Otsikko voi tuntua oudolta rahaa käsittelevässä sijoitus-/säästöblogissa, mutta se on totta, vaikka käytänkin ehkä vähän liioittelevaa kieltä. Rahan omistaminen ei ollenkaan ole tavoitteni vaan kyseessä on välttämätön paha.
Tosiasiassa vihaan sitä, kuinka raha rajoittaa elämääni.
Vihaan sitä, että minä tarvitsen rahaa elääkseni ja tehdäkseni montaa niistä asioista, joita haluan tehdä.
Vihaan sitä, kun minulla ei ole riittävästi rahaa.
Vihaan sitä, kun minulla on liikaa rahaa, ja raha makaa tililläni tuottamatta mitään.
Vihaan sitä, kun olen muille velkaa rahaa, josta joudun maksamaan korkoa ja jota joudun maksamaan takaisin aikataulussa, jota en voi itse päättää (ainakaan täysin). Vihaan siis sitä, kuinka velkaa oleminen pistää minut muiden tekemien päätösten armoille.
Vihaan sitä, kun muut eivät osaa käyttää rahaa (tai ehkä enemmänkin: olla käyttämättä).
Vihaan sitä, kuinka rahan kuluttamista pidetään tienä onneen.
Vihaan sitä, kuinka rahan keräämistä pidetään joko tienä onneen tai vaihtoehtoisesti onnen esteenä.
Vihaan elämää rajoittavia sanontoja, kuten "raha ei tee onnelliseksi" tai "(rakkaus) raha(an) on pahan alku ja juuri".
Vihaan sitä, kuinka rahaa(/varallisuutta) keränneitä demonisoidaan.
Vihaan sitä, kuinka vähän rahaa käyttäviä pidetään outoina.
Vihaan sitä, kuinka vasemmisto kuvittelee parantavansa heikko-osaisten elämiä antamalla heille ilmaista helppoa rahaa.
Vihaan sitä, että raha ilmeisesti ihan tutkitusti tekee ihmisistä vähän kusipäisempiä (esim. itsekkäämpiä) ja pelkään itselleni käyvän näin.
Listaa voisi varmasti jatkaa vielä pitkään.
Miksi sinä vihaat rahaa?
PS. Raha on eri asia kuin varallisuus.
Pakko nyt hieman kommentoida tuota "Vihaan sitä, kuinka vasemmisto kuvittelee parantavansa heikko-osaisten elämiä antamalla heille ilmaista helppoa rahaa". En tiedä mitä tämä "ilmainen helppo raha" on, mutta mielestäni nykyään Suomessa sosiaalietuuksien hakeminen ja nostaminen on tehty niin hankalaksi ja osin myös nöyryyttäväksi, että sillä on melkoinen passivoiva vaikutus. Yhden selkeän syyn perusteella myönnetyt sairaslomat/työkyvyttömyyseläkkeet nyt ovat vielä jokseenkin inhimillisiä hakea, mutta useamman ja etenkin psyykkisen tai sekamuotisen asian suhteen saa kyllä taistella (itse en ole joutunut taistelemaan vaan seuraamaan tätä taistelua asiantuntijana vierestä). Mielestäni ongelma onkin enemmänkin siinä, että nykyinen sosiaaliturvaetuusjärjestelmä enemmänkin passivoi ihmisiä kuin aktivoi/voimaannuttaa. On aika viime vuosisataista ajatella, että jokin virasto osaisi päättää mikä on kaikille parasta ja sitten pääosin kepillä ohjailla ihmisiä oikeille raiteille. Toki keppiäkin joskus tarvitaan ja esimerkiksi tupakkaveron korotus on mielestäni hyvä juttu.
VastaaPoistaPienituloiselle tehdyt verohelpotukset tms. menevät uskoakseni suoraan kulutukseen, jolla lienee oikeastikin kansantaloutta parantava vaikutus. Mielestäni tätä nykyistä byrokratiahelvettiä pitäisikin karsia rankalla kädellä, sillä tällä hetkellä uskomaton työpanos kuluu näiden sosiaalietuuksien hakemisiin ja käsittelyihin. Olen jopa alkanut taipua vahvasti perustulon kannalle siitä yksinkertaisesta syystä, että sen edut pystyvät perustelemaan uskottavasti niin Björn Walhroos kuin Vasemmistoliittokin.
Tuolla ilmaisulla "helppoa ilmaista rahaa" tarkoitin lähinnä sitä, että lisätään nykyisten tukien tasoa. Mikä on sen helpompaa kuin saada enemmän tekemättä yhtään mitään sen lisärahan eteen.
PoistaToisaalta en näe kohtuuttomana taakkana sitäkään, että joku joutuu muutaman lomakkeen täyttämään siitä hyvästä, että joku muu maksaa koko hänen elämänsä. Tosin eihän asia näin yksinkertaista ole ja olet varmasti oikeassa noista psykologisista vaikutuksista, joita tuolla hakuprosessilla on - etenkin jos tuentarpeen takana ovat juuri psykologiset ongelmat.
Silti uskon, että täysin vastikkeeton automatisoitu tukijärjestelmä passivoi enemmän, koska siinä kukaan ei ole potkimassa persuksille tai vaatimassa edes sitä vähää, mikä nyt vaaditaan (lomakkeiden täyttöä, hakemusten kirjoittamista). Toisaalta taas byrokratian pienentäminen voisi säästää valtiolta enemmän kuin mitä vapaamatkustajat maksavat, joten täysin perustuloa vastaan en välttämättä ole. Suurin syyni perustulon vastustamiselleni on, että näkemissäni malleissa se on johtanut korkeimpien tuloluokkien marginaaliveron (lisäeurosta maksettava veroprosentti) nousun reippaasti yli 50 %:n tason (mitä se toki on jo nytkin, mutta se nousisi vielä lisää nykyisestä), mikä on erittäin epämotivoivaa ja vähentää yritteliäisyyttä ja aivovuotoa Suomesta. En kannata mitään järjestelmää, missä kannustimet eivät ole kunnossa.
Kansantaloudelliset vaikutukset taas ovat asia ihan erikseen.
Niin. Tämä on minusta aika monimutkainen asia. Tiedän jokusenkin työttämän, joka mielellään työllistyisi, mutta töitä ei ole tarjolla. "Koko elämän maksaminen" on aika mielenkiintoinen käsite myös... Eikö yhteiskunta lopulta ole kuitenkin olemassa ihmisiä varten? Nykyinen järjestelmä johtaa melkeinpä väistämättä siihen, että tietyn (eli vähemmän koulutetun) ihmisryhmän on todella vaikea työllistyä, sillä globaalissa maailmassa iso osa tällaisesta työstä tehdään siellä, missä työvoima on edullisinta ja sitä riittää. Tähän aiheeseen ja perustuloon liittyen Björn Walhroos on esittänyt mielestäni hyvät perustelut.
PoistaKaikilla ihmisillä ei esim. kognitiivinen kapasiteetti riitä asiantuntijatehtäviin kouluttautumiseen, mutta mielestäni on väärin nähdä heidät jotenkin yhteiskuntaa heikentävinä elätteinä, vaan järjestelmän pitäisi olla sellainen, että hekin voisivat osallistua yhteiskuntaan työnteon kautta (tähän juuri perustulo antaisi mahdollisuuden, sillä siinä ei minimipalkkaa (eli työn tuottavuuden tasoa, jonka alittava työsuorite nykyisessä systeemissä siirtyy halvemman työvoiman maihin) ole mitenkään määritelty ilman, että ihmisiä kuitenkaan asetetaan köyhyysloukkuun.
Toisaalta olen kanssasi samaa mieltä siitä, ettei systeemi saisi myöskään olla sellainen, jossa verotus nousisi liika progressiivisesti niin, ettei se kannusta lainkaan yrittelijäisyyteen tai työntekoon (voin paljastaa olevani itse sen verran onnellisessa tilanteessa, että töitä riittäisi, mutta nykyisen verotuksen vuoksi minun ei juuri kannata ylimääräistä tehdä, sillä verotus syö kyllä tehokkaasti kaiken siitä koituvan lisätienestin, mikä ei kyllä myöskään ole millään tavalla järkevää). Kuten tästä kaikesta avautumisestani voinee päätellä niin minun on nykyään vaaleissa lähes mahdotonta löytyy sellaista puoluetta, jota voisin äänestää ;)
Sinänsä koko elämän kustantamisessa ei ole mitään vikaa - pitäähän kaikista huolehtia. Olen vaan sitä mieltä, että jos elämä maksetaan yhteisillä rahoilla, niin sen elämän ei tarvitse olla edes keskiluokkaista elämää. Yhteiskunnan olemisesta ihmisiä varten ei seuraa sitä, että kuka vaan saisi elää niin kuin muutkin ja ne muut hoitavat laskun. Yhteisillä rahoilla elämisen kuuluukin olla niukkaa, jolloin pysyy motivaatio tehdä ne 20 kpl puhelinsoittoa per päivä, joilla työpaikka varmasti löytyy suhteellisen nopeasti.
PoistaVeikkaan, että useimmiten työpaikan löytymisen este löytyy näistä: 1. Ei yksinkertaisesti haeta tarpeeksi montaa paikkaa. 2. Ei pyritä parantamaan työnhaku- ja työntekotaitoja 3. Ei haeta oman alueen ulkopuolelta ("Minulla on oikeus asua missä haluan!") 4. Ei olla valmiita ottamaan kuin tietynlaista työtä. 5. Ei olla valmiita tyytymään (väliaikasesti) pieneen palkkaan työhön kiinni päästäkseen.
Kohtaan kolme voisi sanoa, että niin onkin oikeus, mutta yhteiskunnalla ei ole velvollisuutta kustantaa asumistasi ihan missä tahansa, vaan yhteisillä rahoilla eläessä on tyydyttävä vähempään. Vaihtoehtoisesti voi panostaa siihen työnhakuun ja haluttavuuteen työntekijänä (ei pelkkä kouluttautuminen vaan myös aktiivisuuden, luotettavuuden ja kiinnostuksen osoitus auttaa paljon) ja rahoittaa asuinpaikkansa itse.
Vasta kun kaikki viisi kohtaa on kuitattu (eli eivät toteudu), voidaan mielestäni sanoa, että töitä ei löydy. Kaikille ei tietenkään löydy, mutta kenelle tahansa (terveelle) yksilölle kyllä löytyy, kun vaan on valmis panostamaan enemmän kuin muut. Kuten omana työttömyysaikanani kuulin monta kertaa: "Hyville tyypeille löytyy aina töitä"
Ymmärtääkseni yhteiskunnan tuilla ei kyllä nykyäänkään mitenkään erityisen keskiluokkaista elämää vietetä. Ehkä ansiosidonnaisella päivärahalla jonkin aikaa...
PoistaSaman jankkausta tämä minun näkemykseni, mutta terveenkin määritelmä on aika monimutkainen. Mikä toisen toimintakykyyn ei vaikuta juuri ollenkaan voi romahduttaa toisen jo valmiiksi huteran korttitalon. Mm. psykososiaalisilla asioilla on näissä jutuissa iso merkitys. En kyllä taida tuntea ketään hyvän elämänhallinnan omaavaa nuorta ihmistä, joka olisi tietoisesti valinnut jättäytyä yhteiskunnan tuille kun ne ovat niin helpot hakea ja runsaat. Ja toisaalta en kyllä taida tuntea myöskään yhtään pitkäaikaistyötöntä, joka olisi sen tietoisesti itselleen tieksi valinnut.
Hieman yksinkertaisten voisi vertauskuvallisesti sanoa, ettei kaikista voi tulla pikajuoksijoita, vaikka heillä kaksi jalkaa olisikin. Toisilla vaan ei ole minkäänlaisia luontaisia taipumuksia siihen, toiset vanhemmat ovat ruokkineet Mäkin hamppareilla ja karkilla lapsesta saakka rankasti ylipainoiksi ja joku on saattanut harrastaa kuuluntyöntä 30 v, joten ei siitä äkkiä pikajuoksijaksi muuntauduta. Jollain saattaa myös olla pienet lapset yksin hoidettavana, joten radalle vaan ei koskaan pääse. Oma moka voisi sanoa, mutta elämää on todella vaikeaa (uskoakseni mahdotonta) suunnitella täysin rationaalisesti, vaikka se nuorena siltä tuntuisikin.
En ymmärrä kyllä väitettä, että kenelle tahansa löytyy töitä, jos on valmis panostamaan enemmän kuin muut. Jos siis tarkoitat, että kaikki voisivat työllistyä jos panostaisivat enemmän kuin kaikki muut. Eikö se ole aika paradoksaalista?
Perusteluna tuetusta keskiluokkaisesta elämästä esitän sen, että elän itse mielestäni keskiluokkaista elämää ja kulutan vähemmän kuin esimerkiksi viime päivinä otsikoissa olleet sairauseläkkeellä olevat, jotka kauhistelevat eläkeläisten asumistuen pienennystä. Kummallakin noista uutisoiduista tapauksista rahahuolet olisivat helposti ratkaistavissa tulojen mukaiseen asuntoon. Tonni kuussa riittää hyvin keskiluokkaiseen elämään ja useimmat tuilla elävät saavat käsittääkseni sen tonnin verran (kaikki tuet huomioiden). Osalla saattaa jäädä hieman alle, mutta monella selvästi yli.
PoistaTuosta "kenelle tahansa löytyy töitä" totesin jo itsekin, että tietenkään kaikille ei voi löytyä, vaikka kenelle tahansa voikin. Kyse on siitä, että missään tilanteessa kaikki eivät tule panostamaan työllisyyteensä täysiä ja osa ei edes yhtään. On täysi mahdottomuus, että kaikki panostaisivat saman verran, mistä seuraa väitteeni, että työttömien joukosta kuka tahansa, joka panostaa enemmän kuin muut, pystyy erottautumaan työnhakijana ja pääsemään töihin. Vaikka Suomen työttömät olisivat ryhmänä erittäin aktiivisia työnhakijoita, niin silloinkin eniten panostavat erottautuisivat joukosta ja he ansaitsevatkin saada sen työpaikan ennemmin kuin vähemmän panostavat, eikö vaan?
Uskoisin, että monilla sairauseläkkeellä olevalla on käytössään esim. useampia lääkkeitä. Niistä Suomessa joutuu maksamaan itse suuremman osuuden kuin esim. muissa Pohjoismaissa. Geneerinen substutiitio on toki tuonut monien bulkkilääkkeiden hinnat alas, mutta jos joutuu käyttää mitään vähänkään uudempaa niin siitä joutuu kyllä maksamaan. Eli ei tonni välttämättä kaikilla riitä kovinkaan kummoiseen elämään. Se riippunee monista asioista. Ja minusta ei myöskään voisi suoraan velvoittaa esim. sairauseläkkeellä olevia muuttamaan toiselle paikkakunnalle. Tiedetään kuitenkin, että sosiaaliset verkostot ovat todella tärkeät yksilön hyvinvoinnille.
PoistaOn psykologisesti aika erilaista elää itse omasta vapaasta tahdostaan niukasti tietoisena siitä, että sen voisi halutessaan lopettaa (tai ettei se tule kestämään loputtoman pitkään, tästä itsellänikin on omakohtainen kokemus opintotuella ja asumistuella vuoden sinnitelleenä, sen jälkeen oli pakko turvautua myös opintolainaan) kuin niin, että koko loppuikä on sinniteltävä summalla, joka voi inflaation myötä myös niukentua ja että se ei ole millään tavalla omissa käsissä. Ja ei kai kukaan tykkää olemassa olevien (=saavutettujen) etujen heikentämisestä.
Miksi kaikki työttömät eivät sitten panosta työllistymiseen täysillä? Ovatko he vain yksinkertaisesti laiskoja? Minäkään en usko, että pelkästään lisärahan antaminen auttaa mitään vaan tulisi löytyää keinoja, joilla ihmiset voisivat itse löytää tapoja "auttaa itseään". Näitä keinoja mietittäessä olisi kuitenkin hyvä muistaa käyttäytymispsykologiassa tehdyt havainnot. Ulkopuolelta tuotu tarve muutokseen koetaan harvoin mitenkään mielekkäänä.
Joo on varmasti tapauksia, joille pitäisi kohtuuden ja oikeudenmukaisuuden nimissä antaa enemmän kuin nyt, mutta se ei tarkoita, että varmuuden vuoksi kaikille pitäisi antaa lisää tai että keneltäkään ei saisi leikata sen takia, että osa näistä päätöksistä kohdistuu tämänkaltaisiin ihmisiin. Suomessa on kuitenkin olemassa harkinnanvaraisiakin tukia, joita voi tarvittaessa hakea. En todennäköisesti vastustaisi lääkkeiden tai sairaanhoidon omavastuun pienentämistäkään.
PoistaEn välttämättä puhu edes toiselle paikkakunnalle muuttamisesta. Kissan kanssa 62 neliön kaksiossa asuva kissanainen uutisista voi ihan hyvin muuttaa samalla alueella 25 neliön yksiöön, mikä säästäisi häneltä useita satoja euroja. Toinen uutisoitu nainen voi muuttaa 40 neliön 700 €/kk yksiöstä pienempään 500 €/kk yksiöön ja säästää 200 €/kk. Joissakin tilanteissa jo muutto parin kilometrin päähän toiselle alueelle voi säästää satoja euroja, vaikka kämpän koko ei muuttuisi. Tuskin ne sosiaaliset verkostot ovat muutamasta kilometristä kiinni?
"Miksi työttömät eivät panosta työllistymiseen täysillä?" Suurin syy on mielestäni siinä, että ihminen valitsee kahdesta vaihtoehdosta aina mieluisamman. Työn hakeminen on inhottavaa puuhaa. Jokainen "Kiitos, mutta ei kiitos" on paha kolaus itsetunnolle. Toisaalta taas työttömänä oleminen ei nykyisillä tukijärjestelmillä ole ollenkaan niin kauheaa. Kun vuokra on maksettu ja ruoka on pöydässä, on todella helppo sanoa, että "Haen huomenna sitten töitä, mutta tänään otan rennosti". Jos huomisen lounas olisi kiinni siitä, tartutko puhelimeen heti tänään, niin valtaosa jättäisi prokrastinaation vähemmälle. En toki halua, että järjestelmä olisi sellainen, että ihmisillä ei olisi varaa ruokaan tai asuntoon. Tarkoituksena on vaan osoittaa pointtini ääriesimerkin avulla. Mitä niukempaa elämä on muiden rahalla eläessä, sitä enemmän ihmiset ovat valmiita tekemään oman asemansa parantamiseen. Joku raja tietysti pitää olla, mikä on "liian niukkaa".
Mielestäni ihmisiä voi auttaa "auttamaan itseään" osoittamalla heidän oman vastuunsa ja omat vaikutusmahdollisuutensa. Mantrat, kuten "töitä ei ole", eivät auta ketään. Mantra "Hyvät tyypit saavat aina töitä" on paljon parempi.
Mitähän nämä harkinnanvaraiset tuet ovat? Mielestäni sairaanhoidossakin ongelma on siinä, että monin paikoin ihmiset ovat todella eriarvoisessa asemassa. Työterveyshuolto on ilmaista ja sinne pääsee monin paikoin äkkiä kun taas terveyskeskuksiin on maksut ja jonot pitkiä. Eikä se ole mikään pakko, muualla sivistyneessä Euroopassa ei ole jonoja, eikä sielläkään kustannukset ole pilvissä. Enemmän kuin omavastuist pitäisi mielestäni keskutella hoidon kustannusvaikuttavuudesta. Onko oikein pistää 100 000 € lääkkeeseen, jolla parantumattomasti sairas saa keskimäärin kuukauden lisää elinaikaa. Mutta onko tilanne sama 50 v ja 90 v ihmisen kohdalla? Näistä pitisi keskustella.
PoistaEn ole lukenut uutisia noista kahdesta henkilöstä joihin viittaat, enkä osaa heidän tilanteitaan kommentoida.
Olen samaa mieltä siitä, että ihmisille olisi hyvä osoittaa heidän omat vaikutusmahdollisuutensa realistisesti. Nykyisessä järjestelmässä se ei toteudu tai realistisia vaikutusmahdollisuuksia on hyvin vähän. Olen silti myös edelleen sitä mieltä, että nykyisessä systeemissä työtä on kroonisesti liian vähän tarjolla rakenteellisten seikkojen vuoksi. En kuitenkaan usko, että iso osa näistä työtä vailla olevista on siihen suoranaisesti syyllisiä.
Toimeentulotuki nyt ainakin.
PoistaSairaanhoidon järjestämisestä en osaa sanoa mitään eikä se mielestäni aiheeseen kuulukaan. Tehokkuuden kannattaja (ja tuhlaamisen vastustaja) toisaalta olen kaikissa muodoissa.
Ei tässä nyt syyllisiä etsitä. Näkisin isona ongelmana sen, että heti kun ehdotetaan, että työttömät voisivat tehdä näin ja noin parantaakseen oma asemaansa, niin aletaan syyttämään syyllistämisestä. Jos sanon, että ne, jotka yrittävät, onnistuvat paremmin kuin ne, jotka eivät, se on ihan puhtaasti faktan toteaminen, eikä välttämättä mitään muuta. Vai sanotko sinä tai joku muu, että se ei olisi totta? Kuulijan omista ennakkoasenteista on kiinni, halutaanko tuo fakta nähdä syyllistävänä vai esimerkiksi voimaannuttavana. Vasemmistopuolueiden retoriikka puolestaan on omiaan luomaan uhriutumisen ilmapiiriä eli "työttömyytesi ei ole mitenkään sinusta kiinni, vaan työnantajien ahneuden ja järjestelmän vika". Uhriutuminen ei ainakaan saa aktivoitua ketään yrittämään enemmän. "Kun kerran tilanteeni ei ole minun vika, niin ei myöskään ole minun vaan muiden vastuulla muuttaa se."
Aika kaukana ovat näkemyksemme toisistaan, mutta eipä se mitään.
PoistaEn minä niinkään syyllistämisestä syytä, mutta en vaan usko, että (pitkäaikais)työttömille sen kertominen, että enemmän yrittävät onnistuvat paremmin työpaikan saamisessa muuttaa mitään. Jokainen tilanne on yksilöllinen, mutta parhaiten uskoisin asioiden ratkeavan kun oikeasti kuultaisiin henkilöltä itseltään missä mättää ja sitä yritettäisiin korjata hänen lähtökohdistaan (ainakin terveyden edistämisessä ja siihen liittyvissä elämäntapamuutoksissa tämä lähestyminen toimii tehokkaammin kuin esim. sen kertominen, että terveellisemmin syövät elävät pidempään. senhän kaikki jo tietävät).
En allekirjoita minkään puolueen retoriikka enkä ole sitä mieltä, että työttömyys johtuu työnantajien ahneudesta. Olen kuitenkin sitä mieltä, että työttömyys on myös vakava yhteiskunnallinen ongelma, jonka ratkaisemiseen tarvitaan kyllä myös "järjestelmän" keinoja ja mieluiten jotain uutta, sillä nykyinen ei toimi.
Mutta minusta voimme kyllä myös sopia olevamme näistä asioista täysin eri mieltä :)
En usko, että olemme ollenkaan niin kaukana toisistamme kuin ensisilmäyksellä voisi luulla. Katsomme vain asioita eri näkökulmista ja painotamme eri asioita.
PoistaTiedostan kyllä itsekin, että työttömille kertominen ei paljoa auta, koska ihmisten täytyy itse haluta muutosta/parannusta ja tämän halun syntyminen vaatii omaa oivallusta eikä ulkopuolelta annettua tietoa. Terveellisen syömisen esimerkin mukaisesti tällaisen ihmisen pitää oikeasti tajuta, että "hei mähän oikeasti kuolen, jos mä en muuta tapojani". Työttömän pitäisi vastaavasti tajuta, että "Hei jos minä nyt panostan ihan kaikkeni työnhakuun, niin varmasti onnistun", mutta jos joku muu sanoo saman, niin reaktio on usein tyyliin: "Haista sinä, kun et mistään mitään ymmärrä". Voi kuitenkin olla, että joku tajuaa siitä, että hänelle kerrotaan tuo, joten yrittämiseen kannustamisen lopettamista hyvänä asiana.
Lisäksi pidän erittäin vahingollisena, että työttömiä yritetään lohduttaa (?) toistamalla mantraa, että "töitä ei ole" tai "tämä ei ole sinun vikasi" (enkä tarkoita, että olisi työttömän vika, vaan paheksun tuon mantran passivoivaa ja uhriksi asettavaa vivahdetta).
Erimielisyydessä ei ole mitään pahaa, kunhan voimme käydä asiasta asiallista keskustelua, kuten mielestäni olemme tehneet. Kiitos siitä.
Luitko tämän: http://www.financialsamurai.com/its-ok-to-love-money/
VastaaPoistaEn ollut lukenut. Aika vähän tulee noita Lontoon murteella kirjoitettuja luettua enää.
PoistaJotenkin oli vaikea tunnistaa itseäni mistään noista tuon kirjoituksen kohdista, vaikka "rahaa" keräänkin. Osittain kyse on varmasti siitä, että itse erottelen varallisuuden ja rahan kun tas fs tarkoittaa rahalla molempia.
Kirjoituksen lopun listassa olevista asioista monet ovat saavutettavissa sisäisellä motivaatiolla paremmin kuin rahalla. Esimerkiksi minä opiskelin kovaa, koska asia kiinnosti minua. Minua vaan nyt sattuvat kiinnostamaan asiat, joista maksetaan hyvin. Työni haluan tehdä hyvin, koska hyvin tekeminen on tärkeää minulle ja jotta pääsen tekemään entistä mielenkiintoisempia asioita.
"Miksi sinä vihaat rahaa?"
VastaaPoistaEn koe vihaavani rahaa, enkä myöskään rakastavani rahaa. Koen rahan olevan ajan varastoitu muoto (koska rahan voi muuttaa vapaa-ajaksi, ja vapaa-ajan voi muuttaa rahaksi). Näinollen, kun sanoo: "Vihaan rahaa", niin sanookin tosiasaillisesti: "Vihaan aikaa".
Viha itsessään on huono ja haitallinen tunne, koska se tuottaa kokijalleen kärsimystä ja heikentää elämänlaatua (ja pitemmällä aikavälillä vaarantaa jopa terveyden).
Vihan tunteen kokeminen on merkki heikosta ihmisluonnon (ihmisen minän rakenteen) ymmärtämisestä, ts. subjektin ja objektin erillisyyden harhan sisällä elämisestä.
Jotta voi tuntea vihaa, pitää olla vihan tuntija läsnä vihaa kokemassa, pitää siis olla minä, subjekti, joka kokee vihaa (jonka vuoksi vihan tunteen kokeminen on merkki ja todiste subjektin ja objektin erillisyyden harhan sisällä elämisestä).
Täytyy myöntää, etten minäkään vihaa rahaa. Kyse oli vain värikkään retoriikan käytöstä tarkoituksena herättää ajatuksia lukijakunnassa, jolle todennäköisesti rahan vihaaminen tuntuu ensisilmäyksellä todella kaukaiselta ajatukselta.
PoistaTuo raha on varastoitua aikaa on kyllä mielenkiintoinen ja varmasti ihan osuvakin kuvaus. En tosin tekisi siitä sitä johtopäätöstä, että rahan vihaaminen on ajan vihaamista, koska onhan mahdollista vihata sitä, kuinka epätäydellinen ajan varasto tai korvike raha on. Luottokorttikin on varastoitua rahaa, mutta voin silti "vihata" luottokortteja niiden haitallisten ominaisuuksien takia, vaikken vihaisikaan rahaa.
Blogi-isäntä: "Kesto-onnen" eli jatkuvan onnellisuuden tunteen saavuttaminen on melko varmasti mahdotonta, mutta siitä ei mielestäni tule tehdä johtopäätöstä, etteikö olisi mahdollista olla myöhemmin pysyvällä tavalla onnellisempi kuin ennen - vähintäänkin keskimäärin."
VastaaPoistaPitää paikkansa, että esimerkiksi pitkäaikaistyötön, joka joutuu joka päivä miettimään, että mitä tänään voisi syödä, jotta rahat riittäisivät kuukauden loppuun saakka (tai minä päivänä työttömyyskorvaus nyt maksetaankaan), kokisi tod.näk. keskimääräisen onnellisuutensa kohoavan, jos hän saisi vakituisen työpaikan, jonka ansiosta vapautuisi jokapäiväisestä "riittääkö rahat seuraavan korvauksen maksamiseen saakka" -huolestaan.
Toisaalta, pitää paikkansa myös se, että kun päivät eivät täyty rahan riittävyyshuolista, niin niillä on taipumus täyttyä muunlaisista huolista, ts. erilaisten "huolien harrastaminen" kuuluu osana ihmisyyteen.
Tässä on tietysti suuria yksilöllisiä eroja ihmisten välillä. Toiset ihmiset pystyvät elämään lähes kaikissa elämäntilanteissa suht. huoletonta elämää (ns. "easy going" -elämänasenne).
Toiset taas stressaavat ja pyörittelevät mielessään erilaisia uhkakuvia päivittäin (brooding, ruminate), he ovat ikäänkuin harrastelija taidemaalareita, mutta öljyvärimaalauksen (siveltimen ja kankaan) sijaan he harrastavat "ajatuksellisten pirujen maalailemista oman sisäisen ajatusmaailmansa seinille" ("catastrophic thinking style").
Esimerkinä tällaisesta "easy going" -ihmistyypin täydellisestä vastakohdasta käy "Ruukinmatruuna" -niminen blogisti, joka luo omalla virheellisellä ajattelullaan itse itselleen oman maanpäällisen helvettinsä, Hänen oma (virheellinen) suosikkiajatuksensa "Ihminen on pohjimmiltaan paha" luo hänelle niin ahdistavan, stressaavan ja pelottavan maailmankuvan, ettei hän kestä sitä selvinpäin, vaan joutuu turvautumaan säännöllisesti erilaisiin todellisuuspakojen muotoihin (alkoholi, fantasiakirjallisuus, blogimaailman lumetodellisuus) kestääkseen elämää.
Todellisuudessa sekä ajatukset "Ihminen on pohjimmiltaan hyvä", että "Ihminen on pohjimmiltaan paha" kuvastavat ajattelijansa taipumusta kaksijakoiseen (dualistiseen) ajatteluun ("Black and white thinking", https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kaksijakoinen_todellisuusk%C3%A4sitys&redirect=no).
Alla oleva aforismi ei edusta kaksijakoista ajattelua:
"No people are all bad, just as none are all good."(Tecumseh, Shawnee)
Edellä olevat englanninkieliset "hakusanat" ovat peräisin eräästä Rob Kellyn kirjasta.
Kuten itsekin sanot, ihmiset ovat erilaisia, joten en ole ihan tuosta vaan valmis hyväksymään väitettä, että huolien harrastaminen kuuluisi ihmisyyteen. Enemmänkin puheet "en yritäkään vaurastua, koska silloin tulisi kuitenkin vaan muita huolia" kuulostaa pahasti rationalisoinnilta ja tekosyyltä.
PoistaUhkakuvien maalailijat puolestaan pystyisivät pysyvästi parantamaan onnellisuuttaan muuttamalla asennettaan positiivisempaan suuntaan. Asenteetkaan eivät nimittäin ole annettuja ja pysyviä, vaikka varmasti jonkinlaista geneettistä tai kokemuksiin perustuvaa taipumusta johonkin suuntaan löytyisikin.
Yksi mahdollinen keino asennevamman parantamiseen voisi olla säästöprojektiin ryhtyminen, jossa vähittäin tapahtuva onnistuminen tukisi tämän henkilön itsetuntoa ja auttaisi näkemään maailman parempana paikkana. Mitään takeita ei tietenkään ole ja kukaan ei voi pakottaa ketään muuttumaan, jos tämä ei halua muuttua.
Ihmisten hyvyyteen/pahuuteen voisin todeta, että ihmiset eivät ole hyviä eikä pahoja. Hyvä/paha on vain leima, joka asetetaan ihmisten teoille. "Kun kerrot hyvä vastaan paha tarinan, älykkyytesi putoaa 10 pistettä".
Huomaan, että blogi-isännän otsikkovalinta: "Onnelliseksi kuluttamalla vai säästämällä?" edustaa hyvin kaksijakoista ajattelua, siis ajatellaan että toisen em. ääripään vaihtoehdoista täytyy olla oikea, ja toisen vastaavasti väärä.
VastaaPoistaOn mahdollista, että sekä "sisäinen säästämisen pakko", tai "sisäinen kuluttamisen pakko", siis "soppaholismin pakko" rajoittavat omaa ajattelun vapautta ja tekemistä, siis tekevät ihmisen oman ajattelunsa vangiksi.
Tarpeen mukaan joustava ajattelu sekä säästämisen, että kuluttamisen suhteen tekevät ihmisen onnelliseksi. Ja vastaavasti liian jäykkä, jatkuva ja pakonomainen, mustavalkoinen "Säästämällä onnelliseksi", tai "Kuluttamalla onnelliseksi" -ajattelu tekevät ihmisen onnettomaksi.
Rob Kelly muuten mainitsee kirjassaan huomanneensa, että erilaisista fobioista kärsivät ihmiset ovat elämässään usein hyvin menestyksekkäitä ja pärjääviä.
Luultavasti ne samat henkiset ominaisuudet, jotka tekivät Howard Hughesista taloudellisesti täydellisen vapaan miljonäärin, myös vangitsivat hänet samalla elämää rajoittavaan bakteerikammoon, jonka vuoksi HH ei pystynytkään nauttimaan taloudellisen vapauden saavuttamisesta.
Luultavasti "ei taloudellisesti vapaan" keskiverto suomalaisen taviksen elämässään kokema keskimääräinen onnellisuus on korkeammalla tasolla, kuin mitä pakko-oireista kärsineen, mutta taloudellisesti täydellisen vapaan HH:n onnellisuustaso oli.
Harmillista, että ei ole olemassa digitaalista onnellisuusmittaria, jonka avulla voisi (verenpainemittarin tavoin) saada tieteellisen täsmällisesti selville, että millaisella elämäntavalla ihminen tulee onnelliseksi.
Mutta sen tiede (psykologia) on kuitenkin onnistunut jo paljastamaan, että millaisilla ajattelutavoilla ihminen tulee onnettomaksi. Mahdollisuus onneen tulee silloin, jos/kun onnistuu välttämään elämässään (omassa ajattelussaan) sellaisia ajattelutapoja, jotka tutkitusti tekevät ihmiset onnettomiksi. Tämä edellyttää kuitenkin tosiasioiden (tieteen) tunnustamista, jonka vuoksi ei taida onnistua tieteen kieltäjiltä. Lainaan aina yhtä mielelläni tätä Paasikiven ajatelmaa:
"Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen"
Viisautta on senkin tosiasian tunnustaminen, että osaa myöntää itselleen harrastavansa sellaista ajattelua, joka tekee tutkitusti muut ihmiset onnettomiksi.
Vaikka otsikkovalinta olisi kaksijakoa osoittava, niin sen alla olevaa tekstiä ei millään voi kuvata sanoilla: "ajatellaan että toisen em. ääripään vaihtoehdoista täytyy olla oikea, ja toisen vastaavasti väärä." Kyseinen tekstihän suhtautui molempiin tapoihin kriittisesti, ja sen tarkoitus oli herätellä ihmisiä ajattelemaan onnellisuuttaan syvällisemmin kuin "kun teen/saan tämän, niin olen onnellinen".
PoistaLisäksi noiden vaihtoehtojen ääripäät ovat aika erilaiset, koska ihminen voi kuluttaa kaikki tulonsa, mutta ihminen ei pääsääntöisesti voi säästää kaikkia tulojaan. Kuluttaminen on pakko, säästäminen ei. Säästämisen voi toki viedä liian pitkälle, mutta liiallinen kuluttaminen on paljon yleisempää ja siksi kritisoin sitä paljon enemmän.
"Luultavasti ei taloudellisesti vapaan keskiverto suomalaisen taviksen elämässään kokema keskimääräinen onnellisuus on korkeammalla tasolla, kuin mitä pakko-oireista kärsineen, mutta taloudellisesti täydellisen vapaan HH:n onnellisuustaso oli."
Mielestäni tämä vertauksesi ei ole kovinkaan hyödyllinen. Ei ole mitään syytä olettaa, että vaurastuminen tekisi tavallisesta ihmisestä pakko-oireista. Tavallinen ihminen tuskin olisi ainakaan onnettomampi vauraampana ja HH tuskin olisi ollut onnellisempi köyhänä. Kaikkien muiden muuttujien pysyessä samana, taloudellisesti vapaa on tyypillisesti onnellisempi kuin taloudellisissa vaikeuksissa oleva, joskin on varmasti poikkeuksia, kuten ihmiset, jotka syystä tai toista stressaantuisivat rahan takia tai tulisivat vainoharhaisiksi. Tavallisen ihmisen ei kuitenkaan ilman hyvää syytä kannata olettaa olevansa tällainen, vaan kansantaloustieteilijän näkemyksen, että "enemmän on parempi" voi olettaa pätevän kunnes toisin todistetaan.