Pelottaako?

Säännöllisten tulojen jättämiseen ja yrittäjyyteen siirtymiseen liitetään usein puheita rohkeudesta, jonka johdosta kirjoitin jo aikaisemmin blogitekstin En ole rohkea! Nyt puolestaan viimeisimmässä kirjoituksessani (Fiiliksiä töiden lopettamisen jälkeen) bloggaaja-kollega Varatonsijoittaja lähestyi asiaa suoremmin pelon näkökulmasta:

"Tuo on varmasti hieno tunne kun voi tehdä mitä todella haluaa ilman pelkoa. Itsekin haluaisin lopettaa työnteon ja siirtyä yrittäjyyteen, mutta minua konkreettisesti pelottaa sillä minun olisi todella nopeasti syötävä salkkuni ilman tuloja ja siinäkin tapauksessa selviäisin vain puolisen vuotta."

Tuo kommentti inspiroi minua kirjoittamaan vähän laajemman vastauksen blogikirjoituksen muodossa, sen sijaan että olisin vain piilottanut vastaukseni suoraan edellisen tekstini kommenttiosioon.

Olen kiinnostunut psykologiasta ja viime vuosien omaehtoisen opiskelun myötä olen tullut siihen tulokseen, että se, kuinka paljon jotakin pelottaa, on enemmänkin kiinni siitä, kuinka herkkä tämä on pelkäämään kuin siitä, kuinka vaarallinen tämä pelätty asia tosiasiassa on.

Esimerkiksi, kun joku esittää väitteen "On tasa-arvokysymys, että naisia pelottaa mennä pimeällä ulos" (viitaten ajatusmaailmaan, jossa naiset ovat uhreja ja miehet väkivaltainen uhka), niin minulle tulee vaan mieleen, että kyseinen asia nyt lähinnä johtuu siitä, että naiset (tutkitusti) ovat herkempiä negatiivisille tuntemuksille ja pelkäävät enemmän. Pelon olemassaolo ei kerro (todellisen) vaaran olemassaolosta, eikä pelko ole kovin hyvä olemaan asianmukaisessa suhteessa vaaran todennäköisyyteen tai vakavuutaan.

Toinen tämän päivän esimerkki on rokotevastaisuus. Siinä pelätään, että rokotteet antavat lapselle autismin (mikä on täysin perusteeton väite, joka johtaa juurensa lääkärinlupansa menettäneen huijarin väärentämään tutkimukseen, jonka tämä "lääkäri" teki, jotta saisi myytyä omaa rokotettaan). Ja sen pelon johdosta otetaan varsin todellinen riski, että oma tai jonkun muun lapsi sairastuu vakavasti ja voi jopa vammautua pahasti tai kuolla. Epäsuhtainen pelon tunne olemattomaan riskiin (autismi) saa ottamaan todellisen ja hengenvaarallisen riskin (estettävissä oleva tauti). BTW, valtaosa rokotevastaisista ihmisistä on muuten naisia.

Evoluution näkökulmasta on myös ihan luonnollista ja ymmärrettävää, että naiset pelkäävät enemmän kuin miehet. Heimoaikoina riskien otto johti nopeaan kuolemaan ja naisten ruumiinrakenne ei ole yhtä kykenevät puolustamaan itseään fyysisesti kuin miesten. Näin luonnonvalinta karsi riskejä ottavia naisia geeniperimästä. Vastaavasti miesten oli pakko ottaa riskejä esimerkiksi metsästäessä, koska ajat olivat rankkoja ja jos ei ota riskejä, niin ei myöskään syö - tai lisäänny, koska hyvä ruoan hankkija todennäköisemmin oli suosittu myös naisten parissa. Riskinotto auttoi myös muilla tavoin nousemaan heimon sisäisessä hierarkiassa, mikä myös lisäsi lisääntymismahdollisuuksia. Miesten parissa siis luonnonvalinta helposti toimi pelkoa karsivana (/rohkeutta suosivana).

Tämän tekstin ei ollut tarkoitus olla mikään naisten ja miesten eroja korostava. Se vaan nousi esiin noin, koska tuo on mielestäni hyvä tapa havainnollistaa eroja pelkotasoissa ja siinä, että pelko ei ole sama kuin vaara. Uskoisin, että on helpompi hahmottaa erot ryhmien välillä kuin vain lähestyä asiaa niin, että jotkut vaan pelkää enemmän ja toiset vähemmän.

Toisaalta ei tietenkään liikaa saa mennä stereotyyppiseen "naiset pelkää" ajatusmaailmaan, vaan jokainen on yksilö. On todella pelokkaita miehiä ja on todella rohkeita naisia. Jokaisen pelkopreferenssi on hänen omansa eikä ryhmänsä. Ryhmälle tyypillisten ominaisuuksien ymmärtäminen on tärkeää lähinnä ymmärtääkseen ryhmän käyttäytymistä, kuten esimerkiksi miksi naiset (ryhmänä) sijoittavat vähemmän kuin miehet, tai miksi naiset sijoittaessaan ottavat vähemmän riskiä kuin miehet (ml. velan käyttö). Ero riskipreferensseissä riittää selittämään aika paljon.

Tuodakseni asian takaisin alun kommenttiin ja itseeni, niin en tosiaan (nykyään) ole kovinkaan pelokas. Tietyissä uusissa sosiaalisissa tilanteissa olen edelleen vähän arka, mutta en tiedä, onko se pelkoa. Enemmänkin ne tilanteet ovat minulle epämiellyttäviä. En välttele niitä tilanteita, koska pelkään niitä, vaan koska en nauti niistä. Tai ehkä se on pelkoa, kuka tietää.

Nuorempana pelkäsin epäonnistumista ja itseni nolaamista, mutta niistä olen mielestäni aika hyvin päässyt iän, kokemuksen ja itsevarmuuden karttumisen myötä eroon. En tietenkään täysin, mutta riittävästi. Etenkin epäonnistumisen pelko on täysin turha ja edistyksen jarru.

Muuten olen mielestäni aika laskelmallinen riskinottaja. Minua ei haittaa ottaa riskejä, kunhan olen tarkkaan määritellyt, että riski on oikeassa suhteessa tavoiteltavaan hyötyyn ja että riski ei toteutuessaan ole niin suuri, etten sitä kestä. Esimerkiksi käytän velkaa sijoittamiseen, mutta pidän tarkkaan huolta, että velan määrä ei ole minulle liian suuri. Olen myös nyt kahdesti jäänyt työpaikastani "tyhjän päälle" tietämättä varmasti tulevaa tulonlähdettä.

Nämä työstä lähtemiset näen kuitenkin riskin ja pelon kannalta hieman eri tavalla. Niiden kohdalla kyse on ollut puhtaasti siitä, että mikä on elämänlaatuni kannalta paras vaihtoehto. On toki ollut riski, että työpaikan jättäminen vaikuttaa negatiivisesti tuloihini, mutta kun samaan aikaan yhtälön toisella puolella on se varma asia, että työhön jääminen vaikuttaa merkittävän negatiivisesti elämääni, niin se tulotason riskeeraaminen ei enää olekaan niin iso juttu, että sille kannattaisi antaa juurikaan merkitystä. Tämä on toki molemmilla kerroilla ollut tilanteessa, jossa olen saanut jo kerättyä merkittävän määrän taloudellista puskuria, joten vaikea sanoa, mitä olisin tehnyt ilman puskuria. Ehkä olisin vaan hakenut uuden työpaikan ennen irtisanoutumista?

Niinpä en oikeastaan ole edes käsittellyt näitä töistä lähtemisiä pelon tai rohkeuden kautta. Ne olivat vain elämänlaatua optimoivia loppujen lopuksi aika selkeitä päätöksiä. Samoin yrittäjyyden aloittaminen ei millään tavalla päässyt pelon puolelle. Laskin vain paljonko minä saatan menettää, jos homma ei toimi, ja tulin siihen tulokseen, että olen sen valmis menettämään. Pahimmillaanhan olen tässä noin vuoden lomalla. Ei se kovin kamalalta tai pelottavalta kuulosta.

Nimimerkki PenniRoponen (jonka blogi Raha(na)inen) ilmaisi myös asian hyvin kommentissaan:

"Suurelle osalle ihmisistä toimintasi näyttää ihan oikeasti rohkeudelta, sillä he eivät tiedä sinun tietävän, että pärjäät tilanteessa kuin tilanteessa ja saat varmuutesi siitä loogisesta ajattelusta jota tässäkin kirjoitit"

Kyse on tosiaan laskelmoivasta riskienhallinnasta, eikä siinä ole mitään pelättävää, jos riski on tiedostettu ja hyväksytty. Varmaan paras kuulemani keino hallita pelkoa on ohje:

Mieti pahin, mitä voi tapahtua, jos teet harkitsemasi päätöksen. Kun hyväksyt tuon pahimman mahdollisen lopputuloksen, voit huoletta jatkaa eteenpäin, koska todennäköisesti lopputulos ei tule olemaan se pahin mahdollinen, ja pahimmankin kanssa voit elää.

Jos siis joku asia pelottaa, niin kannattaa miettiä, että onko se pelko oikeasti aiheellista? Onko vaara todellinen vai onko kyse enemmänkin siitä, että sinä nyt vaan pelkäät vähän kaikenlaisia juttuja? Mikäli kyse on jälkimmäisestä, niin asian tunnistaminen on ensimmäinen askel noiden perusteettomien pelkojen voittamiseen.