sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Säästöjen tilannekatsaus helmikuu 2016

Helmikuussa sain pitkästä aikaa säästöön kohtuullisen summan rahaa. Näin suurta summaa en ole viime vuoden huhtikuun jälkeen saanut säästettyä. Helmikuussa säästöön jäi 1448 € tuoden vuoden 2016 kokonaissäästösummaksi 2118 €. Pitkä on vielä matka koko vuoden tavoitteeseen (17 000 €), mutta jos loppuvuosi pysyy helmikuun tahdissa, niin pääsen jo aika lähelle tavoitettani. Mahdolliset bonukset, lomarahat ja palkankorotukset riittänevät paikkaamaan loppusumman.

Viime säästökatsauksessani en odottanut helmikuun säästösummalta suuria, mutta näemmä olin väärässä. Pitää kulupuolta analysoidessani katsoa, mistä nuo eurot oikein irtosivat. Tai tarkemmin ottaen, mihin ne jättivät menemättä. Eipä tässä tällä kertaa taida suurempaa kerrottavaa olla, joten liitän vain alle perinteisen kuvion ja se on sitten siinä.





3 kommenttia:

  1. Kiitos mielenkiintoisesta blogistasi ja onnea hyvästä sijoituksesta Suomen suosituimpien talousblogien listauksessa!

    Toivottavasti ehdit vierailla myös ensimmäisessä talousblogissani, jossa julkaisin juuri ensimmäisen tekstini "Kuka voi säästää?".

    http://avaintalouteen.blogspot.fi/2016/03/kuka-voi-saastaa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista ja pitääpä tutustua blogiisi.

      Poista
    2. Onnea, ehkä itsekin vielä joskus tuonne listalle pääsen =))

      Poista