maanantai 30. huhtikuuta 2018

Säästöjen tilannekatsaus huhtikuu 2018

Huhtikuussa säästöön sain jopa 2441 €. Suurin syy hyvälle lukemalle oli siinä, että ei vaan (kerrankin) ollut mitään suurempia ylimääräisiä kuluja tai laskuja maksettavana huhtikuun aikana. Tällä summalla pääsinkin hieman tavoitetahtia paremmille säästölukemille.

Loppuvuosi alkaa vaikuttaa hyvältä, ellen sitten innostu tuhlailemaan, kun rahaa alkaa tulla ja olla enemmän kuin oikeastaan tarvisin. Tällä viikolla esimerkiksi käytin vaatteisiin enemmän kuin olisin normalisti ollut valmis käyttämään, mutta kun enää se muutaman kympin säästäminen ei tuntunut sen arvoiselta, että jatkan vaatekauppojen kiertelyä (vihaan vaateshoppailua). Ostin siis ensimmäiset vaatteet, jotka tuntuivat sopivan tarpeisiini. Toki en edes mennyt katsomaan vaatteita kalleimpiin liikkeisiin, joissa piheys olisi varmasti estänyt ostokset.

Mitään radikaalia mopon karkaamista ei siis mielestäni ole näkyvissä, mutta selvästi alan mukavuussyistä käyttää hieman enemmän rahaa siellä täällä. Lisäksi hyvästä ruoasta on koko ajan helpompi maksaa isompia summia rahaa. Esimerkiksi kaupasta on alkanut tarttua mukaan sisä- ja ulkofileepihvejä, joita aikaisemmin en ostanut kuin äärimmäisen poikkeuksellisesti. Siihen on toki muitakin syitä kuin raha. Olen ensinnäkin oppinut paistamaan pihvit paremmin ja toiseksi pidän pihvejä terveellisempänä kuin sitä jauhelihaa, jota olisin aikaisemmin ostanut ruoaksi. Enemmän rahaa parempaan ruokaan on mielestäni hyvä paikka laittaa ylimääräinen raha.






8 kommenttia:

  1. Vai että sisäfilettä :) Olisiko kuitenkin niin että kasvikset on terveellisempiä kuin sisäfilee? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä, mutta kyse olikin siitä, että hyvälaatuinen lihanpala on terveellisempää kuin se epämääräinen lihan sivutuote, jota jauhelihaksi kutsutaan. ;)

      Poista
  2. Vau, mahtava summa säästöön! Se on kyllä tosin pakko näin lääketieteen opiskelijana kommentoida, että kaikki punainen liha on epäterveellistä, niin pihvit kuin jauhelihakin, joten valitettavasti tuo pihvien ostaminen terveyssyistä on puhdasta itsensä huijaamista :D Anteeksi tämä ärsyttävä saarna, mutta perustelusi pihvien ostamisesta kuulosti vain niin hauskalta että halusin kirjoittaa kommentin! :) Mutta eipä sitä voi kieltää, että kyllä se hyvin paistettu sisäfilee vain on niin herkullista aika ajoin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo en siis välttämättä terveellisenä pidä sitä sisäfilettäkään, mutta terveellisempänä kuin sitä etäisesti lihaa muistuttavaa jännesoosia, jota jauhelihaksi kutsutaan. Toki jos jauheliha tehtäisiin sisäfileestä, niin ei se siitä epäterveellisemmäksi muutu, mutta todellisuus markettien jauhelihoista taitaa olla jotain ihan muuta.

      Toisaalta hieman olen vielä skeptinen tuosta punaisen lihan absoluuttisesta epäterveellisyydestäkin. Olen nimittäin kuullut kritiikkiä tuon epäterveellisyyden osoittavien tutkimusten metodeista (todennäköisesti tutkittavat ovat syöneet nimenomaan tuota jauhelihaa ja burgerlihaa mäkkärissä yms prosessoitua lihaa, eivätkä sisäfileepihvejä), joten vaarallisuus ei välttämättä koske kaikkea punaista lihaa. En vaan ole niin kiinnostunut asiasta, että olisin jaksanut tutustua tarkemmin. Tulen syömään nautaa, vaikka se hieman riskitasoa nostaisikin. Samalla tavalla syön ranskalaiset ja lohkoperunat hieman liian kypsänä, vaikka sekin on paljon syöpävaarallisempaa kuin vaaleammaksi jätetyt.

      Sitä olen myös miettinyt, että voiko esim amerikkalaisella karjalla tehtyjä tutkimuksia soveltaa Suomessa ollenkaan, kun esimerkiksi karjan lääkityksen määrä voi olla siellä huomattamasti vahvempaa ja säännöllisempää kuin täällä? Karjan ruokavalio voi myös poiketa olennaisesti suomalaisesta. Mutta tosiaan en ole jaksanut tutustua todellisiin tutkimuksiin ja metodeihin.

      Poista
    2. Innostuin hieman googlettelemaan ja törmäsin tähän:

      https://ravitsemusjaterveys.wordpress.com/2013/10/09/punainen-liha-tappaakin-vain-yhdysvalloissa/

      "Syöpäjärjestöjen johtopäätökset painottuvat siis joko yhdysvaltalaiseen punaiseen lihaan tai lihajalosteisiin tai molempiin. Eurooppalainen tuore punainen liha ei todennäköisesti vaikuta suolistosyövän riskiin."

      Poista
  3. Nyt pitää ihan hypätä itsekin of-topic aiheeseen, koska se on silti kovin tuttu myös sijoitusympäristöissä, eli väitettely siitä, että jokin juttu ei ole hyvä kuin toinen juttu - vaikka oikeasti kaikkein epätervellisintä on jättää syömättä. Lääketieteessäkin on vaihtelevia mielipiteitä onko liha epäterveellistä - ja tässä voi kysyä: jos evoluutio on tehnyt ihmisen sekaruokaiseksi, niin miksi juuri lihan syöminen olisi epätervellisempää välittömästi kuin muiden ruokien syöminen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä retoriseen kysymykseen silti vastauksena: Evoluutio (eli luonnonvalinta) ei karsi ominaisuuksia, jotka eivät vaikuta lisääntymiseen. Eli jos liha tappaa vasta sen jälkeen, kun lapset on jo tehty ja kasvatettu itsenäistymiseen asti, niin luonnonvalinta/evoluutio ei pääse vaikuttamaan geeniperimään lihansyöntiä ehkäisevästi. Ja kun vielä lihasta pystyy saamaan tehokkaammin kaloreita kuin pelkistä kasveista, niin niukkoina ruoka-aikoina evoluutio suosii lihansyöjiä vaikka siitä vähän syöpää saisikin.

      Poista
  4. Ja hyvä kysymys on myös, miksi kommettiruutuja ei voi jälkikäteen editoida. Se on pahempi ongelma kuin punainen liha :)

    VastaaPoista