lauantai 9. maaliskuuta 2019

Säästöjen tilannekatsaus helmikuu 2019

Helmikuussa säästöön sain 3429 €. Pääasiassa summaa nosti se, että hankin nykyisen työni lopettamisen takia uuden verokortin, jossa veroprosentti on huomattavasti alhaisempi kuin aikaisemmin. Lisäksi olen pitänyt lomia, joista olen saanut lomarahoja, ja oli helmikuussa mukana yksi päivärahapäiväkin.

Olen edelleen hieman jäljessä alkuvuodelle asettamaani tavoitetahtia, mutta saan kyllä maalis-huhtikuun aikana ylitettyä reippaasti ylitettyä vuodelle 2019 asettamani 10 000 € tavoitteen. Sen jälkeen on vain kyse siitä, saanko loppuvuoden ainaka oltua syömättä säästöjäni siinä määrin, ettei säästömäärät vuoden aikana tipu alle tuon tavoiterajan.

Starttiraha minulle onneksi myönnettiin uutta yritystoimintaani varten, mikä vähentää säästöihin kajoamisen tarvetta hieman. Asiakkaista ei oikein vielä tiedä, niin sen lisäksi on todella vaikea sanoa, paljonko tuloni tulevat olemaan loppuvuoden aikana. Sen tosin voin sanoa, että en tule itselleni hirveästi palkkaa maksamaan vaan alan sijoittaa yritykseni kautta, joten täytyy miettiä miten siinä vaiheessa alan raportoida säästömääristä.

Nämä ovat mielenkiintoisia aikoja.






3 kommenttia:

  1. Todella kova säästösumma kuukaudelle!

    Ja hei onnea starttirahasta!! Se avittaa varmasti alkuun.

    VastaaPoista
  2. Mukava kirjoitus. Toivottavasti yritystoiminta lähtee vauhdikkaasti liikkeelle. Jännittää itseäkin lukijana miten säästösi kehittyvät :)

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä yritystoiminnan starttaamiselle! :)

    VastaaPoista