tuota poliittista puoltani ilman blogin sekoittamista siihen. Tiettyihin aiheisiin tuo blogin nimi "Rahalla vapaaksi" Twitter-tunnuksena ei myöskään oikein sovi, kun se luo tietyt ennakko-odotukset asian sanojasta.

Toisaalta en millään jaksaisi pitää kahta eri Twitter-tiliä, ja nyt, kun olen innostunut asioita kommentoimaan, niin en halua siitä minua kiinnostavista asioista kommentoinnista luopuakaan. Aion siis jatkaa poliittista linjaa siellä Twitterissä, mutta blogini yritän jatkossakin pitää pääsääntöisistä tuollaisista asioista erossa. En toki täysin (kuten en tähänkään asti), mutta siten, ettei se puoli pääse nousemaan entistä isompaan rooliin.

Pidemmät poliittiset tekstit olen tähänkin asti julkaissut omalla nimelläni Facebookissa, ja se on hyvä linja jatkossakin. Sinänsä ihan mielenkiintoinen juttu, että sen puolen olen valmis avaamaan täysin omalla nimelläni, mutta rahatilannettani en.

Mutta tosiaan... Mikäli politiikka ei kiinnosta ja haluat pysyä siitä erossa, niin ei kannata seurata minua Twitterissä, mutta tätä blogia voit jatkossakin seurata (toivottavasti aktivoidun kirjoittajana taas tässä joskus). Jos taas politiikka kiinnostaa, niin sitten toki tiliä seurantaan vaan Twitterinkin puolella.



maanantai 30. huhtikuuta 2018

Säästöjen tilannekatsaus huhtikuu 2018

Huhtikuussa säästöön sain jopa 2441 €. Suurin syy hyvälle lukemalle oli siinä, että ei vaan (kerrankin) ollut mitään suurempia ylimääräisiä kuluja tai laskuja maksettavana huhtikuun aikana. Tällä summalla pääsinkin hieman tavoitetahtia paremmille säästölukemille.

Loppuvuosi alkaa vaikuttaa hyvältä, ellen sitten innostu tuhlailemaan, kun rahaa alkaa tulla ja olla enemmän kuin oikeastaan tarvisin. Tällä viikolla esimerkiksi käytin vaatteisiin enemmän kuin olisin normalisti ollut valmis käyttämään, mutta kun enää se muutaman kympin säästäminen ei tuntunut sen arvoiselta, että jatkan vaatekauppojen kiertelyä (vihaan vaateshoppailua). Ostin siis ensimmäiset vaatteet, jotka tuntuivat sopivan tarpeisiini. Toki en edes mennyt katsomaan vaatteita kalleimpiin liikkeisiin, joissa piheys olisi varmasti estänyt ostokset.

Mitään radikaalia mopon karkaamista ei siis mielestäni ole näkyvissä, mutta selvästi alan mukavuussyistä käyttää hieman enemmän rahaa siellä täällä. Lisäksi hyvästä ruoasta on koko ajan helpompi maksaa isompia summia rahaa. Esimerkiksi kaupasta on alkanut tarttua mukaan sisä- ja ulkofileepihvejä, joita aikaisemmin en ostanut kuin äärimmäisen poikkeuksellisesti. Siihen on toki muitakin syitä kuin raha. Olen ensinnäkin oppinut paistamaan pihvit paremmin ja toiseksi pidän pihvejä terveellisempänä kuin sitä jauhelihaa, jota olisin aikaisemmin ostanut ruoaksi. Enemmän rahaa parempaan ruokaan on mielestäni hyvä paikka laittaa ylimääräinen raha.






sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Kuluraportti maaliskuu 2018

Maaliskuun kuluseurantaa tehdessäni huomasin, että minulla oli lipsahtanut maaliskuun kuluja helmikuulle noin 40 € edestä. Ei valtava virhe, mutta ajattelin nyt mainita. Helmikuun oikeat kulut olivat 1547 € ja maaliskuun kulut olivat 1202 €.

Maaliskuu on ollut työn puolesta todella kiireistä aikaa, niin ei paljoa ole kerennyt tuhlailemaan. Jopa ruokaan meni vähemmän kuin viime aikoina, eli "vain" 547 €, joka on edelleen valtava summa rahaa. Olen vähän kokeillut uutta dieettiä, niin se on varmasti osaltaan vähentänyt ruokaan menevän rahan määrää.

Maaliskuussa maksoin JATTK-kassan maksun 72 € ja kävin kerran elokuvissa vaimoni kanssa. Muuta erikoista kuukauden aikana ei ollut poislukien ehkä työmatkalla viivästyneen lennon takia tehdyt kalliit lentoasemaruokailut. Näin ollen kuukauden kulut pysyivät varsin kohtuullisina.






lauantai 7. huhtikuuta 2018

Säästöjen tilannekatsaus maaliskuu 2018

Maaliskuussa säästöön jäi 1948 €. Ihan hyvä summa ottaen huomioon, että helmikuussa vietin viikon ulkomailla, minkä maksoin maaliskuussa. Toki valtaosa loman hinnasta tuli katettua saamallani lomarahalla.

Hieman ennakkona huhtikuun säästösummasta odottaisin sen olevan varsin hyvällä tasolla, koska maaliskuu kokonaisuudessaan vaikuttaa menneen varsin pienillä elinkuluilla. Näin ollen rahaa pitäisi jäädä reilusti yli maksettuani luottokorttilaskun.

Hyvä lukema onkin tarpeen, koska olen hieman jäljessä tavoitetahdistani, kuten myös viime vuoden säästömäärästä tammi-maaliskuulta. En kuitenkaan ole varsinaisesti huolissani, koska sain taas neuvoteltua itselleni varsin hyvän palkankorotuksen alkaen huhtikuun alusta (maksu toukokuussa), joten loppuvuoden pitäisi mennä hyvin.






lauantai 24. maaliskuuta 2018

Kuluraportti helmikuu 2018

Kylläpä tämän kirjoittaminen on venähtänyt. Maaliskuu lähestyy jo loppuaan ja vasta nyt saan aikaiseksi. Eikä tässä ole mitään kunnon syytäkään ollut. Ei vaan ole huvittanut. No mutta asiaan:

Helmikuussa rahaa meni 1586 €. Tämä on huomattavasti enemmän kuin yleensä helmikuussa, mutta syykin on selvä. Kävin nimittäin äkkilähtönä viikon loman ulkomailla, joka maksoi 569 €. Ihan mukava oli päästä pahimpia pakkasia karkuun. Ja varsinaisesti säätösummiinkaan tuo ei hirveästi vaikuttanut, koska loman ajalta saamani lomaraha riitti aika hyvin kattamaan loman kulut.

Muita arjesta poikkeavia kuluja kuukaudessa olivat reissussa ostamani aurinkolasit 50 € (2 kpl hintaan 49 € + 1 €) sekä työttömyyskassan jäsenyys 72 €. En kyllä koe tarvitsemani sitä, mutta se on niin halpa suhteessa potentiaaliseen hyötyyn, että tulee edelleen maksettua. Tämä suomalainen järjestelmähän on siltä osin ihan sairas, että valtaosa työttömyysvakuutusmaksusta on pakko maksaa palkasta, mutta se, oletko oikeutettu työttömyyskorvaukseen, määräytyykin sen perusteella, että maksatko tuota täysin symbolista maksua maksua kassalle tai liitolle. Tai no liiton maksuissa kyse voi olla selvästi symbolista maksua korkeammastakin maksusta. Tämän vääryyden korjaamisesta on onneksi ollut puhetta tässä alkuvuodesta. Liitot tosin vastustavat muutosta, koska se murentaisi niiden valtaa. Tosiasioiden edessä puheet köyhien ja työttömien auttamisesta ovat selvästi pelkkää puhetta.

Kuukauden aikana ruokaan meni 621 €. Tuossa on mukana myös lomamatkan ruoat. Söin siellä paljon ravintolassa, mutta yleinen edullisuus Suomeen verrattuna teki sen, että rahaan meni aika lähelle saman verran kuin Suomessa olisi mennyt.

Ilman matkaakin näyttäisi, että kulut olisivat olleet siellä tonnin paikkeilla, mikä on korkeampi kuin kolmena edellisenä vuonna helmikuussa. Toisaalta kun katsoo edellisvuoden maaliskuun lukuja, niin niissä pitäisi tulla selvä säästö vertailuvuosiin verrattuna. Ehkä tämä vuosi ei sittenkään ole ihan toivoton tapaus kulujen suhteen.





lauantai 10. maaliskuuta 2018

Säästöjen tilannekatsaus helmikuu 2018

Helmikuussa säästöön jäi 1546,59 €. Helmikuu oli nyt tavallista heikompi kuukausi, kun piti maksella luottokorttilaskuja tavallista enemmän muun muassa kortin vaihdon takia. Aloin käyttää Bank Norwegianin luottokorttia Danske Bankin kortin sijasta, koska se on kuluton ja muutenkin on nyt helpompaa, kun voi käyttää lähimaksulla luottopuolta (kortissa ei ole debit-puolta). Toki kalliimpi kortti on, jos luottoa ei maksa kokonaan kerralla pois kuukausittain, mutta tämä ei tietenkään ole tarkoitukseni. Lisäksi helmikuussa maksuun tuli joulukuussa tehty kissan leikkaus.

Koko vuotta arvioiden vähän kyllä huolestuttaa mitenköhän säästötavoitteen kanssa käy, kun tässä kevään aikana tuntuu olevan aika monta isompaa kuluerää, jotka pitäisi edelleen pystyä kattamaan. Auton sivupeili oli rikottu/rikkoutunut pysäköinnin aikana, sängyn patja pitäisi vaihtaa selän terveyden parantamiseksi, uusi tietokone pitäisi ostaa, treenivaatteita pitäisi ostaa jne. Toivottavasti loppuvuosi on sitten parempi, että pääsen asettamaani lukemaan.





lauantai 17. helmikuuta 2018

Kuluraportti tammikuu 2018

Tammikuussa rahaa meni kokonaisuudessaan 1518 €. Tavanomainen kulutason kasvattaja eli ruokamenot olivat jopa 804 €. Siitä 137,50 € oli yhdeltä kerralta, kun kävimme vaimoni kanssa syömässä astetta hienommassa ravintolassa usean ruokalajin aterian. Ihan mukava välillä kokeilla jotain tuollaistakin, mutta ei sitä tietenkään tavaksi voi ottaa. Muuten en oikein tiedä, miksi tammikuussa meni niin paljon rahaa ruokaan. Olisin odottanut pienempää lukemaa.

Toinen kuluja nostattava asia oli se, että epäsäännöllisiä tulevia laskuja sattui keskimääräistä enemmän kuukaudelle. Lisäksi satunnaisia kuluja oli vajaan 100 € edestä.

Kuviota katsellen menossa oleva helmikuu näyttäisi olevan tyypillisesti matalien kulujen kuukausi, mutta varasin juuri lomamatkan, joten tänä vuonna helmikuunkin kulut tulevat olemaan korkeat. Lisäksi minun pitäisi tästä alkuvuodesta ostaa pari muutakin kallista ostosta, joten saas nähdä, miten vuoden kulutasolle ja säästötavoitteelle loppujen lopuksi käy. Palkkaan sain (tai tarkemmin ottaen tulen saamaan) onneksi ihan merkittävän korotuksen, niin se helpottaa.





lauantai 10. helmikuuta 2018

Säästöjen tilannekatsaus tammikuu 2018

Tammikuussa säästöön jäi 2584,52 €. Aika kova lukema, mutta vuosi sitten oli vielä parempi, joten tammikuun hyvyys taitaa jotenkin liittyä vuodenaikaan (joulun jälkeinen kuukausi). Ja kun nyt katson tammikuun ennustetta, niin siitä todennäköisesti tulee heikko kuukausi. Keskimäärin tammi-helmikuu näyttävät kuitenkin menevän ihan hyvin tavoitetahtiin eli vajaa 2100 €/kk.


*YTD= Year To Date eli vuosi tähän asti




keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Onnellisuustekijät elämässäni

Jonkin aikaa sitten kirjoitin neljästä asiasta, jotka tekevät sinut onnelliseksi. Nimimerkiltä Violacea tuli vielä hyvä lisäys viidenneksi asiaksi. Hän nosti esiin kuinka kivut tai terveysongelmat voivat olla onnellisuuden esteenä ja pakkohan sitä on olla samaa mieltä. Osan terveysasioista voidaan ajatella menevän turvallisuuden kaipuun alle, mutta on myös terveysongelmia, jotka aiheuttavat pelkkää epämukavuutta elämään, olematta silti vaarallisia. Siitä syystä olen valmis hyväksymään terveysongelmat/kivut omaksi itsenäiseksi onnellisuutta rajoittavaksi tekijäksi.

Itselläni ei ole ollut mitään merkittäviä terveysongelmia. Urheilun takia minulla on toki ollut kaikenlaisia vammoja, mutta ne ovat aina menneet ohi ennemmin tai myöhemmin. Samalla minua kuitenkin huolestuttaa, että kuinkakohan kroppani mahtaa kestää vanhana, kun olen nuorena pistänyt sen niin koville. Näin ollen omalla kohdalla laitan (hyvin vähäiset) terveyshuoleni sinne turvallisuudenkaipuun enkä kivuttomuuden alle. Tosin juuri tällä hetkellä minulla on kipeä käsi (rasitusvamma), ja se kyllä aika merkittävästi rajoittaa onnellisuuttani, kun en pysty urheilemaan samalla tavalla kuin olen tottunut. Oletan kuitenkin, että kyseessä on tälläkin kertaa ohimenevä vaiva ja olen vain liian kärsimätön sen kanssa.

Onnellisuuden turvallisuuspuoli ei muutenkaan ole ollut mitenkään merkittävässä roolissa elämässäni. Olen elänyt turvallisen lapsuuden kannustavassa keskiluokkaisessa perheessä, ja itsenäistymisen jälkeenkin olen aina voinut luottaa, että vanhempani auttavat tarvittaessa. Toisaalta, vielä tärkeämpänä, minulla on isolta osin vanhempieni ansiosta ne työkalut, joiden takia en tarvitse tai kaipaa heidän apuaan.

Merkityksellisyys onkin minulle huomattavasti turvallisuutta tärkeämpi tekijä. Haluan voida vaikuttaa positiivisesti asioihin niin töissä, harrastuksissa kuin muuallakin. Jos tekemisilläni ei ole mitään vaikutusta mihinkään, niin on turha tehdä mitään. Osasyy sille, miksi lähdin edellisestä työpaikastani, oli juuri siinä, etten siellä voinut riittävässä määrin vaikuttaa firman suuntaan. Nykyisessä työssäni tilanne onkin ihan toinen. Urheilupuolella puolestaan tykkään valmentaa sellaisia ihmisiä, jotka ovat valmiita panostamaan omaan kehitykseensä ja joiden tekemisestä pystyy näkemään sen kehityksen, joka antaa merkityksen sille omalle valmennuspanokselle.

Kun taas katsoo blogini nimeä, niin ei pitäisi tulla yllätyksenä, että vapaus on minulle erittäin tärkeää. En esimerkiksi voi sietää sitä, kun minua yritetään käskyttää. Sanon nykyään, että minusta ei ole työntekijäksi, koska en siedä käskyttämistä. Se ei tarkoita, ettei minua voisi hyvällä menestyksellä palkata työntekijäasemaan, vaan pelkästään sitä, että minua tulee töissä kohdella kuin vertaista, tai en tule viihtymään. Vaimokin aina välillä yrittää käskyttää minua, ja kun hän menee siinä liian pitkälle, niin pyrin muistuttamaan, että "Kyllähän sinä tiedät, että minua ei voi käskeä." Minulle pitää perustella, miksi joku asia pitää tehdä, ja sitten minä teen sen vapaaehtoisesti ja käskemättä. Auktoriteettiin vetoaminen puolestaan saa minut näkemään punaista.

Vapaudenkaipuu näkyy selvästi myös tavoitteessani olla taloudellisesti riippumaton. Haluan olla tilanteessa, jossa minun ei ole pakko tehdä edes tuota yhdenvertaista työskentelyä, jos ei ole pakko. Urheilupuolella puolestaan en halua ottaa rahaa siitä (vaikka se voisi olla mahdollista), koska rahaa ottamalla luopuisin samalla osasta vapaudestani harrastaa tasan sillä tavalla kuin itse haluan. Se raha ei ole sen vapaudenmenetyksen arvoista. Samasta syystä en kaipaa illoille tai viikonlopuille mitään lisätienestimahdollisuuksia. Vapaa-aika on tärkeämpää ja saan jo päivätöistäni ihan tarpeeksi rahaa. Asuntosijoituksetkin asettavat vähän turhan paljon velvoitteita. Osakkeet ovat paljon "vapaampia".

Viimeinen onnellisuustekijä eli eteenpäin meneminen aiheutti hieman keskustelua alkuperäisen tekstini kommenteissa. Osa lukijoista ei tunnistanut itsessään sitä tavaran päivittämisen kautta edistymistä ja koki itsensä kehittämisen enemmän omaksi jutukseen. Olin itse asiassa alun perin kirjoittamassa tuota edistymiskohtaa juuri kehittymisen näkökulmasta, mutta sitten kirjoittamani teksti menikin eri suuntaan, jolloin poistin maininnan kehittymisestä tekstin pituuden takia.

Tosiasiassa itsekin näen omalla kohdallani tärkeinpänä eteenpäin menemisen merkkinä juuri tuon oman kehityksen. En voisi esimerkiksi kuvitella urheilevani vain pysyäkseni samalla tasolla kuin nykyään, vaan urheilun pitää olla tavoitteellista tekemistä, jolla pyritään onnistumaan jossakin, mitä ei ennen ole pystynyt tekemään. Kuntourheilu ei ole minua varten.

Työelämässä puolestaan olen oikeastaan jo sillä tasolla kuin missä haluan olla (ylempää johtoa pk-yrityksessä), joten sieltä ei hirveitä kehitysharppauksia ole saatavissa, mutta osaamispuolella kehittymismahdollisuudet ovat rajattomat. Siksi keskitynkin mieluummin siihen.

Yksi syy, miksi poistin maininnan kehittymisestä alkuperäisestä tekstistäni, oli siinä, että osa ihmistä ei osaa suhtautua oikein kehittymiseen. Heille vihjaus kehittymistarpeista on loukkaus heidän nykyisiä taitojaan kohtaan. He haluavat ajatella osaavansa jo nyt kaiken tarpeellisen. Senpä takia he hyvin nopeasti jäävätkin jälkeen, kun kehittymisasenteen omaavat menevät ohi oikealta ja vasemmalta. Minun olisi toisaalta pitänyt ymmärtää, että tätä blogia lukee keskimääräistä enemmän niitä, joilla on oikea asenne kehittymisen suhteen ja vähemmän noita asennevammoja omaavia. Vastaavasti lukijoista keskimääräistä pienempi osa on tuon alkuperäisessä tekstissäni mainitsemani kerskakulutuksen ja tavaroiden päivittämisen kautta "edistymisen" perässä.

En kuitenkaan voi väittää olevani kaikkien maallisten mittareiden yläpuolella, vaan tunnistan selvästi itsessäni halun kasvattaa esimerkiksi sijoitussalkkuni kokoa todennäköisesti hautaan asti. Näin on siitä huolimatta, että tarve sijoitussalkun kasvattamiselle tulee todennäköisesti loppumaan hyvinkin nopeasti. Olen yksinkertaisesti aina tykännyt ns. resurssipeleistä ja elämähän on yhtä suurta resurssipeliä hardcore-asetuksilla (eli ei uusia yrityksiä tai tallennuspisteitä). Se voittaa, jolla on eniten pisteitä lopussa.

No ei vaiskaan. Se voittaa, jolla on eniten hauskaa pelatessa.


lauantai 20. tammikuuta 2018

Kannattaako kuukausikatsauksia kirjoittaa?

Edellisen kirjoitukseni kommenteissa Downshiftaus -blogin kirjoittaja Jarmo Vestola (josta muuten tutustumisen arvoinen juttu myös tämän päivän iltalehdessä, ks. tästä) kommentoi (todennäköisesti vitsaillen), että

"Väittäisin kuitenkin, että tällaisen jutun arvo on paljon paljon isompi, kuin jonkun tylsän rahankäytön kuukausikatsauksen, josta lukijalle ei jää käteen oikein yhtään mitään. Oikeastaan sellaisen kirjoittaminen on mielestäni jopa rikos, jolla varastetaan lukijan kallisarvoista aikaa."

Lue koko kommentti tästä.

Olen miettinyt samaa asiaa itsekin, joten päätin nostaa sen kokonaan omaksi kirjoituksekseen, sen sijaan että olisin vain vastannut tuolla kommenttiosiossa.

Olen tästä asiasta hyvin pitkälle Jarmon kanssa samaa mieltä. En ole enää pitkään aikaan jaksanut kuin korkeintaan silmäillä muiden kuukausikatsauksia. Luulen, että alkuaikoina muiden luvut saattoivat kiinnostaa, mutta nyt, kun takana on useita vuosia blogien lukemista ja kirjoittamista, niin eivät ne vaan oikein pysty tarjoamaan mitään uutta tai kiinnostavaa.

Tästä huolimatta olen itse kirjoittanut ja tulen jatkossa kirjoittamaankin kuukausikatsauksia sekä säästöihin että kuluihini.

Ensinnäkin näen, että noilla säännöllisillä katsauksilla on oma roolinsa lukijakunnan säilyttämisessä ja kartuttamisessa. Jotta blogille muodostuu säännöllinen lukijakunta, on juttuja tultava riittävän tiheästi. Mitä tiheämmin kirjoittaa, sitä paremmin lukijoita kertyy. Juttujen laatu tuntuu loppujen lopuksi olevan vähemmän merkittävä tekijä. Ainakin minun olisi mahdotonta keksiä koko ajan uusia kiinnostavia aiheita kirjoitettavaksi, niin on hyvä olla tuollaisia säännöllisiä täytejuttuja, joita voi käyttää kirjoitusrytmin ylläpitämiseksi.

Toiseksi nuo säännölliset katsaukset estävät minua lopettamasta kirjoittamisen kokonaan ja laskevat kynnystä uusien tekstien kirjoittamiselle. Kirjoittaminen on nimittäin vähän sellaista, että sen kanssa pitää pitää rytmiä tai rutiinia yllä, tai on aina vaan vaikeampi ja vaikeampi niin sanotusti "tarttua kynään". Luulen, että ilman kuukausikatsauksia tämä blogini olisi jo passivoitunut täysin. Luulen, että blogi olisi ajautunut tilaan, jossa "Siitä on jo niin pitkä aika, kun viimeksi kirjoitin blogiini, että en viitsi enää sinne kirjoittaa. Ei siellä ole enää kävijöitäkään, jotka tekstin näkisivät."

Kolmanneksi kuukausikatsaukset ovat blogissani myöhemmin käytettävissäni, jos olen kiinnostunut muistelemaan, miten mahdoinkaan asioista ajatella. Tässä kuitenkin joka vuosi ajatukset ja suhtautumiset asiohin muuttuvat, niin on varmasti mielenkiintoista myöhemmin katsoa omaa "evoluutiotaan".

Neljänneksi ne ovat tapa, joilla voin osoittaa muille, minkä polun olen käynyt läpi. Kun esimerkiksi 50 vuotiaana olen miljonääri, niin muiden on niin helppo kuvitella ja väittää, että se on tapahtunut jotenkin maagisesti sormia napsauttamalla tai puhtaan onnen seurauksena. Blogin raporttien avulla minun on helppo sanoa, että siellä se on netissä kaikki julkista tietoa, josta pystyy näkemään jokaisen askeleen, jonka olen ottanut kohti tuota lopputulosta. Esimerkiksi nyt minulla on vasta reilun 100 000 € verran nettovarallisuutta, mutta tiedän silti tuon miljoonan olevan väistämättömästi edessä. Ei siinä ole mistään onnesta tai taikatempuista kyse.

Eli tässä ovat ne neljä syytä, joiden mielestä minun ja muidenkin kannattaa jatkossakin kirjoitella kuukausikatsauksia, vaikka ne eivät ainakaan kokeneille lukijoille juuri mitään annakaan. Saa toki esimerkiksi kommenteissa kertoa, jos olet eri mieltä kuukausikatsausten kiinnostavuudesta.



keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Nämä neljä asiaa tekevät sinut onnelliseksi

Nyt kun olen klikkiotsikolla saanut sinut lukemaan tätä, niin pyrin oikeasti tarjoamaan jotain, joka auttaa sinua ymmärtämään elämää, onnellisuutta ja ehkä itseäsikin paremmin.

Onnellisuushan on aika vaikea aihe ja sen lähteitä on vaikea tunnistaa. Tilannetta ei helpota se, että ympäröivä maailma pyrkii jatkuvasti hämäämään meitä luulemaan, että onnellisuus on jotain jatkuvaa huumaa, jonka saa esimerkiksi ostamalla jotain uusia hienoja tavaroita (dopamiinipiikin perässä juoksemista) tai metsästämällä tuoreen rakastumisen tunnetta (oksitosiinin yliannostus).

Todellisuudessa onnellisuus on niinkin yksinkertainen asia kuin onnettomuuden puute. Se huuman perässä juokseminen nimittäin ei johda onnellisuuteen pitkällä tähtäimellä. Huuman saaminen vaatii joka kerta enemmän ja enemmän virikettä, ja jossakin vaiheessa yksinkertaisesti tulee seinä vastaan, eikä sitä ole enää mahdollista saavuttaa. Tästä puolestaan seuraa tyytymättömyyttä ja onnettomuutta. Sen sijaan sitä, että elämässä ei ole mitään vialla, voi ihan perustellusti kutsua onnellisuudeksi.

Näin ollen tärkeintä olisi pyrkiä karsimaan elämästä ne onnettomuutta aiheuttavat jutut.

Otsikossa lupaamani neljä onnelliseksi tekevää asiaa voidaankin ajatella myös asioina, joita koskevat puutteet tekevät sinut helposti onnettomaksi. Näitä asioita ovat:
(Luetellut asiat eivät ole tärkeysjärjestyksessä.)

1. Turvallisuus

On vaikea olla onnellinen, jos ei tunne oloaan turvalliseksi. Kyse voi olla esimerkiksi taloudellisesta turvattomuudesta, väkivallan uhasta tai vaikka pelkoa oman parisuhteensa pysyvyydestä. Mikä tahansa turvattomuuden tunnetta aiheuttaakaan, siitä tulisi pyrkiä pääsemään eroon, jotta onnellisuus on edes mahdollista.

Onnellisuuden esteenä oleva pelkoa tuottava asia saattaa myös olla täysin kuviteltu uhka, jolloin ratkaisu ei löydy olosuhteita muuttamalla, vaan oman sisäisen maailman muutoksella kuten luopumalla perusteettomista peloista.

Tai ehkä esimerkiksi koettu työpaikan menettämisen uhka on enemmän kiinni siitä, ettet usko omiin kykyihisi työmarkkinoilla kuin työpaikan todellisista vähennystarpeista. Tällöin oikea toimenpide on pyrkiä omia taitojaan ja tehdä itsestään halutumpi henkilö työmarkkinoilla.

Kannattaa siis olla tarkkana sen kanssa, syntyykö turvattomuuden tunne todellisesta ulkoisesta uhasta vai onko kyse vain sisäisestä pelokkuudesta tai omista kyvyistä, ja valita tilanteen korjaamiseksi valittavat toimenpiteet sen mukaan.

2. Merkityksellisyys

Kaikki meistä haluavat olla merkityksellisiä. Toisin sanottuna, emme halua, että elämämme tällä maapallolla on ollut täysin yhdentekevä ja merkityksetön. Merkityksellisyyttä voi hakea esimerkiksi uran, lasten (kenellekään et tule olemaan yhtä tärkeä kuin lapsellesi) tai pahimmillaan väkivallan kautta (sillä hetkellä, kun väkivaltaa tehdään, väkivallantekijä on urhin elämän merkityksellisin ihminen). Uskon, että merkityksen hakeminen on yksi suurimmista syistä, miksi on esimerkiksi kouluammuskeluita. Siinä syrjäytynyt nuori sanoo: "Nyt te huomaatte, että minä olen olemassa ja minulla on väliä."

Paras tietysti olisi, että ihmiset hakisivat merkityksellisyyttä positiivisten asioiden kautta, eikä negatiivisten. Niinpä näkisin, että paras tapa tehdä itsestään merkittävä, on auttaa muita. Sitä voi tehdä ihan kuka tahansa ja tapojakin on niin monta, että kaikille löytyy varmasti omansa. Auttamisen vahvuutena on myös se, että sillä ei ole eräpäivää. Lapsen itsenäistyessä hänen vanhemmistaan tulee hänelle koko ajan vähemmän ja vähemmän merkittäviä henkilöitä, joten jos lapsen vanhempi on rakentanut koko omakuvansa ja onnellisuutensa lastensa varaan, niin hän tulee helposti pettymään. Myös ura tulee jossain vaiheessa päätökseensä ja todennäköisesti se on saavuttanut lakipisteensä kauan ennen sitä.

Niinpä suosittelen kaikkia teitä miettimään, mikä voisi olla se juuri sinun tapasi auttaa muita ja tehdä itsestäsi tärkeä ja positiivinen vaikutus tälle maailmalle.

3. Vapaus / Vapaaehtoisuus

Mieti tilanne, jossa olet täysin turvallisessa vankilassa, jossa kaikki fyysiset ja terveydelliset tarpeesi täytetään, ja teet siellä tärkeää muita auttavaa työtä, mutta sinulle ei anneta muutakaan vaihtoehtoa. Et voi päättää lähteä muualle, etkä voi päättää tehdä jotain muuta. Todennäköisesti et olisi kovin onnellinen.

Vapaaehtoinen osallistuminen on hyvin tärkeä osa onnellisuutta. Siksi esimerkiksi taloudellisen riippumattomuuden lisääminen helposti lisää myös tyytyväisyyttä työhönsä. On paljon mukavampaa tehdä työtä sen takia, että haluaa sitä tehdä, kuin siksi, että on pakko. Näin on, vaikka kyse olisi täsmälleen samasta työstä. Eläkkeelle lähtenyt saattaa esimerkiksi palata vanhaan työhönsä täynnä uutta motivaatiota ja innostusta, vaikka ennen eläkettään tämä sama ihminen oli ollut täysin kyllästynyt ja laski vain päiviä eläkkeeseensä.

Vapaaehtoisuuden puutteeseen mielestäni liittyy myös rikkaiden tyytymättömyys verotukseensa. Rikkaat maksavat lähes kaikki valtion saamat tuloverot ja niillä rahoilla autetaan montaa ihmistä, mutta rikkaat eivät saa tästä iloa, koska heillä ei ole vaihtoehtoa. Jos verotuksessa voitaisiin lisätä vapaaehtoisuutta esimerkiksi antamalla valinnanvapautta sen suhteen, mihin veroeuroja käytetään, uskoisin meillä olevan paljon tyytyväisempiä veronmaksajia näinkin korkealla verotuksen tasolla.

4. Eteenpäin meneminen / Edistyminen

Edistyminen ja eteenpäin meneminen jäävät mielestäni liian vähälle huomiolle onnellisuutta ajatellessa. Kun miettii, mistä ihmiset haaveilevat, niin useinhan kyse on jostain leppoisesta elämästä, jossa ei enää pyritä mihinkään, vaan ollaan vain rennosti ja "nautitaan elämästä". Voi olla, että tällainen elämä onkin onnellista osalle ihmisistä, mutta minun on vaikea uskoa, että etenkään taloudelliseen riippumattomuuteen kykenevät (eli tavoitteelliset pitkäjänteiset) ihmiset voisivat nauttia tuosta paikallaan olosta.

Luulenkin, että nuo paikallaan olosta nauttivat ihmiset ovat enemmänkin poikkeus kuin sääntö. Useimmat meistä haluavat mennä eteenpäin. Mikä muukaan selittää sitä ihmisten halua jatkuvasti päivittää televisiotaan isommaksi, asuntoaan hienommaksi tai autoaan uudemmaksi? Ne ovat tapoja näyttää itselle ja muille, että elämässä on tapahtunut edistystä. Sama palo edistymiseen ajaa urheilijat parantamaan tuloksiaan ja vaurastujat kasvattamaan sijoituspottiaan. Mahtaako olla sattumaa, että sekä urheilu että vaurastuminen tutkitusti parantavat onnellisuutta?

Eteenpäin menemisen halu näkyy myös siinä, mitä ymmärtämättömät kutsuvat ahneudeksi. Ihminen, jolla on "liikaa rahaa" (mitä se nyt sitten tarkoittaakaan), ei halua lisää raha, koska hän on ahne, vaan hän haluaa enemmän, koska se luo hänelle tunteen edistyksestä. Kun toimitusjohtaja saa uudesta työpaikasta enemmän palkkaa kuin edellisestä ja enemmän kuin kollegansa saavat muualla, hän ei oikeasti kaipaa sitä rahaa, vaan hän nauttii siitä edistysaskeleesta ja arvostuksesta (merkityksellisyydestä), josta tuo palkka signaloi. Jos taas palkka pysyisi samana tai pienenisi, niin se kertoisi askeleesta taaksepäin, mikä koetaan negatiiviseksi, vaikkei rahalle varsinaista tarvetta olisikaan. Noissa tilanteissa tosin asian voi tosin pystyä perustelemaan itselleen muilla tavoilla (esim haastavampi työ, vaikka palkka onkin pienempi), jolloin uutta pestiä ei koeta taka-askeleeksi. 

Näin ollen näiden ahneudesta syyttävien pitäisi alkaa ymmärtää, että he eivät tosiasiassa pyydä näitä ihmisiä luopumaan rahasta, vaan yhdestä onnellisuutensa peruspilareista eli eteenpäin menemisen tunteesta. Samalla tavalla liian alhaiset tuloerot ovat huono asia, koska ne ryöstävät ihmisiltä mahdollisuuden edistyä elämässään. Tuloeroja tärkeämpänä mittarina pitäisi pitää sosiaalista liikkuvuutta (eli liikkumisen helppoutta tuloryhmästä toiseen). Köyhille on tärkeämpää antaa mahdollisuus edetä parempaan elämään kuin antaa heille entistä isompi osa muiden edistyksestä, mutta samalla pitää heidät siellä pohjalla almujen varassa ilman keinoja parantaa omaa elämäänsä.

Mielestäni sosiaaliturvassa olisikin syytä olla vähemmän kiinnostuneita tukien tasosta ja enemmän siitä, millä me saamme tukien varassa elävät ihmiset kokemaan elämänsä turvalliseksi, merkitykselliseksi, vapaaehtoiseksi ja eteenpäin meneväksi. Nykyään keskitytään ihan liikaa pelkästään turvallisuuteen (eli onko sosiaaliturva riittävällä tasolla) ja unohdetaan täysin nuo muut vähintään yhtä tärkeät ellei tärkeämmät asiat.

Oletko onneton?

Jos siis koet olevasi onneton, kehotan sinua miettimään jokaista näistä kohdista erikseen, ja pohtimaan, onko sinulla puutteita jonkun niistä kohdalla? 

Koetko elämäsi turvalliseksi? Koetko jonkin asian uhan harteillasi?

Koetko elämäsi merkitykselliseksi? Onko elämässäsi jotain tai joku, joka saa sinut tuntemaan itsesi tärkeäksi?

Koetko voivasi toimia vapaasti? Vai teetkö asioita, koska on pakko?

Koetko meneväsi elämässäsi eteenpäin vai junnaako kaikki vaan paikallaan?

Kun olet näiden kohtien perusteella pystynyt tunnistamaan ongelmakohtasi, sinun pitäisi olla helppo alkaa keksiä keinoja muuttaaksesi tilannettasi niin, että tulevaisuudessa asiat ovat paremmin. Tai jos et osaa itse ratkaista ongelmaasi, niin ympäriltäsi löytyy varmasti ihmisiä, jotka auttavat mielellään, jos vain pyydät.