tiistai 14. heinäkuuta 2015

Onnelliseksi kuluttamalla vai säästämällä?

Edellisen kirjoitukseni kommenteissa nimimerkki Osakesäästäjä (kirjoittaa blogia Omistamisen jalo taito) kommentoi seuraavasti:

Itse olen ajatellut asiaa näin: Minulla ei elämässä ole juurikaan erityistä tarvetta kuluttaa rahaa juuri mihinkään "ylimääräiseen" tai paremminkin voisi sanoa, että jopa nautin siitä, kun voin joka kuukausi laittaa rahaa säästöön. Miksi en siis tekisi näin jos koen saavani tästä toiminnasta mielihyvää? Olen siis sitä mieltä, että ihmisen tulee ehdottomasti tehdä juuri niitä asioita mitkä tekevät hänet onnelliseksi, olipa se sitten säästämistä tai kuluttamista. Tästä tullaankin jo sitten hieman syvällisempään kysymykseen eli tekeekö kuluttaminen yleensäkään ihmistä yhtään onnellisemmaksi. Kääntäen voisi myös miettiä tekeekö säästäminen ketään onnellisemmaksi kuin että olisi kuluttanut kaiken säästämisen sijaan.

Olen itse miettinyt ihan samoja asioita, joten päätin kirjoittaa aiheesta ihan oman kirjoituksen pelkän kommenttiosioon hautautuvan vastauksen sijasta. Olen saattanut myös sivuta aihetta aikaisemmin (tekstejä alkaa olla jo niin monta, etten pysy enää kartalla, mistä olen kirjoittanut ja mitä olen vain pyöritellyt pääni sisällä).

Olen Osakesäästäjän kanssa samaa mieltä siitä, että ihmisen tulisi tehdä niitä asioita, mitkä tekevät hänet onnelliseksi. Silloin ei pidä välittää muiden mielipiteistä tai toimintatavoista, vaan uskaltaa kulkea omaa polkua. Sitähän me kulutuskriittiset säästäväiset ihmisetkin teemme. Juuri kukaan ei joudu selittelemään, miksi osti uuden isomman TV:n, mutta se on outoa, että minulla on vielä kuvaputki-TV.

Vaikka ihmisten pitäisi mielestäni tehdä sitä, mikä tekee juuri heidät onnelliseksi, niin kyseenalaistan voimakkaasti ihmisten kyvyn ymmärtää, mikä tekee heidät onnelliseksi. Ihminen voi hyvinkin luulla, että kuluttaminen tekee hänet onnelliseksi, vaikka oikeasti säästäminen olisikin hänelle parempi vaihtoehto. Väärinkäsitys syntyy todella helposti, koska ostohetkellä ihminen saa palkinnoksi annoksen dopamiinia eli mielihyvähormonia, kun taas säästämiseen tätä dopamiinipiikkiä ei useimmilla liity (ainakaan alussa).

Kuluttamisen kautta onnellisuutta havittelevat ovat silmissäni kuin narkkareita, joiden on äkkiä saatava uusi annos, ja jotka kuvittelevat, että isommat annokset useammin olisivat tie onneen. Näin ei tietenkään ole, vaan kuluttamisen aiheuttama onnellisuus on aina lyhytaikaista, koska dopamiini ei säily kauaa kehossa. Lisäksi kuluttajan onnellisuuspiikki vaatii aina vaan isompia ja kalliimpia ostoksia toimiakseen, koska esimerkiksi vanhan tavaran korvaaminen uudella samanlaisella ei tuo lähellekään yhtä hyvää tunnetta kuin tuon vanhan korvaaminen paremmalla (=kalliimmalla). Näinpä kuluttajan maali siirtyy koko ajan kauemmas ja kauemmas. Näin kuluttaja elää helposti koko elämänsä ajatellen "Jos minulla vain olisi varaa tuohon, niin sitten olisin onnellinen".

Toisaalta ei säästäjänkään tie välttämättä paljoa parempi ole. Alussa tosiaan säästäjä voi kokea vain menettävänsä mahdollisuuksia nauttia elämästään valitessaan säästämisen kuluttamisen sijasta, mutta vähitellen säästöjen karttuessa alkaa myös säästöön pistettävistä rahoista tulla se mielihyväpiikki. Laittamalla rahan sijoituksiin ihminen voi ostaa sen saman mielihyvän kuin joku toinen saa ostamalla kengät. Ja säästämisenkin osalta jokainen uusi säästetty euro tuo hieman vähemmän mielihyvää kuin edellinen, koska sen osuus säästetystä summasta on koko ajan pienempi ja pienempi.

Aivan kuten kuluttajalla, ei säästäjänkään maalissa ole mitään. Kun varallisuustavoitteet on saavutettu, niin mielihyväpiikin vaikutus loppuu hyvin pian ja olo voi olla tyhjä. Tällöin masennuksen välttääkseen tulisikin joko hankkia uusi tavoite joko vaurastumisen tai jonkin muun asian saralla. Onnellisuus tulee edistymisestä eikä maalin saavuttamisesta. Maalin tai välitavoitteen saavuttamiseen toki liittyy suuri onnellisuuspiikki, mutta sekään ei kestä kovin pitkään. Maalia kohti meno ja sen saavuttaminen parantavat kuitenkin tuota polkua kulkeneen henkilön itseluottamusta, mikä luo vahvempaa pohjaa onnelliselle elämälle kuin kuluttamalla ostettu näennäinen menestys.

Joka tapauksessa pysyvää onnellisuutta ei mielestäni voi hankkia kuluttamisen tai säästämisen huumepiikkiä metsästämällä, vaan on syytä miettiä, että millä tavalla sitten voisi nostaa onnellisuustasoaan pysyvämmin. Nähdäkseni asia tiivistyy hyvin P.Ohatan tuoreessa blogitekstissä olleessa lainauksessa:

"Sen sijaan, että jahtaisimme onnea, meidän kannattaisi keskittyä karsimaan elämästämme asioita, joista emme pidä." -Nassim Nicholas Taleb

Negatiivisesti vaikuttavien hormonien tuntuu nimittäin olevan paljon helpompi pysyä kehossa kuin noiden positiivisten tunteiden. On helppo tuntea jatkuvaa pelkoa työpaikan menetyksestä tai yllättävistä suurista menoista taikka tuntea itsensä vangituksi työpaikkaan tai elämään, jossa ei viihdy. Poistamalla elämästä negatiivisia (hormoni)reaktioita aiheuttavat asiat, on paljon helpompi tuntea olonsa rauhalliseksi ja onnelliseksi kuin jahdaten koko ajan kauemmaksi menevää onnellisuuspiikkiä mielihyväpuolelta.

Tämän takia pidän säästämistä paljon kuluttamista parempana reittinä onnellisuuteen. Säästämisestä voi saada saman mielihyväpiikin kuin kuluttamisen, minkä lisäksi siihen liittyy itsetuntoa kasvattava onnistumisen ja saavuttamisen tunne, jota kuluttamisella on vaikea saada. Lisäksi säästäminen johtaa stressin vähentymiseen, koska säästäjän ei tarvitse pelätä tulotasonsa laskua samalla tavalla kuin kuluttajan.



PS: Hormonien ymmärrykseni on vielä hyvin alkeellisella tasolla ja tässä ilmaistut ajatukset ovat isolta osin poimittu kirjasta Leaders eat last (Simon Sinek). Omalla tulkinnallani ja sovelluksella tietysti (koska kirja ei säästämistä käsittele), joten vastuu virheistä on varmasti minulla eikä Sinek:llä. Näkisin, että meille, jotka aktiivisesti metsästämme onnellista elämää, noiden hormonien vaikutusten ymmärtäminen on tärkeää, joten minun pitänee lähiaikoina tutustua tarkemmin aiheeseen. Hormonien vaikutusten ymmärrys yhdistettynä positiivisen psykologian (onnellisuuspsykologia) ymmärrykseen auttanee minua paljon paremmin onnellisen elämän metsästyksessä kuin pelkkä omien tuntemusten tarkkailu, koska omat tuntemukset voivat mielihyväpiikkien takia johtaa harhaan.



5 kommenttia:

  1. Ehkä kultainen keskitie on parempi. Tulen onnelliseksi säästämisestä, mutta kyllä Tallinnassa oli mukava käyttää rahaa hyvissä ravintoloissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kannatan kohtuullisuutta eli keskitietä. Ja sitä, että välillä pysähtyy miettimään sitä, mitä oikeasti elämältään haluaa. Minulle se on mm. sitä, että voin tehdä sitä mistä tykkään ja mieluiten vieläpä sen verran, minkä koen kohtuulliseksi. Kannattaa myös yrittää nauttia niistä hyvistä asioista, mitä elämässä on. Tulipa kliseitä...

      Poista
    2. Joo kliseinen keskitie on varmasti paras :D

      Mutta sitten voisi kysyä, onko keskivertokansalainen lähelläkään keskitietä, jos useimmilla ainoa säästämistapa on asuntolainan lyhennys? Voisi melkein sanoa, että tuossa tilanteessa kuluttamiseen menee 100 %. Toisaalta en pidä itseäni lähelläkään toista ääripäätä, vaikka säästöprosenttini ovat olleet yli 50 %:ssa bruttotuloista. Ainakin minulle tämä on kohtuullista, mutta joku muu voisi nähdä tilanteen ihan eri tavalla. Onko edes mahdollista määritellä, missä vaiheessa joku säästää liikaa?

      Poista
  2. Blogi-isäntä: "Näkisin, että meille, jotka aktiivisesti metsästämme onnellista elämää, noiden hormonien vaikutusten ymmärtäminen on tärkeää, joten minun pitänee lähiaikoina tutustua tarkemmin aiheeseen."

    "Onnellisuusansa" -nimisessä kirjassa väitetään, että "onnellisuuden metsästys" johtaa onnellisuuden kokemuksen menettämiseen (koska maali asetetaan todellisuuden ulkopuolelle).

    Erilaiset "self help" -kirjat ovat luoneet ihmisille paikkansa pitämättömän uskomuksen mahdollisuudesta kesto-onnen saavuttamiseen. Kesto-onni on tietenkin mahdottomuus, koska aivot tottuisivat nopeasti uuteen ja aikaisempaa korkeammalla tasolla olevaan onnellisuuden määrään, jolloin tämä "kesto-onni" muuttuisi "tavalliseksi onnellisuudeksi", jolloin sen olemassaoloa ei enää huomaisi (tavallisuuteen ei osaa kiinnittää huomiota, koska se on aina läsnä).

    Onnellisuuden kokemuksia pitäisi pystyä kokemaan päivittäin, eikä vasta sitten kun se "oman elämän suuri tavoite", esim. "opiskelujen päättyminen", "rikkaaksi tuleminen", "oman kodin onni", "hyvän parisuhteen mukanaan tuoma onni" tms. "iso tavoite", tai "elämää suurempi tavoite" on saavutettu:

    "Laivaa ei pidä kiinnittää yhden ankkurin varaan, eikä elämäänsä yhden toivon varaan."(Epiktetos)

    "Rahan puutteen ja onnettomuuden tunteen kokemisen", sekä "Rahan ja onnellisuuden kokemisen" välisistä syy-seuraus -kytköksistä voi yrittää päästä eroon opettamalla itsensä nauttimaan ja tulemaan onnelliseksi asioista, joilla ei ole kytköksiä rahaan ja/tai omistamiseen. Tästä syntyy päätelmä:

    "Onnellisuuden tunteita aiheuttavat asiat ja tapahtumat tulisivat olla ilmaisia."

    Jos "ilmaisuuden harrastamisen" (ilmaisten asioiden tekemisestä nauttimisen) ajattelee olevan ihan ikioma ja kaikesta muusta täysin erillinen harrasteensa (siis "ilmaisuuden harrastamisen" tavoitteena ei ole säästää rahaa jotakin suurempaa tavoitetta tai toista harrastusta, esim. sijoittamista varten), niin tällöin "ilmaisuustavoitteen toteutumisen" pitäisi tuottaa joi itsessään onnellisuuden kokemuksia.

    Itse ainakin koen onnistumisen elämyksiä (siis "ilmaisuuden harrastamisen" tuottamaa onnea) onnistuessani jossakin "ilmaisuusprojektissa". Viimeisimpänä "Ilmainen puumaja" -projektin/tavoitteen toteutuminen. Muutamaa ruuvia ja köysitikkaissa käytettyä köyttä lukuunottamatta rakennelma on täysin ilmainen.

    Edellä olevan kommenttini voi myös tiivistää humoristiseen muotoon:

    "Hullulla on halvat huvit, idiootilla ilmaiset!" :)

    Ilmaisista asioista nauttimista pidetään kulttuurissamme siis jotenkin vähäarvoisena ja/tai epäterveenä/epänormaalina ilmiönä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kesto-onnen" eli jatkuvan onnellisuuden tunteen saavuttaminen on melko varmasti mahdotonta, mutta siitä ei mielestäni tule tehdä johtopäätöstä, etteikö olisi mahdollista olla myöhemmin pysyvällä tavalla onnellisempi kuin ennen - vähintäänkin keskimäärin. Jos esimerkiksi elämästä poistaa ne jatkuvasti negatiivisesti vaikuttavat tekijät, niin silloin pitäisi olla keskimäärin parempaa. Lisäksi esimerkiksi urheilun on todettu parantavan onnellisuustasoa vähintäänkin sitä kautta, että hyvä kunto se parantaa stressinsietokykyä ja itseluottamusta. Ihan omaa asennoitumistaan muuttamalla voi myös pysyvällä tavalla muuttaa onnellisuustasoaan. Kun lakkaa näkemästä asiat negatiivisena, niin onnellisuustasokin nousee, vaikkei mistään pysyvästä euforiasta olisikaan kyse.

      Poista