sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Kasvaneiden tulojen varjopuoli

Nyt kun tiedossa on loppuvuodelle aikaisempaa korkeammat tulot, olen joutunut miettimään myös niiden varjopuolta, eli tulotason lisäyksen mukanaan tuomia korkeampia veroja. (Tekisi mieli valittaa tässä progressiivisesta verotuksesta, mutta en niin tee, koska pohjimmiltaan kyse on hyvästä asiasta.) Tämänhetkisillä tuloillani nykyisen verokorttini lisäprosentti olisi johtanut suurin piirtein samaan lopputulokseen kuin uusi verokortti, joten en ollut aikonut hankkia uutta verokorttia. Uusilla tuloillani uuden verokortin prosentti olisi kuitenkin selvästi korkeampi kuin tällä hetkellä maksamani lisäprosentti. Nyt pitäisi sitten päättää, miten toimin tämän verorasitteen kanssa.

Yksi vaihtoehto olisi nostaa veroprosenttiani ja maksaa veroeurot heti valtiolle, jolloin minun ei tarvitsisi huolehtia niiden maksamisesta myöhemmin. Tällöin saisin unohtaa haaveet säästötavoitteen nostosta. Toisaalta verojen maksamattomuuden tuoma säästömäärän kasvu olisi lähinnä näennäistä, koska vastaava summa pienentäisi kuitenkin seuraavan vuoden säästösummaa, kun minun pitäisi tuolloin pystyä maksamaan mätkyt.

Toinen vaihtoehto on jättää maksamani vero ennalleen ja sijoittaa lykätyn veron määrä. Tällöin pitäisi päättää, mihin rahat sijoittaa. Nykyisellään osakemarkkinat eivät ole arvostustasoltaan kovin houkuttelevat etenkään näin lyhytaikaiseen sijoitukseen. Tosin voisihan sitä nyt sijoittaa rahat pitkällä tähtäimellä ja kattaa mätkyt viimeisistä palkoista ennen niiden erääntymistä, jolloin lyhyt sijoitushorisontti ei olisi kovinkaan suuri ongelma. Vaihtoehtoisesti rahat voisi laittaa korkosijoituksiin, jotka eivät nekään ole kovin houkuttelevia nykyisellä korkotasolla. EKP sentään lupailee pitää korot alhaalla pitkään, mikä jossain määrin vähentää pelkoja siitä, että korkosijoitusten tuotot kääntyisivät negatiiviseksi lähiaikoina.

Kolmas vaihtoehto olisi maksaa rahalla pois nykyisiä velkoja, jolloin "sijoituksen" tuotto vastaisi säästettyä korkoa. Ongelmana tuossa on se, että opintolainani korko on niin pieni, etten halua sitä maksaa pois, ja muut lainani ovat vaimoni kanssa yhteisiä, joten minun tekemät ylimääräiset lyhennykset pakottaisivat meidät joka kerta laskemaan uusiksi lainaosuutemme. Veroilmoituksen täyttämiseen menevä lisävaiva kumoaisi täysin sen rahallisen hyödyn, jonka lisälyhennyksistä saisin.


Tällä hetkellä luulen, että käytän hyväksi mahdollisuuden saada halpaa (sijoitus)lainaa valtiolta ja en koske veroprosenttiini. Suunnitelmissani on sijoittaa liian vähän maksamani veron määrän kuukausittain korkorahastoon. Nämä korkosijoitukset realisoimalla voisin sitten aikanaan maksaa mätkyt ilman suurempia ongelmia. Voi tosin olla, että muut sijoituskohteet houkuttavat liikaa ja korkosijoitukset jäävät tekemättä. Aika näyttää.

Tuottohan tuossa korkosijoituksessa jäisi muutamaan kymppiin eikä se siten siltä osin ole mikään suuri asia. Itse tuottoja arvokkaampana pitäisin sitä ylimääräistä likviditeettiä eli käytettävissä olevaa rahamäärää, jonka verojen lykkääminen tarjoaa. Osakemarkkinoiden arvostustasojen korjaantuessa voisin siirtää rahoja korkosijoituksista tuottavampiin kohteisiin. Verottajalta euroja olisi huomattavasti vaikeampi pyytää takaisin.

Asia on vielä mietinnässä ja harkinnan lopputulos voi vielä muuttua. Ideoita ja ajatuksia otetaan myös vastaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti