perjantai 19. huhtikuuta 2019

Pelottaako?

Säännöllisten tulojen jättämiseen ja yrittäjyyteen siirtymiseen liitetään usein puheita rohkeudesta, jonka johdosta kirjoitin jo aikaisemmin blogitekstin En ole rohkea! Nyt puolestaan viimeisimmässä kirjoituksessani (Fiiliksiä töiden lopettamisen jälkeen) bloggaaja-kollega Varatonsijoittaja lähestyi asiaa suoremmin pelon näkökulmasta:

"Tuo on varmasti hieno tunne kun voi tehdä mitä todella haluaa ilman pelkoa. Itsekin haluaisin lopettaa työnteon ja siirtyä yrittäjyyteen, mutta minua konkreettisesti pelottaa sillä minun olisi todella nopeasti syötävä salkkuni ilman tuloja ja siinäkin tapauksessa selviäisin vain puolisen vuotta."

Tuo kommentti inspiroi minua kirjoittamaan vähän laajemman vastauksen blogikirjoituksen muodossa, sen sijaan että olisin vain piilottanut vastaukseni suoraan edellisen tekstini kommenttiosioon.

Olen kiinnostunut psykologiasta ja viime vuosien omaehtoisen opiskelun myötä olen tullut siihen tulokseen, että se, kuinka paljon jotakin pelottaa, on enemmänkin kiinni siitä, kuinka herkkä tämä on pelkäämään kuin siitä, kuinka vaarallinen tämä pelätty asia tosiasiassa on.

Esimerkiksi, kun joku esittää väitteen "On tasa-arvokysymys, että naisia pelottaa mennä pimeällä ulos" (viitaten ajatusmaailmaan, jossa naiset ovat uhreja ja miehet väkivaltainen uhka), niin minulle tulee vaan mieleen, että kyseinen asia nyt lähinnä johtuu siitä, että naiset (tutkitusti) ovat herkempiä negatiivisille tuntemuksille ja pelkäävät enemmän. Pelon olemassaolo ei kerro (todellisen) vaaran olemassaolosta, eikä pelko ole kovin hyvä olemaan asianmukaisessa suhteessa vaaran todennäköisyyteen tai vakavuutaan.

Toinen tämän päivän esimerkki on rokotevastaisuus. Siinä pelätään, että rokotteet antavat lapselle autismin (mikä on täysin perusteeton väite, joka johtaa juurensa lääkärinlupansa menettäneen huijarin väärentämään tutkimukseen, jonka tämä "lääkäri" teki, jotta saisi myytyä omaa rokotettaan). Ja sen pelon johdosta otetaan varsin todellinen riski, että oma tai jonkun muun lapsi sairastuu vakavasti ja voi jopa vammautua pahasti tai kuolla. Epäsuhtainen pelon tunne olemattomaan riskiin (autismi) saa ottamaan todellisen ja hengenvaarallisen riskin (estettävissä oleva tauti). BTW, valtaosa rokotevastaisista ihmisistä on muuten naisia.

Evoluution näkökulmasta on myös ihan luonnollista ja ymmärrettävää, että naiset pelkäävät enemmän kuin miehet. Heimoaikoina riskien otto johti nopeaan kuolemaan ja naisten ruumiinrakenne ei ole yhtä kykenevät puolustamaan itseään fyysisesti kuin miesten. Näin luonnonvalinta karsi riskejä ottavia naisia geeniperimästä. Vastaavasti miesten oli pakko ottaa riskejä esimerkiksi metsästäessä, koska ajat olivat rankkoja ja jos ei ota riskejä, niin ei myöskään syö - tai lisäänny, koska hyvä ruoan hankkija todennäköisemmin oli suosittu myös naisten parissa. Riskinotto auttoi myös muilla tavoin nousemaan heimon sisäisessä hierarkiassa, mikä myös lisäsi lisääntymismahdollisuuksia. Miesten parissa siis luonnonvalinta helposti toimi pelkoa karsivana (/rohkeutta suosivana).

Tämän tekstin ei ollut tarkoitus olla mikään naisten ja miesten eroja korostava. Se vaan nousi esiin noin, koska tuo on mielestäni hyvä tapa havainnollistaa eroja pelkotasoissa ja siinä, että pelko ei ole sama kuin vaara. Uskoisin, että on helpompi hahmottaa erot ryhmien välillä kuin vain lähestyä asiaa niin, että jotkut vaan pelkää enemmän ja toiset vähemmän.

Toisaalta ei tietenkään liikaa saa mennä stereotyyppiseen "naiset pelkää" ajatusmaailmaan, vaan jokainen on yksilö. On todella pelokkaita miehiä ja on todella rohkeita naisia. Jokaisen pelkopreferenssi on hänen omansa eikä ryhmänsä. Ryhmälle tyypillisten ominaisuuksien ymmärtäminen on tärkeää lähinnä ymmärtääkseen ryhmän käyttäytymistä, kuten esimerkiksi miksi naiset (ryhmänä) sijoittavat vähemmän kuin miehet, tai miksi naiset sijoittaessaan ottavat vähemmän riskiä kuin miehet (ml. velan käyttö). Ero riskipreferensseissä riittää selittämään aika paljon.

Tuodakseni asian takaisin alun kommenttiin ja itseeni, niin en tosiaan (nykyään) ole kovinkaan pelokas. Tietyissä uusissa sosiaalisissa tilanteissa olen edelleen vähän arka, mutta en tiedä, onko se pelkoa. Enemmänkin ne tilanteet ovat minulle epämiellyttäviä. En välttele niitä tilanteita, koska pelkään niitä, vaan koska en nauti niistä. Tai ehkä se on pelkoa, kuka tietää.

Nuorempana pelkäsin epäonnistumista ja itseni nolaamista, mutta niistä olen mielestäni aika hyvin päässyt iän, kokemuksen ja itsevarmuuden karttumisen myötä eroon. En tietenkään täysin, mutta riittävästi. Etenkin epäonnistumisen pelko on täysin turha ja edistyksen jarru.

Muuten olen mielestäni aika laskelmallinen riskinottaja. Minua ei haittaa ottaa riskejä, kunhan olen tarkkaan määritellyt, että riski on oikeassa suhteessa tavoiteltavaan hyötyyn ja että riski ei toteutuessaan ole niin suuri, etten sitä kestä. Esimerkiksi käytän velkaa sijoittamiseen, mutta pidän tarkkaan huolta, että velan määrä ei ole minulle liian suuri. Olen myös nyt kahdesti jäänyt työpaikastani "tyhjän päälle" tietämättä varmasti tulevaa tulonlähdettä.

Nämä työstä lähtemiset näen kuitenkin riskin ja pelon kannalta hieman eri tavalla. Niiden kohdalla kyse on ollut puhtaasti siitä, että mikä on elämänlaatuni kannalta paras vaihtoehto. On toki ollut riski, että työpaikan jättäminen vaikuttaa negatiivisesti tuloihini, mutta kun samaan aikaan yhtälön toisella puolella on se varma asia, että työhön jääminen vaikuttaa merkittävän negatiivisesti elämääni, niin se tulotason riskeeraaminen ei enää olekaan niin iso juttu, että sille kannattaisi antaa juurikaan merkitystä. Tämä on toki molemmilla kerroilla ollut tilanteessa, jossa olen saanut jo kerättyä merkittävän määrän taloudellista puskuria, joten vaikea sanoa, mitä olisin tehnyt ilman puskuria. Ehkä olisin vaan hakenut uuden työpaikan ennen irtisanoutumista?

Niinpä en oikeastaan ole edes käsittellyt näitä töistä lähtemisiä pelon tai rohkeuden kautta. Ne olivat vain elämänlaatua optimoivia loppujen lopuksi aika selkeitä päätöksiä. Samoin yrittäjyyden aloittaminen ei millään tavalla päässyt pelon puolelle. Laskin vain paljonko minä saatan menettää, jos homma ei toimi, ja tulin siihen tulokseen, että olen sen valmis menettämään. Pahimmillaanhan olen tässä noin vuoden lomalla. Ei se kovin kamalalta tai pelottavalta kuulosta.

Nimimerkki PenniRoponen (jonka blogi Raha(na)inen) ilmaisi myös asian hyvin kommentissaan:

"Suurelle osalle ihmisistä toimintasi näyttää ihan oikeasti rohkeudelta, sillä he eivät tiedä sinun tietävän, että pärjäät tilanteessa kuin tilanteessa ja saat varmuutesi siitä loogisesta ajattelusta jota tässäkin kirjoitit"

Kyse on tosiaan laskelmoivasta riskienhallinnasta, eikä siinä ole mitään pelättävää, jos riski on tiedostettu ja hyväksytty. Varmaan paras kuulemani keino hallita pelkoa on ohje:

Mieti pahin, mitä voi tapahtua, jos teet harkitsemasi päätöksen. Kun hyväksyt tuon pahimman mahdollisen lopputuloksen, voit huoletta jatkaa eteenpäin, koska todennäköisesti lopputulos ei tule olemaan se pahin mahdollinen, ja pahimmankin kanssa voit elää.

Jos siis joku asia pelottaa, niin kannattaa miettiä, että onko se pelko oikeasti aiheellista? Onko vaara todellinen vai onko kyse enemmänkin siitä, että sinä nyt vaan pelkäät vähän kaikenlaisia juttuja? Mikäli kyse on jälkimmäisestä, niin asian tunnistaminen on ensimmäinen askel noiden perusteettomien pelkojen voittamiseen.


keskiviikko 17. huhtikuuta 2019

Fiiliksiä töiden lopettamisen jälkeen

Tässä on nyt kerennyt kulumaan pari viikkoa sen jälkeen, kun lopetin työni edellisessä työpaikassani. Heti lopettamisesta lähtien fiilikset olivat aika rentoutuneet. Yöunet ovat parantuneet selvästi. Nukahdan käytännössä melkein heti, kun menen sänkyyn, enkä usein ole edes herännyt siihen, kun vaimoni tulee minua myöhemmin nukkumaan.

Olen tyypillisesti aika fyysinen stressaaja. Ensimmäisenä yleensä menee yöunet, joten nukkumisen taso kertoo aika nopeasti stressitasojen muutoksista. Myöhemmin stressin pahentuessa alkaa tulla elohiirtä silmään, ärtymystä, sykkeen nousua pienistäkin (henkisistä) ärsykkeistä sekä muita vaikeammin määriteltäviä tuntemuksia. Näiden viimeisten kanssa uskoisin liikuttavan aika lähellä burnoutia, joten niihin olen reagoinut aina nopeasti, ettei se vaan pääse menemään liian pitkälle.

Tällä hetkellä minulla tosiaan ei selvästi ole pienintäkään stressiä. Voisi luulla, että säännöllisten tulojen loppuminen ja epävarmaan yrittäjän arkeen siirtyminen stressaisi, mutta minun kohdalla näin ei ole. En uskonutkaan kokevani paineita tulojen johdosta, mutta eihän sitä voi tietää ennen kuin sen oikeasti kokee.

Taloudellisen riippumattomuuden suhteen olen puolestaan tehnyt yhden mielenkiintoisen havainnon. Olen nimittäin huomannut ajattelevani, että saattaisin hyvinkin pystyä elämään pelkän nykyisen nykyvarallisuuteni turvin, vaikka en tekisi enää töitä tai saisi asiakkaita yritykselleni. Matemaattisesti olen vielä aika kaukana todellisesta taloudellisesta riippumattomuudesta, mutta koska minua ei haittaa käyttää velkaa puuttuvan varallisuuden paikkaamiseen, niin uskoisin pystyväni manageroimaan varallisuuttani tavalla, joka johtaisi siihen, että sijoitukseni riittäisivät elättämään minut.

Toki velan käyttö tekee minusta riippuvaisen pankista ja kyvystäni rahoittaa ja uudelleenrahoittaa lainojani, mutta näen taloudellisen riippumattomuuden enemmänkin suhteessa ansiotyöhön kuin tämän rahoitusriippuvuuden kautta.

Suurin riski talouteni kannalta olisi nähdäkseni se, kuinka paljon ennemmin tai myöhemmin edessä oleva romahdus tulee syömään varallisuuttani. Sen takia minulla on nyt poikkeuksellisen paljon rahaa käteisen odottamassa halvempia ostohintoja. Tällöin toki riskinä on, että tässä odotellessa menetän kipeästi tarvitsemiani tuottoja. Pidän kuitenkin tätä pienempänä riskinä kuin mahdollista romahdusta.

Toisaalta romahdus olisi minulle myös hyvä mahdollisuus. Jos sen ansiosta saan sijoitettua kassaani hinnoilla, jotka mahdollistavat kymmenien prosenttien nopeat tuotot, niin se tekee mahdolliseksi myös oikean matemaattisen taloudellisen riippumattomuuden saavuttamisen. Tosin on hyvin todennäköistä, että kassa tulisi laitettua kiinni osakkeisiin liian nopeasti ja kuopan pohjalla ei vaan riittäisi rohkeus riittävään lainarahankin käyttöön. Mutta kunhan nyt vaan saisi nykyistä halvemmalla ostettua osakkeita, jotka 10 vuoden aikajänteellä tuottavat kohtuullisesti, niin sekin olisi jo plussaa.

Tuo viime aikojen vahva pörssikurssien nousu on varmasti myös yksi syy, miksi olen tällä hetkellä niin optimistinen talouteni suhteen. On mielenkiintoista nähdä, miten fiilikset muuttuvat siinä vaiheessa, kun pörssikurssit putoavat kymmeniä prosentteja ja salkusta katoaa viisinumeroinen summa euroja, eikä minulla ole tuloja, joilla voisin hyödyntää ostopaikat ja päinvastoin voin joutua jopa syömään pääomaani tuossa vaiheessa, jos olen liian aikaisessa vaiheessa sijoittanut nykyisen kassani kiinni osakkeisiin.

Sinänsä en aio jäädä pääomani varaan, vaan tarkoituksenani on elättää itseäni yrittäjyyden kautta, mutta minua kiehtoo spekuloida ajatuksella, että jos sittenkin joutuisin turvautumaan vain pääomiini, niin miten se onnistuisi. Sehän on ihan mahdollistakin, että yritystoiminta ei vaan elätä, ja joudun tukeutumaan pääomiini. On ollut mielenkiintoista huomata, että se vaihtoehto ei stressaa, vaan pidän sitä enemmänkin mielenkiintoisena haasteena.

Joka tapauksessa tällä hetkellä fiilikset ovat lähellä lomafiiliksiä. Tai osin jopa paremmat kuin lomalla, koska en ole moneen vuoteen lomallakaan voinut unohtaa työjuttuja tai jättää tiettyjä työvelvollisuuksia tekemättä. Nyt voin oikeasti tehdä tasan sen verran kuin huvittaa ja se tuntuu hyvältä. Aurinkokin on paistanut ihan mukavasti. Vielä, kun vähän lämpimämpi olisi, niin olisi lähellä täydellistä.



perjantai 12. huhtikuuta 2019

Kuluraportti maaliskuu 2019

Maaliskuussa rahaa meni 1261 € eli hieman enemmän kuin viime vuonna (1202 €). Maaliskuukin olisi tänä vuonna mennyt viime vuoden alle kulujen osalta, jos emme olisi vaimoni kanssa menneet juhlimaan työni päättymistä. Ateria pitkän kaavan mukaan, alkudrinkit ja viinipullo maksoivat yhteensä yli 200 €, jonka minä siis tarjosin. Kallista oli, mutta oli se sen arvoista vähän juhlistaa tätä muutosta.

Tuo juhla-ateria mukaan lukien ruokaan meni maaliskuussa 774 €. Hurja luku, mutta toivottavasti se tästä kääntyy laskuun, kun rutiinit muuttuvat arjen mukana.

Muuten kuukausi oli aika tavanomainen.

Huhtikuu puolestaan näyttää kulujen puolesta aika pahalta. Auto on pitänyt katsastaa ja huoltaa, joiden lisäksi kissallamme tuli kallis eläinlääkärireissu, joten huhtikuun kulut todennäköisesti ylittävät reippaasti viime vuoden tason. Toisaalta viime vuonna auton huolto oli vasta toukokuussa, joten siellä pitäisi sitten vastaavasti tulla hyvin takaisinpäinkin kuluvertailussa.

Olin ajatellut mennä tässä huhti-toukokuussa lomalle ulkomaille, kun kerran työt eivät tällä hetkellä ole esteenä, mutta tällä hetkellä ei oikein tunnu siltä. Turha kai sitä on reissuun lähteä, jos paloa matkustamiseen tai tarvetta lomalle ei ole. Vähän kai sitä piheyskin iskee, mutta se ei kyllä ole pääsyy lähtemättömyydelle. Ja voihan olla, että mielikin tässä vielä muuttuu.







torstai 4. huhtikuuta 2019

Säästöjen tilannekatsaus maaliskuu 2019

Maaliskuussa sain säästöön 3151 €. Samoin kuin helmikuussa, tälläkin kertaa säästösummaa nosti uusi verokorttini alemmalla verolla sekä pitämäni lomapäivät lomarahoineen.

Tänä vuonna olen yhteensä saanut säästöön 8007 €. Vuositavoitteeni 10 000 € menee huhtikuussa reippaasti yli saadessani lopputilini lomakorvauksineen. Sen jälkeen minun pitäisi elättää itseni yritystoimintani ja starttirahan turvin, niin että säästöillä elämiseen ei mene liikaa rahaa. Vanha työnantajani tulee tosin jossakin määrin yritykseni asiakkaaksi, joten en usko, että joudun hirveästi säästöihini kajoamaan.

En vielä tässä vaiheessa kuitenkaan säädä vuositavoitettani, koska en oikein pysty perustamaan uutta tavoitetta mihinkään konkreettiseen. Tämän vuoden säästömäärä ei myöskään ole minulle kovin tärkeä asia. Varallisuutta on kerennyt kertyä sen verran, että minulle ihan hyvin riittää, että rikastun edes hieman vuosittain. Säästömäärien ei tarvitse olla mitään kymmeniä tuhansia vuosittain. Tärkeämpää on vain saada elämän rutiinit ja liiketoiminta rullaamaan niin, että pystyn nauttimaan elämästä. Tosin siinä vaiheessa, kun liiketoiminta rullaa, niin rahaakin alkaa taas tulla enemmän kuin tarpeeksi.

Yritykseni tuottaa myös sen haasteen, että en oikein tiedä vielä, miten jatkossa käsittelen säästömäärät. En nimittäin aio nostaa itselleni palkkaa enemmän kuin tarvin elämiseen (mikä ei ole kovin paljoa), joten firmaan pitäisi jäädä sijoitettavaa. Minun pitäisi siis päättää, mitkä firmassa olevista varoista lasken säästöksi. Tätä todennäköisesti tulee monimutkaistamaan se, että aion lainata omia rahoja firmalleni ja sijoittaa ne yritykseni kautta. Ja sitten vielä verotuksen huomiointi...

Pitää miettiä säästöraportoinnin käytäntöjä tarkemmin, kun asia oikeasti tulee ajankohtaiseksi.