lauantai 7. tammikuuta 2017

Joulukuun ja koko vuoden 2016 kulut

Joulukuun kulut olivat yhteensä 1549 €. Lisäksi työn kuluja oli 392 €. Ruokaan ja kauppohin meni eurolleen sama kuin marraskuussa (575 €) eli ihan liikaa. Lisäksi ostin yhden tuolin n. 50 € ja yhteen tapahtumaan osallistumisesta maksoin myös 50 €. Joulukuussa vuorossa oli myös auton määräaikaishuolto, johon meni 370 €. Joulu- ja muihin lahjoihin meni 180 €.

Kaikenlaista ylimääräistä siis oli, mikä selittää joulukuun korkeat kulut. Ero vuodentakaiseen 903 euroon on valtava. Eipä tuo silti harmita, koska en paljoa olisi voinut toisinkaan tehdä. Tai no tietenkin olisin voinut, mutta liiallisten ruokakulujen lisäksi mikään noissa ylimääräisissä kuluissa ei ole sellaista, että jälkikäteen harmittelisin sitä.

Koko vuoden kuluja, kun katsoo (alla), niin kulut kasvoivat 8,8 % vuonna 2016 vuoteen 2015 verrattuna. Luvut eivät kuitenkaan ole täysin vertailukelpoisia, koska aloitin kahden paikkakunnan elämisen kesäkuussa 2015 (merkitty taulukkoon), mistä lähtien kuluni ovat olleet selvästi korkeammat kuin ennen työpaikan vaihtoa. Jos vertaa ajanjakson kesäkuu-joulukuu vuosilta 2016 ja 2015, niin kulutason kasvu onkin enää vain 1,6 %, mikä on ihan ok taso tällä kulutasolla ja tällä tulojen kasvuvauhdilla.


2016 2015 2014




Tammikuu 1 284,74 € 975,88 € 1 077,69 €
Helmikuu 852,99 € 895,00 € 879,78 €
Maaliskuu 1 587,48 € 1 480,84 € 801,87 €
Huhtikuu 1 495,76 € 871,59 € 976,46 €
Toukokuu 1 384,85 € 1 258,07 € 1 297,28 €
Kesäkuu 1 213,19 € 1 181,31 € 937,38 €
Heinäkuu 1 255,80 € 1 216,52 € 948,40 €
Elokuu 1 280,51 € 1 401,54 € 1 070,17 €
Syyskuu 1 074,07 € 1 239,39 € 1 284,26 €
Lokakuu 1 271,02 € 1 443,60 € 685,99 €
Marraskuu 1 509,90 € 1 622,85 € 866,04 €
Joulukuu 1 548,71 € 903,10 € 1 266,28 €

15 758,99 € 14 489,66 € 12 091,59 €

8,76% 19,83%

Uudemmille lukijoille tiedoksi, että kuluissanihan en laske lainanlyhennyksiä kuluksi (koska Lainanlyhennys EI ole kulu!), mutta korot lasken. Jos nyt joku sattuu olemaan kiinnostunut, mitä kulut olisivat lyhennyksen kanssa, niin noihin kuukausikuluihin voi laskea päälle vajaan 280 € suuruisen summan (vuodelle 2016).

Kulujen jakautumisen eri kohteisiin puolestaan näkee alla olevasta taulukosta.


2016 2015 2014
Ruoka ja marketit 533 467 481
Asuminen 212 254 190
Kulkeminen 176 114 65
Sähkö, vesi, netti, puhelin 53 77 69
Viihde 4 10 20
Vuosittaiset 190 136 100
Satunnaiset 145 151 83

1313 1207 1008




Työn kulut 420 306


Ruokapuoleen/kauppoihin kuluu siis selvästi suurin osa rahoista ja sieltä pitäisi säästöjäkin hakea, jos säästöjä kaipaisin.

Asumismenojen vähentyminen johtuu puhtaasti lainojen kilpailutuksesta. Tuohon kuluryhmäänhän sisältyy käytännössä vastike ja lainan korot, eikä vastikkeissa ole tapahtunut mitään olennaista muutosta.

Kulkemisen kulujen lisääntyminen johtuu työpaikan vaihdosta ja sähkön yms vähentyminen johtuu markkinahintojen kehityksestä ja sopimusten kilpailutuksista.

Viihteeseen käytetyn rahan vähentyminen taitaa johtua siitä, että vaimo on saanut kulttuuriseteleitä, mikä on johtanut aikaisemmasta poikkeavaan tapaan kattaa leffailtojen kuluja. On kyllä varmaan myös tullut käytyä aikaisempaa vähemmän elokuvissa.

Vuosittaisten kulujen kasvu johtuu varmasti autosta, jota en siis omistanut ennen vuotta 2015. Kahden paikkakunnan elämän takia autoa saa myös huoltaa tavallista enemmän.

Lopuksi vielä alla on havainnollistava kuvio kulujeni jakaumasta:




3 kommenttia:

  1. Auto maksaa aina, välillä enemmän ja välillä vähemmän =D

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoista nähdä että joku muukin tarkkailee kulujaan. Jopa vielä samaan tapaan kuin itsekin.

    Itse olen tuon kulujaottelun ottanut tilastokeskuksen tutkimuksesta, jossa kotitalouksien rahankäyttöä on selvitetty.

    Kun omassa kulurakenteen selvittelyssä on sama rakenne kuin tilastokeskuksen tutkimuksessa, näkee myös selvästi sen, missä menee enemmän kuin keskivertoihmisellä, ja missä vähemmän.

    Pistää muuten silmään tuo kohta "kulkeminen". Siinä ei taida olla huomioitu laisinkaan auton arvonalenemaa, joka on noin 18% vuodessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En olekaan tutustunut tuohon tilastokeskukseen jaotteluun. Oma jaotteluni tuli vaan luonnostaan aloittaessani kulujen seurannan.

      Kulkeminen sisältää laskennallisen auton kulumisen 100 €/kk, mutta esimerkiksi auton vakuutus on vuosittaisissa kuluissa, mikä saattaaa tosiaan olla väärä paikka. Se saa kulkemisen kulut näyttämään liian pieneltä.

      Poista