tiistai 3. kesäkuuta 2014

Kuluraportti toukokuu 2014

Toukokuussa kulut karkasivat ihan käsistä. Kokonaisuudessaan tuli kulutettua 1297 euroa. En ole kuitenkaan hirveän pettynyt tulokseen, koska varsinaiset "vapaaehtoiset" kulut pysyivät ihan hyvin hallinnassa. Normaaliin kulutukseen/elämään kuuluvat kulut pysyivät alle 1000 eurossa, mikä on peruskulutukseni yläraja tämänkaltaisina kuukausina, jolloin on minun vuoroni maksaa vastike.

Syy suurille kasvaneille kuluille löytyy uusista kesärenkaista, jotka oli pakko ostaa (koska en halua maksaa sakkoja, enkä ajaa ojaan liukkaalla tiellä). Osuuteni niiden hinnasta oli 250 euroa. Lisäksi toukokuun aikana maksettavaksi tuli pieni vakuutuslasku ja jäsenmaksu erääseen yhdistykseen, johon kuulumista pidän siihen käytetyn rahan arvoisena myös rahallisesti. Kyse on siis tavallaan investoinnista. Näihin rahaa meni yhteensä hieman yli 100 euroa.




Pahasti näyttää nousevalta kulujen trendi, mutta kuviota katsoessa pitää muistaa, etteivät 2013 kulut ole vertailukelpoisia 2014 kuluihin. Lisäksi kesäkuu vaikuttaa ihan lupaavalta kulujen osalta, koska näillä näkymin tiedossa ei ole mitään satunnaisia tai vuosittaisia kuluja, eikä ole minun vuoroni maksaa vastiketta.

Toukokuun aikana sain kasvaneita kuluja paikkaamaan taas hieman päivärahoja, minkä lisäksi edellisiltä kuukausilta oli jäänyt rahaa sijoitettavaksi, joten toukokuun säästösumma oli kohtuullisen hyvä korkeista kuluista huolimatta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti