torstai 4. helmikuuta 2016

Lainojen kilpailutuskierros

Edellisessä kirjoituksessani kerroin kilpailuttaneeni lainani. Olin työni puolesta kilpailuttamassa työnantajayritykseni lainoja, joten sen puolesta oli luonnollinen hetki kilpailuttaa omanikin. Muutaman tarjouksen saatuani otin yhteyttä omaan pankkiini ja pyysin heiltäkin tarjousta. Kuukausi kului ja mitään ei kuulunut.

Odoteltuani tarpeeksi otin pankkiin yhteyttä ja kyselin, että eikö viestini ole tullut perille. Vastauksessa vastattiin alkuperäisen viestini kysymyksiin (eli viesti oli tullut perille), mutta ei selitetty viivästystä tai pyydetty sitä anteeksi. Ei siis lainkaan hyvä alku vanhalta pankiltani.

Tämän jälkeen pankkini kertoi, ettei voi antaa samanlaista tarjousta kuin toinen pankki oli jo tarjonnut. Kyse oli siis muista kuin lainan korkoa koskevista ehdoista. Tämä asetti heidät selvästi huonompaan asemaan kuin kilpailijansa, mutta heillä olisi silti ollut mahdollisuus pitää asiakkaansa, jos olisivat muuten antaneet hyvän tarjouksen.

Tarjousta ei kuitenkaan kuulunut. Kun kaksi kuukautta oli kulunut ensimmäisestä viestistäni, päätin, että pankki saa vaihtua, vaikka antaisivat kuinka hyvän tarjouksen. Asiakaspalvelu oli ollut niin luokattoman huonoa, että sitä ei enää rahallakaan ratkaista. Toisaalta oli selvää, että tarjous olisi ollut selvästi huonompi kuin se tarjous, joka minulla jo oli. Mitään tarjousta ei kuitenkaan koskaan kuulunut.

Jo edellisellä kerralla, kun tarvitsimme pankista lisää lainaa, minulla oli olo, että pankki yrittää vähän liikaa kyykyttää meitä. Tämä oli siis henkilökohtainen kokemukseni, joka ei välttämättä vastannut todellisuutta, mutta kyllähän asiakaspalvelija vastaa asiakkaan kokemuksesta, vaikka kokemus olisikin "väärä". Tuolloin pysyimme kuitenkin vielä vanhan pankkimme asiakkaana huonosta kokemuksesta huolimatta.

Tällä kertaa kärsivällisyyteni loppui kuitenkin kesken. Hyvällä asiakaspalvelulla olisimme saattaneet pysyä tutussa ja turvallisessa pankissa, vaikka rahan hinta olisi ollut hieman muita korkeampikin, mutta tällä kohtelulla en kyllä samaan konttoriin enää palaa.

Saadun palvelun osalta kyse on tietysti enemmänkin henkilö-/konttorikohtaisesta kokemuksesta kuin koko pankista. En siis täysin sulje pois paluuta Nordean asiakkaaksi johonkin toiseen konttoriin. Tämän kokemuksen perusteella en kuitenkaan sijoittaisi Nordean osakkeisiin. Muiltakin olen kuullut negatiivisista kokemuksista Nordean kanssa. Pankki on jäykkä ja byrokraattinen. Niinä aikoina, kun otin ensimmäisen asuntolainan Nordeasta, Nordea tarjosi marginaalivertailuissa usein halvimmasta päästä olevia lainoja. Kun samoja vertailuja katsoo nyt, Nordea on yleensä siellä kalleimmassa päässä. Nordean omistajat voivat pitää tätä hyvänä asiana, mutta itse näen, että pankin nykyiset toimintatavat johtavat väistämättä markkinaosuuden menetyksiin.

Mutta takaisin lainojen kilpailuttamiseen. Sain lainojen keskimääräistä marginaalia alas (vanhimmista nousi, mutta uudemmasta isosta lainasta alas), minkä lisäksi maksuaikataulun viilaus laski kuukausittain maksettavaa summaa. Nykyään sijoitusasunnoista jää hieman rahaa kouraankin lyhennysten jälkeen, kun aikaisemmin kaikki meni, mikä tuli. Tuo kassavirtavaikutus on melkeinpä korkoprosenttia tärkeämpi seikka, koska se tuo elämään tiettyä turvallisuutta.

Tämän tarkempia tietoja en ajatellut lainojen kilpailutuksesta kertoa. Pakettini oli niin erikoislaatuinen (neljä eri lainaa) ja laaja, että se ei todennäköisesti olisi vertailukelpoinen muiden tilanteisiin, joten en koe esimerkiksi marginaalien kertomista mielekkäänä. Oman marginaalisihan saat selvitettyä kysymällä sitä pankeilta. Sen verran voin kuitenkin sanoa, että laskin säästäväni pankin vaihdolla yli 500 € per vuosi.


(EDIT: Asiaa mietittyäni en keksinyt yhtään oikeasti hyvää syytä olla kertomatta marginaalejani, joten kerron ne sittenkin. Jotenkin se vaan tuntui asialta, jonka alkuperäistä tekstiä kirjoittaessani halusin pitää salassa, mutta ei sille tosiaan mitään hyvää syytä ole. Asuntolainan marginaaliksi tuli 0,82 % ja sijoitusasuntojen marginaaliksi 0,92 %. Lisäksi olisin saanut ostaa itselleni työasunnon tuolla asuntolainan marginaalilla, mutta se jää nyt hankkimatta. Neljännestä lainasta kerron ehkä myöhemmin.)


10 kommenttia:

  1. 500€ per vuosi on hyvä saavutus pelkästä pankin vaihdosta. Saman verran saa vuodessa netto-osinkoja 16800 euron osakesalkusta, jonka yield on 4%. Olen itsekin huomannut, että kun kyseessä on erikoistilanne esim. useita lainoja, niin joustavuus ja muut palvelut alkavat painamaan marginaalin lisäksi kupissa. Itselleni kilpailutus tulee eteen luultavasti toukokuussa, kun reunaehdot on tarkemmin selvillä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos tästä postauksesta! Luokattoman huonoa asiakaspalvelua olet saanut ja vahvistaa omaa käsitystäni nordeasta, vaikka asiakkaana en heillä ole ollutkaan. Pankkien palvelu on yksi suuri tekijä, kun vertaillaan lainatarjouksia. Kirjoitan itsekin kokemukseni piakkoin blogiini mm. Siitä, miksi jäin kotipankkiini asiakkaaksi, vaikka marginaalini on kerrassaan kamala.

    Terveisin: Ananas
    Yksinhuoltajan selviytymisopas

    VastaaPoista
  3. Hei

    Niin kuin kirjoitat kokemuksia on monia ja itselläni taas täysin päinvastaisia kokemuksia. Nordeassa ollut aina (ainakin tähän päivään asti) todella hyvä palvelu, halvimmat marginaalit ja halvin kokonaisasiakkuus. Aina vastattu viesteihin samalla viikolla. Mikään ei ole ikinä jäänyt epäselväksi, mitään ei ole ikinä tuputettu. Ainut mistä olen marmattanut, ovat kansainvälisten osakkeiden säilytysmaksut. No osakkeeni ovat Nordnetissä, joten se ei haittaa.

    Viimeksi vuonna 2014 vain Aktia pääsi hyvin lähelle Nordean tarjousta. Käytännössä pakollinen rahastosäästö Aktian tarjoamiin rahastoihin teki eron. Kolmanneksi kiipesi Osuuspankki, mutta en halunnut siirtää vakuuksiani, jota tarjous olisi vaatinut saadakseni kaiken hyödyn eduista. vakuutukseni vain sattuvat olemaan niin halvat, muutamien vanhojen erikoisalennusten vuoksi, ettei kannata muuttaa yhtiötä.

    Danske Bankista palvelu luokatonta, lainatarjoukset kaksi kertaa heikommat, puhumattakaan muista päivittäispankkipalveluista. Joskus 2000 puolessa välissä eivät antaneet edes asuntolainaa, joka Nordeasta irtosi viipymättä. Tulot olivat kunnossa. Ei ymmärretty varmaan työpaikkaan valmistuvaa opiskelijaa.

    Handelsbanken ei alkanut 2104 edes tekemään tarjousta, muutti mieltään, kun mainitsin että kyllä muut antavat tarjouksen. En kuitenkaan enää kelpuuttanut heitä.

    VastaaPoista
  4. Minulla äärimmäisen hyviä kokemuksia Nordeasta, mutta myös huonoja. Saamasi palvelu riippuu todella paljon henkilökohtaisesta pankkineuvojastasi. Pyysin itse vuosia sitten uuden HP:n kun en ollut aiempaan tyytyväinen. Tuo pyytämäni uusi HP:n on taas ollut aivan mahtava. Uusimmissa lainoissani marginaalit ei välttämättä ole halvimmat, mutta muut ehdot oli sellaiset ettei niitä muualta olisi saanut ja kuulemma mukaan myös Nordean sisällä hyvin poikkeukselliset.

    Ihan mielenkiinnosta mihin pankkiin päädyit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli ongelmana myös se, että sain "palvelua" kahdelta eri henkilöltä ko. konttorissa, ja toinen näistä oli konttorin vetäjä. En siis kokenut, että HP:n vaihtaminen olisi auttanut niin kauan, kun kyse on samasta konttorista. Jollekin toiselle Nordean konttorille voin joskus antaa vielä mahdollisuuden. Yrityspuolella Nordean pankkihenkilö antoi hyvää palvelua, mutta hinnassa jäivät kauas. Firman kanssa kyse oli siis eri konttorista.

      Danskeen päädyin.

      Poista
  5. käsittämättömän huonoa asiakaspalvelua! kuukausitolkulla nyt odottaa jotain tommosta. minusta tommosiin pitäisi tulla vastaus tyyliin 24h sisällä. pankeilla on ollut liian pitkään pulskat päivät. oliko just eilen kun luin että OP on vuodessa netonnut miljardin. ihan hyvä summa.

    onko se marginaali salaisuus näin nimettömässä blogissa? ois kiva tietää ni voi seuraila mitä marginaaleja muilla on jotta osaisi tarvittaessa itse kilpailuttaa omaa lainaansa.

    meillä on 1,1 marginaali ja 3kk:n euribor eli maksetaan jotain 0,95% tällä hetkellä. eipä tuossa paljon podotettavaa kai ole mutta on se joka tapauksessa kiva tietää missä muilla menee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän tarjouksen kanssa meni muillakin pankeilla kauan, koska kyseessä oli niin laaja kokonaisuus. Muut pankit tajusivat kuitenkin kertoa asiasta ja aikataulusta minulle, etten odottele turhaan. Nordea ei tosiaan ikinä antanut tarjousta, eikä minulle tullut selväksi, oliko sellaista tulossakaan.

      Olet oikeassa marginaalien suhteen. Kirjoitin ne tuonne varsinaiseen tekstiin.

      Poista
    2. kerro nyt sitten vielä mitä ton marginaalin päälle tulee =)
      joku euribor vai mitä. ja onkos sulla korkolattia lainassasi?
      tässähän saattaa vielä joutua oman lainansakin kilpailuttamaan vaikka jo luulin että ei se tuosta kovin paljon voisi nykytilanteessa halventua.

      Poista
    3. Tavallaan ei tule mitään päälle, koska euriborit on miinuksella, mutta miinusmerkkisiä lukuja ei uusien lainojen ehtojen mukaan huomioida (kaipa sitä voi korkolattiaksikin kutsua). 6 kk euribor tuli viitekoroksi, koska lyhempää ei saanut. Muita kuin euriboria ei mielestäni kannata edes harkita ja euriboreista useimmiten kannattaa ottaa se lyhin mahdollinen - ainakin jos on riskinsietokyky kunnossa.

      Poista
  6. Kuulostaa järkevältä kilpailutukselta. Itse joskus reilu vuosi sitten siirryin asuntoasioissa vuokralaisesta ns. omistavaan luokkaan, ja aikataulusyistä ehdin tehdä vain melko pienen kilpailutuksen, ja sain määräajassa kolme tarjousta.

    Minullepa sitten kävikin niin, että tuo parjattu Nordea oli nopea tarjoamaan, ja kaiken lisäksi voitti. Osakesalkku piti tietenkin siirtää Nordnetista Nordeaan, ja palkkatili pois S-pankista, mutta S-tilin sai toki jättää ruuanmaksutiliksi. Näin nimettömänä voin sen sanoa, että marginaali on lainassani tasan prosentti, mutta lainasopimuksessa on se tavallinen lattiapykälä, eli edes tuo alhainen kolmen kuukauden euribor ei laske korkoa alle marginaalin. Ihan kiva laina mielestäni, tässä markkinatilanteessa. Tietenkin ne marginaalit vaihtelevat markkinatilanteen mukaan, ja nykyään sijoitusten ym. varallisuuden määrä vaikuttaa kai aiempaa enemmän siihen, miten paljon noiden julkaisuhin annettujen esimerkkimarginaalien alle päästään.

    Itse en nyt lähtisi vaatimattoman kokoista lainaani kilpailuttamaan, mutta varsinkin elämäntilanteen muutoksissa, jos joutuu muuttamaan vaikka isoon perheasuntoon uudella lainalla tms. lainakilpailutus lienee varsin hyödyllinen operaatio.

    VastaaPoista