perjantai 11. heinäkuuta 2014

Tilannepäivitys - säästötavoite, asuntosijoittaminen ja uusi paljastus

Uuden työn aloittaminen on johtanut muutoksiin tilanteessani ja suunnitelmissani, joten on aika kertoa näistä muutoksista vähän tarkemmin, jotta te lukijatkin pysytte ajan tasalla.


Ensinnäkin haaveet säästötavoitteen nostamisesta 20 000 euroon olen saanut unohtaa ihan vain siitä syystä, että uudessa työpaikassani on tapana maksaa palkat jälkikäteen, joten en saakaan heinäkuulta tuplapalkkaa niin kuin olin ajatellut. Olen siis kyllä ansainnut heinäkuussa kahden kuukauden palkan, mutta se ei paljoa lohduta, kun heinäkuun palkan saan vasta elokuussa ja vastaavasti joulukuun palkan saan vasta tammikuussa.

Jos olisin saanut heinäkuun palkan heinäkuussa, se olisi tarkoittanut parin tuhannen euron edestä ylimääräistä rahaa, jonka olisin voinut sijoittaa täysimääräisenä, koska kuukauden kulut olisivat jo tulleet katetuksi edellisestä työpaikasta saamastani rahasta. Nyt näin ei käy, joten 20 000 euron tavoite olisi auttamattomasti liian kaukana.

Tällä hetkellä pidän todennäköisenä, että 2014 lopussa säästössä on noin 17 500 euroa, mutta en vaivaudu nostamaan virallista tavoitettani, koska en koe, että saisin nostosta juurikaan hyötyä tai lisämotivaatiota. Tulen joka tapauksessa säästämään niin paljon kuin vain pystyn.


Toinen uuden työn aiheuttama muutos on siinä, että ajatus sijoitusasunnon ostamisesta taitaa mennä jäihin. Minulla ei ole nyt kesälomaa ollenkaan, joten minulla ei ole niin paljoa aikaa asuntosijoitusprojektille kuin ajattelin. Lisäksi vaimoni on meidän molempien lisääntyneiden tulojen takia alkanut haaveilla isommasta asunnosta, jonka rahoittamista sijoitusasunnon ostaminen saattaisi vaikeuttaa turhan paljon. Itse viihtyisin nykyisessä asunnossamme vielä vähintään vuoden, mutta en voi päättää asiasta yksin. Kaipa siitä avio-onnestakin joutuu jotain maksamaan.

Toiveenani on, että voisimme vaimoni kanssa uuden asunnon omistus- ja lainaosuuksia määritellessä ottaa huomioon, että minä haluaisin pihistellä ja vaimoni on se, joka kaipaa isompaa asuntoa. Näin muutto isompaan asuntoon ei täysin pilaisi säästösuunnitelmiani ja vaimonikin saisi, mitä haluaa. Joka tapauksessa uuden asunnon vaatima omarahoitusosuus pilannee asuntosijoitushaaveet ainakin hetkeksi. Sijoitusvarallisuuden käyttäminen vakuutena voisi tosin pelastaa tilanteen, joten täysin mahdotonta sijoitusasunnon ostaminen ei ole.


Kolmas tilannemuutos on oikeastaan tapahtunut jo jonkin aikaa sitten, mutten aikaisemmin osannut päättää, kerronko asiasta vai en. Nyt päädyin sitten avoimuuden kannalle. Kerroin aikaisemmin siitä, kuinka harkitsin taloyhtiöni remonttilainan poismaksamista. Sen jälkeen en muistaakseni ole puhunut asiasta. Syy tähän on siinä, että maksoin lainan pois vanhemmiltani saamani lahjan avulla.

Vanhempani päättivät täysin yllättäen ja pyytämättä antaa minulle rahaa, "koska heillä sattui olemaan ylimääräistä". Vanhempani eivät ole mitenkään erityisen varakkaita, vaan ihan perus keskituloisia työssäkävijöitä (joille on toki järkevän rahankäytön takia kertynyt hieman varallisuuttakin). Hekin ovat tottuneet elämään ihan tavallista elämää, joten ylimääräiselle rahalle he eivät keksineet parempaakaan käyttöä kuin antaa lapsilleen. Tämä ei siis ole mitenkään tavallista perheessäni, vaan nyt vain sattui historiallinen tapahtuma sopivaan aikaan.

Syy siihen, miksi en aikaisemmin kertonut asiasta, on siinä, että asia ei koske pelkästään minua vaan myös vanhempiani. Kaikki eivät halua, että heidän raha-asioistaan puhutaan netissä, eikä henkilöllisyyteni (ja siten heidänkään henkilöllisyytensä) pysyminen salassa ole millään tavalla taattu. Tulin nyt kuitenkin siihen tulokseen, että kyse ei ole niin suuresta asiasta, että sitä tarvitsisi salailla, joten päädyin kertomaan asiasta.

Käytin siis saamani rahan remonttilainan maksuun, mutta en tietenkään ottanut tätä summaa huomioon säästömääriäni laskiessani. Poistin vaan lainan kaikista laskelmistani. Lainan poismaksun jälkeen minulle jäi lahjasta vielä noin 600-700 euroa yli. Tämän sijoitin ja summa on myös mukana säästöseurannassani. Tavallaanhan tuo vääristää laskelmia, koska en ole itse ansainnut tuota rahaa ja kyse on täysin satunnaisesta erästä. Haluan periaatteessa seurata vain sitä osaa säästöistä, jotka olen itse omalla toiminnallani ansainnut. Pidän summaa kuitenkin sen verran pienenä, ettei vääristymä ole etenkään pitkässä juoksussa liian paha. Kukin voi halutessaan vähentää vaikka tuon 700 euroa ilmoittamistani säästöluvuista.


Tässä olivat merkittävimmät muutokset suunnitelmissani ja tilanteessani. Uudessa työssäni olen viihtynyt erittäin hyvin ja työpaikan vaihto vaikuttaa olleen täysin oikea päätös.


2 kommenttia:

  1. Tuliko lahjaveroa maksettavaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tullut. Lahja oli selvästi alle 4000 euron rajan. Eli ei ollut mikään erityisen suuri tuo poismaksamani yhtiölaina.

      Poista