torstai 31. joulukuuta 2015

Vuoden 2015 säästöt

Joulukuussa sain säästöön 985,97 €, mikä toi koko vuoden säästösummani 10 500 euroon. Minulla oli jo säästössä pyöreä 11 000 €, mutta vuokralaisen vaihtumisesta aiheutunut välityskulu pakotti minut nostamaan 500 € säästöistäni. Oikeastaan en olisi tarvinnut noin paljoa, mutta halusin pitää säästösumman tuollaisena mukavana tasasummana.

Tässä kirjoituksessa ilmoitettuja lukujahan ei kannata verrata edellisvuoden vastaaviin, koska silloin seurasin vain varsinaisiin sijoituksiin meneviä rahoja, kun taas nyt mukana ovat myös lyhennykset. Näin oli mm. siitä syystä, että lainamääräni oli kasvanut liian suureksi, joten tarkoituksenani oli ohjata enemmän rahoistani lainoihin kuin sijoituksiin. Toisaalta en ole saanut velkaantuneisuuttani laskuun vuoden 2015 aikana, koska sijoitusasunnon remppa ja auton hankinta veivät isot summat rahaa. Ehkä tätä voi pitää puolustusvoittona, kun velkaantuneisuus ei noista kahdesta rahareiästä huolimatta lähtenyt kasvuun.

Tänä vuonna työpaikan vaihtamisesta johtuneet tulottomat kuukaudet sekä uuden työpaikan aiheuttamat ylimääräiset kulut tekivät sen, että säästösummissa oli suurta vaihtelua (ks. kuvio alla). Tulevaisuudessa oletettavasti on tasaisempaa ja toivottavasti saan työn kulujakin pienemmäksi, niin saan säästösummat taas suuremmiksi. Muutenhan tämä tonni kuussa -vauhti ei ole ollenkaan paha, mutta kun totuin jo paljon parempaan, niin harmittaahan tuo, kun onnistuin saamaan "vain" vähän päälle kymppitonnin kasaan.


Koko vuoden tavoitteesta (20 000 €) jäin todella pahasti juuri tuon työpaikan vaihtamisen takia. Sitä en tosin kadu yhtään, koska nykyinen työpaikkani on kaikin tavoin paljon parempi paikka työskennellä. Taloudellinen riippumattomuuskaan ei juuri tällä hetkellä tunnu enää niin tärkeältä, mikä on ehkä vienyt halun olla ihan niin tarkka rahan kanssa kuin ennen. Kuten mielestäni olen aikaisemminkin todennut: Jos kaikki on hyvin ja luottaa tulojensa säilymiseen, niin ei se taloudellinen riippumattomuus välttämättä ole niin tärkeä asia.

Projektia aloittaessani näin ei ollut. Voi myös olla, että viiden vuoden päästä tilanne on taas toinen, joten mielestäni projektiani on syytä jatkaa, vaikka voin ehkä sallia itselleni vähän löysempää tahtia kuin alun perin suunnittelin. Alkuperäiset neljän ja viiden vuoden suunnitelmat saavat todennäköisesti jäädä (koska pidän niitä jo melko mahdottomina saavuttaa) ja muista tulevaisuuden suunnitelmista ja tavoitteista kirjoittelen lisää myöhemmin.




.

perjantai 25. joulukuuta 2015

Rahastressiä?

Edellinen kirjoitukseni sai pari lukijaa kommentoimaan siitä kuinka stressaan rahasta. Vaikka en viestien sisällöstä olekaan aivan samaa mieltä, niin saamani kaltaiset kommentit ovat hyviä, koska ne saavat minut ajattelemaan asiaa tarkemmin ja kyseenalaistamaan omia oletuksiani. Stressaanko tosiaan liikaa rahasta?

Pohdintani lopputuloksena oli, että mielestäni en stressaa (liikaa). Olen toki tässä syksyn aikana stressannut tietyistä raha-asioista, mutta en mielestäni liikaa. Kuten olen aikaisemmin kirjoittanut: Tyytyväisyys on vihollinen. Jos omaan tilanteeseensa on liian tyytyväinen, niin silloin tulee luistettua omien tavoitteiden vaatimista asioista. Pidän edelleen omaa tavoitettani arvokkaana asiana, joten en ole pienen stressin takia luopumaan siitä. Vain jos kokisin tavoitteen tavoittelun aiheuttaman stressin nousevan liian suureksi suhteessa tavoiteltavaan hyötyyn, voisin harkita suurempia muutoksia tapaani elää ja käsitellä rahaa. En toisaalta usko, että muuttamalla rahankäyttöni huolettomaksi voisin millään tavalla pienentää rahastressiäni.

Toiaalta en myöskään pidä stressiä pelkästään pahana asiana. Jos elämästäni poistaisi kaikki asiat, jotka aiheuttavat stressiä, niin melko tylsää olisi. En esimerkiksi haluaisi olla työssä, joka ei aiheuttaisi stressiä. Pari kuukautta stressitön työ voisi olla mukavaa rentoutumista, mutta ennemmin tai myöhemmin sitä alkaa kaivata haasteita. Stressi kertoo myös siitä, että stressin kohde on itselle tärkeää. On nimittäin vaikea stressata asiaa, joka on itselle yhdentekevä. Pitäisikö minun siis olla välinpitämätön pelkuri, joka ei haasta itseään millään tavalla, jotta välttäisin stressin? Ei mielestäni.

Muutkin ovat huomanneet, että stressi ei ole pelkästään negatiivista. Positiivista stressiä on alettu kutsua eustressiksi ja Wikipedian mukaan: "Eustressi on hyvänlaatuista stressiä, joka on välttämätöntä ihmisen henkiselle kasvulle, kehitykselle ja erilaisten taitojen hallitsemiselle. Ihminen kokee eustressin positiivisena ja nautinnollisena eikä pidä sitä uhkaavana tai pahana. Monet tärkeät keksinnöt tehdään eustressin sävyttämässä ilmapiirissä."

Eustressi on vastapaino negatiiviselle distressille, joka Wikipedian mukaan "on negatiivista, uuvuttavaa stressiä, jonka ihminen kokee selkeästi pahana ja uhkaavana".

Sanoisin, että vaikka olenkin syksyn aikana eustressannut rahaa enemmän kuin tavallisesti, niin en mielestäni ole distressannut sitä juurikaan. Olen lähinnä tiedostanut ne olosuhteet, joiden toteutuessa voisin joutua eustessistä distressiin. Myös työni on ollut varsin eustressaavaa. Nukun kuitenkin yöni hyvin ja näen tulevaisuuteni varsin valoisana, joten en missään nimessä koe, että työni olisi liian rasittavaa. Enemmänkin pelkään, että työ muuttuu liian rutiininomaiseksi ja helpoksi, jolloin työstä poistuisi samalla se maku ja särmä, jotka tekevät siitä mielenkiintoista.

Olen myös alkanut pelätä sitä päivää, kun minulla on niin paljon rahaa, etten tarvitse sitä enää enempää. Mitä ihmettä minä silloin teen?


keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Varallisuutta tärkeämpää ovat ylijäämäiset tulot

Tässä syksyn aikana on ollut poikkeuksellisen paljon ylimääräisiä kuluja ja se on saanut minut jopa hieman stressaamaan rahasta. Minusta on tuntunut, että jos nyt sattuisi samaan aikaan muutama harvinainen, mutta varsin mahdollinen epäonnekas tapahtuma, niin voisin oikeasti olla taloudellisessa pulassa. Tällainen yhdistelmä voisi olla vaikka vesivahinko ja finanssikriisin mittaluokan pörssiromahdus. Näistä vielä todennäköisesti selviäisin, mutta jos päälle tulisi vielä minun tai vaimoni työttömyys tai työkyvyttömyys, niin olisi jo todella vaikeaa.

Aikaisemmin samankaltaisia huolia ei ollut, vaikka varallisuutta oli huomattavasti vähemmän. Olen tullut siihen tulokseen, että syynä tähän oli se, että silloin kuukausittainen ylijäämäni oli huomattavasti suurempi kuin nyt. Kun joka kuukausi säästöön meni enemmän kuin mitä kuluihin, niin oli helppo olla luottavainen siihen, että tulevaisuudessakin kaikki sujuu, vaikka vastoinkäymisiä tulisikin. Nyt tilanne on paljon huonompi sekä euromääräisesti että prosentuaalisesti. Kiinteitä kuluja on paljon, joten lyhytkin tulojen vähentyminen voisi olla ongelmallinen tilanne. Satunnaisten lisäkulujen kattamiseen puolestaan menee pitkä aika, joka on pois varallisuuden lisäämisestä.

Kun talous on ylijäämäinen, niin ei tarvitse miettiä pelkäistään nykyistä varallisuustasoa, vaan voi tukeutua myös tulevaan varallisuustasoon. Kun talous on ylijäämäinen, tuo tuleva varallisuustaso tulee koko ajan lähemmäs ja lähemmäs. Joskus vauhti voi olla nopeampi ja joskus hitaampi, mutta tärkeintä on, että suunta pysyy oikeana. Vaikka omaisuuden arvo vaihtelisi markkinatunnelmien mukana, niin silläkään ei ole suurta merkitystä, koska ylijäämäinen talous paikkaa nuo menetykset ajan myötä. Toisaalta markkinan elpyminen ei ole edes tarpeen, koska tulot kattavat kaikki menot ja enemmänkin. Jos ylijäämää ei ole, täytyy markkinan oikeasti elpyä, jotta varallisuus palaisi entiselle tasolleen. Tällöin stressi saattaa helposti iskeä varallisuudesta huolimatta.

Uskoisin monien pienituloisten ja muiden ihmisten, jotka eivät vielä ole aloittaneet säästämistä, aliarvioivan ylijäämän onnellisuutta lisäävää vaikutusta. He helposti sortuvat ajattelemaan, että "Pystyisin säästämään niin pieniä summia, ettei sillä ole mitään merkitystä", joten he jättävät säästämisen aloittamatta ja jatkavat elämistä kädestä suuhun. Aloittamalla säästämisen, vaikka pienelläkin summalla, olisi mahdollisuus kokea se, kuinka ylijäämä oikeasti vaikuttaa omaan onnellisuuteen. Pieni säästösumma ei välttämättä vaadi suuria uhrauksia, mutta sen antama kokemus voi toimia motivaattorina tuleville suuremmille elämäntapamuutoksille, jotka puolestaan johtavat nopeampaan varallisuuden kertymiseen. Kannattaa siis ensin kokeilla säästämistä, ennen kuin tuomitsee säästämisen omalla kohdallaan turhaksi.

Annual income twenty pounds, annual expenditure nineteen six, result happiness. Annual income twenty pounds, annual expenditure twenty pound ought and six, result misery. –Charles Dickens



lauantai 12. joulukuuta 2015

Kuluraportti marraskuu 2015

Marraskuussa elämisen kulut olivat 1623 €. Tuon päälle tulivat vielä työn kulut 812 €. Molemmat olivat tällä kertaa poikkeuksellisen korkeat. Suurin syy tälle löytyy auton määräaikaishuollosta, joka maksoi 600 €. Koska työn takia joudun ajamaan poikkeuksellisen paljon ja määräaikaishuoltoja tulee normaalia useammin, päädyin jakamaan tuon kulun puoliksi elämisen ja puoliksi työn kuluihin, eli molempiin tuli 300 €.

Auton huollon lisäksi suuria satunnaisia/vuosittaisia kuluja olivat vakuutus 80 € ja lahjoihin 200 €. Lahjoihin meni tällä kertaa poikkeuksellisen iso raha, mutta en kadu tuota yhtään. Kun työssä viihtyminen on näin hyvää, niin ei tarvitse jokaista euroa harmitella, vaan joskus voi panostaa vähän enemmän.

Ruokaan yms. kauppaostoksiin meni n. 440 €, mikä on ihan hyväksyttävä taso. Ei erinomainen, mutta kaukana niistä yli 600 € lukemista, joissa nämä kulut pahimmillaan kävivät.

Kulujen osalta marraskuussa näyttää käyneen hyvin samalla tavalla kuin lokakuussa. Peruskulutus on hyväksyttävällä tasolla, mutta satunnaiset kulut kävivät kalliiksi. Onneksi ne ovat nyt pääosin takanapäin (pl. loput joululahjat), joten tulevaisuus alkaa jo näyttää vähän valoisammalta. Joulukuun säästösummakin näyttää jo ihan hyvältä.



sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Mitä zombit voivat opettaa vaurastumisesta

Katson mielelläni zombi-elokuvia ja -sarjoja, ja kuten monet muutkin pikkupojat, tykkään miettiä, miten toimisin zombi-maailmassa. Viimeisimmistä mietinnöistäni mieleen tuli oppeja, jotka mielestäni linkittyvät varsin hyvin säästämiseenkin.

Kuvitellaan maailma, jossa 99,9 % ihmisistä on muuttunut zombeiksi. Sellaisiksi hitaiksi käveleviksi ihmislihaa himoitseviksi eläviksi kuolleiksi - eikä siis modernien versioiden nopeiksi pedoiksi. Suhdeluku kuolleiden ja elävien välillä saa minut ajattelemaan, että jokaisen pitäisi siis pyrkiä tappamaan 999 zombia, jotta maailma saadaan vallattua kuolleilta takaisin eläville. Tuo määrä tuntuu helposti todella suurelta ja noin tuhannen zombin lauma olisi kovalla aseistuksellakin melko mahdoton voitettava (ainaki jos elokuviin on uskominen).

Tilanne muuttuu kuitenkin paljon helpommin hallittavaksi, kun zombeja alkaa poimia yksitellen. Aina kun vastaan tulee yksittäinen zombi tai korkeintaan muutaman yksilön ryhmä, tilanne kannattaa käyttää hyväksi ja napsia helpot tapot. Tällä tavalla voi vähitellen päästä kohti tuhannen zombin maalia, minkä lisäksi maailma muuttuu koko ajan turvallisemmaksi, kun ihmisten suhde zombeihin kasvaa. Nämä yksittäiset zombit ovat myös pois harhailemasta maailmasta, mikä tarkoittaa, että ne eivät ole osa sitä pysäyttämätöntä isoa laumaa, joka voi jossain vaiheessa tulla vastaan.

Jos zombeja yrittää napsia hengiltä liian isoissa ryhmissä tai muuten epävarmoissa olosuhteissa, niin tavoitteen saavuttaminen voi olla nopeampaa, mutta on myös varsin mahdollista, että riski toteutuu ja tavoite jää kokonaan saavuttamatta.

Joku voi tietysti ajatella, että on yksilön kannalta paljon turvallisempaa olla tappamatta edes niitä yksittäisiä zombeja. Näin varmasti onkin, mutta jos liian moni vapaamatkustaa tuolla tavalla, niin se johtaa maailmaan, jossa on aina paljon zombeja ja isoissa laumoissa. Tarpeeksi monen täytyy hoitaa oman osansa, jotta maailma paranee.

Kaikki eivät tietenkään pysty täyttämään tuhannen zombin kiintiötään, mutta ne, jotka ajan myötä pääsevät tavoitteeseensa, voivat luonnollisesti asettaa itselleen uuden tavoitteen, jolla he kantavat osan vähemmän taitavien taakasta. Urakkansa aikana he ovatkin saaneet itsellensä sellaiset taidot, että seuraava 1000 onkin jo paljon helpompi tehtävä.

Kaikki voivat itsekseen miettiä, miten kaikki tämä liittyy vaurastumiseen, mutta lyhyesti:
Jos liikaa keskittyy siihen, että haluaa saada miljoonan euron varallisuuden, niin urakka saattaa tuntua ylitsepääsemättömän vaikealta, eikä siihen halua tarttua. Mutta jos tyytyykin päivittäin tekemään niitä pieniä valintoja (esimerkiksi jättää ostamatta jonkun kahvin ja pullan, jonka normaalisti ostaisi), niin vähitellen niistä pienistä teoista kasvaa iso vaikutus ja ennemmin tai myöhemmin se isokin tavoite alkaa olla yllättävän lähellä.



keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Voiko elämän suuntaan vaikuttaa?

Vastaus otsikon kysymykseen olisi erittäin tärkeää selvittää, mutta silti se jää melko vähälle huomiolle julkisessa keskustelussa. Kärjistäen voidaan sanoa, että vasemmisto luo politiikkaa niin kuin ihminen ei voisi vaikuttaa oman elämänsä suuntaan ja lopputulokseen, kun taas oikeiston mukaan ihminen on itse vastuussa itsestään. Näin ollen vasemmiston mielestä ihminen on rikas tai köyhä lähinnä arpaonnen seurauksena. Oikeisto puolestaan on sitä mieltä, että ihminen on omalla ponnistelullaan saavuttanut hyvän (tai huonon) asemansa. Ihan näin mustavalkoinen asia puolueiden näkemykset eivät tietystikään ole, mutta asian esittelyn takia yksinkertaistus sallittaneen.

Vaikka poliittiset puolueet melko selvästi viestivät tämän maailmankuvansa, ne eivät mielestäni juurikaan perustele, miksi heidän maailmankuvansa olisi oikea ja vastaavasti toisen maailmankuva väärä. Maailman todellinen luonne tyydytään julistamaan ideologisesti. 

Mielestäni asia pitäisi keskustella huolellisesti läpi, jotta voidaan tehdä perusteltuja politiikkapäätöksiä. Jos nimittäin rikkaus ja köyhyys on todella sattumanvaraista, niin silloinhan on ihan perusteltua, että rikkaita verotetaan rankasti ja köyhille annetaan tuntuvia tulonsiirtoja. Tuollaisessa maailmassa minäkin olen kommunisti. Jos taas yksilön elämäntilanne on lähinnä oman panoksen lopputulos, on paljon vaikeampi perustella, miksi ihmisten yrittämisen kannustimia poistettaisiin rajusti kovilla tulonsiirroilla. Omaan elämään panostamisen kannustimia tulisi tuolloin olla sekä köyhillä että rikkailla, jotta kansan kokonaisuus toimisi parhaalla mahdollisella tavalla.

Maailmaa ei tosin missään nimessä tarvitse nähdä pelkästään jompana kumpana näistä kahdesta vaihtoehdosta, vaan sen sisällä voidaan nähdä molempien maailmankuvien alajärjestelmiä. On varmasti ihmisiä, jotka eivät pystyisi kovallakaan työllä kohtuulliseen elintasoon. Tällaisia voisivat olla esimerkiksi erilaisista fyysisistä ja psyykkisistä sairauksista kärsivät. Vastaavasti on ihmisiä, joiden rikastuminen ei millään tavalla ole heistä itsestään kiinni. Tällaisia ovat esimerkiksi perittyä rahaa saaneet ja uhkapeleillä rikastuneet. Kullekin alajärjestelmälle olisi syytä luoda omat politiikkansa, jotka toisten kohdalla olisivat enemmän vasemmistolaisia ja toisten kohdalla enemmän oikeistolaisia.

Keskustelemalla vakavasti ja syvällisesti siitä, millainen maailma oikeasti on, sen sijaan, että tyydymme ideologiseen puoluepoliittiseen julistamiseen, voisimme oikeasti luoda lainsäädäntöä, joka olisi oikeudenmukainen kaikkia kohtaan. Nykyäänhän "oikeudenmukaisuudella" tunnutaan ainakin vasemmistoretoriikassa tarkoitettavan aina sitä, että otetaan rikkailta ja annetaan köyhille. Täysin unohduksiin jää se, että oikeudenmukaisena voidaan nähdä myös se, että annetaan ihmisen pitää se, mitä on omalla työllään ansainnut. Mielestäni tuo vasemmiston keskustelutapa ei auta edes niitä köyhiä, joita siinä kuvitellaan puolustettavan. Se tekee köyhistä avuttomia uhreja, joiden ei kannata edes yrittää, koska maailma on epäoikeudenmukainen. Mielestäni totuus kuitenkin on, että maailma on isolta osin oikeudenmukainen ja "paras tapa saada se, mitä haluaa, on ansaita se" (lainaus Charlie Munger). Näin ainakin Suomessa, jossa mahdollisuuksien tasavertaisuus toteutuu suhteellisen hyvin.

Yksi perustelu sille, miksi itse näen maailman kunkin ihmisen oman panoksen tuloksena, on oma tarinani. Minä olen johdonmukaisesti noudattanut suunnitelmaa (tai montaakin sellaista) ja olen nähnyt suurin piirtein suunnitelman mukaisia tuloksia. Jos rikastuminen(/vaurastuminen) tai muu tavoitteiden saavuttaminen olisi tuuripeliä, niin näinhän ei tapahtuisi. Panostukseni työhöni ja osaamiseeni ei lisäisi tulojani ja sijoittaminen ei tuottaisi lisätuloja tai varallisuutta. 

Toki voihan olla, että minä olen vain se hyvän tuurin lopputulos, jonka suunnitelma sattuu onnistumaan, mutta kummasti se vaan tuntuu olevan niin, että ne, jotka vaivautuvat tekemään konkreettisen suunnitelman, myös saavuttavat sen maalinsa. Ilman suunnitelmaa matkaavien kohdalla maailma on ehkä enemmän sattumanvarainen, mutta kun suunnitelman tekeminen on täysin itsestään kiinni, niin tuohon sattumanvaraisuuteen vetoaminen ei ole kovinkaan perusteltua.

Millaisena sinä näet maailman? Voiko elämän suuntaan vaikuttaa? Käyn mielelläni kommenttikentässä myös keskustelua siitä, miksi maailma pitäisi nähdä niin sattumanvaraisena, että suuret tulonsiirrot olisivat perusteltuja?



sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Säästöjen tilannekatsaus marraskuu 2015

Marraskuun säästösumma oli 525 €. Ilman joulukuun alussa maksettavaksi tulevaa veromätkyjen ensimmäistä erää summa olisi ollut yli 1000 €. Suurimmat ylimääräiset kuluerät alkavat onneksi vihdoin olla takana päin, joten toivottavasti saan pian säästösummat takaisin tuonne yli 1000 € lukemiin. Helmikuussa on vielä mätkyjen toinen erä, mutta muita suuria kulueriä ei tällä hetkellä ole tiedossa alkuvuodelle.

Säästösumma oli jälleen käytännössä lainanlyhennysten suuruinen, joten lisäsijoituksiin ei vieläkään ole ollut rahaa. Toisaalta olen viimeisen parin kuukauden aikana vaivatta pystynyt maksamaan noin 1500 euron suuruiset ylimääräiset kulut (auton renkaat ja huolto sekä veromätkyt) ja silti olen pystynyt lyhentämään velkaani normaalisti, joten ehkä asiat eivät ole ihan yhtä huonosti kuin ensisilmäyksellä voisin kuvitella.

Tiedostan myös, että monelle tuo 500 euron säästösumma olisi iso asia, mutta kun itse olen tottunut yli 1000 euron lukemiin, niin tuo säästämisen nykytaso tuntuu surkean pieneltä. Tällä tahdilla tavoitteisiini pääsyyn menee aivan liian kauan. Hieman tavoitetasoa hitaampi vauhti ei paljoa haittaisi, mutta nykyinen vauhti ei riitä ollenkaan.

Vuoden kokonaissaldo on tähän mennessä 9514 €. Mietin, että voisin yrittää saada joulukuun säästösummaksi 1486 €, jolloin vuoden kokonaissäästöksi tulisi tasan 11 000 €. Enempään en ainakaan pysty ja tuokin voi tehdä tiukkaa. Aika kauashan tuo alkuperäinen tavoite jäi.




keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Jos se ei tunnu hyvältä, teet sen väärin!

Saiturin "Jos se tuntuu pahalta, teet sen väärin!" -kirjoituksen inspiroimana ajattelin avata hieman omaa ajattelutapaani aiheeseen liittyen. Olen hänen kanssaan samaa mieltä, että pahalta säästäminen ei saa tuntua, mutta mielestäni se ei vielä riitä. Onnistuakseen säästämisen pitää tuntua hyvältä. Näin ollen en ole samaa mieltä, kun Saituri sanoo:

"Ei säästämisen tarvitsekaan olla mielenkiintoista tai motivoivaa. Itse asiassa, oikein tehtynä sen ei pitäisi tuntua elämässä yhtään miltään, vaan rahaa vain jää yli."

Itse näen asian siten, että ihmisen pitäisi pyrkiä saamaan nautintoa säästämisestään, jolloin tarpeettomat ostokset on helpompi jättää tekemättä. Mietitäänpä vaikka tilannetta, jossa ihminen joutuu tilanteeseen, jossa hänen pitää päättää, ostaako kivan esineen vai ei.

Jos ihminen ajattelee, että "pitäisi säästää, mutta ei siinä ole mitään kivaa", hän helposti päätyy ostamaan sen esineen, koska hänen vaihtoehtonsa ovat:
1) mielihyvää tuottava esine
ja
2) ei mielihyvää.

On helppo arvata, että mielihyvä vs ei mielihyvää -päätöksenteko päättyy useimmiten mielihyvän voittoon.

Jos taas ihminen saa mielihyvää säästämisestä, hänen vaihtoehtonsa ovat:
1) mielihyvää tuottava esine
ja
2) mielihyvä siitä, että on vastustanut kiusausta ja onnistunut tämän itsekurin avulla lisäämään varallisuuttaan.

Tämä päätöksentekotilanne johtaa selvästi useammin kakkosvaihtoehdon voittoon kuin aikaisempi. Tavaran jäädessä hyllyyn ei tarvitse jäädä harmittelemaan sitä, mitä on menettänyt, vaan voi nauttia siitä mitä on saavuttanut.

Näin ollen olisi tärkeää miettiä, millä tavalla säästämiseen ja kuluttamattomuuteen voi liittää mielihyvää. Mielestäni yksi tärkeinpiä keinoja on mittaaminen. Ihmiseläin nauttii eteenpäin menemisen ja kehittymisen tunteesta, joten säästömäärien ja kokonaisvarallisuuden kehityksen mittaaminen antaa säästäjälle hyvin samankaltaisen mielihyväpiikin kuin kuluttaja saa ostamisesta. Tavallaan rahan laittamisen säästöön voi nähdä ihan samana asiana kuin tavaran tai palvelun ostamisen. Kenkien sijasta ostamisen kohteena on vain osake. Erona on lähinnä, että säästämisessä ostaa pitkän tähtäimen tarpeita, kun taas kuluttamisessa ollaan pääasiassa pikatyydytyksen perässä. Tästä huolimatta molemmista palkintona on dopamiinipiikki ja hyvä olo. Jos tätä ei saa, tulee säästöprojektista tarpeettoman vaikea tehtävä.

Nautintoa voi myös lisätä konkretisoimalla ajatuksissaan sitä, mitä säästämisellä tavoittelee. Jos päätöksenteko on vain "Kulutanko vai säästänkö?", niin kuluttamisen valitseminen voi tottumattomalle olla helppo valinta. Jos taas päänsisäinen keskustelu on, että "Kulutanko vai vapautanko perheeni siitä pahasta olosta, jonka loppumaton rahasta murehtiminen meille aiheuttaa", niin itsekäs kulutuspäätös on jo paljon vaikeampi tehdä. Kulutuspäätöksen voi tuolloin hymyssä suin jättää tekemättä, kun voi samalla kokea tekevänsä hyvää perheensä hyväksi.

Voi olla, että emme Saiturin kanssa loppujen lopuksi ole kovinkaan eri mieltä aiheesta. Hänen tekstistään käy ilmi se, että hän tarkastelee tilannetta matkaa vähän pidempään käyneen näkökulmasta. Pitkällä tähtäimellä säästämisen motivoiva vaikutus väistämättä pienenee, koska lisätyn pääoman suuruus suhteessa omaisuusmassan arvonmuutoksiin alkaa tuntua niin pienelltä. Minä taas tarkastelen tilannetta sellaisen näkökulmasta, joka on vielä matkansa alkutaipaleella. Toisaalta uskoisin, että useimmilla ongelmana on juuri se aloittamisen motivaation löytäminen, ja että pitkän tähtäimen motivaatio-ongelmat koskevat aika harvaa. Näillä harvoillakin todennäköisesti on jo melko paljon säästössä, joten heidän murheensa ei ehkä yleisesti ottaen ole niin tärkeä. Heille itselleen asia on luonnollisesti tärkeä ja siten heille Saiturin teksti voi antaa hyödyllistä tietoa elämän suunnittelua varten.



lauantai 21. marraskuuta 2015

Katse vuodessa 2016

Työkiireiden takia kirjoittelu on jäänyt vähän vähemmälle. Vuosi kuitenkin lähestyy loppuaan ja on aika alkaa miettiä ensi vuoden tavoitteita.

Laskelmieni mukaan 17 000 - 20 000 euroa saattaisi olla realistinen säästötavoite seuraavalle vuodelle olettaen, että tuloni ja menoni pysyvät nykyisellä tasollaan. Tuohon lukemaan siis sisältyisivät vuoden 2015 tavoin sekä sijoitukset että lainanlyhennykset.

Menojen pysyminen ennallaan on toivottavasti enemmänkin pessimistinen kuin optimistinen arvio. Olen tehnyt laskelmia, joiden mukaan voisin muuttamalla asumisjärjestelyjä vuokra-asumisesta omistusasumiseen ja lähemmäs työpaikkaani saada säästöjä noin 100 €/kk. Pitäisi vaan löytää se oikea kämppä ostettavaksi ja pitäisi myös kaivaa lainalle vakuudet jostain. Vakuuksien osalta riittäisi melkeinpä pelkkä pankin vaihto Danskeen, joka antaa asunnoille suuremman vakuusarvon kuin muut.

Menoja pienentäisi myös, jos saisin otettua itseäni niskasta kiinni noiden ruokailujen kanssa. Nyt on tullut syötyä aivan liian kalliisti ja epäterveellisesti. Ruokapuolelta olisi helposti irrotettavissa toinen 100 €. Lainojen kilpailutus myös tuonee lisää säästöjä.

Menojen lisäyksenä saattaa puolestaan tulla ulkomaanmatka tässä jossain välissä. Tarkempia suunnitelmia tämän ajankohdasta tai hinnasta ei ole, mutta alkaa olla sellainen olo, että olisi hyvä käydä vähän kauempanakin lomailemassa.

Tulopuolella samoin arvioni tulojen ennallaan pysymisestä on todennäköisesti turhan pessimistinen. Eiköhän tuossa keväällä/kesällä tarkasteta palkkaa ylöspäin. Koen tällä hetkellä, että minulla on varsin hyväkin mahdollisuus vaikuttaa tulojeni kasvuun tekemällä työni hyvin. Osittain senkin takia keskittymiseni on tällä hetkellä selvästi enemmän työni tekemisessä kuin menojen minimoinnissa. Suurin syy on työni mielenkiintoisuudessa, mutta myös vaurastumisen vauhdin kannalta työni on tällä hetkellä tehokkaampi tapa rikastua kuin nuukailu.

Virallinen tavoitteen asettaminen tulee myöhemmin, mutta tällä hetkellä tilanne näyttää tältä.

maanantai 9. marraskuuta 2015

Yritysmaailman taloushallintoa yksityiselämässä

Pitkäaikaisimmat ja tarkkasilmäisimmät lukijat ovat saattanneet päätellä, että työskentelen talousjohdon parissa, vaikken sitä olekaan aikaisemmin tainnut suoraan sanoa. Tuo tausta väkisinkin tunkee läpi henkilökohtaiseenkin taloudenhoitooni ja sitä koskevaan kielenkäyttööni.

Tämä on näkynyt esimerkiksi siinä, että olen "kirjanpidossani" kirjannut auton varallisuuteeni ja teen siitä kuukausittain poiston, jonka kirjaan kuluihini. Perinteisestihän varallisuuskirjallisuudessa auto merkitään vastuihin eikä varallisuuteen, koska se ei tuota rahaa, vaan päinvastoin aiheuttaa negatiivisia kassavirtoja.

Itse näen auton niin, että sen aiheuttavat kulut (sisältäen myös poiston), vaikuttavat taloudellisen riippumattomuuden vaatimaan rahamäärään. Voin myös kuluseurantani avulla helposti määritellä paljonko varallisuustavoitteeni pienenisi, jos luovun autosta. Jos olen määritellyt poistojen määrän oikein, niin näen myös suoraan, minkä verran saisin ihan konkreettista rahaa, jos myisin autoni. En siis koe tarpeelliseksi esittää, että autollani ei olisi rahallista arvoa, vaikka se negatiivisia kassavirtoja omistusaikanaan aiheuttaakin.

Puhdas kassavirtojen tuijottaminen voi helposti johtaa siihen ajatukseen, että lainanlyhennyksetkin olisivat menoreikä, vaikka kyseessä oikeasti on rahan siirto taskusta toiseen (eli pankkitililtä lainamäärän pienennyksen). Tästä aiheestahan olen kirjoittanut vähän yli vuosi sitten yhden tämän blogin luetuimmista teksteistä Lainanlyhennys EI ole kulu! Selkein esimerkki siitä, miksi kyseisellä asialla on merkitystä, on verrata kahta asuntoa, joista toisen vuokra on 500 € ja toisen vastike+korot+lyhennykset ovat 500 €. Molemmissa kassavirrat ovat samat, mutta jälkimmäinen kasvattaa nettovarallisuutta ja ensimmäinen ei. Eroa kasvattaa myös se, että vuokran voi odottaa kasvavan nopeammin kuin vastikkeen, minkä lisäksi korkojen määrä pienenee lainan pääoman tahdissa. Lisäksi omistusasunnon arvon voi ainakin kasvukeskuksissa odottaa kasvavan ajan myötä. Toisaalta puhtaasti kassavirtojenkin näkökulmasta omistusasuminen voi kannattaa, vaikka asunnon arvo jopa pienenisi, koska viimeistään lainan tullessa maksetuksi ovat omistusasujan kassavirrat huomattavasti edullisemmat kuin vastaavassa asunnossa vuokralla olevan.

Omistusasumiseen (verrattuna vuokraamiseen) liittyy myös se yrityselämästä tuttu näkökulma, että investointeja ei tehdä pelkästään tuloja tuottaviin kohteisiin vaan myös menoja pienentäviin kohteisiin. Esimerkiksi hävikkiä pienentävän varastojärjestelmän ostaminen on investointi, vaikka se ei myyntiä lisääkään. Olisi väärin väittää, ettei tuo järjestelmäinvestointi tuota mitään ihan vaan sen takia, että sen tuotto on kulun pienennystä eikä tulojen lisäystä. Samalla tavalla omistusasunnon ostaminen voi olla tuottava investointi, kun sillä voidaan pienentää asumisen kuluja. Toisaalta tätä ei tule käyttää itsepetokseen siten, että sillä rationalisoi aina vaan isompien ja parempien asuntojen hankintoja sen sijaan, että kertyvät rahat sijoittaisi oikeasti tuloja tuottavaan kohteeseen.

Yksityiselämän ja yritysmaailman ero näkyy myös tuottojen määritelmässä. Yksityinen helposti tuijottaa vain tulojaan, koska kulut eivät varsinaisesti liity tulojen synnyttämiseen vaan elämiseen. Yritys puolestaan tuottaa juuri sen, mitä tuloista  on menojen jälkeen jäänyt jäljelle. Pelkkä tulo (eli liikevaihto) ei ole juuri minkään arvoista, jos menopuoli ei ole kunnossa.

Itse mielelläni ajattelen itseäni yritysmäisesti Oy Etunimi Sukunimi Ab:nä, jonka tulos on juuri se tulojen ja menojen erotus. Tuo erotus on se varallisuuden lisäys, jonka toimintani synnyttää. Ja koska tavoitteenani on nopea varallisuuden lisäys, tämä ajattelutapa tukee tavoitettani. Tärkeintä ei ole tulojen maksimointi tai menojen minimointi, vaan juuri niiden erotuksen maksimointi. Tilanteittain vaihtelee, mikä on paras tapa toteuttaa tuota tavoitetta - tulojen kasvattaminen vai menojen vähentäminen. Joillakin tavoitteet saattavat luonnollisesti olla erilaiset kuin minulla ja onhan Suomi täynnä yrityksiäkin, jotka eivät edes yritä tehdä tulosta.

Minulle yritysmaailman taloudellinen ajattelu tulee taustani takia luonnostaan, mutta voi siitä muillekin olla hyötyä. Toisaalta ihan aloitteleville vaurastujille yksinkertaistetumpi kassavirtapohjainen malli voi hyvinkin olla lopputuloksen kannalta parempi vaihtoehto ainakin alkuun. Liian vankkumaton ei kassavirtamallin kanssa kuitenkaan kannata olla, tai vähintäänkin pitää ottaa huomioon pitkän tähtäimen kassavirrat eikä vain lyhytnäköisesti tuijottaa kuluvan ja seuraavan vuoden kassavirtoja.


Tämän kirjoituksen inspiraationa toimivat nämä kirjoitukset:
Talousasiantuntija nimeää huonot velat – asuntolaina mukana listauksessa
"Talousasiantuntijat ovat edesvastuuttomia tomppeleita ja rahapuoskareita"


EDIT 10.11.2015

Kirjoitukseni jälkeen keskustelu jatkui kirjoituksessa:
http://www.iltasanomat.fi/asuminen/art-1447121803003.html

Kirjoituksessa oli paljon hyviä ja tärkeitä pointteja, mutta kiinnitän tässä nopeasti huomion pariin ongelmalliseen kohtaan ajatusten herättämiseksi:

"Omistusasunto aiheuttaa kuluja, joiden maksamatta jättämisestä tulee seuraamuksia eli niitä ei voi jättää vain hoitamatta."

Kun huomioi, että tyypillisesti ihmisten on pakko asua joko vuokralla tai omistusasunnossa, niin pelkkä omistusasumisen ominaisuuksien tarkkailu ei riitä, vaan on verrattava vuokra-asumiseen. Kun näin tekee, niin huomaa helposti, että niin siitä vuokra-asumisestakin tulee kuluja, joiden maksamatta jättämisestä tulee seuraamuksia. Etua vuokra-asumisen hyväksi ei näin ollen ole. Itse asiassa asia kääntyy hyvin nopeasti omistamisen hyväksi, koska omistusasunnon kanssa noita aiheutuvia kuluja voi rahoittaa esimerkiksi käänteisellä asuntolainalla tai myymällä asunnon. Pisteet siis tältä osin omistusasumiselle.

"Mitä, jos uusi paikkakunta on huomattavasti nykyistä asuinaluetta kalliimpi? Ongelmaksi muodostuu oman asunnon hintatason ja toisen paikkakunnan hintatason selkeä ero. Ratkaisuna olisi muuttaa nykyistä pienempään asuntoon tai hyväksyä, että asumiskustannukset nousisivat muuton myötä merkittävästi. Mikäli muuta varallisuutta ei satu olemaan, tilanne on melko kimurantti."

Tämänkin kohdalla tilanne on se, että vuokra-asuja on täysin samassa tilanteessa kuin oman asunnon omistaja. Uudella alueella joutuu joko maksamaan lisää vuokraa tai muuttamaan pienempään asuntoon. Omistusasunnon omistaja voi jopa olla vuokra-asujaa paremmassa asemassa, koska voi käyttää oman asunnon myynnissä vapautuvaa pääomaa hyväksi uuden asunnon ostossa. Lisäksi, jos vanhaa asuntolainaa on esimerkiksi maksettu 5 vuotta, niin uutta asuntoa ostaessa asuntolaina voidaan ottaa taas 5 vuotta pidemmällä maksuajalla, mikä pienentää ostajan ulosmeneviä kassavirtoja. Näin ollen omistusasuja saattaa tässä tilanteessa kalliimmasta asunnosta huolimatta selvitä entisen tasoisilla tai jopa entistä pienemmillä kassavirroilla, koska pidempi maksuaika tarkoittaa samalla pienempää kuukausittaista maksuerää. Omistusasuja voi myös vanhan asuntonsa myymällä rahoittaa uuden kalliimman alueen vuokraa, ja tähän ei vuokra-asuja pysty. Pisteet siis tältäkin osin omistamiselle.

Ja ettei tämä mene pelkäksi kritisoimiseksi (koska Majasalmen kirjoitus oli oikeasti hyvää tekstiä), niin tässä on mielestäni tekstin tärkein kohta:

"Ei olisi pahitteeksi pysähtyä miettimään, minkä hintaiseen asuntoon aivan oikeasti on varaa ilman, että oma talous ajetaan turhan kireälle. Etukäteen olisi hyvä miettiä, miten aikoo toimia, jos työllisyystilanteeseen syntyy haasteita ja mitä jos asuntojen hinnat laskevatkin? Onko oma asuinalue muuttovoitto- vai muuttotappiopaikkakunta ja mitkä ovat työllisyyden suurimmat uhkatekijät."

(Ja syy, miksi kirjoitin nämä kommentit tänne, enkä tuonne kirjoituksen kommenttikenttään, on siinä, että siellä kommenttini olisi hautautunut syvälle muiden kommenttien joukkoon.)



lauantai 7. marraskuuta 2015

Kuluraportti lokakuu 2015

Lokakuun elämisen kulut olivat 1443,60 €. Suurin syypää korkeille kuluille olivat talvirenkaat 480 €. Panostin tällä kertaa vähän kalliimpiin renkaisiin, kun noita ajokilometrejä kerran tulee työn takia niin paljon. Tähän tilanteeseen poikkeuksellisesti pätee se, että "ei niistä rahoista kuitenkaan kuolleena voi nauttia". Toivottavasti kalliimmat renkaat myös kestävät hieman pidempään, mikä parhaimmillaan tarkoittaisi, että ne eivät edes todellisuudessa kokonaisuutta arvioiden olleet kalliimmat kuin vähemmän maksava vaihtoehto.

Ruokaan rahaa näytti menneen niin vähän rahaa, että alkaa jopa epäilyttää, että olenko tehnyt jonkun virheen taulukoinnissa. Syömiseen meni "vain" sen verran kuin minulla on mennyt ennen nykyisen työni aloittamista, joka nosti ruokailukulujani yli 100 eurolla/kk. Toisaalta auton renkaiden hinta ja marraskuun alussa ollut määräaikaishuolto ovat pitäneet huolta siitä, että koko ajan on ollut sellainen "rahat eivät riitä" -olo. Onhan sitä tosiaan tullut käytyä huomattavasti vähemmän ravintolassa kuin aikaisempina kuukausina ja valittua kaupassa vähän halvempia vaihtoehtoja.

Muuta erikoista ei kulupuolella ollut, joten periaatteessa tämä oli kulujen puolesta ihan hyvä kuukausi, jos unohdetaan tuo "pakollinen" auton renkaiden vaihto uusiin. Työnkin kuluihin meni "vain" 464 €.

Marraskuun alussa minulla oli tosiaan auton määräaikaishuolto, joka tosiaan sattui olemaan huolto-ohjelman kallein huolto ja maksoi minulle 600 €. Joulukuun alussa puolestaan on vielä reilun 400 € suuruinen veromätkyjen ensimmäinen erä. Kun nuo saan alta pois, niin alkaa menopuoli toivottavasti hieman helpottaa.

Päätin muuttaa kulukaavion muotoa nyt, kun minulla on lähes kahden vuoden ajalta vertailukelpoista kulutietoa. Kaaviossa on sinisellä viimeisen 12 kuukauden aikana aiheutuneet kulut kuukausittain ja punaisella kulut sitä edeltäviltä 12 kuukaudelta. Näin pystyn helposti näkemään, miten kulut tyypillisesti jakautuvat eri kuukausina ja miten kuluvan vuoden kulut ovat kehittyneet suhteessa edellisen vuoden kuluihin. Kaaviosta on esimerkiksi helposti nähtävissä, mikä vaikutus uuden työn aloittamisella kesäkuussa 2015 oli kuluihini.




torstai 5. marraskuuta 2015

Suomen talouden pelastaa se, että ihmiset eivät ymmärrä marginaaliveron käsitettä

Kun ihmiset ajattelevat maksamiensa verojen määrää, he helposti sortuvat luulemaan, että heidän verokortissaan oleva lukema kertoo paljonko he maksavat veroja lisätuloistaan. Tosiasiassa verokortin lukema on enemmänkin arvio kokonaisveroasteesta kuin lisätuloista maksettavasta verosta eli marginaaliverosta. Todellinen lisätulon verorasite on usein huomattavasti kovempi kuin voisi kuvitella ja siksi todellisen marginaaliveron tiedostaminen voisi hyvinkin saada monet ihmiset miettimään tarkemmin, onko lisätulojen tavoittelu sen vaivan arvoista.

Marginaaliverohan tarkoittaa sitä prosenttiosuutta, jonka maksat ansaitsemastasi lisäeurosta. Jos siis ansaitset vaikka 30 000 € vuodessa ja sinulle tarjoutuu mahdollisuus tienata 1 euro lisää, niin tuosta lisäeurosta maksat lopullisessa verotuksessa marginaaliveron verran veroja, vaikka ennakonpidätystä siitä pidätetäänkin vain verokortissa ilmoitettavan veroprosentin verran. Alempana olevan taulukon mukaisesti verokortti huijaa, että maksaisit vain 25 % (eli 0,25 €) veroja, mutta tosiasiassa tuosta eurosta veroihin ja veronkaltaisiin maksuihin menee jopa yli 47 % (eli 0,47 €). Käteen saisit siis vain 0,53 €.

Euron lisätulon kohdalla tuolla ei ehkä ole suurta merkitystä, mutta jos kyse on siitä, että tekeekö 100 € arvoisen lisävuoron vai ei, niin sillä voi olla merkittävä merkitys, ajatteleeko työntekijä saavansa siitä käteen 75 € vai 53 €. Todellisen verorasitteen tiedostaminen voisi saada ihmiset helpommin valitsemaan levon työnteon sijasta, mikä olisi monella tavalla huono Suomen taloudelle. Työnantaja saattaisi jättää kaupan tekemättä, koska ei saa osaavia työntekijöitä tekemään työtä tai sitten hän joutuisi maksamaan työstä summan, joka tekisi työn teettämisestä kannattamatonta. Valtio taas menettää tuon peruuntuvan kaupan verojen lisäksi ne veroeurot, jotka tuo työntekijä olisi lisätienestistään maksanut. Lisäksi valtio ja talous yleensäkin menettää kaikki ne kerrannaisvaikutukset, jotka lisääntynyt taloudellinen aktiivisuus tuo mukanaan.

Alla olevasta taulukosta näkee, millainen marginaalivero on suhteessa verokortin prosentteihin. Taulukossa on käytetty olettamia: marginaalivero on valtion tuloveroasteikon mukainen tulovero lisättynä kunnallisverolla 20 %, kirkollisverolla 1,4 %, sairaanhoito- ja päivärahamaksuilla yhteensä 2,0 % ja työntekijän sivukuluilla 6,35 %. Kukin voi halutessaan muuttaa noita olettamia haluamallaan tavalla, ja jos olen tehnyt jonku yleisen virheen, niin mielellään otan vastaan korjausehdotuksia kommenttikentässä. Vähennykset olen tietoisesti jättänyt huomioimatta, kuten myös Yle-veron, jolla on yläraja. Verokortin lukemat ovat veroprosenttilaskurin antamia lukemia kunkin tuloryhmän ylärajalla (eli 16 500-24 700 välillä tuloiksi laskuriin on syötetty 24 700 €). Kunnaksi valitsin kunnan, jossa on 20 %:n kunnallisvero (kirkollisvero tosin taisi valitussa kunnassa poiketa oletuksesta). (Pahoittelut taulukon epäselvästä ulkomuodosta - Blogger ei oikein taivu haluihini tai sitten vika on käyttäjässä.)


alle 16500 16 500 - 24 700  24 700 - 40 300 40 300 - 71 400 71 400 - 90 000 90 000 - 
Marginaalivero 29,75 % 36,25 % 47,25 % 51,25 % 59,50 % 61,50 % 1 M tuloilla
Verokortin perusprosentti 9,0 % 17,0 % 25,0 % 33,5 % 37,0 % 50,5 %
Lisäprosentti 30,0 % 35,0 % 41,0 % 45,0 % 53,5 % 55,5 %

Taulukosta näkee, että alinta tuloluokkaa lukuunottamatta lisäprosenttikin antaa liian ruusuisen kuvan todellisesta lisätuloihin kohdistuvasta verorasitteesta. Epäilen yleisen luulon olevan, että lisäprosenttia maksamalla maksaa liikaa veroja eikä liian vähän. Tilannetta ei paranna se, että valitsin verokortin tiedoiksi kunkin tuloluokan ylärajan, eli tosiasiassa 40 300 € tienaava maksaa seuraavasta eurostaan kyseisen tuloluokan marginaaliveron sijasta seuraavan tuloluokan marginaaliveron verran eli 51,25 %. Ero veroprosenttilaskurin antamaan lisäprosentiin 41 % on erittäin suuri.

Taulukkoa katsomalla myös Nalle Wahlroosin isot mätkyt saavat selityksen. Miljoonankaan tuloilla verokorttiin ei tule kuin n. 50 %:n vero, vaikka marginaalivero on jo 90 000 € ylittävältä osin ollut yli 60 %. Mätkyjähän siinä tuolla tavalla kertyy. Huomattava on myös se, että jopa ilman verokorttia ennakonpidätystä peritään 60 % eli vähemmän kuin korkeatuloisimpien todellinen verorasite on valtaosalta heidän tuloistaan.

No kun kerran marginaaliveron ymmärtäminen on haitallista Suomen taloudelle, niin miksi sitten kerron tämän eli tuon asiaa ihmisten tietoisuuteen? Vastaus löytyy siitä, että järjestelmämme on pahasti pielessä sen luomien kannustimien suhteen. Keskimääräinen kansalainen ei tosiaan todennäköisesti tiedosta todellisia verorasitteita ja sen luomia negatiivisia kannustimia, mutta mitä korkeammalle tuloluokissa mennään, niin sitä todennäköisemmin ihmiset ovat tietoisia verotuksen todellisesta luonteesta. Tämä tekee sitä, että nämä pääosin ilmeisen kykenevät ihmiset helposti tekevät
A) valinnan olla tavoittelematta lisätuloja
B) valinnan tehdä vähemmän töitä
C) valinnan keskittyä tulojen kasvun sijasta verojen minimointiin.

Toivoisin, että Suomessa vihdoin herättäisiin siihen, millaisia kannustimia meillä tosiasiassa on käytössä. Vaikka korkean verotuksen kannattajien dogma on, että rikkaiden ahneudella ei ole rajoja,  niin tosiasia on, että rikkaat useimmiten osaavat laskea ja ymmärtävät, milloin kannattaa tehdä töitä ja milloin ei. Suomen parhaaksi olisi, jos meillä kaikilla olisi kannustimet käyttää kykyjämme ja taitojamme parhaamme mukaan, mutta tällä hetkellä hyvin harvan kannattaa panostaa sillä tavalla, mitä kilpailukykymme edellyttäisi.



sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Säästöjen tilannekatsaus lokakuu 2015

Lokakuussa auton pitämisen kalleus iski säästömääriin isolla kädellä. Autoon piti hankkia uudet talvirenkaat, mikä lisäksi pitäisi mennä taas määräaikaishuoltoon, jota varten nostin jo rahaa säästöistä, vaikka varsinainen kulu toteutuukin vasta marraskuun puolella.

Lokakuun säästösumma jäi 468 euroon. Käytännössä säästömäärät jäivät suurin piirtein lainanlyhennysten suuruisiksi. Aikaisemmin mainitsemani arvio 12 000 euron säästömääristä tälle vuodelle jäänee selvästi vajaaksi, koska tässä vaiheessa toteuma on vasta 8989 €. Toteuma tullee olemaan välillä 10 000 - 11 000 €. Palkkani nousi lokakuussa huomattavasti, mutta loppuvuoden isot ylimääräiset menot enemmän kuin syövät siitä saamani hyödyn. Marraskuussa on tosiaan vielä auton huolto ja joulukuussa veromätkyt (tai oikeastaan mätkyjen ensimmäinen erä).

Vähitellen pitäisi alkaa miettiä tavoitetta vuodelle 2016. Nykymenolla liian kunnianhimoisia tavoitteita ei oikein voi laatia, ja joutunen luopumaan aiemmasta 100 000 € tavoitteestani. Tai on tuo tavoite vielä ihan mahdollinen, mutta hieman eri syystä ja eri muodossa kuin aikaisemmin, joten en pidä sitä enää samana asiana. Jätän tämän jutun tarkoituksella hieman epämääräiseksi, joten ei kannata kysellä tarkennuksia. Palaan asiaan sopivalla hetkellä sopivaksi katsomallani tavalla.




maanantai 26. lokakuuta 2015

Kasvun ajattelutapa on avain menestykseen

Aina välillä vastaan tulee kirja, joka muuttaa sen, kuinka katsoo maailmaa. Minulle rahan ja työelämän osalta sellainen oli Robert Kiyosakin kirja Rich Dad, Poor Dad. Ajattelun ja mielipiteenmuodostusprosessin osalta tällainen puolestaan oli Daniel Kahnemanin kirja Thinking, Fast and Slow. Uusimpana kirjana tähän sarjaan on tullut Carol Dweckin Mindset: The New Psychology of Success. Kirjassa kuvataan, kuinka ihmisillä voi olla kahdenlaista ajattelutapaa (mindsettiä), joilla on merkittävä vaikutus siihen, miten ihminen menestyy elämässään. Koska mindsetit eivät ole pysyviä synnynnäisiä ominaisuuksia, kirjan sisällöllä on suuri vaikutus siihen, kuinka ihmisiä tulisi kasvattaa, opettaa ja valmentaa. Tämä mielestäni tekee kirjasta erityisen tärkeän opuksen.

Kirjassaan Dweck jaottelee ihmisten ajattelutavat kahteen erilaiseen mindsettiin: kiinteään/muuttumattomaan ajattelutapaan (fixed mindset) ja kasvun/kehityksen ajattelutapaan (growth mindset). Kiinteässä tai muuttumattomassa ajattelutavassa (fixed mindset) ihminen ajattelee ominaisuuden olevan synnynnäinen ja muuttumaton, joten sen kehittämisen eteen ei kannata nähdä suurta vaivaa. Itse asiassa tällä tavalla suhtautuvat ihmiset voivat suhtautua vaivannäköön negatiivisesti, koska "eihän lahjakkaiden kuulu nähdä paljoa vaivaa, vaan menestyksen pitää tulla helposti - muutenhan ei ole lahjakas". Kiinteän ajattelutavan ihmiset kulkevat elämänsä etsien kiitosta ja vahvistusta sille, että juuri he kuuluvat lahjakkaiden tai "hyvien" ryhmään. He pelkäävät kuollakseen epäonnistumista, koska jokainen epäonnistuminen todistaa, että he eivät olekaan niin hyviä kuin uskovat. Välttääkseen julkisen epäonnistumisen moni näistä ihmisistä on jopa valmis huijaamaan.

Kasvun ajattelutavan ihmiset näkevät asian aivan toisin. He uskovat, että menestys ja pärjääminen ovat seurausta juuri tehdystä työstä ja siitä seuraavasta kasvusta ja kehityksestä. Tällöin epäonnistuminen ei ole uhka, vaan vain yksi askel kehityksen kaaressa - ja usein hyödyllinen sellainen. Tämä tekee sen, että tällainen ihminen on paljon valmiimpi tarttumaan haasteisiin, mikä puolestaan nopeuttaa hänen kehitystään entisestään. Kun kiinteän ajattelutavan ihminen keskittyy oman hauraan egonsa suojeluun, keskittyy kasvun ajattelutavan ihminen kehitykseensä. Ei ole vaikea arvata, kumpi vaihtoehto johtaa parempaan lopputulokseen.

Small daily improvements are the key to staggering long-term results.

Ajattelutavat eroavat myös sen suhteen, miten muiden menestykseen suhtaudutaan. Kiinteän ajattelutavan ihmiset näkevät muut uhkana. Kun menestys on suhteellista ja omat kyvyt ovat muuttumattomia, nähdään muiden menestyksen olevan itseltä pois. Kasvun ihmiset taas oppivat ja inspiroituvat toisten menestyksestä. Toisen menestys kertoo, että tämä on tehnyt paljon töitä ja antaa syyn panostaa itsekin enemmän.

Kirjan tärkeimpiä oppeja on se, että ajattelutavatkaan eivät ole kiinteitä tai muuttumattomia, vaan ihminen voi oppia kasvun ajattelutavan. Itse asiassa kiinteä ajattelutapa on opetettu meille jo lapsena, kun meitä on kehuttu "oletpa sinä niin älykäs/urheilullinen/matemaattinen/taiteellinen/jne". Tuollainen kehuminen on omiaan vahvistamaan kiinteää ajattelutapaa, kun taas panoksen kehuminen ohjaa kasvun ajattelutapaan. Kun lapsi saa hyvän numeron kokeesta, ei siis kannata kehua lasta älykkääksi vaan kehua häntä siitä, kuinka paljon hän on selvästikin tehnyt töitä pärjätäkseen hyvin koulussa. Ylipäänsä tentissä pärjäämistä ei välttämättä kannata korostaa liikaa, koska tärkeintä koulussahan on se oppiminen, eivätkä ne arvosanat.

On myös hyvä huomata, että kukaan ei ole täysin kasvun ajattelutavan tai täysin kiinteän ajattelutavan ihminen. Eri osa-alueiden osalta ajattelutavat voivat poiketa. Esimerkiksi urheilun osalta on helppo nähdä työn vaikutus, mutta taiteellisia kykyjä voi olla vaikea nähdä muuna kuin lahjakkuuden lopputuloksena. Lapsinerona pidetyn Mozartin historiaan tarkempi tutustuminen voi kuitenkin osoittaa, että valtava työmäärä siellä Mozartinkin "nerouden" taustalla on. On siis tärkeää tunnistaa ja kyseenalaistaa omat ajatuksensa omista "kiinteistä" ominaisuuksista, joiden osalta tuntuu, ettei niitä edes kannata yrittää muuttaa. Lopputuloksen kannalta on parempi uskoa kehitykseen, kun se ei ole mahdollista, kuin uskoa muuttumattomuuteen, kun kehitys on mahdollista.

Loppujen lopuksi aika harvaa ihmisen ominaisuutta on syytä pitää todella muuttumattomana. Vain kasvun ajattelutavan ihmiset voivat saada selville todellisen potentiaalinsa.



Tämä oli vain pikainen ja karkea tutustuminen kirjan sisältöön. Suosittelen ottamaan kirjan lukulistalle, kuten myös nuo kaksi muuta alussa mainitsemaani kirjaa.



lauantai 17. lokakuuta 2015

"Maailmassa on enemmän velkaa kuin rahaa"

Aina välillä vastaan tulee se, että joku nostaa esille, että maailmassa on enemmän velkaa kuin rahaa. Sanoja tuntuu useimmiten kuuluvan yhteen kolmesta ryhmästä: kapitalismin vastustajiin, salaliittoteorioihin taipuvaisiin tai kultakauppiaisiin. Ensimmäinen nostaa väitteen esiin ideologisista syistä ja viimeinen saadakseen tuotettaan myytyä. Keskimmäisellä puolestaan on taipumusta uskoa vähän kaikkea, mikä liittyy kulisseissa tapahtuviin salaisiin päätöksiin, joista tavallinen kansa ei tiedä mitään.

Vaikka luokittelen sanonnan käyttäjät hieman negatiivissävyisesti, niin onhan se periaatteessa varmaan ihan tottakin. Väitteen logiikkahan on hyvin yksinkertainen. Jos kaikki raha tulee yhdeltä taholta (keskuspankilta) lainana ja siltä lainalta peritään korkoa, niin tuo korkohan tekee sen, että vaikka kaiken rahan antaisi takaisin keskuspankille, niin kertynyttä korkoa ei ole mahdollista maksaa takaisin. Rahaa ei yksinkertaisesti ole riittävästi. Tästä nuo kuvailemani kolme tahoa tekevät sen johtopäätöksen, että rahajärjestelmä on jotenkin tuhoon tuomittu ja se on syytä muuttaa (esimerkiksi jonkinlaiseen epämääräiseen vasemmistoutopiaan tai sitten kultakantaan).

Tuo päättelyketju unohtaa kuitenkin sen tosiasian, että maailmassa on rahan lisäksi paljon muitakin asioita, joilla on rahallista arvoa. Ihminen voi esimerkiksi "sitoa" työnsä arvoa esineisiin. Otetaan vaikka arkielämän esimerkki: Lainaan kaverilleni 100 €, jotta hän voi ostaa kangasta ja maalia. Hän maalaa sillä kaksi maalausta. Hän antaa toisen niistä minulle ja kuittaa sillä velkansa, ja pitää toisen itsellään. Näin ollen tässä minimaailmassa on nyt 100 € "vapaata" rahaa, joka ei ole velkaa kenellekään ja lisäksi siitä löytyy kaksi n. 100 € arvoista maalausta.

Asia ei muutu siitä miksikään vaikka summaan lisättäisiin korko päälle. Velan avulla on täten ainakin teoriassa mahdollista lisätä maailman kokonaisvarallisuuden määrää, jolloin velasta perittävä korko ei muodostu ongelmaksi.

Joku voi sanoa, ettei keskuspankki hyväksy tauluja maksuksi ja näin voi hyvinkin olla. Ei kuitenkaan ole kovin suuri loikkaus olettaa, että keskuspankki voisi tarvittaessa hyväksyä kiinteistön velan maksuna (jos keskuspankin säännöt ovat esteenä, niin niitä voidaan kyllä tarvittaessa muuttaa). Oletetaan vaikka, että keskuspankki on välillisesti rahoittanut kiinteistön hankinnan 1 % korolla ja tuon kiinteistön arvo on noussut 2 % vuodessa, niin silloinhan kiinteistöllä voi maksaa koko velan korkoineen ja jää vähän ylikin. Tarkoituksenani ei ole kuvata tarkasti keskuspankin toimintaa tai sitä, miten lainat tosiasiassa voidaan maksaa takaisin - lähinnä huomauttaa, että velan määrän suhteessa rahan määrään ei välttämättä tarvitse olla ongelma.

Se, mitä tapahtuu, jos kaikki samanaikaisesti maksavat velkansa, on siis lähinnä mielenkiintoinen ajatusleikki - ei huolenaihe. Mitenkään realististahan se ei ole, että kaikki velat yhtäkkiä maksettaisiin. Siihen paperilappuun voi siis ihan hyvin luottaa jatkossakin ja kultakauppiaan voi jättää nuolemaan näppejään.


perjantai 9. lokakuuta 2015

Kuluraportti syyskuu 2015

Syyskuussa rahaa meni 1239 euroa, minkä lisäksi työn kuluja oli 496 €. Kuukausi alkoi ihan hyvin, mutta vähitellen sorruin taas huonoihin tapoihin eli helppoon (ja kalliiseen) ruokailuun. Ruokailuun meni hieman päälle 500 €.

Syyskuun aikana maksettavaksi tuli hieman päälle 300 € vakuutusmaksuja sekä yksi typerä pysäköintivirhemaksu. Siis typeryyttä minun osaltani. En voi ymmärtää ihmisiä, jotka suuttuvat pysäköinninvalvojille omista virheistään.

Oikeastaan ilman vakuutusmaksua ja sakkoa kuluni olisivat olleet ihan hyväksyttävällä tasolla eli selvästi alle 1000 €. Jotenkin näitä satunnaisia ja vuosittaisia kuluja vaikuttaa vaan tulevan koko ajan. Loppuvuosi tuntuu nimittäin myös olevan täynnä kaikenlaista rahanmenoa. Elättelen toivoa, että kun saan viimeiset veromätkyt maksettua alkuvuodesta, niin sitten helpottaa. Voi olla, että turha toivo.

Onneksi palkka sentään nousee merkittävissä määrin nyt koeajan päättyessä. Korotetulla palkalla saan jossakin määrin katettua näitä lisääntyneitä kulujani. En kuitenkaan niin paljon, että voisin kuvitella saavani vuodelle 2016 alun perin haaveilemiani säästölukemia. Pitää siis miettiä tavoitteet uusiksi ennen tammikuuta.




tiistai 6. lokakuuta 2015

Elämän suunta voi olla pienestä kiinni

Töissä meillä oli tapaamiset parin eri palveluntarjoajan kanssa peräkkäin. Ensimmäinen esiintyjä onnistui vakuuttamaan firmamme päättävät ihmiset niin, että jälkimmäisellä ei käytännössä ollut mahdollisuutta voittaa. Otin asian puheeksi ja ilmi kävi, että minunkin kohdallani oli käynyt hyvin samalla tavalla.

Kun minua haastateltiin nykyiseen työhöni, niin olin ensimmäinen haastateltava ja sain vakuutettua haastattelijat niin, että he tekivät käytännössä päätöksen minun palkkaamisesta jo siinä, eli ennen kuin olivat edes kuulleet vaihtoehtoja. Muut haastattelut käytiin läpi, mutta toisilla oli edessä todella vaikea tehtävä, koska heille ei olisi riittänyt se, että he olisivat olleet minua parempia. Heidän olisi pitänyt olla todella selvästi parempia, koska päätös oli käytännössä tehty jo, eikä ihminen kovin helposti muuta jo tekemäänsä päätöstä. (Selvennykseksi vielä, minulle ei ollut kerrottu tuota päästöstä, eli he olisivat voineet muuttaa mieltään rikkomatta mitään sopimusta tai lupausta.)

Aloin miettiä, että mitä jos minut olisikin haastateltu toisena tai vaikka viimeisenä. Haastattelijat olisivat voineet tehdä vastaavanlaisen päätöksen jonkun toisen kohdalla, jolloin minä olisin ollut se, joka olisi ollut sen vaikean tehtävän edessä. Minun olisi pitänyt pystyä vakuuttamaan ihmiset, jotka eivät halua, että olen parempi kuin se heidän alun perin valitsemansa, ja jotka sen takia etsivät syitä, miksi minä en ole yhtä hyvä kuin se heidän valintansa. Ja kun syitä etsimällä etsii, niin löytyyhän niitä.

Kysehän ei ole mistään tahallisesta yhden henkilön suosimisesta, vaan jo aikaisemminkin käsittelemästäni vahvistusharhasta. Vahvistusharha tarkoittaa sitä, että ihminen yliarvioi ennakkokäsitystä tukevan näytön merkitystä ja aliarvioi tai jopa täysin sivuuttaa ennakkokäsitystä vastaan puhuvaa näyttöä. On siis erittäin tärkeää, että tekee hyvän ensivaikutelman, mutta joskus se ennakkokäsitys voi jo itsestä riippumattomista syistä olla itseä vastaan, kuten esimerkiksi tässä työhaastattelutilanteessa.

Jotkut rekrytointifirmat ja kiinteistönvälittäjät (ulkomailla, joissa käytössä on ostajan välittäjä) kuulemma toimivat niin, että he esittelevät ensin huonon ehdokkaan ja sen jälkeen suosikkiehdokkaansa, jotta se huono saa sen hyvän näyttämään vielä paremmalta. Sama efekti voi tulla eteen ihan sattumalta. Jos esimerkiksi sattumanvaraisessa järjestyksessä tehdyssä työhaastettelutilanteessa ensimmäinen haastateltava on ollut todella huono, niin toisella haastateltavalla on edessä suhteellisen helppo tilanne saada haastattelijat vakuuttuneeksi, koska hänen esitystään peilataan huonotasoiseen ankkuriin.

Nämä esiintymisjärjestykset ovat seikkoja, joilla ei rationaalisesti ajatellen pitäisi olla mitään merkitystä, mutta todellisuudessa niillä voi olla aivan valtava vaikutus ihmisen elämään. Jos en olisi ollut ensimmäinen haastateltava, niin voisi olla, etten olisi nykyisessä työssäni, vaan ehkä kotona työttömänä makaamassa sohvalla. Nyt joku muu saattaa olla sijastani kotona makoilemassa. Joskus se voi olla pienestä kiinni.



lauantai 3. lokakuuta 2015

Tuotot Q3 2015

Heinäkuun alusta syyskuun loppuun on ollut melkoista vuoristorataa. Heinäkuussa salkkuni tuotti vielä lähes 6 %, mutta elo- ja syyskuussa tultiinkin sitten vauhdilla alas. Viimeisimpänä Volkswagenin romahdus on tehnyt ison loven salkkuuni, vaikka osakepainoni sen osalta ei ollutkaan erityisen suuri. Toinen syy salkkuni arvon nopeahkolle laskulle löytyy siitä, että olen yleisen kurssilaskun myötä lisäillyt vivun määrää, mikä luonnollisesti tarkoittaa, että kurssien jatkaessa laskuaan salkkuni arvokin laskee nopeampaa kuin jos en käyttäisi lainattua rahaa.

Vaikka olen viime kuukausina menettänyt yli 3000 €, niin tilanne ei stressaa minua ollenkaan. Olen tällä hetkellä vastuullisessa työssä firmassa, jossa viihdyn hyvin, ja joka tuottaa hyvin. Tulopuolella en siis näe uhkaa siitä, että työpaikka lähtisi alta, tai että haluaisin itse lähteä. Sijoitustappiot eivät siis maailmaa kaada, koska en koe tarvitsevani noita rahoja ihan lähiaikoina. Ajan voi olettaa korvaavan tämän hetken kurssitappiot. Edes sijoituslainan määrän kasvu ei ole ongelma, koska vaikka sen prosentuaalinen osuus kasvaisi suhteellisen isoksi, niin sen euromääräinen summa on silti melko pieni.

Kokonaisuudessaan Q3:n tuotoksi tuli -11,7 %. Vertailuindeksistäni (S&P 500 TR) jäin 5,3 %. Tämän vuoden osalta salkkuni on vielä tuottanut 8,9 % vertailuindeksiä paremmin, mutta koko säästöajalta olen jäänyt 7,3 % jälkeen. Oma indeksini sinnittelee vielä juuri ja juuri plussalla lukemassa 101,5. Blogin välilehdelle "Tuotot" päivitin (pitkästä aikaa) yksityiskohtaisempia tietoja kuukausittaisista tuotoista.




sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Säästöjen tilannekatsaus syyskuu 2015

Syyskuuta on vielä muutama pörssipäivä jäljellä, mutta muutoksia säästösummiin ei ole enää tiedossa, joten kaipa sitä voi raportoida säästöt näin vähän etukäteen.

Syyskuun säästösumma oli 929 €, mikä oli parempi kuin odotin. Lainanlyhennysten suuri määrä tekee sen, että säästösummat ovat kohtuullisia, vaikken paljoa saisikaan siirrettyä varsinaisiin sijoituksiin. Harmi vaan, kun pörssikurssien lasku on samalla tehnyt sen, että kuun lopussa nettovarallisuus on pienentynyt, vaikka onkin saanut tuon tonnin verran säästöön. Pitkällä tähtäimellä sijoitukset oletettavasti maksavat kuitenkin itsensä takaisin korkojen kera.

Lokakuu näyttäisi muuten ihan hyvältä säästökuukaudelta, mutta joudun varmaan viemään sen aikana auton määräaikaishuoltoon, johon menee taas satoja euroja. Muita tämän vuoden isoja kuluja ovat vielä edessä oleva talvirenkaiden hankkiminen ja ensimmäinen erä veromätkyistä (reilut 400 €). Palkka onneksi nousee koeajan päättyessä, mikä hieman auttaa noiden maksamisessa. Tällä hetkellä 12 000 € vaikuttaa ihan kohtuulliselta arviolta tämän vuoden säästösummaksi. Tämän hetken tilanne vuoden 2015 säästösummalle on 8521 €.





tiistai 22. syyskuuta 2015

Muistutus hajautuksen tärkeydestä

Viime päivinä julki tullut paljastus Volkswagenin harrastamasta huijaamisesta päästötesteissä on ollut selkeä muistutus siitä, kuinka hullua hommaa on olla hajauttamatta sijoituksiaan. Vaikka sijoitus olisi kuinka varman ja turvallisen oloinen, niin aina on mahdollista, että yritys on harrastanut sellaista toimintaa, joka syö kymmeniä prosentteja markkina-arvosta muutamassa päivässä, kuten nyt Volkswagenin kohdalla on käynyt.

Tällaiset väärinkäytösriskit ovat luonteeltaan sellaisia, ettei niiden todennäköisyyksiä pysty arvioimaan sijoitusta tehdessä, joten ainoa tapa suojautua niiltä on hajauttaa riittävästi. Vaikka esim. kirjanpitoon koskevien väärinkäytösten osalta on mahdollista käyttää testejä, jotka kertovat jotain kirjanpitovääristelyiden todennäköisyydestä, niin tämänkaltaiset liiketoimintaan liittyvät huijaukset eivät ole kuin hyvin pienen piirin tiedossa, joten niitä ei käytännössä voi ennakoida.

Tahallisten väärinkäytösten lisäksi on myös yrityksen vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolisia seikkoja, jotka voivat tuhota kaikista turvallisimmaltakin vaikuttavan yrityksen. Esimerkiksi erittäin laaja ja vakava luonnonmullistus saattaa paitsi tuhota yrityksen tuotantolaitokset, myös aiheuttaa niin isoja vahinkoja, että vakuutusyhtiöt menevät nurin, jolloin yritys ei saakaan korvausta vakuutussuojasta huolimatta. Tätäkään ei voi kunnolla ennakoida, vaan siltä riskiltä suojautuminen vaatii hajauttamista paitsi eri yhtiöihin, myös eri maantieteellisille alueille.

Minunkin salkkuuni oli päätynyt hieman Volkswagenia ja olen saanut nähdä satojen eurojen katoavan sen sijoituksen arvosta. Olen kuitenkin pystynyt ottamaan asian huumorilla. Koen, etten olisi voinut mitenkään tietää, että näin tulee käymään, joten egoni on tavallaan ihan ehjä. Sellaista sattuu. Joskus käy huono tuuri ja jollakin toisella kerralla sitten hyvä. Talouteni ei tuohon laskuun kaadu, vaikka vertailuindeksille pärjäämistä tämä pudotus toki vaikeuttaa huomattavasti. Saa nähdä muistanko edes koko juttua enää kymmenen vuoden päästä.



lauantai 19. syyskuuta 2015

Mitä budjetointi tarkoittaa minulle?

Töissä olen taas kerran törmännyt siihen, että suhtautumiseni rahaan poikkeaa siitä, miten muut ajattelevat. Minulle sana "budjetti" tarkoittaa hyvin lähelle sanaa "ennuste", kun taas monelle muulle se tuntuu tarkoittavan "tämän verran saat kuluttaa". Näkemystapojen ero on se, että minulle ei tulisi mieleenkään kuluttaa rahaa sen takia, että kulubudjetissa on ylimääräistä, vaan tavoitteeni on aina alittaa budjetti mahdollisimman paljon eli suoriutua ennustetta paremmin. Tosin, jos aina suoriudun ennustetta paremmin, niin budjetti on liian löysä. Näin ollen budjetti pitää voida ylittää, kun sille on tarve, ja se pitää pyrkiä alittamaan, kun todellista tarvetta kuluille ei ole.

Tarkoituksenani on siis päästä tavoitteisiini kuluttamalla mahdollisimman vähän ja budjettini kertoo ennusteen, mihin päädyn valitsemillani kuluoletuksilla. Jos en osu oletuksiin, se kertoo, että en ole ymmärtänyt kulujen syntymistä oikein tai sitten on tapahtunut jotain yllättävää. Vertaamalla toteumaa ennusteeseeni (budjettiin) alan ymmärtää kulujen (ja toki myös tulojen) syntymistä paremmin ja osaan seuraavana vuonna tehdä paremman ennusteen.

Budjetin laatimiseen liittyvä kulujen ymmärtäminen on se, joka ohjaa kulutustani, eivät varsinaiset budjetin rajat. Tehdessäni ennustettani pystyn näkemään, mihin raha oikein menee, ja missä se ei tuota minulle oikeassa suhteessa lisäarvoa (yrityselämässä tuottoa, yksityiselämässä onnellisuutta). Moni ihminen voisi esimerkiksi budjettia laatimalla huomata käyttävänsä satoja euroja erilaisiin jäsenmaksuihin (kuntosalit, yhdistykset jne.), joita hän ei kuitenkaan koskaan käytä. Nuo kulut tulisi eliminoida, koska ne ovat turhia, eikä siksi, että budjetissa ei ole varaa.

Joskus budjetoinnin lopputulos on, että viivan alle (eli tulot miinus menot) ei yksinkertaisesti jää tarpeeksi tai pahimmillaan, että menot ylittävät kulut. Tällöin voi joutua tekemään budjetointivaiheessa päätöksiä siitä, että johonkin kivaan juttuun ei olekaan varaa. Kuitenkaan en silloinkaan pitäisi sitä budjetoinnissa laskettua määrärahaa ratkaisevana juttuna, vaan sitä ajatusta, että tämä asia ei nyt ole hintansa arvoinen ja se pitää jättää pois.

En siis käytä mitään "viihdebudjetti 20 euroa" tyyppisiä ratkaisuja, vaan menen elokuviin silloin, kun siellä on jotain kiinnostavaa katsottavaa ja en mene, kun ei ole. Töissä puolestaan en katso, että "tehdään mainos, kun budjetissa kerran on rahaa jäljellä", vaan "tehdään mainos, koska se tuottaa enemmän kuin se maksaa" tai "ei tehdä mainosta, vaikka budjetissa olisi varaa, koska tuo ei tuota koskaan hintaansa takaisin". Budjetin ylitys kulupuolella on merkityksetön seikka, jos sitä kulua vastaa vielä isompi tuotto.

En siis kannata liiallista budjettikuria, koska se voi johtaa huonoihin päätöksiin. Aina pitäisi pitää mielessä, minkä takia hommaa oikeastaan tehdään. Yrityksen tarkoituksena on tehdä voittoa, eikä noudattaa orjallisesti budjettia. Yksilön tarkoituksena on maksimoida pitkän tähtäimen onnellisuus, eikä kuluttaa mahdollisimman vähän. Budjetin noudattaminen on apuväline noihin tavoitteisiin pääsemiseksi, ei itseisarvo.



lauantai 12. syyskuuta 2015

Entä ne rikkaat?

Edellisessä kirjoituksessani Villen tarina käsittelin minulle hieman epätyypilliseen tapaan tämän hetken poliittisia ongelmia. Pyrin pääsääntöisesti välttämään poliittisia kirjoituksia tässä blogissa, mutta kun kyse on hyvin vahvasti rahaan ja onnellisuuteen liittyvä aihe, niin en malttanut pysyä siitä erossa.

Kirjoituksessa maalasin kärjistettyä kuvaa kiukuttelevasta kansanosasta, joka ei osaa katsoa omaa menetystään pidemmälle. Kirjoitus herätti yllättävän vähän keskustelua kommenttiosiossa, mutta tuli sinne sentään tarkemman käsittelyn arvoinen kommentti rikkaisiin/hyvätuloisiin kohdistuvista leikkauksista/veronkiristyksistä.

On varmasti ihan totta, että rikkaat kiroavat heihin kohdistuvia kiristyksiä aika samalla tavalla kuin köyhemmätkin. He vain todennäköisesti pysyvät hiljaisempana, koska he tietävät, etteivät hyvätuloisten huolet ole yhtä suosittuja kuin köyhien ja niiden korostamisesta saa helposti negatiivisen leiman otsaansa.

Totta on myös, että eivät rikkaat todennäköisesti pääomatulojaan vähennä sen takia, että verotus kiristyy. Ehkä veroja saatetaan lykätä, mutta pääomatuloja ei vähennetä pitkällä tähtäimellä. Toisaalta on hyväksyttävä myös Oksaharjun korostama seikka siitä, että rikkaiden verosyistä tekemän maastamuuton aiheuttamaa aukkoa verotuloissa on todella vaikea paikata.

Jo rikastuneiden lisäksi on kuitenkin toinen kansanryhmä, joka usein vastustaa äänekkäästi rikkaisiin kohdistuneita kiristyksiä vaadittaessa tai suunniteltaessa. Kyseessä ovat ne ihmiset, jotka näkevät sen haaskatun potentiaalin, joka syntyy siitä, että rikastumisesta tehdään liian vaikeaa. Mitä korkeampaa verotus on, sitä enemmän täytyy tehdä töitä saavuttaakseen enemmän. Mitä vaikeampaa elintason tai varallisuustason nostaminen on, sitä useampi valitsee, että taidanpa mieluummin yrittää vähemmän ja tyytyä samaan kuin kaikki muutkin.

On myös tärkeää huomata se, että tuon vähemmän yrittävän elämä ei tuosta päätöksestä heikkene. Hän on optimoinut elämänlaatunsa ottamalla rennommin, kun hän olisi vaihtoehtoisesti voinut tehdä lisää tunteja ja nähdä enemmän vaivaa lisätäkseen tulotasoaan. Ne, joka tuosta päätöksestä oikeasti kärsivät, ovat ne ihmiset, jotka olisivat saaneet hänen ahkeruutensa seurauksena työpaikan, tai ne, jotka olisivat eläneet hänen lisätuloistaan maksamillaan veroeuroilla. Valtion päätös haluta yli 50 % hänen lisätuloistaan johtaa siihen, että valtio saa tuon prosenttiosuuden nollasta, kun esimerkiksi 40 %:lla valtio olisi saanut tuon osuuden paljon isommasta piirakasta. Sen lisäksi tuosta yritteliäisyydestä seuraavat uudet työpaikat olisivat maksaneet oman osuutensa yhteiseen pottiin.

Tämä vaikutus ei koske pelkkiä yrittäjiä. Otetaan esimerkiksi joku raudanluja myyntimies, joka myy vuosittain kahdella miljoonalla työnantajansa tuotteita saaden niistä 5 %:n provision eli 100 000 € (ja kyllä, nämä ovat ihan realistisia oletuksia). Hän katsoo valtion tuloveroasteikosta maksavansa jokaisesta lisäeurosta valtiolle 31,75 % veroa, minkä lisäksi hän maksaa kunnallisveron, YLE-veron, kirkollisveron ja työntekijän osuuden sivukuluista. Yhteensä pitkälle yli 50 % siis. Hän miettii, että pidentämällä työviikkoaan 10 tunnilla (ilman mitään lisiä tietysti) hän voisi kasvattaa myyntiään puolella miljoonalla, mikä toisi hänelle 25 000 € lisää provisiota vuodessa. Hän kuitenkin laskee, että hänelle tulisi kouraan "vain" 10 000 € vuodessa, joten ei pidä tuota lisäpanostusta sen vaivan arvoisena (koska hänellä kuitenkin on jo valmiiksi todella hyvät tulot). Näin ollen hän pitää mieluummin sen 10 tuntia viikossa vapaana muihin huvituksiin. Hän ei harmittele saamatta jäänyttä provisiota, vaan nauttii tuosta lisääntyneestä vapaa-ajasta. Ajatus rikkaiden rankaisemisesta ei siis edes paikkansa.

Entä kuka myyntimiehen päätöksestä kärsii? Puolen miljoonan lisämyynti olisi tarkoittanut, että yrityksen olisi pitänyt palkata kaksi uutta työntekijää täyttämään nuo tilaukset, joten nuo työttömänä pysyvät työntekijät kärsivät. Valtion menetykset puolestaan ovat niin laajat, että ne vaativat oikein listan:
- Valtio ei saa arvonlisäveroa lisämyynnistä.
- Valtio ei saa tuloveroa yrityksen parantuneesta tuloksesta.
- Valtio ei saa osinkoveroa yrityksen omistajien jakaessa tuon tuloksen yrityksestä itselleen.
- Valtio ei saa veroja noiden kahden työntekijän palkasta.
- Valtio ei saa sitä reilusti yli 50 %:n veroa myyntimiehen lisätuloista.
Jätän varmasti jotain myös huomioimatta. Taloudessa usein toiminnan kerrannaisvaikutukset ovat laajat. Ainakin kärsijöinä ovat vielä ne, jotka joutuvat niiden leikkausten ja kiristysten kohteeksi, joihin valtio on pakotettu tulopuolen ongelmien takia.

Vääriin johtopäätöksiin johtaa myös se, että koska valtaosa ihmisistä ei todennäköisesti reagoi veronkorotuksiin omaa toimintaansa ja yritteliäisyyttään vähentäen, se saa ihmiset kuvittelemaan, että kukaan ei toimi näin. Tämä on kuitenkin koko kansan tasolla selvästi virheellinen ajattelutapa ja tosiasiassa jokainen veronkiristys saa lisää ihmisiä mieluummin valitsemaan vapaa-ajan kuin ahertamisen. Vaikka yksittäisen ihmisen kohdalla reagoimattomuuden todennäköisyys olisi 99 %, niin isossa mittakaavassa se tarkoittaa että yksi sadasta tulee muuttamaan käyttäytymistään. Kun tämän kertoo miljoonilla Suomalaisilla, niin se on jo iso ryhmä ihmisiä ja tulee yhteiskunnalle todella kalliiksi. Mistä Suomeen syntyy seuraava Nokia, jos kaikki kykenevät ihmiset ajattelevat "Ei maksa vaivaa" tai "Teen tämän ulkomailla, koska siellä työnteko kannattaa".

Sen sijaan, että sorrumme siihen, mitä Oksaharju varsin osuvasti kutsuu populismiksi, meidän tulisi pitää huolta, että yhteiskunnassamme on jatkossakin kaikissa tuloluokissa kannustimet yrittää parhaansa. Se olisi meidän kaikkien etu.



keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Villen tarina

Ville on ihan tavallinen nuori. Hän asuu vanhempiensa luona ja hänen opiskellessa talvet hänen vanhempansa maksavat hänen elinkustannuksensa. Villen tehtäviin kuuluu opiskelun lisäksi siivota huoneensa kerran viikossa, mistä hyvästä hän saa viikkorahaa. Jos Ville tekee jotain ylimääräistä, kuten vie roskat, hän saa pienen lisäpalkkion viikkorahansa lisäksi.

Kesäisin Ville elää työstä saamillaan rahoilla silloin, kun hän saa töitä, ja muulloin hänen vanhempansa elättävät hänet kesälläkin. Töihin päästessään Ville elää leveämmin, koska hänen palkkansa on suurempi kuin hänen viikkorahansa ja hän käyttää aina koko palkkansa jättämättä mitään säästöön. Ravintolassa Ville tilaa hampurilaisen sijasta pippuripihvin ja baari-iltojen aikana hän tarjoaa kavereilleenkin, kun kerran rahaa on.

Villen naapurissa asuu Niko. Nikon vanhemmat ovat Villen tavoin elättäneet häntä aina. Viime aikoina on kantautunut viestiä, että Nikon vanhemmat ovat pahoissa taloudellisissa vaikeuksissa, koska ovat hemmotelleet lastaan liikaa. Ulosottomiehistä on tullut tavallinen näky heidän talonsa ovella. Nikolle syntymäpäivälahjaksi ostettu mopoauto oli ostettu lainarahalla, kuten myös moni muu Nikoa varten hankittu ylellisyystuote, mikä on johtanut vakaviin talousvaikeuksiin. Ville katsoo vahingoniloisena Nikon elämää saarnaten tälle säännöllisesti tämän edesvastuuttomasta vanhempiensa rahojen kuluttamisesta.

Samaan aikaan Ville kuitenkin itsekin elää vanhempiensa rahoilla.

Eräänä päivänä Villen vanhemmat sanovat Villelle pahaenteiset sanat: "Meidän täytyy jutella".

Villen vanhemmat kertovat tälle, että heidän taloutensa ei enää kestä Villen elättämistä edelliseen tapaan. Perheen isä on osa-aikaistettu ja äidin palkka perustuu provisioon, jota ei ole enää tullut samaan tapaan kuin ennen. Villen vanhemmat kertovat tälle, että tulevat jatkossakin maksamaan Villen asumisen ja elämisen niin pitkään kuin tämä sitä tarvitsee, mutta he eivät voi enää maksaa tälle lisäpalkkioita roskien viemisestä ja muista pikkujutuista, vaan Villen pitää hoitaa nämä normaalia viikkorahaa vastaan. Lisäksi Villen tulisi auttaa vanhempia kevät ja syyssiivouksissa, jotka eivät tähän asti ole hänelle kuuluneet.

Villen kasvot muuttuvat punaiseksi raivosta. Hän ei voi käsittää, kuinka hänen vanhempansa voivat olla niin itsekkäitä, että vievät hänen vähäisistä tuloistaan ja vielä lisäksi vievät häneltä vapaa-aikaakin. Ville huutaa: "Tämä on niin epäreilua! Miksei vaikka Johanna (Villen isosisko) voi maksaa teille puuttuvia rahoja, niin minun ei tarvitsisi kärsiä? Eiväthän tämän perheen talousvaikeudet minun vikani ole! Johanna on hyväpalkkaisessa työssä, joten hänellä on varaa."

Villen vanhemmat kertovat Johannan jo Villen tietämättä auttaneen heitä taloudellisesti, mutta he eivät koe oikeaksi pyytää tältä enää enempää, koska hän on tehnyt kovaa töitä palkkansa eteen ja on tosiaan jo valmiiksi auttanut perhettä sen taloudellisten ongelmien kanssa. "Ei Johannan voi olettaa elättävän itsensä lisäksi meitä kaikkia kolmeakin", Villen vanhemmat toteavat. Ville ei tätä ymmärrä.

Ville näkee tilanteessa vain kaiken sen, mitä hän menettää. Hän ei mieti ilmaista asuntoaan, koulutustaan tai ruokaansa - ainoastaan menetettyjä lisäeuroja ja vähentynyttä vapaa-aikaansa. Hän ei myöskään näe yhtäläisyyksiä oman tilanteensa ja Nikon tilanteen välillä.

Ville uhkaa vanhempiaan, että ei tästä hyvästä aio seuraavana kesänä mennä töihin ollenkaan, vaan hänen vanhempansa saavat elättää hänet tuolloinkin. Ville ei ymmärrä, että juuri tuonkaltainen käyttäytyminen on syynä sille, että hänen vanhempiensa talous on ongelmissa, mikä puolestaan on syynä hänen etuihinsa tehdyille muutoksille.

Tunteikkaan keskustelun päätyttyä Villen vanhemmat vetäytyvät makuuhuoneeseen keskustelemaan keskenään. Molemmat ovat samaa mieltä, että Villelle pitäisi sanoa: "Olet hemmoteltu kakara, joka ei osaa olla kiitollinen siitä kaikesta mitä hänellä on." He kuitenkin tietävät, mitä tuon sanomisesta seuraisi, joten se jää sanomatta. Ville saattaisi jopa rikkoa paikkoja.



sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Kuluraportti elokuu 2015

Elokuussa rahaa paloi taas vauhdilla. Kuukauden kokonaiskulut olivat 1401 €, minkä lisäksi työn kuluihin meni 602 €. Kulutahti hirvittää, mutta onneksi sentään palkka riittää kattamaan kulut ja jää hieman ylikin, vaikka ei lähellekään sitä tahtia kuin aikaisemmin. Tilannetta helpottaa myös se, että tiedän voivani pudottaa kuluni puoleen, jos työt sattuisivat loppumaan.

Elokuussa vuosittaisina kuluina maksettavaksi tulivat reilun 200 € vakuutusmaksu ja n. 50 € yhdistyksen jäsenmaksu. Vakuutusten kilpailutuksen (jos sitä nyt voi edes sellaiseksi sanoa, koska tein sen niin laiskasti) takia syyskuulle on odotettavissa vielä satoja euroja lisää vakuutuslaskuja.

Muuta erikoista elokuun kuluissa ei oikeastaan ollut. Ruokailuun meni n. 550 € eli hieman vähemmän kuin edellisessä kuussa, mutta ihan liikaa silti. Nyt oli myös vuoroni maksaa vastike.

Pitäisi vaan kieltää itseltä se ravintolaruokailu töiden jälkeen.


perjantai 4. syyskuuta 2015

Säästöjen tilannekatsaus elokuu 2015

Elokuun säästösumma oli odotuksiani suurempi. Syynä eivät kuitenkaan ole suuremmat tulot tai varsinaisesti pienemmät menot, vaan yksinkertaisesti vakuutusten kilpailuttamisesta seurannut vakuutuslaskujen siirtyminen elokuulta syyskuulle. Nyt siis elokuu näyttää varsin hyvältä, mutta syyskuu tulee olemaan huono.

Elokuun säästösumma oli 1144 € tuoden vuoden kokonaissäästösumman 7592 euroon. Edelliskuussa arvioimani 12 000 € säästömäärä tälle vuodelle alkaa vaikuttaa epärealistiselta. Työn sijainnista johtuva auton kova käyttö tarkoittaa, että uusi määräaikaishuolto lähestyy vauhdilla, vaikka edellisestäkään ei ole kauaa. Lisäksi uudet talvirenkaat pitäisi hankkia ja ne eivät ole sellainen kuluerä, jonka kanssa kannattaa pihistellä. Kuolleena on vaikea nauttia säästöistä.

Toisaalta tällä hetkellä nautin työstäni niin paljon, ettei tuo säästäminen olekaan juuri nyt se tärkein asia. Vaikka äkkirikastuisin tänään, menisin varmasti maanantaina takaisin töihin, koska nykyinen työni on juuri sitä, mitä haluan tehdä. Ehkä palkkaisin jonkun muun tekemään työstäni ne tylsimmät rutiinijutut ja sen kautta lyhentäisin työpäivääni ja -taakkaani, mutta valtaosan tehtävistä pitäisin ihan mielellään itselläni. Työpaikkani ei myöskään millään tavalla ole vaarassa, vaikka koeajalla vielä olenkin, joten senkään puolesta puskurin kerääminen ei ole tällä hetkellä ykkösprioriteetti.

Se tässä tosin harmittaa, ettei ole rahaa, millä ostaa hyviä yrityksiä alennettuun hintaan. Technopolis sentään onneksi tajusi vihdoin alkaa ostaa omia osakkeita, jolloin hyödyn alennetuista hinnoista edes välillisesti. Lisäksi isompikin lasku vaikuttaa ihan mahdolliselta, joten ehkä on parempikin, ettei ihan heti pääse ostamaan niin paljon kuin tekisi mieli.

Alla taas perinteiset kuvat tavoitteista ja kertymistä.




keskiviikko 26. elokuuta 2015

Aika suojautua hintojen nousulta?

Meille, joiden tavoitteena on saada kulumme katettua sijoitustemme tuotoilla, saattaa nyt olla oikea aika hankkia erityisesti energia- ja öljy-yhtiöitä. Meidän ei nimittäin kannata miettiä pelkästään sijoitustemme tuottoja, vaan myös kulujemme kehitystä. Vaikka sijoituksemme tuottaisivat odotustemme mukaisesti, saattaa maali siirtyä koko ajan kauemmas kulujemme kasvaessa odotettua enemmän.

Tällä hetkellä sekä sähkön että öljyn hinta ovat poikkeuksellisen alhaalla, joten nyt saattaa olla hyvä hetki suojata itsensä hintatason nousulta. Ostamalla esimerkiksi Fortumin osakkeita voi huolehtia siitä, että sähkön hintatason nousu tarkoittaa paitsi suurempaa sähkölaskua myös parantuvia sijoituksen tuottoja. Sähkön hintatason lasku puolestaan tarkoittaa tietysti huonontuvia sijoitustuottoja, mutta samalla pienempää postiluukusta tulevaa laskua. Me kaikkihan kulutamme sähköä jokapäiväisessä elämässämme, joten kaikkien taloudellista riippumattomuutta tavoittelevien kannattaa mielestäni harkita sähkön hinnan vaihtelulta suojautumista sijoitusten kautta. Suojautuminen kannattaa tehdä nyt, kun hinnat ovat alhaalla, eikä sitten, kun hinnat ovat taas nousseet.

Öljyn hinnan vaihtelulta puolestaan voisivat mielestäni suojautua ainakin ne, jotka aikovat ajaa autolla tulevaisuudessa tai jotka käyttävät öljylämmitystä. Auton polttoaineen hinta ei tosin läheskään täydellisesti seuraa öljyn hintaa, mutta tietynlaista syy-seuraussuhdetta niiden välillä on. Öljyn ja sähkön hinnalla on myös tietty kohtalonyhteys, joten sähkönkin hinnanvaihteluilta voi yrittää suojautua öljy-yhtiöiden kautta.

Öljy-yhtiöiden kanssa on tosin huomioitava, että öljyn hinta saattaa pysyä pitkään alhaalla ja edessä on todennäköisesti konkursseja öljyalalla. Mihin tahansa öljyalan yhtiöön ei siis kannata sijoittaa, vaan valinta kannattaa tehdä enemmänkin sillä perusteella, että minkä yhtiön uskoo selviävän matalista hinnoista pitkään, kuin sijoittamalla suurimman mahdollisen nousupotentiaalin yhtiöön. Sijoituskohteen pitäisi mielestäni pystyä tekemään voittoa ja jakamaan osinkoja huonoinakin aikoina.

Mielestäni nyt on erityisen hyvä aika tehdä kuvaamani suojaukset, koska Kiina-paniikki sai näiden jo ennestään huomattavasti laskeneiden yhtiöiden osakekurssit entistä alemmas. Itse lisäsin maanantaina pienen erän Fortumia, mutta rahatilanteeni ei harmikseni sallinut ollenkaan niin suurta tilanteen hyödyntämistä kuin olisin halunnut. Öljy-yhtiöt salkustani puuttuvat vielä täysin, mutta hieman olen sijoittanut "öljyyn" ostamalla Nordnetin Norja-superrahastoa. Norjan kehityksenhän odotan korreloivan vahvasti öljyn hinnan kanssa.

Ehkäpä osakekurssit jatkavat tässä vielä laskuaan ja pääsen kassatilanteeni parannuttua vielä hyödyntämään tämän markkinoiden tarjoaman mahdollisuuden rakentaa tulevaisuuden kuluni kattavaa salkkua.



torstai 20. elokuuta 2015

Vihaan rahaa!

Otsikko voi tuntua oudolta rahaa käsittelevässä sijoitus-/säästöblogissa, mutta se on totta, vaikka käytänkin ehkä vähän liioittelevaa kieltä. Rahan omistaminen ei ollenkaan ole tavoitteni vaan kyseessä on välttämätön paha.

Tosiasiassa vihaan sitä, kuinka raha rajoittaa elämääni.

Vihaan sitä, että minä tarvitsen rahaa elääkseni ja tehdäkseni montaa niistä asioista, joita haluan tehdä.

Vihaan sitä, kun minulla ei ole riittävästi rahaa.

Vihaan sitä, kun minulla on liikaa rahaa, ja raha makaa tililläni tuottamatta mitään.

Vihaan sitä, kun olen muille velkaa rahaa, josta joudun maksamaan korkoa ja jota joudun maksamaan takaisin aikataulussa, jota en voi itse päättää (ainakaan täysin). Vihaan siis sitä, kuinka velkaa oleminen pistää minut muiden tekemien päätösten armoille.

Vihaan sitä, kun muut eivät osaa käyttää rahaa (tai ehkä enemmänkin: olla käyttämättä).

Vihaan sitä, kuinka rahan kuluttamista pidetään tienä onneen.

Vihaan sitä, kuinka rahan keräämistä pidetään joko tienä onneen tai vaihtoehtoisesti onnen esteenä.

Vihaan elämää rajoittavia sanontoja, kuten "raha ei tee onnelliseksi" tai "(rakkaus) raha(an) on pahan alku ja juuri".

Vihaan sitä, kuinka rahaa(/varallisuutta) keränneitä demonisoidaan.

Vihaan sitä, kuinka vähän rahaa käyttäviä pidetään outoina.

Vihaan sitä, kuinka vasemmisto kuvittelee parantavansa heikko-osaisten elämiä antamalla heille ilmaista helppoa rahaa.

Vihaan sitä, että raha ilmeisesti ihan tutkitusti tekee ihmisistä vähän kusipäisempiä (esim. itsekkäämpiä) ja pelkään itselleni käyvän näin.

Listaa voisi varmasti jatkaa vielä pitkään.

Miksi sinä vihaat rahaa?


PS. Raha on eri asia kuin varallisuus.


lauantai 15. elokuuta 2015

100 000 kävijää

Tätä kirjoittaessani 100 000 kävijää on vielä noin sadan käynnin päässä, mutta julkaistuani kirjoituksen, määrä ylittynee nopeasti. Tämä kirjoitus on suunnattu lähinnä muille bloggaajille, koska ainakin minua kiinnostaa, minkä verran vastaavissa muissa blogeissa käy ihmisiä ja kuinka nopeasti heidän kävijämääränsä kasvavat/ovat kasvaneet. Oletan muiden bloggaajien olevan tässä suhteessa  samanlaisia.

Kävijämääriä vertailemalla on mahdollista saada tietoa siitä, kuinka hyvin on tavoittanut tavoitellun lukijakunnan. Jos kävijämäärät ja niiden kasvunopeus poikkeavat merkittävästi muista vastaavista blogeista, niin on todennäköisesti tehnyt jotain väärin tai erittäin oikein. Virheet on mahdollista korjata ja oikeaksi todetulla tiellä on hyvä jatkaa.

Itselläni on sellainen tuntuma, että kävijämääräni ovat kehittyneet aika tavanomaisella tavalla. Arvioni perustan niihin muutamiin muiden sijoitusbloggaajien julkaisemiin kävijämäärälukuihin. Nuo julkistukset ovat tosin pääsääntöisesti niin epämääräisiä (Esim. tyyliin: "Tänään tuli 50 000 kävijää täyteen"), joten vaikea niistä on mitään tarkkaa sanoa.

Kirjoittamista aloittaessani en yhtään tiennyt, mitä odottaa. Suomessa on varmasti rajoitettu määrä ihmisiä, joita tällaiset asiat kiinnostavat, joten epäilin, että "katto" kävijämäärissä saattaisi tulla vastaan hyvinkin nopeasti. Kävijämäärät ovat kuitenkin kasvaneet käytännössä tähän päivään asti. Ainoastaan blogilista.fi:n lopettaminen teki selvän loven kävijämääriin. Karkea arvioni on, että jos blogilista jatkaisi, niin blogissani olisi noin 1500-2000 käyntiä lisää per kuukausi.

Foorumeilla kirjoittelemalla saisin varmasti lisää lukijoita, mutta jotenkin se tuntuu väärältä mennä huutelemaan sinne mainostustarkoituksessa. En missään nimessä tuomitse niitä, jotka hakevat lukijoita foorumkirjoittelun kautta; onhan se hyvä tapa tavoittaa oikeanlaisia lukijoita. Se ei vaan sovi minulle. Jos kirjoitukseni sopisi hyvin johonkin aiheeseen, niin voisin varmaankin mainita siitä, mutta loppujen lopuksi kirjoitan aika vähän itse sijoittamisesta, joten aika heikosti tekstini esimerkiksi Kauppalehden palstoille sopisivatkaan. Muita foorumeita en oikeastaan seuraakaan.

Koska Bloggerin kävijämääräkuvaaja on niin huono, taulukoin itse kuukausittaiset kävijämäärät blogin alusta asti ja tein niistä kuvaajan. Lisäsin myös arvion elokuun kävijämäärästä perustuen oletukseen kävijämäärän pysymisestä tasaisena loppukuun ajan. Alla olevasta kuvaajasta kukin voi tehdä omat johtopäätöksensä. 10 000 kuukausittaisen kävijän raja olisi mukava tavoittaa vielä tämän vuoden puolella.