lauantai 30. heinäkuuta 2016

Säästöjen tilannekatsaus heinäkuu 2016

Heinäkuussa säästöön jäi jopa 2216 €, mikä nosti vuoden säästösumman 9279 euroon. Vuoden 2016 tavoitteeseen päästäkseni loppuvuoden aikana minun pitäisi saada säästöön 1544 €/kk, mikä tuntuu ihan mahdolliselta, vaikka alkuvuoden keskimääräinen säästösumma (1325 €) onkin selvästi pienempi kuin tuo vaadittu summa. Olen nimittäin saanut keväällä merkittävän palkankorotuksen, minkä lisäksi minulla on vielä lomarahoja ja veronpalautukset saamatta. Keväällä minulla oli myös merkittäviä menoeriä, jotka laskivat säästömääriä. Toivottavasti syksyllä noita ylimääräisiä kuluja ei ole ihan yhtä paljon.

Elokuu vaikuttaa ennakolta ihan ok säästökuukaudelta. Ei sentään heinäkuun tasoiselta, mutta tuo vaadittu 1544 € vaikuttaa ihan mahdolliselta.




perjantai 22. heinäkuuta 2016

Oma vs vuokra - jatkoa

Kesäkuun puolella kirjoittamani Oma vs vuokralla -tekstin kommenttien perusteella lupailin kirjoitella syvällisemmin vastausta/kommenttia pariin yleiseen esille tulleeseen asiaan. Sivupolkujen takia kirjoituksen kanssa vähän kesti, mutta tässä on vihdoin paluu aiheeseen.

Kommenteissa todettiin (sarkastisesti), että jos oma asunto on kerran sijoitus, niin sittenhän voisi vain ostaa lisää omia asuntoja (ja autoja, koska totesin autonkin voivan tietyissä tilanteissa olla sijoitus) ja kuvitella rikastuvansa.

Tämä ei tietenkään kuvaa sanomani sisältöä lainkaan. Vertailun tarkoituksena on minimoida pakolliset kulut ja joskus tuo minimointi edellyttää etukäteistä pääomapanosta, eli sijoitusta. Kyse ei ole halvemman vaihtoehdon vertaamisesta kalliimpaan (sisäfilee vs jauheliha) vaan valitun vaihtoehdon vertaamista parhaaseen käyttämättä jätettyyn vaihtoehtoon (ks. vaihtoehtoiskustannus).

Asunto on käytännössä pakollinen, ja useimmille valinta on oman ostaminen tai vuokraus. Jos jollekin on mahdollista asua pummilla, niin silloin oma asunto ei ole sijoitus, koska se ei pienennä kuluja. Useimmille tuo ei kuitenkaan edes ole mahdollista, joten rajasin sen mahdollisuuden valintatilanteen ulkopuolelle. Kommenteissa esitetty useiden omien asuntojen ostaminen ei kuitenkaan ole yleensä pakollista, joten halvin vaihtoehto on olla ostamatta, joten tarpeettoman asunnon ostaminen sijoitusmielessä ei tietenkään ole sijoitus. Tosin minun kohdalla tarvitsen perhe- ja työsuhteeni takia asunnot kahdella paikkakunnalla, joten minulle myös työasunnon omistaminen voisi olla sijoitus.

Auton kohdalla puolestaan kyse on siitä, että jos on todellinen tarve päästä paikasta A paikkaan B, ja oma auto on kokonaisuutena halvin vaihtoehto, niin silloin auto voi olla sijoitus. Tällöinkään toinen ostettu auto ei enää ole sijoitus, tai ainakin on erittäin vaikea perustella, miksi todella tarvitsee kaksi autoa.

Kommenteissa esitetty sisäfilee vs jauheliha tai ravintola vs kauppa -kommentit eivät myöskään osu maaliinsa, koska niissä ei kyse ole pääomapanoksesta, jolla vaikutetaan tuleviin kassavirtoihin vaan kertaostoksien vertailua toisiinsa. Todelliset valinnat olisivat enemmänkin: Ostatko lehmän vai ostatko lihan ja maidon kaupasta. Sijoitatko tuotantoon (karja, maanviljelys) vai ostatko tuottajalta.

Esimerkkejä voi miettiä muitakin. Sähkönmyyjän vaihtaminen halvempaan ei ole sijoitus, mutta aurinkopaneeli on. Aurinkopaneeli on sijoitus, myi sen sähkön muille tai käytti sen itse. Myydystä sähköstä pitäisi maksaa veroa, mutta itse käytetystä ei. Käsittääkseni siirtomaksujen takia itse käyttäminen on muutenkin taloudellisesti järkevämpää. Silti tuo omistusasumisen sijoitusmahdollisuuden vastustajien ajattelutapa johtaisi siihen, että ainoastaan naapurille myyty sähkö on sijoitus, mutta itse käytettynä ei (vaikka sähkön käyttäminen itse on huomattavasti rationaalisempi vaihtoehto).

Taidan tähän loppuun vielä peruutella alkutekstin sanomisia sen verran, että valittavana ei välttämättä tarvitse olla edes se halvin vaihtoehto. Jos esimerkiksi harkitaan talon lämmitysjärjestelmän vaihtoa toiseen, niin tällöin vertailukohtana on talon nykyinen lämmitysjärjestelmä. Jos uuden lämmitysjärjestelmän laskee tulevan halvemmaksi kuin vanha, niin kyseessä on sijoitus, vaikka tarjolla olisi vielä parempia vaihtoehtoja.

Ehkäpä nämä sähkö- ja lämmitysesimerkit on helpompi mieltää sijoituksiksi, koska kukaan todennäköisesti ei lisää sähkön tai lämmityksen käyttöä sen takia, että sijoitti rahaa uuteen järjestelmään. Asumisen kohdalla puolestaan helposti käy niin, että jatkuvasti muutetaan isompaan ja parempaan ilman todellista tarvetta. Tässä vaiheessa "oma asunto on sijoitus" on helppo keino rationalisoida nuo mieliteot. Minä en kuitenkaan missään vaiheessa ole puhunut noista itsepetoksen tilanteista, vaan tilanteista, joissa rationaalinen säästäjä/sijoittaja yrittää optimoida rahansa käyttöä ja tuottoa. Tuolloin oma asunto voi olla tuottava tapaa sijoittaa pääomansa.



maanantai 11. heinäkuuta 2016

Peritty raha on epäoikeudenmukaista

Kävin Twitterissä hieman keskustelua perintöverotuksesta, mutta hyvin nopeasti tuskastuin Twitterin merkkirajoitukseen, joka esti täsmällisesti kuvaamasta näkemyksiäni ja perusteluitani, joten päädyin kirjoittamaan tämän kirjoituksen:

Perintövero on usein ollut asia, jonka kanssa en ole paljoa saanut ymmärrystä näkemyksilleni. Useimpia ihmisiä tuntuu joko houkuttavan liikaa ajatus ilmaisesta rahasta tai sitten he kokevat haluavansa auttaa lapsiaan antamalla heille kerryttämänsä rahan perintönä, jotta näillä olisi hieman parempi elämä.

Itse puolestani en koe, että ihmisellä olisi mitenkään erityistä oikeutta tai todellista tarvetta saada vanhempiensa rahoja itselleen, enkä myöskään koe, että vanhempien pitäisi saadaa antaa rahansa verotta lapsilleen. Mielestäni siis perintövero saisi hyvinkin olla suhteellisen korkeakin. Tosin käytännöllisyys pakottaa minut myöntämään, että perintövero voi kannattaa pitää alhaalla, etteivät varakkaat ihmiset karkaa maasta perintöveroa karkuun.

Mielestäni verotuksen pitäisi olla sellaista, että enemmän tekevät saavat enemmän ja vähemmän tekevät saavat vähemmän. Perintö ei mitenkään ole seurausta omasta tekemisestä, vaan ison tai pienen perinnön voi saada yhtä hyvin ahkera kuin laiskakin. Perintö siis vääristää oikeudenmukaista tulonjakoa.

En siis pidä tuloeroja ongelmana, kunhan ne ovat seurausta omasta tekemisestä. Tutkimuksethan osoittavat suurten tuloerojen aiheuttavan yhteiskunnallisia ongelmia. Toisaalta liian pienetkin tuloerot ovat ongelmallisia, joten olisi pyrittävä löytämään tuloerojen taso, jossa yhteiskunta toimii, mutta varallisuus ei jakaudu liian epätasaisesti. Niin kauan kuin kukin vastaa omista tuloistaan, eivät tuloerot oikein ehdi kasvamaan kohtuuttoman suuriksi. Mutta kun yhtälöön lisätään peritty raha, niin tilanne onkin ihan toinen. Useiden sukupolvien aikana kertynyt peritty raha voi taata valtavat tulot jopa ihmiselle, joka ei ole tehnyt päivääkään töitä tulojensa eteen. Se on helppo nähdä epäoikeudenmukaisena, ja koettu epäoikeudenmukaisuus helposti aiheuttaa paineita yhteiskunnallisten ryhmien välille.

Tehdään vaikka kuvitteellinen laskelma tulevasta sukupuustani: Lapseni saavat minulta muutaman miljoonan omaisuuden, koska olen tyyppinä sellainen, että rahaa väistämättä kertyy. Opetan lapseni samanlaisiksi, joten he jättävät omille lapsilleen kymmenien miljoonien omaisuuden (korkoa korolle vuosikymmenten ajan). Tässä vaiheessa lapsenlapseni ovat kolmannen sukupolven miljonääreinä tottuneet helppoon elämään eivätkä ole tottuneet tekemään mitään elintasonsa eteen. "Laiskuudestaan" huolimatta lapsenlapseni voivat kuluttaa vuosittain useita satoja tuhansia ja silti he kuolevat rikkaampana kuin mitä saivat perintönä. Jos "laiska" sukupolvi tulee vasta myöhemmin, voi sukupuulleni hyvin nopeasti kertyä satojen miljoonien tai jopa miljardien omaisuus, ja sellainen omaisuus on vaikea tuhota ihan pelkällä laiskuudella ja tuhlailevalla luonteella.

Näin siis sukupolvien aikana voi kertyä kriittinen massa varallisuutta, joka vain jatkaa kasvamistaan, kunhan kulutusta ei vie liian pitkälle tai varallisuutta tuhota hölmöillä sijoituksilla (hajautuksen puutteella). Se on epäoikeudenmukaista ja muutenkin ei-toivottavaa. En haluaisi lapsenlapsistani loiseläimiä, jotka osaavat elää vain muiden tekemällä rahalla ilman omaa panosta. Lapsille pitäisi antaa lahjaksi lähinnä rahankäyttötaitoja, ei niinkään rahaa.

En toistaalta tarkoita, ettei lapsille saisi antaa kohtuullisia rahalahjoja tai apua elämisen menoihin, taikka että noita pitäisi verottaa rankasti. Nämä verotusjärjestelmämmekin mahdollistaa kohtuullisella verorasitteella tai jopa verotta, ja näin saa puolestani olla jatkossakin. Se, mikä minua huolettaa, on lumipallomaisesti kasvavien omaisuusmassojen siirto. Jos kaikki voivat kerryttää varallisuutta vain oman elinikänsä ajan (eivätkä sukupolvien yli), on varallisuuden kertyminen rajoitetumpaa ja oikeudenmukaisempaa, koska raha kertyy paljon todennäköisemmin tekijöille.

Itse en halua antaa enkä saada tuollaista saajalle ansiotonta varallisuutta. Minä en ole millään tavalla kasvattanut vanhempieni varallisuutta - olen vain kuluttanut sitä. Samalla tavalla kuvitteelliset lapseni eivät millään tavalla ole pelkällä oikeaan perheeseen syntymisellä ansainneet rahojani. Heillä on oikeus ansaita omat rahansa ja minun velvollisuuteni on antaa heille oikeat työkalut tuon oikeuden toteuttamiseen. Odotus isosta perinnöstä toimii vastoin tuota velvollisuuttani.

Olen myös sitä mieltä, että ihmisen pitäisi saada pitää mahdollisimman iso osa niistä rahoista, jotka hän on oikeasti työllään ansainnut. Näin ollen verotuksen painopistettä olisi hyvä siirtää työn verotuksesta perinnön verotukseen. Olen valmis merkittäviin kiristyksiin maksamissani perintöveroissa, jos sitä vastaan saisin tuloveroastettani alas edes hieman. Ikävä kyllä jälleen on todettava, että todellinen maailma ei ole näin mustavalkoinen, joten en välttämättä eduskunnassakaan äänestäisi perintöverotuksen merkittävien kiristysten puolesta. Vaikka kiristys olisi oikeudenmukaisempi vaihtoehto toteuttaa verotusta, sillä saattaa olla niin haitallisia muita vaikutuksia, että muutosta ei kannata tehdä.


PS. Tämän kaiken ilmaisu Twitterin 160 merkillä olisi ollut hieman haastavaa. Ja tässäkin oli pakko jättää muutamia sivupolkuja käsittelemättä. Keskustelu varmasti jatkuu kommenttiosiossa.


keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Kuluraportti kesäkuu 2016

Kesäkuussa rahaa meni 1213 €. Odotin pahempaa, koska kesäkuussakin oli aika huoleton suhtautuminen rahaan, minkä lisäksi oli viikon loma, jonka aikana rahaa ainakin tuntui menevän aika paljon. Loppujen lopuksi tuon viikon aikana meni "ylimääräistä" vain noin 200 €, joten sekään ei ollut ihan niin paha kuin odotin. Kesäkuun huonot säästölukemat eivät siis johtuneet ylenpalttisesta kulutuksesta, vaan aikaisempien kuluerien tulosta maksuun kesäkuussa.

Kesäkuun aikana suurin ylimääräinen menoerä oli ruokailupuolella. Ruokaan tuli käytettyä noin 150 € enemmän kuin mitä pidän normaalina tasona. Kun tosiaan en ole miettinyt suuremmin rahaa, niin on ollut turhan helppo mennä syömään ravintolaan. Siihen päälle kun vielä ottaa, että tarjosin muutaman kerran vaimollenikin, niin äkkiähän sitä rahaa menee. Normaalisti maksamme aika tasan ruoat ja vaimoni on tarjonnut minulle aikaisemmin, joten kyseessä ei rehellisesti sanottuna välttämättä ollut mikään ylenpalttinen anteliaisuus vaan ihan vaan tilien tasaus nyt, kun kerran olin muutenkin hövelillä päällä. Tarjoaminen sattuu paljon enemmän silloin, kun haluaisi olla säästeliäs (eli esimerkiksi silloin, kun sijoitussalkussa on liikaa lainaa, jota pitäisi saada maksettua pois). Nyt tarvetta säästeliäisyydelle ei oikein ole ollut.

Viime vuoden kesäkuuhun verrattuna rahaa meni vain noin 30 € enemmän, joten tavallaan kuu meni ihan tavoitetasolle. Aikaisemminhan tavoitteeni oli 1000 €/kk kulutustaso, mutta otettuani työn toiselta paikkakunnalta päätin nostaa tavoitetason 1200 €/kk tasolle. Tänä vuonna sen alle olen päässyt vain helmikuussa, mutta kesäkuu oli jo lähellä.

Työn kuluihin meni kesäkuussa 411 €.





lauantai 2. heinäkuuta 2016

Säästöjen tilannekatsaus kesäkuu 2016

Kesäkuussa säästöön jäi 700 €. Oli jo etukäteen odotettavissa, että kesäkuu tulee olemaan huono, koska sen aikana jouduin muun muassa maksamaan ison määrän auton kuluja. Sinänsä olen herännyt siihen, että minun kohdalla surkeanakin kuukautena säästöön jää 700 €, mikä on useimmille todella kova luku. Ilman näitä isoja satunnaisia tai vuosittaisia ylimääräisiä kuluja, minun olisi hyvin vaikea tuhlata niin paljoa, että saisin säästömääräni alle tuhanteen euroon. "Normaali" taso säästöille on tällä hetkellä noin 1500 €/kk.

Kesäkuun aikana säästöt menivät käytännössä lainojen lyhennyksiin. Itse asiassa jouduin maksamaan lainoja lainalla, koska minulla erääntyi puolivuosittain maksettava opintolainan lyhennys, johon tuo mainitsemani 700 € ei mitenkään riittänyt muiden lainojen lyhennysten jälkeen. Kävin toki myös osakkeilla hieman kauppaa, mutta niitä en tosiaan laske säästöihin ennen kuin maksan pois sen velan, jolla ne on ostettu.

Sijoitussalkussani on lainaa noin 20 % sijoitusteni arvosta, ja olen yrittänyt maksaa sitä pois, koska haluaisin parantaa mahdollisuuksiani ostaa osakkeita silloin, kun on oikeasti halpaa. Brexitin pikaromahduksessakaan en pystynyt tekemään mitään suurempia peliliikkeitä, koska lainan vipu olisi nopeasti noussut liian suureksi, jos romahdus olisikin jatkunut.

Heinäkuun pitäisi onneksi olla hyvä kuukausi säästöjen kannalta, niin saan vipua huomattavasti pienemmäksi. Saattaa myös olla, että myyn jotain, koska en pidä Brexitin jälkeistä pörssikurssien elpymistä perusteltuna, koska kyseessä on kuitenkin selvästi maailmantaloudelle ja talouden vakaudelle negatiivinen asia. Isoja myyntejä en missään nimessä aio tehdä, mutta ehkä olisi syytä olla vähän enemmän kassaa käytettävissä, jos skitsofreninen markkina jälleen päättää, että oikea suunta onkin alas.