torstai 31. joulukuuta 2015

Vuoden 2015 säästöt

Joulukuussa sain säästöön 985,97 €, mikä toi koko vuoden säästösummani 10 500 euroon. Minulla oli jo säästössä pyöreä 11 000 €, mutta vuokralaisen vaihtumisesta aiheutunut välityskulu pakotti minut nostamaan 500 € säästöistäni. Oikeastaan en olisi tarvinnut noin paljoa, mutta halusin pitää säästösumman tuollaisena mukavana tasasummana.

Tässä kirjoituksessa ilmoitettuja lukujahan ei kannata verrata edellisvuoden vastaaviin, koska silloin seurasin vain varsinaisiin sijoituksiin meneviä rahoja, kun taas nyt mukana ovat myös lyhennykset. Näin oli mm. siitä syystä, että lainamääräni oli kasvanut liian suureksi, joten tarkoituksenani oli ohjata enemmän rahoistani lainoihin kuin sijoituksiin. Toisaalta en ole saanut velkaantuneisuuttani laskuun vuoden 2015 aikana, koska sijoitusasunnon remppa ja auton hankinta veivät isot summat rahaa. Ehkä tätä voi pitää puolustusvoittona, kun velkaantuneisuus ei noista kahdesta rahareiästä huolimatta lähtenyt kasvuun.

Tänä vuonna työpaikan vaihtamisesta johtuneet tulottomat kuukaudet sekä uuden työpaikan aiheuttamat ylimääräiset kulut tekivät sen, että säästösummissa oli suurta vaihtelua (ks. kuvio alla). Tulevaisuudessa oletettavasti on tasaisempaa ja toivottavasti saan työn kulujakin pienemmäksi, niin saan säästösummat taas suuremmiksi. Muutenhan tämä tonni kuussa -vauhti ei ole ollenkaan paha, mutta kun totuin jo paljon parempaan, niin harmittaahan tuo, kun onnistuin saamaan "vain" vähän päälle kymppitonnin kasaan.


Koko vuoden tavoitteesta (20 000 €) jäin todella pahasti juuri tuon työpaikan vaihtamisen takia. Sitä en tosin kadu yhtään, koska nykyinen työpaikkani on kaikin tavoin paljon parempi paikka työskennellä. Taloudellinen riippumattomuuskaan ei juuri tällä hetkellä tunnu enää niin tärkeältä, mikä on ehkä vienyt halun olla ihan niin tarkka rahan kanssa kuin ennen. Kuten mielestäni olen aikaisemminkin todennut: Jos kaikki on hyvin ja luottaa tulojensa säilymiseen, niin ei se taloudellinen riippumattomuus välttämättä ole niin tärkeä asia.

Projektia aloittaessani näin ei ollut. Voi myös olla, että viiden vuoden päästä tilanne on taas toinen, joten mielestäni projektiani on syytä jatkaa, vaikka voin ehkä sallia itselleni vähän löysempää tahtia kuin alun perin suunnittelin. Alkuperäiset neljän ja viiden vuoden suunnitelmat saavat todennäköisesti jäädä (koska pidän niitä jo melko mahdottomina saavuttaa) ja muista tulevaisuuden suunnitelmista ja tavoitteista kirjoittelen lisää myöhemmin.




.

perjantai 25. joulukuuta 2015

Rahastressiä?

Edellinen kirjoitukseni sai pari lukijaa kommentoimaan siitä kuinka stressaan rahasta. Vaikka en viestien sisällöstä olekaan aivan samaa mieltä, niin saamani kaltaiset kommentit ovat hyviä, koska ne saavat minut ajattelemaan asiaa tarkemmin ja kyseenalaistamaan omia oletuksiani. Stressaanko tosiaan liikaa rahasta?

Pohdintani lopputuloksena oli, että mielestäni en stressaa (liikaa). Olen toki tässä syksyn aikana stressannut tietyistä raha-asioista, mutta en mielestäni liikaa. Kuten olen aikaisemmin kirjoittanut: Tyytyväisyys on vihollinen. Jos omaan tilanteeseensa on liian tyytyväinen, niin silloin tulee luistettua omien tavoitteiden vaatimista asioista. Pidän edelleen omaa tavoitettani arvokkaana asiana, joten en ole pienen stressin takia luopumaan siitä. Vain jos kokisin tavoitteen tavoittelun aiheuttaman stressin nousevan liian suureksi suhteessa tavoiteltavaan hyötyyn, voisin harkita suurempia muutoksia tapaani elää ja käsitellä rahaa. En toisaalta usko, että muuttamalla rahankäyttöni huolettomaksi voisin millään tavalla pienentää rahastressiäni.

Toiaalta en myöskään pidä stressiä pelkästään pahana asiana. Jos elämästäni poistaisi kaikki asiat, jotka aiheuttavat stressiä, niin melko tylsää olisi. En esimerkiksi haluaisi olla työssä, joka ei aiheuttaisi stressiä. Pari kuukautta stressitön työ voisi olla mukavaa rentoutumista, mutta ennemmin tai myöhemmin sitä alkaa kaivata haasteita. Stressi kertoo myös siitä, että stressin kohde on itselle tärkeää. On nimittäin vaikea stressata asiaa, joka on itselle yhdentekevä. Pitäisikö minun siis olla välinpitämätön pelkuri, joka ei haasta itseään millään tavalla, jotta välttäisin stressin? Ei mielestäni.

Muutkin ovat huomanneet, että stressi ei ole pelkästään negatiivista. Positiivista stressiä on alettu kutsua eustressiksi ja Wikipedian mukaan: "Eustressi on hyvänlaatuista stressiä, joka on välttämätöntä ihmisen henkiselle kasvulle, kehitykselle ja erilaisten taitojen hallitsemiselle. Ihminen kokee eustressin positiivisena ja nautinnollisena eikä pidä sitä uhkaavana tai pahana. Monet tärkeät keksinnöt tehdään eustressin sävyttämässä ilmapiirissä."

Eustressi on vastapaino negatiiviselle distressille, joka Wikipedian mukaan "on negatiivista, uuvuttavaa stressiä, jonka ihminen kokee selkeästi pahana ja uhkaavana".

Sanoisin, että vaikka olenkin syksyn aikana eustressannut rahaa enemmän kuin tavallisesti, niin en mielestäni ole distressannut sitä juurikaan. Olen lähinnä tiedostanut ne olosuhteet, joiden toteutuessa voisin joutua eustessistä distressiin. Myös työni on ollut varsin eustressaavaa. Nukun kuitenkin yöni hyvin ja näen tulevaisuuteni varsin valoisana, joten en missään nimessä koe, että työni olisi liian rasittavaa. Enemmänkin pelkään, että työ muuttuu liian rutiininomaiseksi ja helpoksi, jolloin työstä poistuisi samalla se maku ja särmä, jotka tekevät siitä mielenkiintoista.

Olen myös alkanut pelätä sitä päivää, kun minulla on niin paljon rahaa, etten tarvitse sitä enää enempää. Mitä ihmettä minä silloin teen?


keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Varallisuutta tärkeämpää ovat ylijäämäiset tulot

Tässä syksyn aikana on ollut poikkeuksellisen paljon ylimääräisiä kuluja ja se on saanut minut jopa hieman stressaamaan rahasta. Minusta on tuntunut, että jos nyt sattuisi samaan aikaan muutama harvinainen, mutta varsin mahdollinen epäonnekas tapahtuma, niin voisin oikeasti olla taloudellisessa pulassa. Tällainen yhdistelmä voisi olla vaikka vesivahinko ja finanssikriisin mittaluokan pörssiromahdus. Näistä vielä todennäköisesti selviäisin, mutta jos päälle tulisi vielä minun tai vaimoni työttömyys tai työkyvyttömyys, niin olisi jo todella vaikeaa.

Aikaisemmin samankaltaisia huolia ei ollut, vaikka varallisuutta oli huomattavasti vähemmän. Olen tullut siihen tulokseen, että syynä tähän oli se, että silloin kuukausittainen ylijäämäni oli huomattavasti suurempi kuin nyt. Kun joka kuukausi säästöön meni enemmän kuin mitä kuluihin, niin oli helppo olla luottavainen siihen, että tulevaisuudessakin kaikki sujuu, vaikka vastoinkäymisiä tulisikin. Nyt tilanne on paljon huonompi sekä euromääräisesti että prosentuaalisesti. Kiinteitä kuluja on paljon, joten lyhytkin tulojen vähentyminen voisi olla ongelmallinen tilanne. Satunnaisten lisäkulujen kattamiseen puolestaan menee pitkä aika, joka on pois varallisuuden lisäämisestä.

Kun talous on ylijäämäinen, niin ei tarvitse miettiä pelkäistään nykyistä varallisuustasoa, vaan voi tukeutua myös tulevaan varallisuustasoon. Kun talous on ylijäämäinen, tuo tuleva varallisuustaso tulee koko ajan lähemmäs ja lähemmäs. Joskus vauhti voi olla nopeampi ja joskus hitaampi, mutta tärkeintä on, että suunta pysyy oikeana. Vaikka omaisuuden arvo vaihtelisi markkinatunnelmien mukana, niin silläkään ei ole suurta merkitystä, koska ylijäämäinen talous paikkaa nuo menetykset ajan myötä. Toisaalta markkinan elpyminen ei ole edes tarpeen, koska tulot kattavat kaikki menot ja enemmänkin. Jos ylijäämää ei ole, täytyy markkinan oikeasti elpyä, jotta varallisuus palaisi entiselle tasolleen. Tällöin stressi saattaa helposti iskeä varallisuudesta huolimatta.

Uskoisin monien pienituloisten ja muiden ihmisten, jotka eivät vielä ole aloittaneet säästämistä, aliarvioivan ylijäämän onnellisuutta lisäävää vaikutusta. He helposti sortuvat ajattelemaan, että "Pystyisin säästämään niin pieniä summia, ettei sillä ole mitään merkitystä", joten he jättävät säästämisen aloittamatta ja jatkavat elämistä kädestä suuhun. Aloittamalla säästämisen, vaikka pienelläkin summalla, olisi mahdollisuus kokea se, kuinka ylijäämä oikeasti vaikuttaa omaan onnellisuuteen. Pieni säästösumma ei välttämättä vaadi suuria uhrauksia, mutta sen antama kokemus voi toimia motivaattorina tuleville suuremmille elämäntapamuutoksille, jotka puolestaan johtavat nopeampaan varallisuuden kertymiseen. Kannattaa siis ensin kokeilla säästämistä, ennen kuin tuomitsee säästämisen omalla kohdallaan turhaksi.

Annual income twenty pounds, annual expenditure nineteen six, result happiness. Annual income twenty pounds, annual expenditure twenty pound ought and six, result misery. –Charles Dickens



lauantai 12. joulukuuta 2015

Kuluraportti marraskuu 2015

Marraskuussa elämisen kulut olivat 1623 €. Tuon päälle tulivat vielä työn kulut 812 €. Molemmat olivat tällä kertaa poikkeuksellisen korkeat. Suurin syy tälle löytyy auton määräaikaishuollosta, joka maksoi 600 €. Koska työn takia joudun ajamaan poikkeuksellisen paljon ja määräaikaishuoltoja tulee normaalia useammin, päädyin jakamaan tuon kulun puoliksi elämisen ja puoliksi työn kuluihin, eli molempiin tuli 300 €.

Auton huollon lisäksi suuria satunnaisia/vuosittaisia kuluja olivat vakuutus 80 € ja lahjoihin 200 €. Lahjoihin meni tällä kertaa poikkeuksellisen iso raha, mutta en kadu tuota yhtään. Kun työssä viihtyminen on näin hyvää, niin ei tarvitse jokaista euroa harmitella, vaan joskus voi panostaa vähän enemmän.

Ruokaan yms. kauppaostoksiin meni n. 440 €, mikä on ihan hyväksyttävä taso. Ei erinomainen, mutta kaukana niistä yli 600 € lukemista, joissa nämä kulut pahimmillaan kävivät.

Kulujen osalta marraskuussa näyttää käyneen hyvin samalla tavalla kuin lokakuussa. Peruskulutus on hyväksyttävällä tasolla, mutta satunnaiset kulut kävivät kalliiksi. Onneksi ne ovat nyt pääosin takanapäin (pl. loput joululahjat), joten tulevaisuus alkaa jo näyttää vähän valoisammalta. Joulukuun säästösummakin näyttää jo ihan hyvältä.



sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Mitä zombit voivat opettaa vaurastumisesta

Katson mielelläni zombi-elokuvia ja -sarjoja, ja kuten monet muutkin pikkupojat, tykkään miettiä, miten toimisin zombi-maailmassa. Viimeisimmistä mietinnöistäni mieleen tuli oppeja, jotka mielestäni linkittyvät varsin hyvin säästämiseenkin.

Kuvitellaan maailma, jossa 99,9 % ihmisistä on muuttunut zombeiksi. Sellaisiksi hitaiksi käveleviksi ihmislihaa himoitseviksi eläviksi kuolleiksi - eikä siis modernien versioiden nopeiksi pedoiksi. Suhdeluku kuolleiden ja elävien välillä saa minut ajattelemaan, että jokaisen pitäisi siis pyrkiä tappamaan 999 zombia, jotta maailma saadaan vallattua kuolleilta takaisin eläville. Tuo määrä tuntuu helposti todella suurelta ja noin tuhannen zombin lauma olisi kovalla aseistuksellakin melko mahdoton voitettava (ainaki jos elokuviin on uskominen).

Tilanne muuttuu kuitenkin paljon helpommin hallittavaksi, kun zombeja alkaa poimia yksitellen. Aina kun vastaan tulee yksittäinen zombi tai korkeintaan muutaman yksilön ryhmä, tilanne kannattaa käyttää hyväksi ja napsia helpot tapot. Tällä tavalla voi vähitellen päästä kohti tuhannen zombin maalia, minkä lisäksi maailma muuttuu koko ajan turvallisemmaksi, kun ihmisten suhde zombeihin kasvaa. Nämä yksittäiset zombit ovat myös pois harhailemasta maailmasta, mikä tarkoittaa, että ne eivät ole osa sitä pysäyttämätöntä isoa laumaa, joka voi jossain vaiheessa tulla vastaan.

Jos zombeja yrittää napsia hengiltä liian isoissa ryhmissä tai muuten epävarmoissa olosuhteissa, niin tavoitteen saavuttaminen voi olla nopeampaa, mutta on myös varsin mahdollista, että riski toteutuu ja tavoite jää kokonaan saavuttamatta.

Joku voi tietysti ajatella, että on yksilön kannalta paljon turvallisempaa olla tappamatta edes niitä yksittäisiä zombeja. Näin varmasti onkin, mutta jos liian moni vapaamatkustaa tuolla tavalla, niin se johtaa maailmaan, jossa on aina paljon zombeja ja isoissa laumoissa. Tarpeeksi monen täytyy hoitaa oman osansa, jotta maailma paranee.

Kaikki eivät tietenkään pysty täyttämään tuhannen zombin kiintiötään, mutta ne, jotka ajan myötä pääsevät tavoitteeseensa, voivat luonnollisesti asettaa itselleen uuden tavoitteen, jolla he kantavat osan vähemmän taitavien taakasta. Urakkansa aikana he ovatkin saaneet itsellensä sellaiset taidot, että seuraava 1000 onkin jo paljon helpompi tehtävä.

Kaikki voivat itsekseen miettiä, miten kaikki tämä liittyy vaurastumiseen, mutta lyhyesti:
Jos liikaa keskittyy siihen, että haluaa saada miljoonan euron varallisuuden, niin urakka saattaa tuntua ylitsepääsemättömän vaikealta, eikä siihen halua tarttua. Mutta jos tyytyykin päivittäin tekemään niitä pieniä valintoja (esimerkiksi jättää ostamatta jonkun kahvin ja pullan, jonka normaalisti ostaisi), niin vähitellen niistä pienistä teoista kasvaa iso vaikutus ja ennemmin tai myöhemmin se isokin tavoite alkaa olla yllättävän lähellä.



keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Voiko elämän suuntaan vaikuttaa?

Vastaus otsikon kysymykseen olisi erittäin tärkeää selvittää, mutta silti se jää melko vähälle huomiolle julkisessa keskustelussa. Kärjistäen voidaan sanoa, että vasemmisto luo politiikkaa niin kuin ihminen ei voisi vaikuttaa oman elämänsä suuntaan ja lopputulokseen, kun taas oikeiston mukaan ihminen on itse vastuussa itsestään. Näin ollen vasemmiston mielestä ihminen on rikas tai köyhä lähinnä arpaonnen seurauksena. Oikeisto puolestaan on sitä mieltä, että ihminen on omalla ponnistelullaan saavuttanut hyvän (tai huonon) asemansa. Ihan näin mustavalkoinen asia puolueiden näkemykset eivät tietystikään ole, mutta asian esittelyn takia yksinkertaistus sallittaneen.

Vaikka poliittiset puolueet melko selvästi viestivät tämän maailmankuvansa, ne eivät mielestäni juurikaan perustele, miksi heidän maailmankuvansa olisi oikea ja vastaavasti toisen maailmankuva väärä. Maailman todellinen luonne tyydytään julistamaan ideologisesti. 

Mielestäni asia pitäisi keskustella huolellisesti läpi, jotta voidaan tehdä perusteltuja politiikkapäätöksiä. Jos nimittäin rikkaus ja köyhyys on todella sattumanvaraista, niin silloinhan on ihan perusteltua, että rikkaita verotetaan rankasti ja köyhille annetaan tuntuvia tulonsiirtoja. Tuollaisessa maailmassa minäkin olen kommunisti. Jos taas yksilön elämäntilanne on lähinnä oman panoksen lopputulos, on paljon vaikeampi perustella, miksi ihmisten yrittämisen kannustimia poistettaisiin rajusti kovilla tulonsiirroilla. Omaan elämään panostamisen kannustimia tulisi tuolloin olla sekä köyhillä että rikkailla, jotta kansan kokonaisuus toimisi parhaalla mahdollisella tavalla.

Maailmaa ei tosin missään nimessä tarvitse nähdä pelkästään jompana kumpana näistä kahdesta vaihtoehdosta, vaan sen sisällä voidaan nähdä molempien maailmankuvien alajärjestelmiä. On varmasti ihmisiä, jotka eivät pystyisi kovallakaan työllä kohtuulliseen elintasoon. Tällaisia voisivat olla esimerkiksi erilaisista fyysisistä ja psyykkisistä sairauksista kärsivät. Vastaavasti on ihmisiä, joiden rikastuminen ei millään tavalla ole heistä itsestään kiinni. Tällaisia ovat esimerkiksi perittyä rahaa saaneet ja uhkapeleillä rikastuneet. Kullekin alajärjestelmälle olisi syytä luoda omat politiikkansa, jotka toisten kohdalla olisivat enemmän vasemmistolaisia ja toisten kohdalla enemmän oikeistolaisia.

Keskustelemalla vakavasti ja syvällisesti siitä, millainen maailma oikeasti on, sen sijaan, että tyydymme ideologiseen puoluepoliittiseen julistamiseen, voisimme oikeasti luoda lainsäädäntöä, joka olisi oikeudenmukainen kaikkia kohtaan. Nykyäänhän "oikeudenmukaisuudella" tunnutaan ainakin vasemmistoretoriikassa tarkoitettavan aina sitä, että otetaan rikkailta ja annetaan köyhille. Täysin unohduksiin jää se, että oikeudenmukaisena voidaan nähdä myös se, että annetaan ihmisen pitää se, mitä on omalla työllään ansainnut. Mielestäni tuo vasemmiston keskustelutapa ei auta edes niitä köyhiä, joita siinä kuvitellaan puolustettavan. Se tekee köyhistä avuttomia uhreja, joiden ei kannata edes yrittää, koska maailma on epäoikeudenmukainen. Mielestäni totuus kuitenkin on, että maailma on isolta osin oikeudenmukainen ja "paras tapa saada se, mitä haluaa, on ansaita se" (lainaus Charlie Munger). Näin ainakin Suomessa, jossa mahdollisuuksien tasavertaisuus toteutuu suhteellisen hyvin.

Yksi perustelu sille, miksi itse näen maailman kunkin ihmisen oman panoksen tuloksena, on oma tarinani. Minä olen johdonmukaisesti noudattanut suunnitelmaa (tai montaakin sellaista) ja olen nähnyt suurin piirtein suunnitelman mukaisia tuloksia. Jos rikastuminen(/vaurastuminen) tai muu tavoitteiden saavuttaminen olisi tuuripeliä, niin näinhän ei tapahtuisi. Panostukseni työhöni ja osaamiseeni ei lisäisi tulojani ja sijoittaminen ei tuottaisi lisätuloja tai varallisuutta. 

Toki voihan olla, että minä olen vain se hyvän tuurin lopputulos, jonka suunnitelma sattuu onnistumaan, mutta kummasti se vaan tuntuu olevan niin, että ne, jotka vaivautuvat tekemään konkreettisen suunnitelman, myös saavuttavat sen maalinsa. Ilman suunnitelmaa matkaavien kohdalla maailma on ehkä enemmän sattumanvarainen, mutta kun suunnitelman tekeminen on täysin itsestään kiinni, niin tuohon sattumanvaraisuuteen vetoaminen ei ole kovinkaan perusteltua.

Millaisena sinä näet maailman? Voiko elämän suuntaan vaikuttaa? Käyn mielelläni kommenttikentässä myös keskustelua siitä, miksi maailma pitäisi nähdä niin sattumanvaraisena, että suuret tulonsiirrot olisivat perusteltuja?