torstai 25. toukokuuta 2017

Unelmien välissä

Olen aina urheillut. Uskoisin, että halutessani olisin voinut olla ammattiurheilija, mutta lapsesta asti on ollut selvää, että lähden normaaliin työelämään lyhyen, huonostipalkatun ja epävarman urheilijanuran sijasta. Olen nimittäin aina pärjännyt hyvin myös koulussa, joten oli suhteellisen aikaisesta iästä asti selvää, että tulen käymään yliopiston ja päätymään suhteellisen hyvin palkattuun turvalliseen työhön.

Tästä valinnasta huolimatta pidän itseäni urheilijana ja nautin urheilusta todella paljon. Aika ajoin minua edelleen houkuttaa ajatus, että jättäisin vain työt ja pelkästään urheilisin vuoden tai pari. En ammatikseni tai muutenkaan rahasta, mutta voisin kokeilla kuinka hyväksi voisin vielä tulla ja miten sillä pärjäisi kilpailuissa. Unelmissani näen itseni jossain lämpimässä maassa treenaten pari kertaa päivässä ja ottaen loppuajan rennosti.

Toisaalta myös nykyinen työni on unelmatyötäni, koska olen nopeasti kasvavassa PK-yrityksessä johtavassa asemassa ja pienellä osuudella myös omistajana. Ja työyhteisö on meillä ihan huippua. Työ on siis merkittävää ja minulla on riittävästi valtaa ja vastuuta tehdä sitä parhaaksi näkemälläni tavalla, minkä lisäksi omistuksen kautta potentiaalinen palkkio hyvin tehdystä työstä on merkittävä.

Ongelmani onkin, miten sopeuttaa yhteen nämä kaksi unelmaa, koska molempia en voi saada samaan aikaan. Voin kyllä urheilla samalla, kun olen työelämässä, mutta en ollenkaan niin paljon kuin unelmani vaatisi. Toisaalta se nykyinen urheilumäärä vain lisää nälkää, kun näkee, mihin nykyisilläkin määrillä pystyy. Entä jos tekisin tuplat nykyisestä?

Urheilu-unelman kanssa minua myös häiritsee se, että sen kanssa on "Parasta ennen -päivä". Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän kroppani kestää kovaa rääkkiä. Kovin montaa vuotta en voi sitä lykätä. Töitä puolestaan pystyy tekemään vaikka hautaan asti.

Toisaalta työuran laittaminen hyllylle vuodeksi pariksi saattaisi myös merkittävästi haitata uramahdollisuuksiani. Uskon tosin jo hankkineeni sen verran hyvät näytöt, ettei uudelleenstarttaus olisi kohtuuttoman vaikeaa. Aikaisemmin "sapattivuosi näyttäisi huonolta CV:ssäni" olisi riittänyt perusteluksi työelämään jäämiselle, mutta ei oikein enää.

Myös rahatilanne on aikaisemmin pitänyt tiukasti kiinni työelämässä. Mutta nyt, kun varallisuutta on kertynyt jo kohtuullinen määrä, niin sekään ei ole riittävä syy pysyä töissä. Pystyisin olemaan vuosia ilman tuloja, eikä minun tarvisi turhaan murehtia selviytymistäni. Ja luultavasti luonteeni takia minun tulisi joka tapauksessa hankittua jotain tuloja myös vapaani aikana. Välivuosi toki viivästyttäisi taloudellista riippumattomuuttani, mutta mitä sitten? Ehtiihän sitä myöhemminkin ja toisaalta mielestäni parempi se on olla vapaa nuorena vähän pienemmällä sotakassalla kuin vanhana massiivisen varallisuuden kanssa.

Näistä seikoista huolimatta olen silti päättänyt pysyä työelämässä urheilu-unelman elämisen sijasta (ainakin toistaiseksi).

Suurin syy työelämässä pysymiselle löytyykin siitä, että pidän tällä hetkellä liikaa työstäni ja työyhteisöstäni. Uskon, että löytäisin melko varmasti vapaavuoden jälkeen vastaavan tasoisen ja jopa parempipalkkaisen työn, mutta paljon vaikeampi tehtävä olisi löytää työ, jossa viihdyn yhtä hyvin. En myöskään halua jättää työkavereitani pulaan lähtemällä. Vaikka en pidä itseäni korvaamattomana, niin onhan se aina shokki yritykselle, jos avainhenkilö lähtee.

Samalla täytyy todeta, että mieli saattaa hyvinkin muuttua, jos tilanne töissä muuttuu. Onhan mahdollista, että työ ei tulevaisuudessa ole yhtä mielekästä kuin nyt, tai että henkilökemiat eivät tulevaisuudessa sovi yhteen yhtä hyvin kuin nyt. Siinä tilanteessa voin hyvissä mielin siirtyä toiseen unelmaani. Myös jatkuvasti kasvava varallisuuteni tekee siirrosta koko ajan helpompaa. Ainostaan ikääntymisestä johtuva mahdollinen voimien vähentyminen toimii vastavoimana ja vähentää halua siirtyä täysipäiväiseksi urheilijaksi. Iän en tosin usko tulevan esteeksi vielä ainakaan muutamaan vuoteen.

Tällaista on tosiaan minun tasapainoiluni unelmieni välillä. Onko sinulla vastaavankaltaisia kokemuksia tai pohdintoja? Kuulen niistä mielellään kommenttiosiossa.



PS. En kerro, mikä urheilulaji on kyseessä, koska harrastan ns. marginaalilajia, jossa osanottajamäärät eivät ole niin isot, että voisin luottaa anonymiteetin säilyvän (pää)lajini kertoessani.



8 kommenttia:

  1. Minulla on. Nimittäin jooga. Haluaisin joogata joka aamu 1,5-2h ja illalla mahdollisesti venyttelyharjoitus ja myös muuta kuntoilua. Opiskelisin myös ulkomailla joogaohjaajaksi ja kiertäisin maailmaa opettamassa tai perustaisin oman studion.
    En vain pääse asiassa eteenpäin, enkä saa joogasta edes päivittäistä harjoitusta. Työelämä vaatii, lopun vapaan teen kotihommia ja lenkitän koiria. Eikä työelämässä ole tulossa helpotusta, vaan vaativampia tehtäviä kohti menossa. Jos olisin "päässyt" työttömäksi tässä jossain vaiheessa määräaikaisuuden päättyessä, olisin ehdottomasti pakannut kimpsut ja kampsut ja lähtenyt joogaohjaajaoppiin esim. talvella. Jotain pitäisi keksiä, että voisin nämä kaksi yhdistää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista.

      Itsekin olen aikaan jonkin verran joogaa tehnyt oheisharjoitteluna, mutta en enää muutamaan vuoteen. Mukavaa puuhaa, mutta "täysipäiväiseen" tekemiseen en olisi tarpeeksi kärsivällinen. :)

      Poista
    2. Oletko nähnyt vaikka Ashtangan kakkos- tai kolmossarjaa? ;).. Toivottavasti löydät sopivan balanssin. Olisiko mahdollista downshiftata työstä esim. 80 % jotta jää treeniaikaa?

      Poista
    3. Oma joogaaminen oli lähinnä sellaista, että katsoin Youtubesta sopivan oloisia sarjoja ja kun löytyi sopiva, niin tein lähinnä sitä kokeillen kuitenkin välillä uusiakin. Kävin kyllä jonkun peruskurssinkin, mutta ei ole mitään sarjoja jäänyt mieleen. Asentojen nimiä aikanaan osasin jonkun verran, mutta nykyään nekin ovat tainneet unohtua.

      En koe, että nykyisessä työssä voisin vähentää työaikaa. Tai voisin ehkä runnoa sellaisen vaatimuksen läpi, mutta oma persoonani ja moraalini ei anna periksi. Koen, että meillä on sopimus, joka edellyttää, että firma on ykkösprioriteetti ja sen takia olen saanut sen aseman, jonka olen saanut. Työajan vähentäminen kertoisi, että työni ei ole tärkeää ja että en ansaitse asemaani. Näkisin, että tuo 80 % olisi mahdollista vain vaihtamalla työpaikkaa, mitä en halua tehdä. Irtisanoutumisen jälkeen voisin ehkä tehdä jonkun konsulttisopimuksen tai ulkoistetun talousjohtosopimuksen, jolla tarjoan parille yritykselle molemmille 40 % (2 pv per vko), jolloin minun ei tarvitse miettiä sitä, että en anna kaikkeani tai etten täytä sovittua. Tuo auttaisi myös siihen, että voisin sopia tehtäviini kuuluvan vain sitä, mikä minua eniten kiinnostaa.

      Poista
  2. Minun ongelmani on ehkä enemmänkin se ettei vapaa-aikaa tahdo olla tarpeeksi koska töitä tulee ahnehdittua ja taottua nyt kun rauta on kuumaa. Vaakakupissa on toisaalta raha ja suurempi sijoitusomaisuus ja toisaalta oma rauha ja vapaus. Vielä tässä kuitenkin jaksaa painaa kun aina on mielessä aikainen eläköityminen, mitä se sitten ikinä pitää sisällään. Se voi olla joko kotona makoilua tai mielenkiintoisia osa-aikatöitä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin tilanne on se, että voisin puolestani vähentää työaikaa ja jäädä osa-aikaiseksi, mutta se ei oikein sovi työni luonteeseen. Työ on täysipäiväistä tai jopa vähän yli, eikä se siitä muutu. Raha ei niinkään ole syy tuntien ja päivien venymiseen, vaan se, että jos kerran teen kyseistä työtä, niin se pitää sitten hoitaa kunnolla.

      Poista
  3. Mielenkiintoisia ajatuksia. Ehkä loppupäätelmä on että työnteko on sinulle tärkeämpää kuin urheilussa menestyminen? Muuten olisit jo lopettanut työt ja tavoitellut toista unelmaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korjaus: Urheileminen - ei niinkään urheilussa menestyminen. Haluan kokeilla urheilullisia rajojani, mutta esimerkiksi se, voitanko jonkun kilpailun ei ole tärkeää.

      Sanoisin myös, että tässä on kyse pitkän vs lyhyen tähtäimen tavoitteista. Lyhyellä tähtäimellä urheilu olisi varmaan minulle tärkeämpää, mutta pitkällä tähtäimellä työhön panostaminen on se järkevämpi vaihtoehto. Ja kuten säästeliäät ihmiset yleensäkin, minä olen pitkän tähtäimen ihminen.

      Poista