lauantai 2. maaliskuuta 2019

Elintaso = kulutuksen määrä?

Minua aina häiritsee, kun joku puhuu niinkuin elintaso ja kulutuksen määrä olisi sama asia. Se ei vaan tunnu oikealta, vaikka virallisten määritelmien mukaan ja kansantalouksien tasolla tämä saattaakin olla oikea määritelmä. Korkeamman asukaskohtaisen BKT:n maissa elintaso voi tosiaan olla korkeampi kuin matalamman BKT:n maissa. Yksilötasolla yhteys ei kuitenkaan mielestäni ole ollenkaan näin selvä.

Jos mietitään ihmistä, jolla on erittäin korkeat tulot ja hän käyttää ne kaikki elämiseensä, mutta hän ei voi sietää puolisoaan, vihaa työtään ja vähäisen vapaa-aikansakin hän joutuu (sen inhottavan puolison takia) käyttämään asioihin, joita hän ei oikeasti haluaisi tehdä, minkä lisäksi hänen terveytensä reistailee huonojen elintapojen takia, niin onko hänen elintasonsa (tai elämänsä taso) kovinkaan korkea?

Vastaavasti taas ihminen, joka tienaa vähän, mutta tarpeeksi omiin tarpeisiinsa, elää onnellisessa perheessä, nauttii työstään, on terve ja käyttää vapaa-aikaansa itsellensä mieluisissa jutuissa, niin onko mitään järkeä sanoa, että hänen elintasonsa ei olisi korkea ihan vaan sen takia, että hän sattuu tienaamaan ja kuluttamaan alle mielivaltaisesti määritellyn köyhyysrajan (60 % mediaanitulosta)?

Jos kyse olisi vain sanojen määritelmistä, niin voitaisiin mennä sen taakse, että elintasolla ei pääsääntöisesti tarkoitetakaan muuta kuin tuota kulutusta ja aineellisen elämisen tasoa. Todellisessa elämässä kuitenkin käyttämämme sanat vaikuttavat myös meidän käytökseemme, jolloin puhumalla elintasosta (elämän tasosta) synonyyminä kuluttamiselle, niin me myös elämme niin. Ajattelemme, että elämämme olisi parempaa jos vaan voisimme kuluttaa enemmän, ja että elämästämme puuttuu jotain, kun emme voi ostaa lisää asioita. Se puolestaan harhauttaa meitä keskittymään ihan vääriin asioihin elämissämme.

Meidän ei tulisi keskittyä siihen, että miten saamme kulutettua lisää, vaan huomion pitäisi enemmänkin keskittyä niihin olennaisempiin asioihin: Miten elää onnellisessa parisuhteessa? Miten viihdyn työssäni paremmin? Voinko korjata mahdolliset ongelmat nykyisessä työssäni tai parisuhteessani, vai onko parempi vaan vaihtaa jompi kumpi tai molemmat? Tai ovatko nuo ongelmat, niin pieniä, ettei niiden kannata antaa häriitä? Miten käytän vapaa-aikani? Miten ylläpidän terveyttäni? Mistä elämääni heikentävistä tavoista minun pitäisi luopua? Mikä on oikeasti tärkeää sen kannalta, että saan nautittua elämästäni enemmän?

Nuo kysymykset voivat tietenkin olla vaikeita käsitellä ja vastata. Helpompaahan se on vain miettiä: "Olisipa enemmän rahaa. Haluaisin uuden auton."




1 kommentti:

  1. Olen täysin samaa mieltä kanssasi siitä mihin huomio todellakin pitäisi enemmän keskittää. Ja kirjoitus on muutenkin kyllä hyvä!

    Samoja ajatuksia sitä kierrättää ja miettii. Tasapaino ei ole aina ihan helppo löytää tai sitä sopivaa määrittää, mutta kyllä kannattaa etsiä parempaa elämäntasoa. Raha on osa asiaa, mutta ei tärkein.

    Kiitos tästä kirjoituksesta :)

    VastaaPoista