Aloimme tuossa vaimoni kanssa muuttaa uuteen kotiimme. Veimme aluksi useamman kuorman henkilöautolla ja tulevana viikonloppuna on tarkoitus viedä isoimmat huonekalut pakettiautolla. Noin viiden kuorman jälkeen mieleeni tuli, että jos nyt menettäisimme kaikki muuttamamme tavarat, niin en tulisi kaipaamaan montaakaan niistä, enkä todellakaan ostaisi niitä takaisin. Muutimmehan aluksi juuri ne tavarat, joita vähiten käytämme ja kaipaamme, koska elämme vielä noin viikon vanhassa asunnossamme ja tarvimme tiettyjä arjen tavaroita vielä.
2014 huhtikuussa ehdotin sijoitussalkulle salkku tyhjäksi -testiä, jossa ideana on siis miettiä, että mitkä sijoitukset ostaisi takaisin, jos vahingossa sattuisi myymään salkun tyhjäksi. Jos sijoitusta ei ostaisi takaisin, niin on vahva syy miettiä, olisiko sijoituksesta syytä luopua. Samaa voisi hyvin soveltaa kodin tavaroiden kanssa. Miksi pitää tavaraa, jota ei koskaan käytä ja jota ei ostaisi takaisin, jos sen menettäisi?
Omalla kohdallani säästäväisyys johtaa toki siihen, että pidän tavaroita kaapissa "varmuuden vuoksi". Saattaisinhan joutua ostamaan sen uudestaan, jos joskus mieli muuttuukin jonkin tavaran osalta. Suuri osa tavaroistamme on kuitenkin täysin turhia, ja tiedän, etten ostaisi niitä takaisin. Ongelmana on, että ne ovat suurelta osin vaimoni tavaroita. Pois heittäminen ei siis tule kysymykseenkään. Hän ei jaa mielipidettäni siitä, että minimalistinen sisustus ja tavaramäärä on paras vaihtoehto.
Vaimoni onneksi sentään myi osan turhista tavaroistaan syksyllä kirpputorilla, mutta valtava määrä mielestäni ylimääräistä jäi silti. Olen vahvasti sitä mieltä, että jos vain voisimme luopua kaikesta turhasta, niin meidän ei nyt tarvisi tilan perässä muuttaa isompaan. Pelkonani on myös, että nyt neliöiden lisääntyessä alkaa tavaraa vähitellen tulla lisää. Sen aion kuitenkin linjata, että kaikki ylimääräiset ostokset saavat tulla vaimoni lompakosta, koska minä en aio mielestäni tarpeettomia juttuja rahoittaa. Anoppini osaltaan pahentaa tilannetta, koska hän tykkää ostaa asioita ja antaa niitä meille lahjaksi, vaikka yritämme vihjata, että haluaisimme itse sisustaa asuntomme (tai minun osalta enemmänkin: olla sisustamatta).
En vain voi ymmärtää tätä ajattelumaailmaa, että enemmän tavaraa on parempi. En myöskään voi olla miettimättä, kuinka paljon rahaa olisi säästetty (ja ansaittu sijoittamalla), jos kaikki nämä tavarat olisi jo alun perin jätetty ostamatta (kuka ne nyt sitten ostikaan). Senkö takia suomalaisten rahat eivät riitä säästämiseen ja sijoittamiseen, kun kaikki rahat sidotaan kaiken maailman astioihin, riepuihin ja koristeisiin?
Itse toisaalta pystyn ymmärtämään tuota tavaran hamstrausta. Muuttaessani vuosia sitten yhteen kauniimman sukupuolen edustajan kanssa, jouduin heittämään kaksiostani monta jätesäkkiä tavaraa pois ja se tuntui todella pahalta, enkä voinut sitä ymmärtää lainkaan. mm. kaksi pariovellista kaappia vaatteita parikymppisellä miehellä oli kuulemma liikaa.
VastaaPoistaHuomasin ostelevani tavaroita pelkästään ilosta ja siitä että täytin tyhjyyttä elämässäni tavaroilla. Oli mukavaa kun oli kaikenmaailman harrastevälineet itsellä jos vaikka tekisi joskus mieli lähteä harrastamaan. Ei niitä todellisuudessa koskaan käytetty, mutta " kyllä niitä vielä joskus VOI tarvita". Nuorena työelämässä olevani tuntui lähes maagiselta kun kuukausittain tuli palkka jolla pysty ostamaan kaikkea.
Jälkeenpäin huomasin että ripustauduin paljon tavaroihin ja omistamiini asioihin ja niistä luopuminen teki pahaa, tosin huomasin myös isässäni samoja piirteitä joten yhteys oli selvä mistä tämä oli opittua. Tästä tapahtumast on jo vuosia aikaa ja olen todella iloinen että tämä prosessi tuli käytyä läpi. Asun tällä hetkellä avopuolison kanssa 33m2 asunnossa ja toppuuttelen kokoajan hänen hankintahaluja. I feel you pain!.
Minullakin tuo tavaran poisheittäminen tuntuu aivan liian pahalta. Tavaroiden pitämistä selitän itselleni sillä, että minulla on niin vähän tavaraa (varsinkin suhteessa vaimoni tavaramääriin), ettei minun tarvitse kaikista turhuuksista luopua. Huono syyhän sekin on. Samalla kuitenkin kiroan, kun kaappini (ne pari mulle varattua) ovat niin täynnä, etten meinaa löytää tarvitsemaani. Käytännöllisistä syistä vähempi olisi siis parempi.
Poista