maanantai 17. huhtikuuta 2017

Idioottien ylimielisyys

Elämme aikoina, jolloin moni ajattelee olevan hyväksyttyä haukkua asiantuntijoita ylimieliseksi ja itse tehdä omat johtopäätöksensä kuka minkäkin epäilyttävän lähteen perusteella. Pahimmillaan tämä johtaa kuolemiin, kuten on nykyisen rokotesalaliittoteoreetikkojen hysterian kohdalla. He pelottelevat ihmisiä, ja sen takia lapsia, vanhuksia ja immuniteetiltaan heikentyneessä tilassa olevia kuolee täysin ehkäistävissä oleviin tauteihin.

Siinä vaiheessa, kun ihmisen typeryys saa paitsi hänet itsensä hengenvaaraan, mutta myös vaarantaa muiden ihmisten terveyden, on mielestäni täysin hyväksyttävää kutsua näitä henkilöitä idiotteiksi.

Osiltaan tämä idioottius on myös seurausta heidän ylimielisyydestään. He kuvittelevat google-haun ja turhan julkkiksen tai häpäistyn entisen lääkärin lausuntojen perusteella tekemänsä johtopäätöksen olevan parempi kuin koko tieteellisen yhteisön konseksuksen tästä aiheesta.

Rokotesalaliitot edellyttävät myös, että lähes kaikki lääkärit, tutkijat ja viranomaiset olisivat mukana tässä salaliitossa tunkemassa tarpeettomia ja jopa haitallisia rokotteita maailmalle. Nämä idiootit asettavat siis itsensä kahdella tasolla näiden kaikkien lääkäreiden, tutkijoiden ja viranomaisten yläpuolelle. Ensin he nostavat itsensä älykkäämmäksi kuin nämä asiantuntijat. Ovathan he huomanneet jotain rokotteista, jota nuo muut eivät näytä huomanneen. Toiseksi he nostavat itsensä moraalisemmaksi kuin kaikki nämä toimijat. Heidän täytyy olla muita parempia, koska he itse eivät olisi valmiita myymään turhia rokotteita - varsinkaan, jos se samalla tarkoittaa lasten terveyden vaarantamista, kun taas lääkärit antavat rokotteita päivittäin. He olettavat lääkäreiden olevan täysin välinpitämättömiä aiheuttamastaan vaarasta.

Heidän maailmassaanhan nämä turhat rokotteet tietoisesti jaetaan ihmisille, koska lääkeyritykset ja lääkärit haluavat rahaa. Jotta tämä salaliitto voisi toimia, täytyisi lähes jokaisen lääkärin, tutkijan ja viranomaisen joko olla liian tyhmä huomatakseen, mitä on tapahtunut, tai liian itsekäs, ahne ja välinpitämätön välittääkseen, mitä tapahtuu. Onneksi meillä on maallikkoja (idiootteja), jotka googlen ja somen kautta ovat paljastaneet totuuden?

Rokotteet eivät tietenkään ole ainoa ala, jossa idiottit nostavat itsensä muiden yläpuolelle. Hyvin tavallista on kuulla jotain tyyliin "En ole yhtään kiinnostunut politiikasta, mutta ovathan nämä poliitikot ihan typeriä ja omaneduntavoittelijoita." Sitten alkaa tulla listaa siitä, miten asiat pitäisi hoitaa paremmin, vaikka oma panostus esimerkiksi talouspolitiikan ymmärtämiseen rajoittuu someen ja keltaiseen lehdistöön.

Tällä ilmiöllä on itse asiassa nimikin. Sitä kutsutaan Dunning-Kruger-vaikutukseksi tai ylivertaisuusvinoumaksi.

Wikipedian mukaan:
"Ylivertaisuusvinouma on kognitiivinen vinouma, jossa yksilö yliarvioi itsensä jossakin suhteessa kuten vaikkapa jonkin taidon hallinnassa. Lisäksi tyypillisesti mitä huonompi yksilö on kyseisessä taidossa, sitä enemmän tämä yliarvioi osaamistaan. Tämän voi katsoa johtuvan siitä, että kun yksilö ei hallitse taidon suorittamista ei tämä osaa myöskään arvioida osaamistasoa. Kyse on siis metakongitiivisesta vajavaisuudesta eli kyvyttömyydestä arvioida oikein omaa taitotasoaan."

Asiaa koskeva tutkimus on myös osoittanut, että korkean taitotason ihmiset puolestaan usein aliarvioivat oman osaamisensa. Heillä tämä johtuu siitä, että he olettavat muiden osaavan samat asiat kuin he itse osaavat, minkä lisäksi he ovat havainneet, kuinka paljon heillä on vielä opittavaa.

Sanonta "The trouble with the world is that the stupid are cocksure and the intelligent are full of doubt" (Bertrand Russel) tuntuu siis tämän tutkimussuunnan mukaan pitävän varsin hyvin paikkansa.

Elämme myös yhteiskunnassa, jossa varmuudelle annetaan paljon arvoa. Meidän on helppo äänestää varmalta vaikuttavaa poliitikkoa, vaikka tuon varmuuden takana olisi ammattitaidottomuus, typeryys tai jopa puhdas epärehellisyys. Paljon vaikeampi on saada ääniä, jos on älyllisesti rehellinen epäröivä ihminen, joka osaa myös myöntää, jos ei tiedä jotain.

Meidän kaikkien pitäisi jatkossa olla paljon kriittisempiä kuunnellessamme oikeasti asiantuntevuutta vaativia keskusteluita. Jos joku asiaa työkseen tekevä, jolla on alan koulutus ja vuosikymmenen kokemus sanoo jotain, ja häntä vastustava on lähinnä tottunut kommentoimaan asioita oluttuopin yli paikallisessa kuppilassa, niin jälkimmäisen sanoille ei ehkä kannata antaa erityisen suurta arvoa, vaikka hän kuulostaisi kuinka varmalta asiastaan tai osaisi esittää ensikuulemalta järkevältä kuulostavia perusteluita. Aivan kuten hän ei ole pätevä tekemään esittämänsä kaltaisia johtopäätöksiä, niin kannattaa muistaa, että sinä tai minä emme välttämättä ole päteviä arvioimaan hänen sanojensa todenmukaisuutta. Kannattaa muistaa, että asiantuntijuuden hankkiminen vaatii AINA paljon työtä, ja kukaan, joka sitä työtä ei ole tehnyt, ei voi hallita asiaa riittävällä tasolla kyseenalaistaakseen asiantuntijoiden yhteisen lopputuloksen. Joka toisin kuvittelee, on ylimielinen idiootti.



keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Kuluraportti maaliskuu 2017

Maaliskuussa rahaa paloi enemmän kuin koskaan. Elämisen kulut olivat jopa 2060 €. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun 2000 € raja ylittyi. Lisäksi työn kuluihin* meni 469 €, joka on hieman enemmän kuin tavallisesti, mutta koska helmikuussa oli tavallista vähemmän, niin kyse on varmasti vain tankkausten ajoittumisesta kuun vaihteessa.

Syynä maaliskuun suurille elämisen kuluille oli aikaisemminkin mainitsemani auton jarrujen huolto. Olisi varmaan pitänyt huoltaa jarrut aikaisemmin, niin olisi voinut päästä vähemmällä, mutta kun en oikein autoista ymmärrä, eikä määräaikaishuolloissa niistä olla osattu riittävästi kertoa.

Auto piti myös katsastaa maaliskuussa, joten yhteensä autoon meni ylimääräistä rahaa noin 850 €.

Auton lisäksi rahaa meni 72 € työttömyyskassan jäsenyyteen. Pidän tuota ehkä vähän turhana kuluna, mutta kun se on niin pieni summa suhteessa siihen hyötyyn, mitä kassaan kuulumisesta on, maksan sen ainakin tänä vuonna vielä.

Monihan muuten kuvittelee noilla kassamaksuilla katettavan ansiosidonnaiset työttömyyskorvaukset, mutta tuo maksun suuruudenhan pitäisi antaa vinkin siitä, miten asiat oikeasti ovat. Valtaosa ansiosidonnaisista työttömyyskorvauksista tulee valtion kassasta ja siten myös niiltä, jotka eivät ole oikeutettuja ansiosidonnaiseen. Liitot ovat vaan osanneet lobata asian niin hyvin, että ne saavat kunnian korvauksista ja valtio kantaa kulut. Reilu peli kaikin puolin. Etenkin niiden osalta, jotka maksavat siitä, mutteivat hyödy.

Mutta takaisin asiaan.

Näitä mainitsemiani ylimääräisiä kuluja lukuunottamatta kuukauden kulut olivat varsin tavalliset. En siis ole kovin huolissani historiallisen suurista kuluista, eli siitä, että kulut olisivat karkaamassa käsistä. Tälläisia sattuu, eikä niistä tule välittää liikaa. Voin paljastaa sen verran, että nettopalkkani on suurin piirtein 3000 €/kk, joten puskuria siihen, että kuukauden tuloni eivät enää riittäisi, on vielä melkoisesti jäljellä.


*Työn kuluja ovat kahdella paikkakunnalla asumisesta johtuva ylimääräisen asunnon vuokra sekä ylimääräiset polttoainemenot, jotka johtuvat siitä, että joudun ajamaan kahden paikkakunnan väliä.


sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Paljonko rahaa on tarpeeksi?

Olen töissä puhunut aika avoimesti siitä, että säästän ja sijoitan paljon, ja että tarkoituksenani on voida jäädä "eläkkeelle" varsin aikaisin. Minulta sitten kysyttiin, että paljonko rahaa olisi tarpeeksi.

Aikaisemmin olisin varmaankin sanonut jotain taloudellisesta riippumattomuudesta, mutta ajatukseni ovat selvästi hieman muuttuneet sen mukaan, kun aikaa on kulunut ja varallisuutta on kertynyt.

Tällä hetkellä sanoisin, että rahaa on tarpeeksi kun:
1. Minun ei tarvitse tehdä mitään rahan takia.
2. Minun ei tarvitse jättää mitään tekemättä rahan takia.
3. Talouteni kestää suurenkin taloudellisen shokin niin, etten menetä kohtia 1 ja 2.

Eli kohta 1 tarkoittaa käytännössä taloudellista riippumattomuutta. Se ei toisaalta tarkoita sitä, etten voisi tuolloinkin käydä palkkatöissä tai olla vaikka yrittäjänä. En kuitenkaan halua olla päivääkään töissä sen takia, että tarvin rahaa maksaakseni menoni. Minulle motivaation työssä käymiselle pitää löytyä jostakin muusta kuin siitä kuukausipalkasta.

Kohta 2 saattaa monelle tuntua oudolta, ja monelle tuo kohta koituisikin koko projektin esteeksi. Useimmilla nimittäin tuntuu olevan aika huono impulssinkontrolli ja he ovat huonoja myös tunnistamaan, mikä on oikeasti tärkeää ja mikä on vain lyhyen tähtäimen houkutus ilman todellista lisäarvoa. Tämä kohta ei nimittäin tarkoita sitä, että pitäisi ostaa kaiken mitä vähänkään sattuu himoitsemaan, vaan että pystyy ostamaan ne asiat, joita oikeasti haluan ja joiden kustannus-hyötysuhde on kohdallaan. Tuolloinkin kaikki "ihan kiva, muttei oikeasti paranna elämääni" -jutut saavat jäädä hyllyyn. Kun minulla on yksinkertaiset ja suhteellisen halvat halut, niin voin hyvinkin pienellä rahalla ostaa ne asiat, joita oikeasti haluan tai tarvin.

Vaimoni aina välillä sanoo esimerkiksi, että "Olisi kiva lähteä tuonne, mutta ei ole varaa" tai "Olisi kiva ostaa tuollainen koti, mutta ei meillä ole varaa". Sanon noihin yleensä, että olisi meillä varaa tuohon ja vaikka mihin muuhun, mutta se ei olisi järkevää ja siksi emme tee sitä. Emme siksi, että meillä ei olisi varaa. Meillä olisi varaa ostaa 600 000 € maksava omakotitalo, mutta siinä ei olisi mitään järkeä, koska sen jälkeen meidän kaikki rahat (ja iso läjä pankin rahoja) olisi kiinni siinä, eikä meillä olisi varaa mihinkään muuhun.

Kohdan 2 pointti on siis siinä, että pystyn toteuttamaan kaikki ne todelliset haluni ja tarpeeni ilman, että menetän samalla taloudellista riippumattomuuttani (kohta 1). Käytännössä tämä tarkoittanee sitä, että vaikka eläisin täysin pääomatulojeni varassa, niin tuloista pitäisi kuukausittain (tai ainakin vuositasolla) jäädä hieman yli, koska se tarkoittaisi, että tuloni ovat hyvin riittäneet kaikkiin tarpeisiini.

Kohta 3 on ehkä uusin lisäys taloustavoitteisiini. Varallisuuden kerryttyä olen nimittäin alkanut tunnistaa tilanteita, joissa sen voi menettää. Entä jos ostan omakotitalon, joka homehtuukin ja muuttuu arvottomaksi? Jos minulla on vain juuri ja juuri taloudelliseen riippumattomuuteen tarvittavat rahat, joutuisin tuossa tilanteessa palaamaan töihin, koska olisin tuon yhden tapahtuman takia menettänyt lähes koko varallisuuteni. Tai entä, jos minä tai joku läheiseni sairastuu vakavasti? Lehdissä on esimerkiksi ollut muutamia näitä juttuja, joissa suomalainen on sairastunut ulkomailla ja sitten alkanut ihmetellä, että mistä saisi ne kymmenet tuhannet eurot, jotka Suomeen palaaminen vaatisi. Tai jos vaikka ulkomailla olisi saatavilla parempaa hoitoa kuin Suomesta, mutta se maksaisi satoja tuhansia? Tai entä, jos ajan autoa ja keskittymiseni herpaantuu, ja joku sivullinen kärsii vakavat vammat, joista joudun maksamaan satojen tuhansien korvaukset?

On varmasti lukuisia muitakin sudenkuoppia, jotka voisivat maksaa minulle kaiken sen työn, jonka olen varallisuuteni karruttamiseksi tehnyt. Siksi haluaisin etukäteen kerätä riittävän ison varallisuuden, että voin luottaa säilyttäväni taloudellisen riippumattomuuden, vaikka elämässä tapahtuisi yllättäviä käänteitä. Mitä jos olenkin jo eläkeiän kynnyksellä, kun menetän varallisuuteni, enkä ole kerryttänyt juurikaan eläkettä, koska olen niin luottanut varallisuuteni elättävän minut eläkeikäni yli? Tuossa vaiheessa on liian myöhäistä palata töihinkään.

Tällä hetkellä arvioin, että taloudellisen riippumattomuuden ylittävä riittävä puskuri kohtaa 3 varten olisi noin 300 - 500 tuhatta euroa. Tuossa puskurissa on toisaalta se hyvä puoli, että sehän jatkaa kasvamistaan, vaikka en lisäisikään rahaa järjestelmään. Taloudelliseen riippumattomuuteen vaadittavat varat kattaisivat elinkustannukseni ja kaikki loput tulisi uudelleensijoitettua, jolloin puskuri kestäisi koko ajan isompia ja isompia shokkeja.

En myöskään pidä puskurin keräämistä kohtuuttoman suurena haasteena, koska minulla ei ole varsinaisia haaveita eläkkeelle siirtymisestä, kun taloudelliseen riippumattomuuteen vaadittavat varat ovat kasassa. Pidän ehkä välivuoden tai pari, mutta kyllä sen jälkeen pitää taas löytyä jotain mielekästä tekemistä omalta osaamisalueeltani.

Muutaman sadan tuhannen puskurin kerääminen (taloudellisen riippumattomuuden lisäksi) ei toisaalta senkään takia tunnu pahalta, koska laskelmissani kyse ei enää ole siitä, että tuleeko minusta miljonääri vai ei, vaan siitä, montako miljoonaa minulle kertyy elämäni aikana. Olettaen siis, etten kuole nuorena. Ja vaikka kuolisin, niin ei tämä projekti silti hukkaan ole mennyt. Olen nauttinut tästä matkasta paljon enemmän kuin mitenkään olisin voinut nauttia uudesta autosta, isommasta talosta tai uudesta elektroniikasta.


sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Säästöjen tilannekatsaus maaliskuu 2017

Maaliskuussa säästöön sain varsin hyvän 2162 €. Olen sen ansiosta reippaasti edellä vuoden tavoitetahtia. Seuraava kuukausi (huhtikuu) tulee tosin olemaan suhteellisen huono, koska auton huoltoon meni niin paljon rahaa ja se pitää maksaa nyt.

Vuonna 2017 olen saanut säästöön jo 6299 €. Tavoitteeseen päästäkseni minun tarvitsee loppuvuoden aikana säästää hieman alle 1750 €/kk. Kun alkuvuosi on mennyt niin vahvasti, niin loppuvuoden kuukausittainen vaadittu summa on mukavasti laskenut siitä, mitä se oli aluksi.

Elämässäni saattaa myös olla tulossa muutoksia, jotka olennaisesti vaikuttavat säästömääriini ja rahankäyttööni, mutta niistä enemmän myöhemmin, kun suunnitelmat varmistuvat. Siihen asti mennään vanhalla tutulla kaavalla.