Onnelliseksi kuluttamalla vai säästämällä?

Edellisen kirjoitukseni kommenteissa nimimerkki Osakesäästäjä (kirjoittaa blogia Omistamisen jalo taito) kommentoi seuraavasti:

Itse olen ajatellut asiaa näin: Minulla ei elämässä ole juurikaan erityistä tarvetta kuluttaa rahaa juuri mihinkään "ylimääräiseen" tai paremminkin voisi sanoa, että jopa nautin siitä, kun voin joka kuukausi laittaa rahaa säästöön. Miksi en siis tekisi näin jos koen saavani tästä toiminnasta mielihyvää? Olen siis sitä mieltä, että ihmisen tulee ehdottomasti tehdä juuri niitä asioita mitkä tekevät hänet onnelliseksi, olipa se sitten säästämistä tai kuluttamista. Tästä tullaankin jo sitten hieman syvällisempään kysymykseen eli tekeekö kuluttaminen yleensäkään ihmistä yhtään onnellisemmaksi. Kääntäen voisi myös miettiä tekeekö säästäminen ketään onnellisemmaksi kuin että olisi kuluttanut kaiken säästämisen sijaan.

Olen itse miettinyt ihan samoja asioita, joten päätin kirjoittaa aiheesta ihan oman kirjoituksen pelkän kommenttiosioon hautautuvan vastauksen sijasta. Olen saattanut myös sivuta aihetta aikaisemmin (tekstejä alkaa olla jo niin monta, etten pysy enää kartalla, mistä olen kirjoittanut ja mitä olen vain pyöritellyt pääni sisällä).

Olen Osakesäästäjän kanssa samaa mieltä siitä, että ihmisen tulisi tehdä niitä asioita, mitkä tekevät hänet onnelliseksi. Silloin ei pidä välittää muiden mielipiteistä tai toimintatavoista, vaan uskaltaa kulkea omaa polkua. Sitähän me kulutuskriittiset säästäväiset ihmisetkin teemme. Juuri kukaan ei joudu selittelemään, miksi osti uuden isomman TV:n, mutta se on outoa, että minulla on vielä kuvaputki-TV.

Vaikka ihmisten pitäisi mielestäni tehdä sitä, mikä tekee juuri heidät onnelliseksi, niin kyseenalaistan voimakkaasti ihmisten kyvyn ymmärtää, mikä tekee heidät onnelliseksi. Ihminen voi hyvinkin luulla, että kuluttaminen tekee hänet onnelliseksi, vaikka oikeasti säästäminen olisikin hänelle parempi vaihtoehto. Väärinkäsitys syntyy todella helposti, koska ostohetkellä ihminen saa palkinnoksi annoksen dopamiinia eli mielihyvähormonia, kun taas säästämiseen tätä dopamiinipiikkiä ei useimmilla liity (ainakaan alussa).

Kuluttamisen kautta onnellisuutta havittelevat ovat silmissäni kuin narkkareita, joiden on äkkiä saatava uusi annos, ja jotka kuvittelevat, että isommat annokset useammin olisivat tie onneen. Näin ei tietenkään ole, vaan kuluttamisen aiheuttama onnellisuus on aina lyhytaikaista, koska dopamiini ei säily kauaa kehossa. Lisäksi kuluttajan onnellisuuspiikki vaatii aina vaan isompia ja kalliimpia ostoksia toimiakseen, koska esimerkiksi vanhan tavaran korvaaminen uudella samanlaisella ei tuo lähellekään yhtä hyvää tunnetta kuin tuon vanhan korvaaminen paremmalla (=kalliimmalla). Näinpä kuluttajan maali siirtyy koko ajan kauemmas ja kauemmas. Näin kuluttaja elää helposti koko elämänsä ajatellen "Jos minulla vain olisi varaa tuohon, niin sitten olisin onnellinen".

Toisaalta ei säästäjänkään tie välttämättä paljoa parempi ole. Alussa tosiaan säästäjä voi kokea vain menettävänsä mahdollisuuksia nauttia elämästään valitessaan säästämisen kuluttamisen sijasta, mutta vähitellen säästöjen karttuessa alkaa myös säästöön pistettävistä rahoista tulla se mielihyväpiikki. Laittamalla rahan sijoituksiin ihminen voi ostaa sen saman mielihyvän kuin joku toinen saa ostamalla kengät. Ja säästämisenkin osalta jokainen uusi säästetty euro tuo hieman vähemmän mielihyvää kuin edellinen, koska sen osuus säästetystä summasta on koko ajan pienempi ja pienempi.

Aivan kuten kuluttajalla, ei säästäjänkään maalissa ole mitään. Kun varallisuustavoitteet on saavutettu, niin mielihyväpiikin vaikutus loppuu hyvin pian ja olo voi olla tyhjä. Tällöin masennuksen välttääkseen tulisikin joko hankkia uusi tavoite joko vaurastumisen tai jonkin muun asian saralla. Onnellisuus tulee edistymisestä eikä maalin saavuttamisesta. Maalin tai välitavoitteen saavuttamiseen toki liittyy suuri onnellisuuspiikki, mutta sekään ei kestä kovin pitkään. Maalia kohti meno ja sen saavuttaminen parantavat kuitenkin tuota polkua kulkeneen henkilön itseluottamusta, mikä luo vahvempaa pohjaa onnelliselle elämälle kuin kuluttamalla ostettu näennäinen menestys.

Joka tapauksessa pysyvää onnellisuutta ei mielestäni voi hankkia kuluttamisen tai säästämisen huumepiikkiä metsästämällä, vaan on syytä miettiä, että millä tavalla sitten voisi nostaa onnellisuustasoaan pysyvämmin. Nähdäkseni asia tiivistyy hyvin P.Ohatan tuoreessa blogitekstissä olleessa lainauksessa:

"Sen sijaan, että jahtaisimme onnea, meidän kannattaisi keskittyä karsimaan elämästämme asioita, joista emme pidä." -Nassim Nicholas Taleb

Negatiivisesti vaikuttavien hormonien tuntuu nimittäin olevan paljon helpompi pysyä kehossa kuin noiden positiivisten tunteiden. On helppo tuntea jatkuvaa pelkoa työpaikan menetyksestä tai yllättävistä suurista menoista taikka tuntea itsensä vangituksi työpaikkaan tai elämään, jossa ei viihdy. Poistamalla elämästä negatiivisia (hormoni)reaktioita aiheuttavat asiat, on paljon helpompi tuntea olonsa rauhalliseksi ja onnelliseksi kuin jahdaten koko ajan kauemmaksi menevää onnellisuuspiikkiä mielihyväpuolelta.

Tämän takia pidän säästämistä paljon kuluttamista parempana reittinä onnellisuuteen. Säästämisestä voi saada saman mielihyväpiikin kuin kuluttamisen, minkä lisäksi siihen liittyy itsetuntoa kasvattava onnistumisen ja saavuttamisen tunne, jota kuluttamisella on vaikea saada. Lisäksi säästäminen johtaa stressin vähentymiseen, koska säästäjän ei tarvitse pelätä tulotasonsa laskua samalla tavalla kuin kuluttajan.



PS: Hormonien ymmärrykseni on vielä hyvin alkeellisella tasolla ja tässä ilmaistut ajatukset ovat isolta osin poimittu kirjasta Leaders eat last (Simon Sinek). Omalla tulkinnallani ja sovelluksella tietysti (koska kirja ei säästämistä käsittele), joten vastuu virheistä on varmasti minulla eikä Sinek:llä. Näkisin, että meille, jotka aktiivisesti metsästämme onnellista elämää, noiden hormonien vaikutusten ymmärtäminen on tärkeää, joten minun pitänee lähiaikoina tutustua tarkemmin aiheeseen. Hormonien vaikutusten ymmärrys yhdistettynä positiivisen psykologian (onnellisuuspsykologia) ymmärrykseen auttanee minua paljon paremmin onnellisen elämän metsästyksessä kuin pelkkä omien tuntemusten tarkkailu, koska omat tuntemukset voivat mielihyväpiikkien takia johtaa harhaan.