keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Onnellisuustekijät elämässäni

Jonkin aikaa sitten kirjoitin neljästä asiasta, jotka tekevät sinut onnelliseksi. Nimimerkiltä Violacea tuli vielä hyvä lisäys viidenneksi asiaksi. Hän nosti esiin kuinka kivut tai terveysongelmat voivat olla onnellisuuden esteenä ja pakkohan sitä on olla samaa mieltä. Osan terveysasioista voidaan ajatella menevän turvallisuuden kaipuun alle, mutta on myös terveysongelmia, jotka aiheuttavat pelkkää epämukavuutta elämään, olematta silti vaarallisia. Siitä syystä olen valmis hyväksymään terveysongelmat/kivut omaksi itsenäiseksi onnellisuutta rajoittavaksi tekijäksi.

Itselläni ei ole ollut mitään merkittäviä terveysongelmia. Urheilun takia minulla on toki ollut kaikenlaisia vammoja, mutta ne ovat aina menneet ohi ennemmin tai myöhemmin. Samalla minua kuitenkin huolestuttaa, että kuinkakohan kroppani mahtaa kestää vanhana, kun olen nuorena pistänyt sen niin koville. Näin ollen omalla kohdalla laitan (hyvin vähäiset) terveyshuoleni sinne turvallisuudenkaipuun enkä kivuttomuuden alle. Tosin juuri tällä hetkellä minulla on kipeä käsi (rasitusvamma), ja se kyllä aika merkittävästi rajoittaa onnellisuuttani, kun en pysty urheilemaan samalla tavalla kuin olen tottunut. Oletan kuitenkin, että kyseessä on tälläkin kertaa ohimenevä vaiva ja olen vain liian kärsimätön sen kanssa.

Onnellisuuden turvallisuuspuoli ei muutenkaan ole ollut mitenkään merkittävässä roolissa elämässäni. Olen elänyt turvallisen lapsuuden kannustavassa keskiluokkaisessa perheessä, ja itsenäistymisen jälkeenkin olen aina voinut luottaa, että vanhempani auttavat tarvittaessa. Toisaalta, vielä tärkeämpänä, minulla on isolta osin vanhempieni ansiosta ne työkalut, joiden takia en tarvitse tai kaipaa heidän apuaan.

Merkityksellisyys onkin minulle huomattavasti turvallisuutta tärkeämpi tekijä. Haluan voida vaikuttaa positiivisesti asioihin niin töissä, harrastuksissa kuin muuallakin. Jos tekemisilläni ei ole mitään vaikutusta mihinkään, niin on turha tehdä mitään. Osasyy sille, miksi lähdin edellisestä työpaikastani, oli juuri siinä, etten siellä voinut riittävässä määrin vaikuttaa firman suuntaan. Nykyisessä työssäni tilanne onkin ihan toinen. Urheilupuolella puolestaan tykkään valmentaa sellaisia ihmisiä, jotka ovat valmiita panostamaan omaan kehitykseensä ja joiden tekemisestä pystyy näkemään sen kehityksen, joka antaa merkityksen sille omalle valmennuspanokselle.

Kun taas katsoo blogini nimeä, niin ei pitäisi tulla yllätyksenä, että vapaus on minulle erittäin tärkeää. En esimerkiksi voi sietää sitä, kun minua yritetään käskyttää. Sanon nykyään, että minusta ei ole työntekijäksi, koska en siedä käskyttämistä. Se ei tarkoita, ettei minua voisi hyvällä menestyksellä palkata työntekijäasemaan, vaan pelkästään sitä, että minua tulee töissä kohdella kuin vertaista, tai en tule viihtymään. Vaimokin aina välillä yrittää käskyttää minua, ja kun hän menee siinä liian pitkälle, niin pyrin muistuttamaan, että "Kyllähän sinä tiedät, että minua ei voi käskeä." Minulle pitää perustella, miksi joku asia pitää tehdä, ja sitten minä teen sen vapaaehtoisesti ja käskemättä. Auktoriteettiin vetoaminen puolestaan saa minut näkemään punaista.

Vapaudenkaipuu näkyy selvästi myös tavoitteessani olla taloudellisesti riippumaton. Haluan olla tilanteessa, jossa minun ei ole pakko tehdä edes tuota yhdenvertaista työskentelyä, jos ei ole pakko. Urheilupuolella puolestaan en halua ottaa rahaa siitä (vaikka se voisi olla mahdollista), koska rahaa ottamalla luopuisin samalla osasta vapaudestani harrastaa tasan sillä tavalla kuin itse haluan. Se raha ei ole sen vapaudenmenetyksen arvoista. Samasta syystä en kaipaa illoille tai viikonlopuille mitään lisätienestimahdollisuuksia. Vapaa-aika on tärkeämpää ja saan jo päivätöistäni ihan tarpeeksi rahaa. Asuntosijoituksetkin asettavat vähän turhan paljon velvoitteita. Osakkeet ovat paljon "vapaampia".

Viimeinen onnellisuustekijä eli eteenpäin meneminen aiheutti hieman keskustelua alkuperäisen tekstini kommenteissa. Osa lukijoista ei tunnistanut itsessään sitä tavaran päivittämisen kautta edistymistä ja koki itsensä kehittämisen enemmän omaksi jutukseen. Olin itse asiassa alun perin kirjoittamassa tuota edistymiskohtaa juuri kehittymisen näkökulmasta, mutta sitten kirjoittamani teksti menikin eri suuntaan, jolloin poistin maininnan kehittymisestä tekstin pituuden takia.

Tosiasiassa itsekin näen omalla kohdallani tärkeinpänä eteenpäin menemisen merkkinä juuri tuon oman kehityksen. En voisi esimerkiksi kuvitella urheilevani vain pysyäkseni samalla tasolla kuin nykyään, vaan urheilun pitää olla tavoitteellista tekemistä, jolla pyritään onnistumaan jossakin, mitä ei ennen ole pystynyt tekemään. Kuntourheilu ei ole minua varten.

Työelämässä puolestaan olen oikeastaan jo sillä tasolla kuin missä haluan olla (ylempää johtoa pk-yrityksessä), joten sieltä ei hirveitä kehitysharppauksia ole saatavissa, mutta osaamispuolella kehittymismahdollisuudet ovat rajattomat. Siksi keskitynkin mieluummin siihen.

Yksi syy, miksi poistin maininnan kehittymisestä alkuperäisestä tekstistäni, oli siinä, että osa ihmistä ei osaa suhtautua oikein kehittymiseen. Heille vihjaus kehittymistarpeista on loukkaus heidän nykyisiä taitojaan kohtaan. He haluavat ajatella osaavansa jo nyt kaiken tarpeellisen. Senpä takia he hyvin nopeasti jäävätkin jälkeen, kun kehittymisasenteen omaavat menevät ohi oikealta ja vasemmalta. Minun olisi toisaalta pitänyt ymmärtää, että tätä blogia lukee keskimääräistä enemmän niitä, joilla on oikea asenne kehittymisen suhteen ja vähemmän noita asennevammoja omaavia. Vastaavasti lukijoista keskimääräistä pienempi osa on tuon alkuperäisessä tekstissäni mainitsemani kerskakulutuksen ja tavaroiden päivittämisen kautta "edistymisen" perässä.

En kuitenkaan voi väittää olevani kaikkien maallisten mittareiden yläpuolella, vaan tunnistan selvästi itsessäni halun kasvattaa esimerkiksi sijoitussalkkuni kokoa todennäköisesti hautaan asti. Näin on siitä huolimatta, että tarve sijoitussalkun kasvattamiselle tulee todennäköisesti loppumaan hyvinkin nopeasti. Olen yksinkertaisesti aina tykännyt ns. resurssipeleistä ja elämähän on yhtä suurta resurssipeliä hardcore-asetuksilla (eli ei uusia yrityksiä tai tallennuspisteitä). Se voittaa, jolla on eniten pisteitä lopussa.

No ei vaiskaan. Se voittaa, jolla on eniten hauskaa pelatessa.


lauantai 20. tammikuuta 2018

Kannattaako kuukausikatsauksia kirjoittaa?

Edellisen kirjoitukseni kommenteissa Downshiftaus -blogin kirjoittaja Jarmo Vestola (josta muuten tutustumisen arvoinen juttu myös tämän päivän iltalehdessä, ks. tästä) kommentoi (todennäköisesti vitsaillen), että

"Väittäisin kuitenkin, että tällaisen jutun arvo on paljon paljon isompi, kuin jonkun tylsän rahankäytön kuukausikatsauksen, josta lukijalle ei jää käteen oikein yhtään mitään. Oikeastaan sellaisen kirjoittaminen on mielestäni jopa rikos, jolla varastetaan lukijan kallisarvoista aikaa."

Lue koko kommentti tästä.

Olen miettinyt samaa asiaa itsekin, joten päätin nostaa sen kokonaan omaksi kirjoituksekseen, sen sijaan että olisin vain vastannut tuolla kommenttiosiossa.

Olen tästä asiasta hyvin pitkälle Jarmon kanssa samaa mieltä. En ole enää pitkään aikaan jaksanut kuin korkeintaan silmäillä muiden kuukausikatsauksia. Luulen, että alkuaikoina muiden luvut saattoivat kiinnostaa, mutta nyt, kun takana on useita vuosia blogien lukemista ja kirjoittamista, niin eivät ne vaan oikein pysty tarjoamaan mitään uutta tai kiinnostavaa.

Tästä huolimatta olen itse kirjoittanut ja tulen jatkossa kirjoittamaankin kuukausikatsauksia sekä säästöihin että kuluihini.

Ensinnäkin näen, että noilla säännöllisillä katsauksilla on oma roolinsa lukijakunnan säilyttämisessä ja kartuttamisessa. Jotta blogille muodostuu säännöllinen lukijakunta, on juttuja tultava riittävän tiheästi. Mitä tiheämmin kirjoittaa, sitä paremmin lukijoita kertyy. Juttujen laatu tuntuu loppujen lopuksi olevan vähemmän merkittävä tekijä. Ainakin minun olisi mahdotonta keksiä koko ajan uusia kiinnostavia aiheita kirjoitettavaksi, niin on hyvä olla tuollaisia säännöllisiä täytejuttuja, joita voi käyttää kirjoitusrytmin ylläpitämiseksi.

Toiseksi nuo säännölliset katsaukset estävät minua lopettamasta kirjoittamisen kokonaan ja laskevat kynnystä uusien tekstien kirjoittamiselle. Kirjoittaminen on nimittäin vähän sellaista, että sen kanssa pitää pitää rytmiä tai rutiinia yllä, tai on aina vaan vaikeampi ja vaikeampi niin sanotusti "tarttua kynään". Luulen, että ilman kuukausikatsauksia tämä blogini olisi jo passivoitunut täysin. Luulen, että blogi olisi ajautunut tilaan, jossa "Siitä on jo niin pitkä aika, kun viimeksi kirjoitin blogiini, että en viitsi enää sinne kirjoittaa. Ei siellä ole enää kävijöitäkään, jotka tekstin näkisivät."

Kolmanneksi kuukausikatsaukset ovat blogissani myöhemmin käytettävissäni, jos olen kiinnostunut muistelemaan, miten mahdoinkaan asioista ajatella. Tässä kuitenkin joka vuosi ajatukset ja suhtautumiset asiohin muuttuvat, niin on varmasti mielenkiintoista myöhemmin katsoa omaa "evoluutiotaan".

Neljänneksi ne ovat tapa, joilla voin osoittaa muille, minkä polun olen käynyt läpi. Kun esimerkiksi 50 vuotiaana olen miljonääri, niin muiden on niin helppo kuvitella ja väittää, että se on tapahtunut jotenkin maagisesti sormia napsauttamalla tai puhtaan onnen seurauksena. Blogin raporttien avulla minun on helppo sanoa, että siellä se on netissä kaikki julkista tietoa, josta pystyy näkemään jokaisen askeleen, jonka olen ottanut kohti tuota lopputulosta. Esimerkiksi nyt minulla on vasta reilun 100 000 € verran nettovarallisuutta, mutta tiedän silti tuon miljoonan olevan väistämättömästi edessä. Ei siinä ole mistään onnesta tai taikatempuista kyse.

Eli tässä ovat ne neljä syytä, joiden mielestä minun ja muidenkin kannattaa jatkossakin kirjoitella kuukausikatsauksia, vaikka ne eivät ainakaan kokeneille lukijoille juuri mitään annakaan. Saa toki esimerkiksi kommenteissa kertoa, jos olet eri mieltä kuukausikatsausten kiinnostavuudesta.



keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Nämä neljä asiaa tekevät sinut onnelliseksi

Nyt kun olen klikkiotsikolla saanut sinut lukemaan tätä, niin pyrin oikeasti tarjoamaan jotain, joka auttaa sinua ymmärtämään elämää, onnellisuutta ja ehkä itseäsikin paremmin.

Onnellisuushan on aika vaikea aihe ja sen lähteitä on vaikea tunnistaa. Tilannetta ei helpota se, että ympäröivä maailma pyrkii jatkuvasti hämäämään meitä luulemaan, että onnellisuus on jotain jatkuvaa huumaa, jonka saa esimerkiksi ostamalla jotain uusia hienoja tavaroita (dopamiinipiikin perässä juoksemista) tai metsästämällä tuoreen rakastumisen tunnetta (oksitosiinin yliannostus).

Todellisuudessa onnellisuus on niinkin yksinkertainen asia kuin onnettomuuden puute. Se huuman perässä juokseminen nimittäin ei johda onnellisuuteen pitkällä tähtäimellä. Huuman saaminen vaatii joka kerta enemmän ja enemmän virikettä, ja jossakin vaiheessa yksinkertaisesti tulee seinä vastaan, eikä sitä ole enää mahdollista saavuttaa. Tästä puolestaan seuraa tyytymättömyyttä ja onnettomuutta. Sen sijaan sitä, että elämässä ei ole mitään vialla, voi ihan perustellusti kutsua onnellisuudeksi.

Näin ollen tärkeintä olisi pyrkiä karsimaan elämästä ne onnettomuutta aiheuttavat jutut.

Otsikossa lupaamani neljä onnelliseksi tekevää asiaa voidaankin ajatella myös asioina, joita koskevat puutteet tekevät sinut helposti onnettomaksi. Näitä asioita ovat:
(Luetellut asiat eivät ole tärkeysjärjestyksessä.)

1. Turvallisuus

On vaikea olla onnellinen, jos ei tunne oloaan turvalliseksi. Kyse voi olla esimerkiksi taloudellisesta turvattomuudesta, väkivallan uhasta tai vaikka pelkoa oman parisuhteensa pysyvyydestä. Mikä tahansa turvattomuuden tunnetta aiheuttaakaan, siitä tulisi pyrkiä pääsemään eroon, jotta onnellisuus on edes mahdollista.

Onnellisuuden esteenä oleva pelkoa tuottava asia saattaa myös olla täysin kuviteltu uhka, jolloin ratkaisu ei löydy olosuhteita muuttamalla, vaan oman sisäisen maailman muutoksella kuten luopumalla perusteettomista peloista.

Tai ehkä esimerkiksi koettu työpaikan menettämisen uhka on enemmän kiinni siitä, ettet usko omiin kykyihisi työmarkkinoilla kuin työpaikan todellisista vähennystarpeista. Tällöin oikea toimenpide on pyrkiä omia taitojaan ja tehdä itsestään halutumpi henkilö työmarkkinoilla.

Kannattaa siis olla tarkkana sen kanssa, syntyykö turvattomuuden tunne todellisesta ulkoisesta uhasta vai onko kyse vain sisäisestä pelokkuudesta tai omista kyvyistä, ja valita tilanteen korjaamiseksi valittavat toimenpiteet sen mukaan.

2. Merkityksellisyys

Kaikki meistä haluavat olla merkityksellisiä. Toisin sanottuna, emme halua, että elämämme tällä maapallolla on ollut täysin yhdentekevä ja merkityksetön. Merkityksellisyyttä voi hakea esimerkiksi uran, lasten (kenellekään et tule olemaan yhtä tärkeä kuin lapsellesi) tai pahimmillaan väkivallan kautta (sillä hetkellä, kun väkivaltaa tehdään, väkivallantekijä on urhin elämän merkityksellisin ihminen). Uskon, että merkityksen hakeminen on yksi suurimmista syistä, miksi on esimerkiksi kouluammuskeluita. Siinä syrjäytynyt nuori sanoo: "Nyt te huomaatte, että minä olen olemassa ja minulla on väliä."

Paras tietysti olisi, että ihmiset hakisivat merkityksellisyyttä positiivisten asioiden kautta, eikä negatiivisten. Niinpä näkisin, että paras tapa tehdä itsestään merkittävä, on auttaa muita. Sitä voi tehdä ihan kuka tahansa ja tapojakin on niin monta, että kaikille löytyy varmasti omansa. Auttamisen vahvuutena on myös se, että sillä ei ole eräpäivää. Lapsen itsenäistyessä hänen vanhemmistaan tulee hänelle koko ajan vähemmän ja vähemmän merkittäviä henkilöitä, joten jos lapsen vanhempi on rakentanut koko omakuvansa ja onnellisuutensa lastensa varaan, niin hän tulee helposti pettymään. Myös ura tulee jossain vaiheessa päätökseensä ja todennäköisesti se on saavuttanut lakipisteensä kauan ennen sitä.

Niinpä suosittelen kaikkia teitä miettimään, mikä voisi olla se juuri sinun tapasi auttaa muita ja tehdä itsestäsi tärkeä ja positiivinen vaikutus tälle maailmalle.

3. Vapaus / Vapaaehtoisuus

Mieti tilanne, jossa olet täysin turvallisessa vankilassa, jossa kaikki fyysiset ja terveydelliset tarpeesi täytetään, ja teet siellä tärkeää muita auttavaa työtä, mutta sinulle ei anneta muutakaan vaihtoehtoa. Et voi päättää lähteä muualle, etkä voi päättää tehdä jotain muuta. Todennäköisesti et olisi kovin onnellinen.

Vapaaehtoinen osallistuminen on hyvin tärkeä osa onnellisuutta. Siksi esimerkiksi taloudellisen riippumattomuuden lisääminen helposti lisää myös tyytyväisyyttä työhönsä. On paljon mukavampaa tehdä työtä sen takia, että haluaa sitä tehdä, kuin siksi, että on pakko. Näin on, vaikka kyse olisi täsmälleen samasta työstä. Eläkkeelle lähtenyt saattaa esimerkiksi palata vanhaan työhönsä täynnä uutta motivaatiota ja innostusta, vaikka ennen eläkettään tämä sama ihminen oli ollut täysin kyllästynyt ja laski vain päiviä eläkkeeseensä.

Vapaaehtoisuuden puutteeseen mielestäni liittyy myös rikkaiden tyytymättömyys verotukseensa. Rikkaat maksavat lähes kaikki valtion saamat tuloverot ja niillä rahoilla autetaan montaa ihmistä, mutta rikkaat eivät saa tästä iloa, koska heillä ei ole vaihtoehtoa. Jos verotuksessa voitaisiin lisätä vapaaehtoisuutta esimerkiksi antamalla valinnanvapautta sen suhteen, mihin veroeuroja käytetään, uskoisin meillä olevan paljon tyytyväisempiä veronmaksajia näinkin korkealla verotuksen tasolla.

4. Eteenpäin meneminen / Edistyminen

Edistyminen ja eteenpäin meneminen jäävät mielestäni liian vähälle huomiolle onnellisuutta ajatellessa. Kun miettii, mistä ihmiset haaveilevat, niin useinhan kyse on jostain leppoisesta elämästä, jossa ei enää pyritä mihinkään, vaan ollaan vain rennosti ja "nautitaan elämästä". Voi olla, että tällainen elämä onkin onnellista osalle ihmisistä, mutta minun on vaikea uskoa, että etenkään taloudelliseen riippumattomuuteen kykenevät (eli tavoitteelliset pitkäjänteiset) ihmiset voisivat nauttia tuosta paikallaan olosta.

Luulenkin, että nuo paikallaan olosta nauttivat ihmiset ovat enemmänkin poikkeus kuin sääntö. Useimmat meistä haluavat mennä eteenpäin. Mikä muukaan selittää sitä ihmisten halua jatkuvasti päivittää televisiotaan isommaksi, asuntoaan hienommaksi tai autoaan uudemmaksi? Ne ovat tapoja näyttää itselle ja muille, että elämässä on tapahtunut edistystä. Sama palo edistymiseen ajaa urheilijat parantamaan tuloksiaan ja vaurastujat kasvattamaan sijoituspottiaan. Mahtaako olla sattumaa, että sekä urheilu että vaurastuminen tutkitusti parantavat onnellisuutta?

Eteenpäin menemisen halu näkyy myös siinä, mitä ymmärtämättömät kutsuvat ahneudeksi. Ihminen, jolla on "liikaa rahaa" (mitä se nyt sitten tarkoittaakaan), ei halua lisää raha, koska hän on ahne, vaan hän haluaa enemmän, koska se luo hänelle tunteen edistyksestä. Kun toimitusjohtaja saa uudesta työpaikasta enemmän palkkaa kuin edellisestä ja enemmän kuin kollegansa saavat muualla, hän ei oikeasti kaipaa sitä rahaa, vaan hän nauttii siitä edistysaskeleesta ja arvostuksesta (merkityksellisyydestä), josta tuo palkka signaloi. Jos taas palkka pysyisi samana tai pienenisi, niin se kertoisi askeleesta taaksepäin, mikä koetaan negatiiviseksi, vaikkei rahalle varsinaista tarvetta olisikaan. Noissa tilanteissa tosin asian voi tosin pystyä perustelemaan itselleen muilla tavoilla (esim haastavampi työ, vaikka palkka onkin pienempi), jolloin uutta pestiä ei koeta taka-askeleeksi. 

Näin ollen näiden ahneudesta syyttävien pitäisi alkaa ymmärtää, että he eivät tosiasiassa pyydä näitä ihmisiä luopumaan rahasta, vaan yhdestä onnellisuutensa peruspilareista eli eteenpäin menemisen tunteesta. Samalla tavalla liian alhaiset tuloerot ovat huono asia, koska ne ryöstävät ihmisiltä mahdollisuuden edistyä elämässään. Tuloeroja tärkeämpänä mittarina pitäisi pitää sosiaalista liikkuvuutta (eli liikkumisen helppoutta tuloryhmästä toiseen). Köyhille on tärkeämpää antaa mahdollisuus edetä parempaan elämään kuin antaa heille entistä isompi osa muiden edistyksestä, mutta samalla pitää heidät siellä pohjalla almujen varassa ilman keinoja parantaa omaa elämäänsä.

Mielestäni sosiaaliturvassa olisikin syytä olla vähemmän kiinnostuneita tukien tasosta ja enemmän siitä, millä me saamme tukien varassa elävät ihmiset kokemaan elämänsä turvalliseksi, merkitykselliseksi, vapaaehtoiseksi ja eteenpäin meneväksi. Nykyään keskitytään ihan liikaa pelkästään turvallisuuteen (eli onko sosiaaliturva riittävällä tasolla) ja unohdetaan täysin nuo muut vähintään yhtä tärkeät ellei tärkeämmät asiat.

Oletko onneton?

Jos siis koet olevasi onneton, kehotan sinua miettimään jokaista näistä kohdista erikseen, ja pohtimaan, onko sinulla puutteita jonkun niistä kohdalla? 

Koetko elämäsi turvalliseksi? Koetko jonkin asian uhan harteillasi?

Koetko elämäsi merkitykselliseksi? Onko elämässäsi jotain tai joku, joka saa sinut tuntemaan itsesi tärkeäksi?

Koetko voivasi toimia vapaasti? Vai teetkö asioita, koska on pakko?

Koetko meneväsi elämässäsi eteenpäin vai junnaako kaikki vaan paikallaan?

Kun olet näiden kohtien perusteella pystynyt tunnistamaan ongelmakohtasi, sinun pitäisi olla helppo alkaa keksiä keinoja muuttaaksesi tilannettasi niin, että tulevaisuudessa asiat ovat paremmin. Tai jos et osaa itse ratkaista ongelmaasi, niin ympäriltäsi löytyy varmasti ihmisiä, jotka auttavat mielellään, jos vain pyydät.



sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Vuoden 2018 säästötavoite

Olen tässä harkinnut, minkä asettaisin säästötavoitteekseni vuodelle 2018. Olen ajatellut, että en halua asettaa liian tiukkaa tavoitetta, koska minulla on muutamia isompia ostoksia, jotka minun olisi syytä hankkia, mutta jotka helposti saattavat jäädä ostamatta, jos säästötavoite on uhattuna niiden takia. Olen myös ihan nauttinut siitä, että olen ollut hieman löysempi rahan kanssa. Syön esimerkiksi mielelläni hyvää ruokaa ravintolassa ja kokemus on nautinnollisempi, kun osaan aterian ajan olla miettimättä sen hintaa. Ja kun löysäämisestä huolimatta kuluni eivät ole karanneet ihan mahdottomasti (säästän vuoden aikana huomattavasti enemmän kuin kulutan), niin löysäämistä ei voi pitää suhteettoman huonona ideana.

Niinpä olin ajatellut, että vuoden 2018 tavoitteeni olisi 24 000 € eli 2000 € enemmän kuin vuonna 2017. Se kuitenkin tuntuu hieman liian helpolta. Minulta on nimittäin nyt jäänyt pois työn kulut, joihin vuonna 2017 meni 3660 €.

Näin ollen päätin, että vuoden 2018 tavoitteeni tulee olemaan:

25 000 €

Sen ei pitäisi olla liian vaikea, mutta ei myöskään tarpeettoman helppo maalitaulu nykytilanteessa.

Mahdollisille uusille lukijoilleni selvennyksenä: Säästösummaan lasken omalla rahalla tehdyt sijoitukset sekä lainanlyhennykset. Jos ostan sijoituksen lainarahalla, niin sitä ei lasketa ostohetkellä sijoitukseksi, vaan vasta kun maksan tuota lainaa pois (eli kun sijoitus muuttuu lainasijoituksesta oman rahan sijoitukseksi). Sijoitusten tuottoja en laske säästösummaan, poislukien hieman epäloogisesti sijoitusasunnon vuokratuotot, jotka lasken. Vuokratuottoja saan vuosittain vähän yli 4000 €, joten jos joku haluaa miettiä "puhtaita" palkkatuloista saatavia säästösummia, niin niiden pitäisi tavoitteeni mukaan olla vuonna 2018 hieman yli 20 000 €. Jos saan vuoden aikana jonkun isomman rahamäärän lahjana esimerkiksi vanhemmiltani, niin sitä en merkitse säästömääriini. Se menee tavallaan "kirjanpidon ohi" sijoituksiini tai lainanlyhennykseen. Tällaisia lahjoja olen nopeasti arvoituna saanut ehkä n. 5 % siitä, mitä olen itse säästänyt.

tiistai 9. tammikuuta 2018

Joulukuun ja vuoden 2017 kulut

Joulukuussa näytti, että kulut tulevat pysymään varsin alhaisella tasolla, mutta sitten meidän kissa meni sairastumaan joulun pyhinä ja jouduimme käyttämään ison summan rahaa (n. 760 € puoliksi) äkilliseen leikkaushoitoon. No sellaista nyt sattuu ja sai olla taas tyytyväinen, että raha-asiat ovat sellaisessa kunnossa, ettei tuollainen ylimääräinen kulu tunnu juuri missään, eikä tarvitse oikeastaan edes harkita, että hoitaako vai ei. Taloudellisesti heikommassa asemassa olevalle tuo olisi helposti voinut pilata koko joulun ja jättää pitkäaikaisen murheen taloudellisen kuopan oikaisemiseksi. Toki nytkin sai murehtia, että kuinka se katti siitä leikkauksesta paranee, mutta kun en ole varsinaisesti murehtivaa luonnetta (asiat eivät murehtimalla parane), niin joulu meni silti suhteellisen mukavasti olosuhteet huomioiden.

Joululahjoihin meni tänä vuonna 164 €. Se meni käytännössä kokonaan käyttäen Prisman verkkokaupan ja Hope Ry:n yhteistyönä järjestämää mahdollisuutta lahjoittaa lahjat vähävaraisille lapsille. Lähipiirissäni ei ole oikein ihmisiä, jotka mielestäni tarvisivat lahjoja, joten olen sopinut(/yksipuolisesti päättänyt), että annan mieluummin lahjat jollekin vähävaraisille, jotka noita lahjoja ehkä enemmän tarvitsevat ja arvostavat.

Joulukuussa vuosittaisena/satunnaisena kuluna olivat vakuutus 133 € ja yksi juhlatilaisuus 75 €.

Kokonaisuutena joulukuussa kulutin 1572 €. Ruokailumenot olivat pitkästä aikaa positiivinen yllätys. Tähän tosin vaikutti varmasti hyvin paljon se, että jouluna oli paljon päiviä, jolloin ei tarvinut maksaa itse ruoasta. Kaiken maailman joululounaita oli tarjolla vähän väliä. Ja joulukinkkua sai syödä monta päivää. Ruokaan meni joulukuussa 490 €, mikä oli n. 100 € alle koko vuoden keskiarvon.


Koko vuoden kulut nousivat 18 329 euroon, mikä tarkoittaa 16,3 %:n nousua edellisvuodesta (15 759 €). Kun tarkoitukseni oli pienentää kulujani vuonna 2017 vuoteen 2016 verrattuna, niin eihän tämä oikein vahvasti mennyt. 2017 loppuvuosi oli kuitenkin mielestäni sellaista aikaa, ettei sen ajan kulutusta voi pitää normaalina. Näin ollen voi olla, että vuonna 2018 saan kulutuslukemat kääntymään. Meillä on tosin muutamia isompia ostoksia (esim tietokone ja sänky), jotka saattavat estää sen. Näin ollen en ota tavoitteekseni kulutuksen vähentämistä. Kunhan nyt ei ihan hirveästi kasvaisi, niin minä olen tyytyväinen.

Alla olevasta kulujen jakauman taulukosta näkee vähän, mihin se ylimääräinen raha on mennyt. Ruokaan ja kauppoihin on (ei niin yllättävästi) mennyt selvästi enemmän kuin aikaisemmin. Asuminen on pysynyt suht samoissa lukemissa. Kulkemiseen on mennyt hieman enemmän. Perustarpeisiin, kuten sähköön yms. on mennyt aikalailla saman verran kuin aikaisemmin. Vaatteet olivat yhtä vähällä kuin aikaisemmin, kuten myös viihde. Vuosittaiset ja satunnaiset ovat puolestaan kasvattaneet selvästi lukemiaan. Vuosittaisissa suurimmat syypäät ovat vakuutukset ja auton huollot. Satunnaisissa puolestaan kissan leikkaus ja muutto toiselle paikkakunnalle riittävät selittämään lukeman kasvun. Työn kulut kääntyivät laskuun, koska syksyn aikana kahden paikkakunnan eläminen loppui ja työn kuluiksi luokittelemani kulut loppuivat kokonaan.


2017 2016 2015 2014
Ruoka ja marketit 588 511 466 434
Asuminen 220 212 254 190
Kulkeminen 191 176 114 65
Sähkö, vesi, netti, puhelin 62 53 77 69
Vaatteet 16 22 1 47
Viihde 22 4 10 20
Vuosittaiset 238 190 136 100
Satunnaiset 190 145 151 83

1527 1313 1207 1008





Työn kulut 305 420 306




tiistai 2. tammikuuta 2018

Vuoden 2017 säästötavoitteen tulos

Joulukuussa sain säästöön 1983 €, mikä tarkoitti, että koko vuoden säästösummaksi tuli 22 353 €, joka on siis hieman yli vuodelle 2017 asettamani tavoitteen (22 000 €). Luulin aikaisemmin, että tavoite ei tulisi täyttymään, koska luulin joulukuun palkkani menevän verokortin lisäprosentille. Olin kuitenkin unohtanut, että tammikuun tili meni vuoden 2016 verokortille, joten sainkin joulukuussa lähes saman verran kouraan kuin aikaisemminkin.

Vuoden 2017 tavoite oli mielestäni aika hyvin asetettu. Se tuli niukasti täyteen, mutta se tuli loppujen lopuksi täyteen aika helposti. Vaikka löysäsin vuoden aikana mielestäni aika paljon asennettani kuluttamiseen, niin tavoitteen kanssa ei silti tullut suurempia ongelmia. Tavoite oli myös hieman kovempi kuin edellisvuoden toteuma (kuviossa alla), mikä on aina hyvä merkki siitä, että eteenpäin on menty. Ei myöskään ole syytä surkutella lisääntyneitä kuluja, jos säästösumma kasvaa samalla. Lisäksi vuoden säästösummani oli selvästi suurempi kuin vuoden 2017 kuluni, mikä tarkoittaa sitä, että sain vuoden aikana säästöön yli vuoden verran kuluja/rahaa/aikaa/vapautta.



Säästösumman suhteen minun on syytä huomauttaa, että lopullisen verotuksen varmistuessa teen aina korjauksen kyseisen (vero)vuoden lukuihin, joten voi olla, että vuoden 2017 säästösumma tuleekin olemaan alle 22 000 €, jos maksettavaksi tulee yli 353 € mätkyjä. Esimerkiksi viime vuodelta olen veronpalautusten myötä tehnyt korjauksen joulukuulle, joka nosti vuoden 2016 säästösummaa siitä, millaiseksi sen alun perin olin raportoinut. Toisaalta mätkyilläkään ei ole mitään väliä, koska teen tavoitteeni sen mukaan, mihin ajattelen nettopalkallani pystyvän, eikä muodollisilla jälkikäteisillä kirjauksilla ole väliä.


Kun vertaa eri vuosien säästömääriä, niin 2015 näyttää isolta kuopalta. Tuo pudotushan johtui työpaikan vaihdosta seuranneesta tulonmenetyksestä ja säästöjen syömisestä. Kuoppa näyttää syvältä, mutta kun vaihtaa tarkastelukulmaksi kuukausitason kumulatiivisen säästömäärän (kuvio alla), niin eipä tuo niin iso lommo olekaan. Aika suoraa viivaa on menty ylöspäin ja nyt ollaan jo lähes 80 000 €:ssa. Ei tuohon voi olla kuin tyytyväinen. Varsinkin, kun tuo pieni lommo on ollut yksi parhaita päätöksiä, jonka olen tehnyt.




En ole vielä päättänyt vuoden 2018 säästötavoitetta, joten teen siitä varmaan erillisen päivityksen myöhemmin. Käytännössä olen miettinyt, että 25 000 € voisi olla hyvä tavoite, mutta se saattaa olla turhan tiukka. Olen tykännyt siitä, että olen ottanut vähän löysemmin rahan kanssa, ja minulla olisi muutama ostos, jota minun olisi syytä tehdä, mutta joita pelkään lykkääväni, jos teen säästötavoitteen liian tiukaksi, niin ehkä tällä kertaa valitsen jonkun helpomman luvun. Käytännössä tavoite tulee varmasti olemaan välillä 22-25 000 €, mutta mietitään nyt vielä.